Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi
Iltalehden artikkelissa kerrotaan, että "Varhaiskasvatuksen kertomuksia" -niminen tili löytyy Instagrammista. Sen ylläpitäjillä on kertomansa mukaan yhteenlaskettuna 26 vuotta työkokemusta varhaiskasvatuksesta ja yli 60 päiväkodista.
He ovat varhaiskasvatuksen opettajia ja hoitajia.
Ylläpitäjät ovat julkaisseet tilillään nyt noin 300 samaansa viestiä ja tilillä on noin 6200 seuraajaa.
Kaikki ovat pettyneitä alaan.
LÄHDE https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/1e692fb2-6000-405b-87cc-92f6…
Kommentit (19691)
Johto alkaa pistää lujille. Kun on joku homma tehtävänä johtaja alkaa kysymään "kukas tän ottaisi hoitaakseen". Ensi viikon lakostakin joutui hoitajat tekemään tiedotteen, kun johdon oli jo päästävä viikonlopun viettoon. Lakkoilen samalla myös omaa työpaikkani kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua silloin tällöin olen käynyt lueskelemassa ja täytyy sanoa, että vahvistaa ajatusta, että varhaiskasvatukseen en palaa töihin. Ei niinkään työolojen, resurssipulan tms. vuoksi, vaan sen vuoksi, millaisia henkilöitä siellä työskentelee. Ikuista valittamista, toisten kyttäämistä, vanhempien syyllistämistä, johtajan syyllistämistä.. mistä ikinä vain keksitäänkään valittaa, niin valitetaan. Kauhea ilmapiiri työskennellä.
Niinpä. Sietäis olla kiitollinen työpaikasta ja ajatella vain positiivisesti. Ilon kautta!
Onko normaalia nähdä koko ajan töistä unia. Seison päiväkodin pihalla ja katselen kun lapsia haetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua silloin tällöin olen käynyt lueskelemassa ja täytyy sanoa, että vahvistaa ajatusta, että varhaiskasvatukseen en palaa töihin. Ei niinkään työolojen, resurssipulan tms. vuoksi, vaan sen vuoksi, millaisia henkilöitä siellä työskentelee. Ikuista valittamista, toisten kyttäämistä, vanhempien syyllistämistä, johtajan syyllistämistä.. mistä ikinä vain keksitäänkään valittaa, niin valitetaan. Kauhea ilmapiiri työskennellä.
Niinpä. Sietäis olla kiitollinen työpaikasta ja ajatella vain positiivisesti. Ilon kautta!
Ikuinen valittaminen ajaa porukkaa pois alalta. Alan ongelmia ei ratkota palkankorotuksilla. Siellä oltaisiin senkin jälkeen naama nurinpäin.
Varhaiskasvatuksen työntekijän tehtäviin ei kyllä pitäisi kuulua mikään keittiötyö eikä lattioiden siivoaminen. Pöydät me pyyhimme jälkeemme iltapäivällä, koska siivooja on silloin auttamassa keittiössä, muuten emme tee mitään. Lasten vessat vedämme, kun viimeisenä lähdemme kerroksesta, ettei jää pissat yön yli haisemaan.
Olen kyllä nähnyt, miten akateemisesti koulutetut vakaopetkin pyyhkivät lattioita ja pöytiä, vievät vaipparoskiksia ulkoroskikseen yms Työnkuva on aika laaja vaipoista Vasujen kirjaamisiin ja kehityskeskusteluihin yms.
Kouluissa opettajat evät vessoja käy vetämässä ja ruokapöytiä pyyhkimässä yms. Miksi varhaiskasvatuksen opettajan tulee osallistua pienemmällä palkallaan kaikkeen mahdolliseen?
Eräässä paikassa, jossa olin töissä, piti viimeisen vuoron vetää sohvat ja tuolit irti seinästä perjantai-iltapäivisin, jotta siivooja pääsee joka paikkaan. Siivoojan kun ei pitänyt joutua huonekaluja siirtelemään. Miten ihmeessä varhaiskasvattajien työhön se sitten kuului, sitä emme tajunneet..
Samoin piti lounaan jälkeen kasvattajien nostaa kaikki ruokalan tuolit pöydille, jotta siivooja pääsee helpommin luuttuamaan lattian. Mahtoiko kukaan näitä sääntöjä laatinut ajatella, että meillä oli vastuullaan yli 20 lasta, eikä siivousapu oikeasti kuulu meidän duuniin..
Lakkotiedottaminen on työnantajan velvollisuus, sitä ei saa tehdä työntekijän kautta tai teetättää henkilöstöllä.
Espoossa joitain vuosia sitten päiväkodissa, jossa silloin työskentelin, kiersi aina ennen lakkoja yksi työntekjjä esihenkilön käskystä keräämässä listaan tietoja, mihin ammattiliittoon jokainen työntekijä kuului ja kuuluiko mihinkään.
Sen perusteella esihenkilö kävi sitten kertomassa, kenellä on oikeus osallistua lakkoon ja ketkä tulisivat töihin. Sairaaksi jos ilmoittautui, piti toimittaa lääkärintodistus, palkatonta vapaata ei saanut ottaa.
Ilmoitin heti alkuun, että on laitonta vaatia tällaista tietoa ennen lakkoa, ja jätin oman nimeni kohdalle tyhjää. Esihenkilö sanoi, että silloin minun pitää tulla töihin, että oikeus lakkoilla on vain tiettyihin liittoihin kuuluvilla.
Loppujen lopuksi minulle merkittiin 'luvaton poissaolo', vaikka olin lakossa.
Kukaan tässä työyhteisössä ei tuntunut tietävän, että esihenkilö toimi väärin listoineen.
Esihenkilöt voivat kyllä tehdä melkein mitä vain lystäävät.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku opettaja kenen palkka on nyt sen yli 3000€ (esim Vantaalla) kertoa paraniko työolosuhteet, tekikö palkankorotus työstä miellyttävämpää ja pystytkö nyt tekemään työsi haluamallasi panostuksella?
Voisiko joku vakaope vastata? Itse vakaopettajana yritin ajaa lisäkasvattajan palkkaamista palkankorotus rahoilla, mutta olin vähemmistöä. Nyt bruttopalkka ylitti 3 mutta käteenjäävä summa ei paljoa muuttunut. Töitä saa tehdä edelleen samassa likakaivossa
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvatuksen työntekijän tehtäviin ei kyllä pitäisi kuulua mikään keittiötyö eikä lattioiden siivoaminen. Pöydät me pyyhimme jälkeemme iltapäivällä, koska siivooja on silloin auttamassa keittiössä, muuten emme tee mitään. Lasten vessat vedämme, kun viimeisenä lähdemme kerroksesta, ettei jää pissat yön yli haisemaan.
Olen kyllä nähnyt, miten akateemisesti koulutetut vakaopetkin pyyhkivät lattioita ja pöytiä, vievät vaipparoskiksia ulkoroskikseen yms Työnkuva on aika laaja vaipoista Vasujen kirjaamisiin ja kehityskeskusteluihin yms.
Kouluissa opettajat evät vessoja käy vetämässä ja ruokapöytiä pyyhkimässä yms. Miksi varhaiskasvatuksen opettajan tulee osallistua pienemmällä palkallaan kaikkeen mahdolliseen?
Eräässä paikassa, jossa olin töissä, piti viimeisen vuoron vetää sohvat ja tuolit irti seinästä perjantai-iltapäivisin, jotta siivooja pääsee joka paikkaan. Siivoojan kun ei pitänyt jo
Minusta mainioin syy tähän tuolien nostoon oli siivosin ergonomia. Heidän selkänsä saattoi kipeytyä, joten he kieltäytyivät nostamasta tuolit :D auta armias ja luoja pelastakoon jos vaka hoitaja/opettaja kieltäytyisi xD
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua silloin tällöin olen käynyt lueskelemassa ja täytyy sanoa, että vahvistaa ajatusta, että varhaiskasvatukseen en palaa töihin. Ei niinkään työolojen, resurssipulan tms. vuoksi, vaan sen vuoksi, millaisia henkilöitä siellä työskentelee. Ikuista valittamista, toisten kyttäämistä, vanhempien syyllistämistä, johtajan syyllistämistä.. mistä ikinä vain keksitäänkään valittaa, niin valitetaan. Kauhea ilmapiiri työskennellä.
Olen ollut vuosia jo seuren kautta töissä päiväkodeissa. Teen kuitenkin jokapäivä. Lyhyttä ja pitkää 'keikkaa'.
Aika usein ihmetellään ja kysytään miksi en ota vastaan vakkaripaikkaa jostain talosta. Hymyilyttää... Yllä oleva kommentti, jota lainasin tässä, on yksi erittäin hyvä syy. Näen monia taloja ja monia tyylejä. Monenlaisia ihmisiä ja työyhteisöjä ja täytyy sanoa,että surullisen ja järkyttävän harvassa ovat ne talot,joihin voisi harkita menevänsä vakkariksi. Sen verran surkeaksi on talojen meno mennyt. Juoruilu, riidat,paskanpuhuminen,kuppikunnat,hoitajien ja avustajien kyykytys,huono johtaminen,yleinen sekoilu vuoroissa ja kuka menee mihinkin avuksi milloin...tuossa osa. Juu ei kiitos. Olen tyytyväinen näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvatuksen työntekijän tehtäviin ei kyllä pitäisi kuulua mikään keittiötyö eikä lattioiden siivoaminen. Pöydät me pyyhimme jälkeemme iltapäivällä, koska siivooja on silloin auttamassa keittiössä, muuten emme tee mitään. Lasten vessat vedämme, kun viimeisenä lähdemme kerroksesta, ettei jää pissat yön yli haisemaan.
Olen kyllä nähnyt, miten akateemisesti koulutetut vakaopetkin pyyhkivät lattioita ja pöytiä, vievät vaipparoskiksia ulkoroskikseen yms Työnkuva on aika laaja vaipoista Vasujen kirjaamisiin ja kehityskeskusteluihin yms.
Kouluissa opettajat evät vessoja käy vetämässä ja ruokapöytiä pyyhkimässä yms. Miksi varhaiskasvatuksen opettajan tulee osallistua pienemmällä palkallaan kaikkeen mahdolliseen?
Eräässä paikassa, jossa olin töissä, piti viimeisen vuoron vetää sohvat ja tuolit irti seinästä perjantai-iltapäivisin, jotta siivooja
Tää. Toki hoitajan selkä kestää niiden tuolien nostelun ja sohvien siirtelyn, niiden lasten nostelun ja lattialla kökkimisen ohella huoh.
Huoh. Oli pakko avata suu kun tuttavaperheen työtön äiti meinasi lakon aikanakin kärrätä 2-vuotiaansa hoitoon. Päiväkodista pyydettiin ilmoittamaan hoidon tarpeesta ja ilmoitettiin ettei lapsille pystytä tarjoamaan ruoaksi muuta kuin leipää ja hedelmää lakon vuoksi. Tämä äiti olisi silti ollut viemässä lapsensa hoitoon vaikka itse on kotona.
Vaihdoin huonompipalkkaiseen etätyöhön
Ei ulkonäköarvostelua
Ei jatkuvia sairasteluja kipeitä hoitaessa
Ei vaipanvaihtoa ja toisten eritteitä
Vietin yhden välivuoden korona-aikana vakahoitajan työstäni. Tein muita töitä etänä kotoa käsin. En ollut kertaakaan sairaana sen vuoden aikana! Ei yhtä ainutta flunssaa.
Kun palasin päiväkotiin, sain kaikki mahdolliset taudit, joita siellä liikkui ja kakenlisäksi pienen työtapaturman. Olin saikulla todella paljon, mikä oli aika ahdistavaa. Työn kuvaan kuuluu siis tarttuvien tautien, myös täiden, vastaanottaminen.. eikä työnantaja korvaa lääkkeitä niin kuin se ei korvaa työntekijöiden ulkovaatteitakaan.
Onko täällä kenelläkään antaa neuvoja keikkailuun?
Olen koulutukseltani vakaope ja lastenohjaaja. Tein ihan toisen alan hommia, mutta työsopimustani ei jatkettu, koska Yt-neuvottelut. Nyt pitäisi siis palata varhaiskasvatukseen ja ajattelin lähteä keikkailemaan. Asun Tampereella.
Onko keikkaa Tampereen alueella jokaiselle päivälle? Miten keikkailijat järjestätte kesän? Oletteko työttämänä vai elätte säästöillä? Ja sairauspoissaolot menee sitten palkattomana. Eikö tämä ole iso taloudellinen lovi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku opettaja kenen palkka on nyt sen yli 3000€ (esim Vantaalla) kertoa paraniko työolosuhteet, tekikö palkankorotus työstä miellyttävämpää ja pystytkö nyt tekemään työsi haluamallasi panostuksella?
Voisiko joku vakaope vastata? Itse vakaopettajana yritin ajaa lisäkasvattajan palkkaamista palkankorotus rahoilla, mutta olin vähemmistöä. Nyt bruttopalkka ylitti 3 mutta käteenjäävä summa ei paljoa muuttunut. Töitä saa tehdä edelleen samassa likakaivossa
Vastaan: minä olin jo siirtynyt Vantaalla toisiin hommiin, mutta palasin alalle palkankorotuksen myötä haistelemaan tilannetta. Pois pääsee aina kuitenkin. Meidän talossa kaikki opettajat ovat nyt päteviä, eli kyllä se on selvästi houkutellut väkeä takaisin.

Ja lisään vielä, että monessa ryhmässä on jopa kaksi pätevää opettajaa, eli tilanne on hyvä. Ei kaikilla alueilla varmasti, mutta meillä on. Lisäksi tilat ovat hyvät ja päiväkoti on pienehkö, ei mikään broilerilaitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua silloin tällöin olen käynyt lueskelemassa ja täytyy sanoa, että vahvistaa ajatusta, että varhaiskasvatukseen en palaa töihin. Ei niinkään työolojen, resurssipulan tms. vuoksi, vaan sen vuoksi, millaisia henkilöitä siellä työskentelee. Ikuista valittamista, toisten kyttäämistä, vanhempien syyllistämistä, johtajan syyllistämistä.. mistä ikinä vain keksitäänkään valittaa, niin valitetaan. Kauhea ilmapiiri työskennellä.
Niinpä. Sietäis olla kiitollinen työpaikasta ja ajatella vain positiivisesti. Ilon kautta!
Ikuinen valittaminen ajaa porukkaa pois alalta. Alan ongelmia ei ratkota palkankorotuksilla. Siellä oltaisiin senkin jälkeen naama nurinpäin.
Kerropas millä ne alan ongelmat ratkaistaan?
Kyllä tuntuvat palkankorotukset nimenomaan ON yksi keskeinen ratkaisu ongelmaan. Se lisää pitovoimaa. Pk-seudulla on kauhean kallista asua, eli työvoimaa on todellakin houkuteltava kylmällä käteisellä. Moni käy muuten alalla vain kääntymässä ja siirtyy sitten rahan perässä muualle, itsekin tein juuri näin.
Raha näyttää myös nyky-yhteiskunnassa ammatin arvostuksen määrän.
Lisäksi markkinataloudessa työvoimapulan pitäisi nostaa palkkoja myös vaka-alalla, mutta jostain syystä nämä lait eivät päde meillä. Pätee vain lääkäreihin.