Lukion pitkä matikka, kannattaako ottaa?
Poika ysillä ja lukio edessä. Pohtimisen aiheena, kandeeko ottaa pitkä matikka. On matikassa hyvä, mutta niin myös kielissä ja niistä tykkää enemmän. Onko pitkä matikka kuinka vaikeeta jq mistä apua, jos se ei sujukkaan. Lukion matikkaa ei pakosta kaikki vanhemmatkaa klaaraa...
Kuinka teidän nuoret ovat pitkän matikan tajunneet ja pärjänneet siinä?
Kommentit (47)
Ilman muuta kannattaa ottaa. Olin itse hyvä sekä kielissä että matikassa ja kadun vieläkin, että valitsin kielet. Jos kansainvälisyydestä haaveilee, niin kielitaitoaan pääsee harjoittamaan itse asiassa enemmän, jos ymmärtää opiskella pääaineena ihan jotain muuta kuin kieliä yliopistossa. Kieliä pääasiallisesti lukemalla päätyy korkeintaan vain jonnekin perähikiälle opettamaan lapsille englantia ja omat ulkomaanreissut jää satunnaisiin lomamatkoihin.
Pitkä ehdottomasti. Lyhyt on niin suppea ettei siinä ole järkeä, eikä pitkästä mitään haittaa ole. Päinvastoin, saat enemmän kursseja.
Minkälainen numero teidän nuorella oli ysin päästötodistuksessa matikasta? Tähän asti meidän pojalla on ollut 10, mutta apua hän on välillä kysynyt. Osaisi ehkä itsekin, mutta on niin kovin laiska. Kakkonen: onko poikasi aina ollut hyvä matikassa? Onko hän ahkera ja muutenkin hyvä koulussa?
Pojallani ei vielä ole ammattihaave täysin selvillä, mutta englannin kielestä tykkää yli kaiken. Lukee myös ruotsia (tietty) ja saksaa.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 09:04"]
Minkälainen numero teidän nuorella oli ysin päästötodistuksessa matikasta? Tähän asti meidän pojalla on ollut 10, mutta apua hän on välillä kysynyt. Osaisi ehkä itsekin, mutta on niin kovin laiska. Kakkonen: onko poikasi aina ollut hyvä matikassa? Onko hän ahkera ja muutenkin hyvä koulussa? Pojallani ei vielä ole ammattihaave täysin selvillä, mutta englannin kielestä tykkää yli kaiken. Lukee myös ruotsia (tietty) ja saksaa.
[/quote]
Pojalla oli ysiluokanj päästötoikkarissa kaikki matemaattiset aineet kymppiä. Ahkera on aina ollut mutta tänä syksynä motivaatio on ollut hukassa. Mutta matikka, fysiikka ja kemia on olleet lempiaineet, kun niihin ei tarvi niin lukea. On kyllä hyvä kaikissa aineissa. Lukiossa on se kivaa kun on vaan muutamaa ainetta jaksossa. Se keventää hommaa, voi paremmin keskittyä tiettyihin juttuihin. 2
Se on pääTtötodistus! Päästötodistuksia annetaan ihan jostain muusta.
Lukion pitkällä matikalla ei pärjää enää tekemättä mitään toisin kuin peruskoulussa. Eli työmäärä lisääntyy kyllä, mutta ehdottomasti 9-10 oppilaan kannattaa valita pitkä matikka.
Pitkän matikan poisjättäminen rajaa aika paljon ammatteja pois, sillä matematiikan opiskelu ilman opettajaa on todella hankalaa ja esim. insinöörialojen (di ainakin) ja matikka, fysiikka, kemia, tietotekniikka ja lääkärien pääsykokeissa todellakin tarvitaan matikkaa.
Eihän niitä kieliäkään tarvitse jättää lukiossa pois vaan ne voivat olla siinä matikan rinnalla.
Oma poika on vasta kasilla, mutta sanoisin, että pitkä matikka ja fysiikka ja kenties biologiakin ovat ehdottomia pojalle, jos ei vielä tiedä miksi haluaa isona, niin ei tule noista rajoittavaa tekijää. Kieliäkin on pojalla kyllä kiitettävästi (kaksi a-kieltä), mutta niitä voi sitten halutessaan varmaan vähän helpottaa lukiossa.
Onko se lukio sitten yhtä matikkaa ym. puurtamista, jos valitsee pitkän matikan? Miten niitä aineita yleensä ottaen pitää vslita, kun mennään lukioon ja missä vaiheessa niitä valitaan?
T. Lukio kiinnostaa
Pitkä matikka vaan! Matematiikka kehittää aivoja!
Vaikka pakollisia kursseja taitaa olla kymmenen ja jos kuusi jaksoa, niin 5/6 jaksossa on matikkaa. Alkuun hirvittää varmasti, mutta tällö tavalla laskurutiniikin alkaa kehittymään. :)
Sain peruskoulun päättötodistukseen 8 matikasta (ja aiemmin oli 6 ja 7) - huom. olin aika villi ja hulttio lukiossa, mutta rauhoituin lukiossa. Kirjoitin kuitenkin A:n pitkästä matikasta ja tavoitteena oli päästä läpi. En panostanut lukioaikana ihmeemmn laskemiseen. Fysiikka oli enemmän se mua kiinnostava juttu. Päädyin kauppakorkeaan ja olen jonkun verran opiskellut teknillisen tiedekunnan kursseja. Voin väittää, että olen päässyt paljon helpommalla monen kurssin tehtävien kanssa kuin moni muu. Kannattaa uskoa itseensä, sillä jos ei koita ei voi voittaa!
Minä olen parhaillaan lukiossa. Kaikilla kavereillani oli yläasteen matikka ysiä ja kymppiä, ja he päättivät ottaa pitkän matikan. Yksi näistä kavereistani koki pitkän matikan helppona ja hauskana, ja on saanut ekasta kurssista lähtien kymppejä, mutta kaikilla muilla kavereillani pitkän matikan arvosanat ovat luokkaa 5-7. Että se kyllä vaihtelee :)
Kannattaa ottaa pitkä matikka, ei se ole niin avaruustiedettä kun ehkä pelotellaan. Työnteolla siitä selviää
Olen itse abi ja lukenut kaikki pitkän matikan kurssit mitä koulussamme on tarjolla, lukuunottamatta niitä mitä tässä viimeisessä jaksossa on. Suosittelen ehdottomasti valitsemaan pitän matikan. Jos sen opiskelu alkaa muuttua jossain vaiheessa ylivoimaiseksi, voi aina vaihtaa lyhyeen matikkaan. Lyhyestä pitkään vaihtaminen on huomattavasti vaikeampaa, enkä tiedä onko se kaikissa lukioissa edes mahdollista.
En koe työmäärän olevan mitenkään ylitsepääsemättömän suuri. Suurin ero on ehkä se, että minulla matikkaa on jokaisessa jaksossa, lyhyen matikan lukijoilla ei. Kun kuuntelee tunnella hyvin ja edes yrittää tehdä kotitehtäviä, on täysin mahdollista saada hyviä numeroita kursseista. Jotkin kurssit voivat mennä huonommin kuin toiset, koska kurssit käsittelevät niin erilaisia aiheita (kuten esimerkiksi todennäköisyyslaskenta vs. vektoreilla leikkiminen), että jos muutama kussi menee hieman oman tason alle, ei kannata olla heti vaihtamassa siihen lyhyeen.
Sivuhuomautukena mainittakoon, luen pitkän matikan lisäksi fysiikkaa ja kemiaa. Biologian osata urakkani on ohi, koska kirjoitin sen syksyllä. Olen melko laiska lukemaan, mutta numeroni ovat silti keskivertoa paremmat. Vapaa-aikaa on runsaasti, vaikka kursseja onkin tullut suoritettua jo hyvin monta.
Toivttavasti vertaisneuvosta on hyötyä.
Käyn nyt lukion 2. vuotta ja suosittelen kyllä ottamaan pitkän matikan jos vähänkin tuntuu rahkeet riittävän. Vaatii kyllä vaivannäköä huomattavasti yläastetta enemmän, mutta ei se ole niin etteikö mitään muuta ehtisi enää läksyjen lisäksi tehdä, jää vapaa-aikaakin oikein hyvin :-)
Ja ainankin meidän koulussa pystyi helposti muutaman kurssin jälkeen vaihtamaan lyhyeen ja monet niin tekikin kun kävi ensin kokeilemassa pitkää.
Ehdottomasti kannattaa ottaa pitkä matematiikka ja fysiikka, jos on peruskoulussa 9-10 oppilas pitkässä matematiikssa. Niiden poisjättäminen sulkee paljon aloja pois jatko-opinnoista. Pitkän matematiikan pystyy aina lukion aikana vaihtamaan lyhyeksi, jos pitkä tuntuu liian vaikealta.
Luin itse aikoinani pitkän matematiikan, eikä se ollut mielestäni vaikeaa. (Oikeastaan näin jälkikäteen ajatellen suurin ongelma pitkässä matematiikassa oli juuri se, että koskaan ei tullut vastaan yhtään vaikeaa tehtävää, jonka ratkaisu ei olisi ollut selvä heti suoralta kädeltä. Niinpä ei tullut mitään kokemusta siitä, miten ruvetaan ratkaisemaan sellaisia tehtäviä, jotka tuntuvat aluksi mahdottoman vaikeilta.) Kotitehtävät tein kyllä aina ajallaan (niihin meni ehkä keskimäärin puoli tuntia päivittäin), mutta kokeisiin en lukenut noin 15 minuuttia kuhunkin (= silmäilin koealueen läpi ja tarkistin, että en ollut unohtanut jotain). Ylioppilaskirjoituksiin luin tosin kokonaisen päivän.
Kaksi lastani ovat myös suorittaneet pitkän matematiikan. Toiselle heistä se oli tosi helppoa. Toinen taas joutui kyllä tekemään kovasti työtä, koska jostain syystä matematiikan ymmärtäminen on hänelle vaikeaa, mutta työn palkinnoksi tuli kuitenkin 9 lukion päättötodistukseen ja E pitkän matematiikan ylioppilaskirjoituksista.
Jos ottaa pitkän matematiikan, niin avain menestykseen on se, että tekee aina kotitehtävät. Jos niitä jättää väliin, niin putoaa kyllä nopeasti kelkasta. Matematiikkaa ei opi lukemalla, vaan laskemalla.
Pitkä matematiikka vaatii tietysti lahjakkuutta, mutta se yksin ei riitä. Vaaditaan myös kiinnostusta, motivaatiota ja halua tehdä rajusti töitä. Siinä on niin paljon kursseja, että sitä on joka jaksossa, pahimmillaan kaksi kurssia päällekkäin.
Kannattaa myös miettiä, minne tähtää lukion jälkeen. Jos tähtäimessä on lääketieteellinen koulutus, DI- tai arkkitehtikoulutus ja matemaattis-luonnontieteelliset aineet ja jotkut muutkin, niin pitkä oppimäärä on ehdoton. Pahaksi se ei ole myöskään esim. kaupalliselle alalle pyrkivälle. Monelle alalle saa keskinkertaisestakin arvosanasta pitkässä matematiikassa paremmat lähtöpisteet kuin hyväst arvosanasta lyhyessä.
Jos pitkä oppimäärä osoittautuu liian raskaaksi ja vaativaksi, voi tietysti vaihtaa lyhyeen.
Peruskoulun päättötodistuksen arvosanaan ei kannata tuijottaa liikaa, sillä valtakunnallisista arviointiohjeista huolimatta samanlaisista taidoista ja tiedoista saa eri kouluissa erilaisia arvosanoja. Kunhan nyt on parempi kuin seiska, jota ei ole saavutettu viimeisetkin voiman ja älynrippeet pöytään latomalla. Varavoimia pitää olla paljon tallella.
Piti olla: "Jos on peruskoulussa 9-10 oppilas matematiikassa".
17
Pitkästä matematiikasta on hyötyä yllättävän monessa paikassa. Esim. psykologiaa opiskelemaan pyrkiessä pitkästä matematiikasta saa paljon lähtöpisteitä. Lisäksi esim. Helsingissä psykologian pääsykoepisteistä puolet tulee tilastomatematiikan kokeesta. Tilastomatematiikan tehtävien tekeminen on paljon helpompaa pitkän matematiikan tuoman laskurutiinin pohjalta kuin lyhyen matematiikan lukemisen jälkeen.
Ehdottomasti pitkö matematiikka ja fysiikka. Lisäksi suosittelen vielä kemiaa ja biologiaa. Vain vähä-älyiset lukevat lyhyen matikan. M19
Mun poika on lukion ekalla. Hän on tosi etevä matikassa ja otti pitkän matikan. Nyt on 3. kurssi menossa. Matikka on ollut haastavaa ja on ekaa kertaa joutunut kyselemään apua laskuihin. Mutta on saanut tehtyä ja 9 tuli ekasta ja tokasta kurssista numeroksi.
Itse en aikoinani ottanut pitkää matikkaa kun mulle sanottiin että se kannattaa ottaa vain jos on valmis laskemaan 3-4 tuntia päivässä. Idiootti opo. Kirjoitin lyhyestä laudaturin. Kyllä lyhyessäkin silti oppi, opiskelin aikuisena insinööriksi ja muistin vielä lukion opit.
Suosittelisin ehkä kokeilemaan pitkää matikkaa. Vaihtaa sitten lyhyelle, jos tuntuu liian haastavalta. Yhteishaussa pitkällä matikalla saa huonommillakin numeroilla ihan hyvin pisteitä. Varsinkin jos ei tiedä mitä haluaa lukion jälkeen. Teknisellä alalla matikka ainakin on tärkeä. Toki ne asiat oppii vaikka aikuisenakin, mutta pääsee helpommalla jatkossa jos on jo pohjaa.