Mikä teillä oli VAUVAVUODEN pahin vaihe?

Eka kuukausi kun vauva meinasi kuolla synnytyksessä ja oli teholla.

Mä koin rankimmaksi sen vaiheen kun puolivuotias tenava päätti nousta tukea vasten seisomaan, eikä järkeä päässä yhtään. Eikä osannut myöskään laskeutua - kuin suorin vartaloin takaraivolleen... 8kk ikäisenä alkoi kiivetä jokapaikkaan. Ja siitäkös se riemu taas ratkesi. 24/7 hälytysvalmius ja vahtiminen oli musta äärettömän raskasta. 

Ei mikään. Lapsi oli ihana

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 13:37"]Näitä lukiessa alkaa ahdistaa.
[/quote]

Mutta kun sitä elää ja katsoo aikaa taaksepäin niin joku puoli vuotta tuntuu tosi vähältä. Suurin osa vauvoista on tyytyväisiä ja nuo vaikeat ajat ovat aika lyhyitä, kuten jonkun mainitsema 7-8kk ikä. Jos loput vauvavuodesta ovat helppoa aikaa niin tuo on vaan kärpäsen paska.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 12:52"]Toisaalta se ensimmäinen kuukausi. Vauva oli aika temperamenttinen ja rytmit hakusessa. Heräili yöllä syömään ihan normaalin verran 2-4x. Mutta minulla oli ongelmia nukkumisen kanssa. Myös se uusi elämäntilanne ja uusi rooli sekä vastuu vei voimia. Synnytyksestä toipuminen kesken.
Toisaalta taas 3-4kk väli oli raskasta. Rintaraivarit ja yöllä heräämiset joita oli noin 30 min -2h välein.

Selkeästi siinä 5-6kk alkoi helpottaa, vaikka huonot yöt vielä jatkui. Mutta jollain tavalla stressi väheni kun huomasi että arki rullaa ilman suorittamistakin.

Mitä ap:n parisuhteeseen tulee niin eroa ei kannata miettiä. Suhteeseen kuuluu vaikeat ajat. Opettele puhumaan, myös tunteista ja hillitsemään itseäsi.
[/quote]

Jatkan. ..ja parasta oli huomata miten koko ajan helpotti.

Nyt on menny tätä 3,5kk. Oon imettäny nyt koko ajan 1,5h-2h välein päivisin. Vauva nukkuu pelkästään sylissä. Öisin onneksi nukkuu 7h putkeen, herää syömään ja nukahtaa uudestaan. Mä oon käyny yksin ilman vauvaa kerran lähikaupassa, kaksi kertaa lääkärissä ja kaksi kertaa kaupungilla kaupoilla. Nämä siis ainoat kerrat kun oon ollu erossa vauvasta. Ei osaa syödä tuttipulloa eikä tuttia. Tuntuu että oon aika kiinni vauvassa.

Se kun 6 kk kohdalla unohdettiin vauva huoltoasemalle ja huomattiin Se vasta 2 kkk jälkeen. Ajettiin takaisin asemalle jossa asemaa pitänyt vanha pariskunta oli pitänyt huolta meidän lapsesta. Juotiin kahvit yhdessä ja naurettiin koko jutulle ja lähdettiin vauvan kanssa kauppaan.

[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 16:31"]

Pahin vaihe oli siinä 10-12 kk iässä, kun vauva herätteli edelleen yli kymmenen kertaa yössä ja olin siinä vaiheessa valvonut jo melkein vuoden ja olin aivan pimahtamispisteessä. Pinna oli todella kireänä ja tuskin jaksoin syödä tai välittää, mitä tuli puettua päälle. Melko pian alkoi helpottaa kun lapsi alkoi nukkua yhden vähän pidemmän (2,5-3h) unen, se auttoi valtavasti.

[/quote]

toivottavasti meillekin käy näin. vauva nyt vuoden eikä vielä niitä pidempiä unijaksoja ole tullut...

Esikoisen kohdalla 3-5kk oli vaikeinta. Hän heräili n. 10krt/yö tai enemmänkin. Oli allergioita. Toisaalta myös ne 8-12kk kun odotin kakkosta. Oksensin monia kertoja päivässä, olin hirveän väsynyt ja yritin siinä sitten hoitaa vilkasta esikoista, joka oppi 9kk ikäisenä kävelemään ja käytännössä kuukautta myöhemmin juoksi. Ei kyllä ollut järjen hiventä pojalla päässä.

Toisen kohdalla vaikeaa oli koko vauvavuosi. Oli niin kiinni minussa, ei kelvanneet tutit, ei kiinteät, ei nukkunut yöllä eikä päivällä. Itkin melkein joka päivä. Olin ahdistunut ja väsynyt koko vauvavuoden, ehkä pahiten ensimmäiset 8kk.

Kolmannen kohdalla pahimmat ajat oli 8-12kk. Sitä ennen oli ollut helppo vauva, mutta sen jälkeen alkoi huutamaan ja itkemään koko ajan paitsi silloin kun kävelin ja kannoin häntä sylissä. Halusi koko ajan olla sylissä. Jos otin vessaan mukaan, huuti ja itki ja hakkasi päätä laattalattiaan. Jos jätin ulkopuolelle, kuului vain kauhea kopse kun hakkasi päätään oveen. Hänellä todettiin perussairaus ja lääkitys jonkin verran helpotti tilannetta.

Eli toisin sanoen minusta on ihan normaalia, että pienen lapsen äiti tuntee itsensä väsyneeksi ja ahdistuneeksi. Ainakin minä olen ollut aina enemmän tai vähemmän. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että silläkin on rajansa. Imetys- ja raskaushormonit ovat aina vaikuttaneet minuun niin, että olen ollut itkuinen ja ahdistunut. Olin raskaana tai imetin käytännössä 5v putkeen. Jossain vaiheessa oli 1,5kk tauko ja muistan, miten ajatukset kirkastui, nauroin enemmän kuin moneen vuoteen, Miehenikin totesi, että ihana saada oma vaimo takaisin.

Vauvavuosi oli ihana, kaikesta tuli hankalaa kun lapsella alkoi aivan törkeän kamala uhmaikä puolitoistavuotiaana. Eikä loppua näy...

Esikoisen kohdalla parina ensimmäisenä kuukautena jouduimme jonkin verran  valvomaan vauvan vatsakipujen takia. Se oli aika raskasta. Esikoinen meni myös hirveän myöhään yöunille ekat puoli vuotta, sekin väsytti. En ymmärrä, miten oikeiden koliikkivauvojen vanhemmat pärjäävät! Kuopuksen kohdalla ei ole ollut kauheasti vaikeuksia, aika helppoa on ollut.

Vauva on nyt 5kk ja nyt tuntuu raskaalta. Mies ei suostu valvomaan ja yö syöttämään. Minä laitan vauvan nukkumaan n klo22 sen jälkeen hoidan omat iltahommat ja pääsen nukkumaan klo23-23.30. Herään yöllä syöttämään ja aamulla nousen sängystä viim. Klo8 kun vauva herää. Mies nukkuu ja nukkuu ja käy suihkussa ja syö ja sitten pitääkin mennä jo kavereita moikkaamaan. En ole nukkunut kunnon yö unia 5kk. Onneksi äitini ja siskoni auttavat että saan nukkua päiväunia.

Olisiko jollain jotain neuvoja jolla saisin asian ratkaistua?

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 12:25"]

Vauva on nyt 5kk ja nyt tuntuu raskaalta. Mies ei suostu valvomaan ja yö syöttämään. Minä laitan vauvan nukkumaan n klo22 sen jälkeen hoidan omat iltahommat ja pääsen nukkumaan klo23-23.30. Herään yöllä syöttämään ja aamulla nousen sängystä viim. Klo8 kun vauva herää. Mies nukkuu ja nukkuu ja käy suihkussa ja syö ja sitten pitääkin mennä jo kavereita moikkaamaan. En ole nukkunut kunnon yö unia 5kk. Onneksi äitini ja siskoni auttavat että saan nukkua päiväunia. Olisiko jollain jotain neuvoja jolla saisin asian ratkaistua?

[/quote]

Jos puhe ei auta, perheneuvola.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 12:25"]Vauva on nyt 5kk ja nyt tuntuu raskaalta. Mies ei suostu valvomaan ja yö syöttämään. Minä laitan vauvan nukkumaan n klo22 sen jälkeen hoidan omat iltahommat ja pääsen nukkumaan klo23-23.30. Herään yöllä syöttämään ja aamulla nousen sängystä viim. Klo8 kun vauva herää. Mies nukkuu ja nukkuu ja käy suihkussa ja syö ja sitten pitääkin mennä jo kavereita moikkaamaan. En ole nukkunut kunnon yö unia 5kk. Onneksi äitini ja siskoni auttavat että saan nukkua päiväunia.

Olisiko jollain jotain neuvoja jolla saisin asian ratkaistua?
[/quote]

Onneksi on helppo lapsi joka on vähään tyytyväinen. Ei ole koliikkia ollut ja yksi korvatulehdus.

Ensimmäiset 5kk, se valvominen. Ei sovi mulle ollenkaan. Unikoulussa käytiin ja siitä se lähti helpottamaan, sen jälkeen on ollut oikein mukavaa. Lapsi 5v.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 12:26"][quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 12:25"]

Vauva on nyt 5kk ja nyt tuntuu raskaalta. Mies ei suostu valvomaan ja yö syöttämään. Minä laitan vauvan nukkumaan n klo22 sen jälkeen hoidan omat iltahommat ja pääsen nukkumaan klo23-23.30. Herään yöllä syöttämään ja aamulla nousen sängystä viim. Klo8 kun vauva herää. Mies nukkuu ja nukkuu ja käy suihkussa ja syö ja sitten pitääkin mennä jo kavereita moikkaamaan. En ole nukkunut kunnon yö unia 5kk. Onneksi äitini ja siskoni auttavat että saan nukkua päiväunia. Olisiko jollain jotain neuvoja jolla saisin asian ratkaistua?

[/quote]

Jos puhe ei auta, perheneuvola.
[/quote]

Täytyy kai mies pakottaa sinne. "Ulkopuolisten apu on perseestä" asenne miehellä. Mutta kiitos sinulle neuvosta :)

[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 14:57"]

Koko vuosi oli rankka. Yrittäkää jaksaa katsoa vähän pidemmälle, 1-v. kohdalla vähän helpottaa, mutta 1,5-v.-2v. lapsen kanssa on jo oikeasti kivaa, ja meillä ainakin arki helpotti siinä vaiheessa, ja koko ajan on vaan mukavampaa.

[/quote]

Jep, ja sitten siinä vuoden tai puolentoista kohdalla myös on kivasti unohtuneet ne pahimmat hetket, ja moni päättää hankkia sen toisen lapsen. Ja sama rumba alusta. Eli elämä helpottaa, kun se viimeinenkin lapsi on saatu siihen parin vuoden ikään.

Ekat 1,5 kuukautta meni vaan hormonihuuruissa, eikä tajuakaan siitä että olisi rankkaa. Sen jälkeen väsymys alkoi painaa pikkuhiljaa. Meillä se oli siis aika 1,5kk-6kk, jonka jälkeen saatu nukuttua paremmin. Tosin ei olla päästy vielä liikkumisvaiheeseen, mutta uskon että se väsymys on pahinta minulle. Ja tietty ihan pienenä kun vauva vaan on, niin oli tylsää. Nykyisin kun on jo sosiaalinen, niin oleminenkin on hauskempaa.

Toisaalta se ensimmäinen kuukausi. Vauva oli aika temperamenttinen ja rytmit hakusessa. Heräili yöllä syömään ihan normaalin verran 2-4x. Mutta minulla oli ongelmia nukkumisen kanssa. Myös se uusi elämäntilanne ja uusi rooli sekä vastuu vei voimia. Synnytyksestä toipuminen kesken.
Toisaalta taas 3-4kk väli oli raskasta. Rintaraivarit ja yöllä heräämiset joita oli noin 30 min -2h välein.

Selkeästi siinä 5-6kk alkoi helpottaa, vaikka huonot yöt vielä jatkui. Mutta jollain tavalla stressi väheni kun huomasi että arki rullaa ilman suorittamistakin.

Mitä ap:n parisuhteeseen tulee niin eroa ei kannata miettiä. Suhteeseen kuuluu vaikeat ajat. Opettele puhumaan, myös tunteista ja hillitsemään itseäsi.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 10:37"]Vauva nyt 6 kk vanha ja tämä koko aika ollut tosi rankka. Ensin koliikki ja sen jälkeen yleistä kitinää ja itkua, aina koitan keksiä jonkin syyn mutta taitaa olla että itseäni vaan tsemppaan sillä. Vauva on kai vaativampi persoona eikä viihdy kuin hetken missään, syö vieläkin 3 kertaa yössä ja siihen muutama random itkukohtaus päälle. En tiedä, helpottaako tää koskaan, toisaalta nyt oon jo niin tottunut tähän sumussa elämiseen etten enää osaa haaveilla muusta.
[/quote]

3x yössä on vähän. Nauti.