Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi

Joku täällä poistattaa ihan asiallisia ja perusteltuja kommentteja, varsinkin niitä, joissa postauksesta ilmenee suuri ristiriita lasten kehityksestä ja hyvinvoinnista saatujen tutkimustulosten sekä nykyään käytännössä tuotetun vakan välillä.

Miksi? Onko täällä niin kuntastrategiaan ja talouspoliittiseen ohjaukseen fakkiutuneita tyyppejä olemassa, että jollain somepalstallakin pitää käydä poistattamassa kentän omat kokemukset vai onko kyse jollain tavalla mieleltään tai tunne-elämältään häiriintyneistä yksilöistä, jotka haluavat  kollektiivisesti kaikille lapsille ja valatyöntekijöille huonot oltavat, koska itselläkin on ollut?

Se oli hyvä kommentti, jonka joku nyt poistatti. Henkilöstö alkaa hajota, koska ristiriita hyvän kasvun teoriatiedon ja vakassa nykyään mahdollistetun todellisuuden välillä on kuin yö ja päivä.

Vakaolosuhteet juuri aiheuttavat sen pahan olon ja irrationaalisen reagoinnin suurelta osin. Sekä lapsille että kenttätyöntekijöille. Kaikki työntekijät eivät saa keskellä päivää teoreettista pakohuonetta toimistosuunnittelutyön ideaalikuplassaan, kuten opettajat saavat. Tai johtajat. Hoitajilla, avustajilla, sosionomeilla ja lapsilla on vain se yksi todellisuus. Arki siellä pienissä tiloissa päällekkäin huutavassa joukossa. Se ei ole mikään "ryhmä", vaikka paperiin niin kirjoittaisit. Ryhmän ymmärtäminen vaatii riittävän henkisen, psyykkisen ja sosiaalisen kehitysasteen.

Tämä on aivan sietämätön tilanne nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vasukeskustelun painopiste on kylläkin siinä, miten me päiväkodissa tuemme lapsen kehitystä ja kyselemme lapsen mieltymyksistä, jotta osaamme ottaa ne huomioon. Se ei ole vanhempien neuvomista (teksti 19631) muutoin kuin jos he neuvoja pyytävät. Perheneuvolaan voidaan ohjata, jos on ongelmia.

Miten vasukeskustelujen pointti on vielä joillekin näin epäselvä? Vieläkin näkee niissä papereissa, kun opettaja (usein hoitaja) on kuvaillut lapsen luonnetta varsin epäammatillisin sanakääntein.

Muuten hyvä kirjoitus, mutta vasut eivät ole paperisia, eikä (taas kerran) pidä syyllistää hoitajia, en ole pitänyt vasukeskusteluja vuosikausiin. 

Tämä oli vain oma kokemukseni, eikä siitä ole montaa vuotta, kun vasut myös printattiin. En nyt mitenkään kategorisesti syyllistä opettajina

Ei niitä vasuja myöskään lukaista, jos ehtii, muutkin tiimissä.

Vasu on suunnitelma, joka laaditaan kunkin lapsen kasvatukselle ja opetukselle yhdessä koko tiimin, sen lapsen ja huoltajien kanssa.

Jos sen laatii vain opettajan tehtävää hoitava, ei siihen muut voi sitoutua. Ei se opettaja yksinään sitä laadi, vaan vastaa siitä, että kaikki tiiminjäsenet ottavat kantaa (ja kannanotot näkyvät tekstissä) kunkin lapsen varhaiskasvatuksen toteuttamistapojen suunnitteluun oman tehtävänimikkeensä ja koulutustaustansa lähtökohdista. Samoin huoltajien ja lapsen näkökulma.

Suunnitelman toteutumista seurataan ja arvioidaan läpi vuoden ja seuraavien vuosien. Suunnitelmaa muutetaan todettujen muutostarpeiden pohjalta, niihin viitaten.

Kukaan ei voi noudattaa suunnitelmaa, jota ei ole itse ollut laatimassa ja sopimassa ja näin ollen sitoutua siihen. Jos se on käytännössä open itse  tekemä suunnitelma, kävelee ko. henkilö lapsen oikeuksien yli. Lapsella on oikeus muidenkin tiiminjäsenten näkemysten huomioimiseen, samoin oman näkemyksensä ja huoltajiensa. Eihän pieni lapsi varsin usein edes koe opettajaa luottamuksen arvoiselsi tai turvalliseksi, kun se poukkoilee milloin missäkin ja tullessaan paikalle määräilee muita aikuisia, niitä tutuksi ja turvalliseksi koettuja hoitajia, jotka ovat aina saatavilla. Silloin juuri rutiinit häviää.

Pitää olla yhdessä konkreettisesti laadittu suunnitelma, jota toteutetaan. Ei yhden tyypin saneöema pilvilinna, jota muut eivät edes ymmärrä. Tai edes lue!!!

Vanhustenhuollossa hoitajat ja omaiset ei ota epäkohtia helposti esiin. Hoitajien työura voi päätyä sivuraiteelle ja omaiset pelkää asioitten vaikeutuvan entisestään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vasukeskustelun painopiste on kylläkin siinä, miten me päiväkodissa tuemme lapsen kehitystä ja kyselemme lapsen mieltymyksistä, jotta osaamme ottaa ne huomioon. Se ei ole vanhempien neuvomista (teksti 19631) muutoin kuin jos he neuvoja pyytävät. Perheneuvolaan voidaan ohjata, jos on ongelmia.

Miten vasukeskustelujen pointti on vielä joillekin näin epäselvä? Vieläkin näkee niissä papereissa, kun opettaja (usein hoitaja) on kuvaillut lapsen luonnetta varsin epäammatillisin sanakääntein.

Minua taas ihmetyttävät uuden polven vastavalmistuneet vakakandit, joille vaka, ihmislaji ja maailma näyttäytyvät ikään kuin anakronistisena, aivan uutena "ilmiönä". Historiatuntemus ja käsitys yhteisöistä, yhteiskuntapolitiikasta ja aiemmista toimintatavoista ja silloin tehtyjen valintojen taustoista on joko täysin ol

Häh, miten niin?

Jos lapsen vasuun on vaikka suunniteltu, että todettuun aistiyliherkkyyteen tai sos.em.erityisherkkyyteen vastataan hiljaisilla tiloilla ja muutosten ennakoinnilla, minimoimalla muutokset ja varmistamalla tutut aikuiset ja kehitystä tukeva, tuttu pienryhmä, niin eikö muka kesäajan muutosta koko pakkaan saisi kirjoittaa näkyviin?

Entä adhd tai autisminkirjolla oleville lapsille, eikö mielestäsi päivystysajan radikaalia muutosta tuttuun ja totuttuun arkeen pitäisi suunnitella ja nimenomaan kirjoittaa ohjeeksi ja sovituksi toimintatavaksi, tuon lapsen oman varhaiskasvatuksen suunnitelmaksi (vasu) uudessa paikassa ja tilanteessa?

Miten muuten lapsia voidaan valmistaa tilanteeseen kuin ennakoimalla ja suunnittelemalla ja tukemalla muutoksessa? Vasuhan pitää suunnitella lapsen edun näkökulmasta, kuten kaikki muutkin päätökset pitää tehdä.

Jos ei noita kirjata, niin miten muuten voit tehdä vasun toteutumisen arvioinnin ja kehittämisen? Jos lapsen kehitys taantuu päiväkodissa, niin pitäähän se nyt hyvänen aika näkyä siellä, että mitä on oikeasti tehty ja millaisissa olosuhteissa! Jos kesähoito suuressa keskitetyssä paikassa tai monissa muutoksissa ei tue lapsen hyvinvointia niin se kirjataan sinne arviointiin, jotta voidaan esittää seuraavaksi kesäksi erilaista järjestelyä. Esim. oman pienen talon aukioloa, koska se on lasten edun mukaista. Pieni ryhmä ja kiva kesä retkeillen, leikkien ja nauraen.

Sekä lasten vasuihin että ryhmävasuihin kuten myös yksikön toimintasuunnitelmiin kirjoitetaan näkyviin lapsen edun näkökulmasta lasten kehitystä, hyvinvointia ja sosiaalisia suhteita  kulloinkin edistävät toimintatavat ja oppimisympäristöt.

Niitä noudatetaan.

Sovitun toteutumista arvioidaan säännöllisesti.

Dokumenttiin on välttämätöntä kirjoittaa, miksi suunnitelma ei toteutunut, jos näin on tapahtunut.

Esim. "Syystoimintakaudella suunniteltu pienryhmätoiminta on toteutunut 40% suunnitelluista päivittäisistä toimintakerroista johtuen toistuvasta henkilöstövajeesta."

"Viikottaisista metsäretkistä on toteutunut syyskaudella 7/20, johtuen henkilöstövajeesta,  työvuorosuunnittelusta ja päällekkäisisten työtehtävien seurauksista."

"Viikottaisista ryhmän 4-5-vuotiaiden joukkuepelikerhokerroista toteutuivat syys-lokakuussa kaikki 9/9, mutta toiminta loppui ryhmän rakenteellisesta muutoksesta johtuen marraskuussa, kun 2/3 osaa ikäluokasta siirrettiin toiseen ryhmään ja ryhmään sijoitettiin viisi 0-2-vuotiasta."

"Taidetestaajat-vierailut innostivat X:n liittymään monikulttuuriseen kädentaito- ja taidekerhoon harrastuksena. Kerho ei jatku todennäköisesti keväällä rahoituksen päättyessä. Päiväkodissa taidetestaajat-retkiä ei voida jatkossa toteuttaa resurssien riittämättömyydestä ja muuttuneesta henkilöstötilanteesta johtuen. Päiväkotiin tilataan mahdollisuuksien mukaan monipuoliseen nikkarointiin, askarteluun, valokuvaukseen ja teatterileikkiin innostavaa välineistöä sekä musiikki-instrumentteja."

Tuo kertomasi on lasten kannalta hyvä linja. Jos lapset oireilee vaikka levottomuudella,  syytä kannattaa etsiä olosuhteista ja katsoa, jos oirelevat ja ehkä muutkin voisivat paremmin pienemmissä ryhmissä ja rauhallisemmissa oloissa. Tuolloin lapsi ei tarvisi mitään tutkimuksia, vaan voisi hyvin. 

Eikö muuten kaikille lapsille pitäisi olla hyvät olot?

Vierailija kirjoitti:

 

- Taitaa olla kiellettyä tykätä työstään päiväkodissa, ainakin kun näitä kirjoituksia lukee. Kaikki paikat on ihan karseita, kaikki kiusaa, varsinkin johtajat, opettajat laminoi kissanristiäisissä. Koittakaa nyt hyvät ihmiset pohtia omaa työidentiteettiänne, miten kohtelette työkaveria. "Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin", näin opetti presidentti Mauno Koivisto.

- Miksi ihmeessä itse pyörit vinkumassa ja kyttäämässä täällä ihmisten kommentteja ja kokemuksia, jos omat asiasi ovat mallillaan?

Anteeksi että olen pahoittanut monen mielen pitämällä työstäni ja päiväkoti, jossa työskentelen on huippu, jossa kaikkien on hyvä olla. Lupaan, että en kirjoita enään mitään positiivista tai mitään muutakaan. Ehkä käyn joskus lukemassa vinkumisianne.

Mutta muistakaa kaikkien ihmissuhteiden kultainen sääntö, niinkuin tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää myös se heille 😊

 

[Vasukeskustelussa me] "kyselemme lapsen mieltymyksistä, jotta osaamme ottaa ne huomioon."

Mitä ihmettä tämä on?

Vasun laadinnan ohjeissa lukee, että selvitetään lapsiryhmässä jokaisen lapsen toimintaa, leikkejä ja kehonkieltä havainnoimalla, huoltajia ja puhekykyisiä lapsia haastattelemalla, moniammatillisessa tiimissä tarkoituksenmukaisin kysymyksin keskustelemalla,

- mikä on lapsen kehitysvaihe?

- mitä kiinnostuksenkohteita lapsella on juuri tällä hetkellä?

- mitä vahvuuksia lapsella on?

- mihin lapsi tarvitsee tukea, millaista tukea ja mitä lapsi tällä hetkellä harjoittelee?

Vahvuuksien ja kiinnostuksen kohteiden kautta harjoitellaan niitä asioita, joita lapsi harjoittelee. Esim. jos 3-vuotiasta kiinnostaa kiipeileminen ja vahvuutena on vikkelä juoksutaito ja rohkea kehollinen kokeileminen, sekä tavoitteena kehittää kaveritaitoja ja verbaalista ilmaisua, niin ei siihen mikään kerran viikossa järjestettävä 30 min täyspliisu "jumppahetki" liian pienessä tilassa yksillä puolapuilla, odottaen varpaat kylmänä vuoroaan kiivetä ylös, sitten alas, riitä vastaamaan. 

Mikä taas olisi hyvä idea moiseen yhtälöön?

Miten lähteä liikkeelle ja kenen kanssa ideoiden?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

- Taitaa olla kiellettyä tykätä työstään päiväkodissa, ainakin kun näitä kirjoituksia lukee. Kaikki paikat on ihan karseita, kaikki kiusaa, varsinkin johtajat, opettajat laminoi kissanristiäisissä. Koittakaa nyt hyvät ihmiset pohtia omaa työidentiteettiänne, miten kohtelette työkaveria. "Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin", näin opetti presidentti Mauno Koivisto.

- Miksi ihmeessä itse pyörit vinkumassa ja kyttäämässä täällä ihmisten kommentteja ja kokemuksia, jos omat asiasi ovat mallillaan?

Anteeksi että olen pahoittanut monen mielen pitämällä työstäni ja päiväkoti, jossa työskentelen on huippu, jossa kaikkien on hyvä olla. Lupaan, että en kirjoita enään mitään positiivista tai mitään muutakaan. Ehkä käyn joskus lukemassa vinkumisianne.

Mutta muistakaa kaikkien ihmissuhteiden kultainen sääntö, niinkuin tahdotte ihm

Kristillisissä päiväkodeissa Jeesukselta siteerattu kultainen sääntö on selkeästi esillä ja päiväkodin toimintaa ohjaava käytäntö. Vaka on kuitenkin vasta n. 10 vuotta vanha instituutio, kristitty kirkko parisen tuhatta vuotta ja some itsessään oma nuori maailmansa, tämä ketjukin kohta vasta 4 vuotta.

Ei poislähteminen aina ole paras vaihtoehto, joskus tietysti voi ollakin, kuten moni päiväkodeista lähtenyt on todennut.

Sehän vakalain tavoite on ollutkin, kuten räätälöidyssä lakitekstissä lukee: saada sosionomit ja hoitajat lähtemään päiväkodeista pois, että heidän tilalleen voidaan palkata yliopistoista valmistuvia kandeja, ja kalliilla rahalla aiempiin tehtäviinsä uudelleen muuntokoulutettavia kasvatusammattilaisia, töihin.

Joka hiekalle rakentaa, sen talo romahtaa.

Vierailija kirjoitti:

[Vasukeskustelussa me] "kyselemme lapsen mieltymyksistä, jotta osaamme ottaa ne huomioon."

Mitä ihmettä tämä on?

Vasun laadinnan ohjeissa lukee, että selvitetään lapsiryhmässä jokaisen lapsen toimintaa, leikkejä ja kehonkieltä havainnoimalla, huoltajia ja puhekykyisiä lapsia haastattelemalla, moniammatillisessa tiimissä tarkoituksenmukaisin kysymyksin keskustelemalla,

- mikä on lapsen kehitysvaihe?

- mitä kiinnostuksenkohteita lapsella on juuri tällä hetkellä?

- mitä vahvuuksia lapsella on?

- mihin lapsi tarvitsee tukea, millaista tukea ja mitä lapsi tällä hetkellä harjoittelee?

Vahvuuksien ja kiinnostuksen kohteiden kautta harjoitellaan niitä asioita, joita lapsi harjoittelee. Esim. jos 3-vuotiasta kiinnostaa kiipeileminen ja vahvuutena on vikkelä juoksutaito ja rohkea kehollinen kokeileminen, sekä tavoitteena kehittää kaveritaitoja ja verbaalista ilmaisua, niin ei siihen mikään ker

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen sanoi kerran haastattelussa jotenkin niin, että kun hän oli lapsi, ei ollut mitään seuloja ja tutkimuksia, ja jos olisi ollut, hän olisi jäänyt kaikissa kiinni. Kun ei ollut, hänestä tuli lastenpsykiatri.

Vuosikymmenet mentiin tavallisella päivähoidolla ja ihan kunnon ihmisiä lapsista kasvoi. Huono käytös oli poikkeus ja kiusaaminen harvinaista.

Nyt on pedagogiikka ja korkeasti koulutetut varhaiskasvattajat opettamassa tunnetaitoja ym. Silti lapset nimittelee, kiroilee, kiusaa ja on väkivaltaisia. Mielenterveysongelmat kasvaa koko ajan.

Yhteiskunnalliset muutokset on tietysti taustalla, mutta osaammekohan oikealla tavalla reagoida niihin vakassa. Mitä jos tavallinen arki turvallisten hoitajien kanssa pienessä ryhmässä onkin se, mitä lapsi tarvisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[Vasukeskustelussa me] "kyselemme lapsen mieltymyksistä, jotta osaamme ottaa ne huomioon."

Mitä ihmettä tämä on?

Vasun laadinnan ohjeissa lukee, että selvitetään lapsiryhmässä jokaisen lapsen toimintaa, leikkejä ja kehonkieltä havainnoimalla, huoltajia ja puhekykyisiä lapsia haastattelemalla, moniammatillisessa tiimissä tarkoituksenmukaisin kysymyksin keskustelemalla,

- mikä on lapsen kehitysvaihe?

- mitä kiinnostuksenkohteita lapsella on juuri tällä hetkellä?

- mitä vahvuuksia lapsella on?

- mihin lapsi tarvitsee tukea, millaista tukea ja mitä lapsi tällä hetkellä harjoittelee?

Vahvuuksien ja kiinnostuksen kohteiden kautta harjoitellaan niitä asioita, joita lapsi harjoittelee. Esim. jos 3-vuotiasta kiinnostaa kiipeileminen ja vahvuutena on vikkelä juoksutaito ja rohkea kehollinen kokeileminen, sekä tavoitteena kehittää kaveritaitoja

Ai jaa.

No, on se sanonut aikoinaan muutakin. Oman elämän muisteluita ei pidä sotkea ammattitehtäviin, jollei tiedä, kenelle puhuu ja missä kontekstissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

- Taitaa olla kiellettyä tykätä työstään päiväkodissa, ainakin kun näitä kirjoituksia lukee. Kaikki paikat on ihan karseita, kaikki kiusaa, varsinkin johtajat, opettajat laminoi kissanristiäisissä. Koittakaa nyt hyvät ihmiset pohtia omaa työidentiteettiänne, miten kohtelette työkaveria. "Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin", näin opetti presidentti Mauno Koivisto.

- Miksi ihmeessä itse pyörit vinkumassa ja kyttäämässä täällä ihmisten kommentteja ja kokemuksia, jos omat asiasi ovat mallillaan?

Anteeksi että olen pahoittanut monen mielen pitämällä työstäni ja päiväkoti, jossa työskentelen on huippu, jossa kaikkien on hyvä olla. Lupaan, että en kirjoita enään mitään positiivista tai mitään muutakaan. Ehkä käyn joskus lukemassa vinkumisianne.

Mutta muistakaa kaikkien ihmis

Tätä hiekalle rakentamista näkyy nyt vähän siellä ja täällä.

Maalaisjärkeä on ylätasolla ikävä, toki sitä edelleen tekijöiltä löytyy mutta toisilla suorittajilla vanne kiristää jo pahasti. 

Vierailija kirjoitti:

Vuosikymmenet mentiin tavallisella päivähoidolla ja ihan kunnon ihmisiä lapsista kasvoi. Huono käytös oli poikkeus ja kiusaaminen harvinaista.

Nyt on pedagogiikka ja korkeasti koulutetut varhaiskasvattajat opettamassa tunnetaitoja ym. Silti lapset nimittelee, kiroilee, kiusaa ja on väkivaltaisia. Mielenterveysongelmat kasvaa koko ajan.

Yhteiskunnalliset muutokset on tietysti taustalla, mutta osaammekohan oikealla tavalla reagoida niihin vakassa. Mitä jos tavallinen arki turvallisten hoitajien kanssa pienessä ryhmässä onkin se, mitä lapsi tarvisi?

On se. Turvallinen perusarki, tuttu johdonmukaisesti ja oikeudenmukaisesti toimiva aikuinen, rutiinit, leikkikaveri tai pari, ravitsevaa ruokaa, puhtaat ja riittävän lämpimät vaatteet, päiväunet, rauhallinen tahti, ulkoilmassa ja luontokosketuksessa liikkumista ovat ne, mitä alle kouluikäinen lapsi tarvitsee kasvurauhaansa. Sadut, laulut, lorut, lasten itse keksimät leikit, ruuanlaittoon ja kodin puuhiin aikuisen kanssa yhdessä osallistuminen sekä huumori ja kujeilu ovat taiteilun ja liikkumisen ohella parasta sisältöä tasapainoiseen kehittymiseen noin nuorilla.

Lapsen ikävuodet + 2 on tutkitusti max ryhmäkoko alle kouluikäisille, jotta siitä olisi hyötyä eikä haittaa.

Joskus Suomessa oli ylpeydenaihe ja ilonaihe, että kotona oltiin oman perheen tai sukulaisten hoivissa 3-vuotiaaksi, 3-6v. päiväkodissa harjoittelemassa kavereiden kanssa leikkimistä ryhmässä ja omatoimisuutta kodin ulkopuolella. 7-vuotiaana mentiin kouluun ja alkoi opetus ja oppilaaksi opettelu.

Tuli aika hyviä tuloksia kansainvälisissä kartoituksissa ja Suomesta käytiin hakemassa oppia ja mallia niihin maihin, joissa mennään yleensä jo 4-vuotiaana kouluun. Esim. angloamerikkalainen järjestelmä (jota Suomen vakaan on monistettu mitään tajuamatta piireineen, leikkialueineen, teennäisine tarratauluineen, raportointikaavakkeineen, suomennettuine peleineen jne. jne.) on aivan karmeadsa jamassa nykyään. Käypäs Britanniassa kysymässä keneltä vaan keskiluokkaiselta tai sen alle elävältä, mitä ovat mieltä heidän koulujärjestelmästä. Tatcherin muutos alkoi 1970-luvun lopulla, eikä sitä ole voitu korjata enää sen jälkeen. Ihmiset siellä ei voi uskoa, että Suomi oikeasti romutti oman kaikkialla kiitetyn ja ihmetellyn, erinomaisia tuloksia tuottaneen  systeemin.

Lapsi löi toista kasvoihin ja heitti kivellä päiväkodissa, joten vanhemmat tekivät rikosilmoituksen

https://www.hs.fi/helsinki/art-2000011424904.html

Hauskaa että koko artikkelissa ei mainittu sanallakaan itse vanhempien vastuuta kasvattamisesta.



" Henna Inkinen sanoo, ettei syy missään nimessä ole lasten, vaan aikuisten, jotka eivät ole pystyneet valvomaan lapsia niin, että päiväkoti on kaikille turvallinen. " 

Minun pelastukseni vakassa oli tiimin vaihto. Ihana mennä töihin, kun ei ahdistus kurista kurkkua eikä tarvi valmistautua siihen mitä ilkeää siellä taas on luvassa. Ihanaa kun saa ystävällistä kohtelua ja myös lapset hoidetaan lämpimästi ja ammatillisesti. 

Edes edellinen haastava lapsiryhmä ei väsyttänyt ja kuormittanut niin paljon kuin kohtelu mitä sain osakseni tiimiläisiltäni. Mikä oli muun muassa vähättelyä, mykkäkoulua, silmien pyörittelyä, selän takana arvostelua ja valehtelua, mitätöintiä, piiloilkeilyä, huutoa, ammattitaidon kyseenalaistamista.

Nyt vasta tajuan miten huonosti minua kohdeltiin edellisen tiimin lastenhoitajien osalta. Vaikka itse olin ystävällinen ja ammatillinen. En ansainnut inhottavaa kohtelua. Onneksi pääsin pois.

Mieti siis miten kohtelet muita töissä. Kohteletko muita kunnioittavalla tavalla? Jos et niin pahimmillaan aiheutat jokapäiväisen tuskan ja sairastutat ihmisiä. Sillä on väliä miten kohtelet muita töissä. Puhu myös selän takana hyvää. Älä ole osa mätää työpaikkakulttuuria ja huonoa ilmapiiriä. Älä pura omaa huonoa oloasi muihin.

 

- Ei minua haittaa opettajana tehdä lastenhoitajan työtä, on paljon helpompaa kuin opettajan työ. Mutta tulee sanomista johdolta, jollen ole tehnyt vasuja, ryhmävasua, kartoituksia ja arviointeja ajoissa. Viime vuonna istuin puhuttelussa asiasta kun priorisoin työni lasten kanssa olemiseksi ( ryhmässä jatkuvasti henkilökuntavajetta), olisi pitänyt omalla ajalla tehdä opettajan työt tai jättää lapset yksin ja yksin ei saa johdon mukaan jättää. En suostunut kuitenkaan viemään töitä kotiin, niin olin sitten puhuttelussa.

- Vaikutat huippu mahtavalta tyypiltä. Olisipa kaltaisiasi enemmän päiväkodeissa. Hävetköön puupää joka sinullle puhuttelun piti.

 

- Vuosikymmenet mentiin tavallisella päivähoidolla ja ihan kunnon ihmisiä lapsista kasvoi. Huono käytös oli poikkeus ja kiusaaminen harvinaista.

Nyt on pedagogiikka ja korkeasti koulutetut varhaiskasvattajat opettamassa tunnetaitoja ym. Silti lapset nimittelee, kiroilee, kiusaa ja on väkivaltaisia. Mielenterveysongelmat kasvaa koko ajan.

Yhteiskunnalliset muutokset on tietysti taustalla, mutta osaammekohan oikealla tavalla reagoida niihin vakassa. Mitä jos tavallinen arki turvallisten hoitajien kanssa pienessä ryhmässä onkin se, mitä lapsi tarvisi?

- Niinpä. Muistaakseni kymmenisen vuotta sitten päiväkodit olivat kivoja työpaikkoja jonne monet esim luovat ihmiset menivät mielellään. Sitten tuli varhaiskasvatus joka olikin pian kaikille osapuolille varhaiskuvotus.

Ihan tavallinen arki olisi hyvä. Heitettäisiin kaikki laminointikoneet ongelmajätteisiin. Jokainen aikuinen olisi paikalla lapsiryhmässä sovitun 7,39h. Ei mitään ylimääräisiä neuvotteluja, palavereja. Rauha lapsille ja aikuisille. Ulkoilua, ruokaa, leikkiä. Pelejä ja vapaus hengittää. 

Vierailija kirjoitti:

Minun pelastukseni vakassa oli tiimin vaihto. Ihana mennä töihin, kun ei ahdistus kurista kurkkua eikä tarvi valmistautua siihen mitä ilkeää siellä taas on luvassa. Ihanaa kun saa ystävällistä kohtelua ja myös lapset hoidetaan lämpimästi ja ammatillisesti. 

Edes edellinen haastava lapsiryhmä ei väsyttänyt ja kuormittanut niin paljon kuin kohtelu mitä sain osakseni tiimiläisiltäni. Mikä oli muun muassa vähättelyä, mykkäkoulua, silmien pyörittelyä, selän takana arvostelua ja valehtelua, mitätöintiä, piiloilkeilyä, huutoa, ammattitaidon kyseenalaistamista.

Nyt vasta tajuan miten huonosti minua kohdeltiin edellisen tiimin lastenhoitajien osalta. Vaikka itse olin ystävällinen ja ammatillinen. En ansainnut inhottavaa kohtelua. Onneksi pääsin pois.

Mieti siis miten kohtelet muita töissä. Kohteletko muita kunnioittavalla tavalla? Jos et niin pahimmillaan aiheutat jokapäiväisen tuskan ja sairastutat ihmisiä. Sillä on

Ugh!