Kotona yhden lapsen kanssa 3-vuotiaaksi, mitä lusmuilua!

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 09:30"]Miten voi millään perustella itselleen, että se vastaa työssäkäyntiä tai on ylipäätään työntekoa?
[/quote]Minä olin. Halusin hoitaa lapsen kotona, rahallisesti oli mahdollisuus. Onko se sinulta pois jotenkin? Yhden lapsenkin kanssa voi arki välillä olla rankkaa, vaatii huomiota kun ei ole sisarusta leikkikaverina.

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 09:36"]Ap, katsos kun joillakin on varaa olla kotona vaikka lasten kouluikään asti, tai pidempäänkin. Kuten minulla. Asun ulkomailla, mies tienaa erittäin hyvin ja olen ollut molempien lasten kanssa kouluikään asti kotona. Sitten olen tehnyt puolipäiväistä työtä, sitäkin ihan omaksi huvikseni, pakko ei ole.
[/quote]

Mua on aina vähän ihmetyttänyt tällaiset ihmiset. Eikä teillä ole yhtään kunnianhimoa? Ettekö halua olla mitään? Mitään muuta kuin kotiäiti ja elättivaimo? Itselleni on ainakin hyvin tärkeää päästä toteuttamaan itseäni, vaikuttamaan johonkin, TEHDÄ JOTAIN. Eikö teillä todellakaan ole mitään intohimoa? Vai onko perheen pyörittäminen se intohimo? En käsitä.

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 09:43"][quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 09:41"][quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 09:36"]Ap, katsos kun joillakin on varaa olla kotona vaikka lasten kouluikään asti, tai pidempäänkin. Kuten minulla. Asun ulkomailla, mies tienaa erittäin hyvin ja olen ollut molempien lasten kanssa kouluikään asti kotona. Sitten olen tehnyt puolipäiväistä työtä, sitäkin ihan omaksi huvikseni, pakko ei ole.
[/quote]

Mitä jos miehellesi sattuisi jotain, millä sitten pärjäisit? Ja siis yleistäen, millä ylipäänsä kotona monta vuotta oleva työelämästä vieraantunut kotirouva elättää perheensä jos miehelle tai avioliitolle kävisi jotain?
[/quote]
Vakuutus on olemassa ja erossa saa puolet. Lisäksi minä ainakin elän ihan omilla säästöilläni.

[/quote]

Naivia ajatella että vakuutus + puolet tämän hetkisestä omaisuudesta riittäisi lopun iäksi. Noin yleisesti ottaen, toki suomessa muutama suku on jossa omaisuus kestää yhden sukupolven lusmuilun ja vielä jää perintöäkin.

Myönnän kyllä lusmuilevani työelämästä, kun olen nuorimmaisen lapseni (nyt 2 v) kanssa vielä kotona.

Tosiasiassa tästä hyötyy koko perhe. Töissä käydessäni olin niin stressaantunut, että se vaikutti isompien lasten arkeen pahasti. Töistä lähteminen ajoissa oli haastavaa kun aina jäi kokoukset kesken. Sitten piti vielä tehdä töitä illalla, jotta oli seuraavan päivän hommat tehtynä. Lapset tietysti vaativat aikaa ja huomiota, sen antaminen oli haastavaa, ja johti usein siihen, että tein työt illalla heidän nukkumaanmenon jälkeen. Sitten olinkin sopivasti univeloissa, ajatus ei kulkenut ja stressi vain paheni. Ja harrastuksiin vieminen ja haku olivat oma haasteensa tässä rinnalla.

Nyt minulla on aikaa jutella esiteinien kanssa. (Kunnon terveellinen) ruoka on syötynä ennen harrastuksia, jonne joskus vien, toisinaan kulkevat itse. Läksyt ehdin kuulustelemaan, ja koko kodin tunnelma on aivan toisenlainen kuin töissä käydessäni. Ja pikkulapsen päiväunien aikana olen opiskellut avoimessa yliopistossa, ja näin kehittänyt omaa osaamistani.

Kyllä, kyllä tämä on töistä (työelämästä) pakoilua!!! Valitettavasti homma loppuu ensi syksynä kun nuorimmainen täyttää kolme. Katsotaan miten saan elämän pyörimään silloin uudellleen, yrityksenä on saada työ osa-aikaiseksi, jolloin olisi ehkä mahdollisuus hieman keventää tätä rumbaa. Mutta tosiasiassa työnantaja lataa kuitenkin niin paljon töitä, että virallisilla työtunneilla ei ole mitäään merkitystä, kuten ei ollut aiemminkaan.

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 10:35"]

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 09:36"]Ap, katsos kun joillakin on varaa olla kotona vaikka lasten kouluikään asti, tai pidempäänkin. Kuten minulla. Asun ulkomailla, mies tienaa erittäin hyvin ja olen ollut molempien lasten kanssa kouluikään asti kotona. Sitten olen tehnyt puolipäiväistä työtä, sitäkin ihan omaksi huvikseni, pakko ei ole. [/quote] Mua on aina vähän ihmetyttänyt tällaiset ihmiset. Eikä teillä ole yhtään kunnianhimoa? Ettekö halua olla mitään? Mitään muuta kuin kotiäiti ja elättivaimo? Itselleni on ainakin hyvin tärkeää päästä toteuttamaan itseäni, vaikuttamaan johonkin, TEHDÄ JOTAIN. Eikö teillä todellakaan ole mitään intohimoa? Vai onko perheen pyörittäminen se intohimo? En käsitä.

[/quote]

Aika kapeakatseinen ja matalasti koulutettu taidat olla, jos et ymmärrä että kaikilla ihmisillä ei suinkaan ole mitään uraviettiä.

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 10:35"][quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 09:36"]Ap, katsos kun joillakin on varaa olla kotona vaikka lasten kouluikään asti, tai pidempäänkin. Kuten minulla. Asun ulkomailla, mies tienaa erittäin hyvin ja olen ollut molempien lasten kanssa kouluikään asti kotona. Sitten olen tehnyt puolipäiväistä työtä, sitäkin ihan omaksi huvikseni, pakko ei ole.
[/quote]

Mua on aina vähän ihmetyttänyt tällaiset ihmiset. Eikä teillä ole yhtään kunnianhimoa? Ettekö halua olla mitään? Mitään muuta kuin kotiäiti ja elättivaimo? Itselleni on ainakin hyvin tärkeää päästä toteuttamaan itseäni, vaikuttamaan johonkin, TEHDÄ JOTAIN. Eikö teillä todellakaan ole mitään intohimoa? Vai onko perheen pyörittäminen se intohimo? En käsitä.
[/quote]Lapset ja perhe on minulle työntekoa tärkeämpiä. Kun on vanhakin, lapset käyvät katsomassa. Työpaikka ei. Kun ihminen on tasapainossa, hän tekee itse omat valinnat ei tarvitse muille näyttää onko kunnianhimoa vai ei. Veri on vettä sakeampaa.

J

2

J

Mä en kyllä siihen alkaisi, että olisin Omilla säästöilläni kotona lapsen kanssa, kyllä siinä vaiheessa miehen kuuluisi ottaa taloudesta vastuu, mikäli haluaa että olen kotona lapsen kanssa ja hoidan kotityöt. Ja sitten se, että kun olen kotona niin ei kerry eläkettä, naiset on tyhmiä jos suostuvat tuollaiseen.

Se, että on monta vuotta pois työelämästä, vaikka mies kuinka elättäisi, kostautuu ennen pitkää. Vaikka tekisi vain 2 tuntia päivässä puolella palkalla, on järkevämpää kuin kuvitella että monen kotivuoden jälkeen naps noin vain työelämään paluu onnistuu. Kotivuodet ei ole mikään meriitti cv:ssä, nuoremmat ja skarpimmat menee ohi. Ikävä fakta.

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 10:28"]

"]Ap, katsos kun joillakin on varaa olla kotona vaikka lasten kouluikään asti, tai pidempäänkin. Kuten minulla. Asun ulkomailla, mies tienaa erittäin hyvin ja olen ollut molempien lasten kanssa kouluikään asti kotona. Sitten olen tehnyt puolipäiväistä työtä, sitäkin ihan omaksi huvikseni, pakko ei ole. [/quote]

Mitä jos miehellesi sattuisi jotain, millä sitten pärjäisit? Ja siis yleistäen, millä ylipäänsä kotona monta vuotta oleva työelämästä vieraantunut kotirouva elättää perheensä jos miehelle tai avioliitolle kävisi jotain?"

Taloudellisesti ihan hyvin. Meillä oli vakuutukset kunnossa ja minulla oli yhteistä omaisuutta enemmän, näin mies halusi, koska hoidin kodin ja lapset hänen puolestaan ja se arvioitiin minulle ylimääräiseksi varallisuudeksi.

Ihmettelen tämän päivän naisten näkemystä perheen tasa-arvosta, moni tekee pitkää päivää työelämässä, lisäksi hoitavat vielä illalla kotityöt ja lapset ja näin tekevät lähes kaksin kertaisen työpäivän ja siitä huolimatta omaisuus jaetaan miehen kanssa puoliksi, vaikka tilastojen valossa naisten osuus kotitöistä ja lastenhoidosta on huomattavasti suurempi, kuin miehen, eikä sitä tasoiteta millään tavalla, ei ihme jos ollaan huollissaan kotirouvien perus-ja eläketurvasta, kun ymmärrys puuttuu omasta elämästä. 

[/quote]

Hassua. Mies raataa ansiotyössä ja maksaa veroistaan kotona vuosia viihtyvän naisen tuet sekä elättää perheensä vuosikaudet kun nainen on kotona ja nyt naisen erotilanteessa pitäisi saada jonkinlaista tasoitusta. Niinhän se saakin eli puolet pääosin miehen ansiotyöllään ansaitsemasta yhteisestä omaisuudesta. Kenen pitäisi maksaa palkkaa sinulle siitä, että peset omat pyykkisi?  Minusta holhousyhteiskunta on mennyt siinä vaiheessa hitusen liian pitkälle.

Tutkimusten mukaan naiset pitävät kotitöistä muutenkin enemmän. Ero ei tosin ole suuri ja kaikenmaailman tilastoissa on myös yksin asuvat jolloin pyykkiä ei pestä yhteiseksi hyväksi ja se vääristää tilastoja myös. Kotityö ja ansiotyö eivät ole samanarvoisia muutenkaan. Missään maassa yhteiskunnan palveluja sekä mammojenkin tukia ei rahoiteta pesemällä lisää pyykkiä, vaikka se siltä varmaan tällä sivustolla vaikuttaakin. Myös kymmenettuhannet naisten yh-taloudet ovat laskuissa mukana jolloin sitä oman vauvan hoitoa kertyy.

Se kolme vuotta on per lapsi ja monella ei vain yhtä ole. Kotirouvien eläketurvaa kompensoi verotus sekä mm. miehen työuran mukaan maksettavat kalliit leskeneläkkeet (2 miljardia vuosittain). Nykyään myös kertyy eläkettä lastenhoidosta eli järjestelmä monella tavoin suosii naisia.

2

Mahtaa olla kouluelämä vaikeeta ja raskasta niille kakaroille joita on hyysätty kotona 7 vuotiaaksi asti. Ja joo joo, varmaan joku kotiäiti alkaa nyt selostamaan lapsensa koulutodistuksen hyviä arvosanoja. Se suurempi osa, joiden lapset eivät pärjää, pysyvät vaiti.

Minusta kotona olo oli kamalaa. Tuntui, että seit kaatuu päälle ja olin yksinäinen, se oli kaikin puolin liian raskasta, joten palasin töihin kun lapsi oli vuoden. Kyllä tämä työ enemmän lomalta tuntuu kuin lapsen kanssa kotona olo minun kohdallani.

W

Äitikorttia heiluttaen voin todeta, että olen EK:n kanssa samaa mieltä siinä että kotonaolo yli 2-vuotiaan kanssa on lusmuilua, jota ei tarvitse yhteisestä kassasta tukea.

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 10:37"]

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 09:43"][quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 09:41"][quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 09:36"]Ap, katsos kun joillakin on varaa olla kotona vaikka lasten kouluikään asti, tai pidempäänkin. Kuten minulla. Asun ulkomailla, mies tienaa erittäin hyvin ja olen ollut molempien lasten kanssa kouluikään asti kotona. Sitten olen tehnyt puolipäiväistä työtä, sitäkin ihan omaksi huvikseni, pakko ei ole. [/quote] Mitä jos miehellesi sattuisi jotain, millä sitten pärjäisit? Ja siis yleistäen, millä ylipäänsä kotona monta vuotta oleva työelämästä vieraantunut kotirouva elättää perheensä jos miehelle tai avioliitolle kävisi jotain? [/quote] Vakuutus on olemassa ja erossa saa puolet. Lisäksi minä ainakin elän ihan omilla säästöilläni. [/quote] Naivia ajatella että vakuutus + puolet tämän hetkisestä omaisuudesta riittäisi lopun iäksi. Noin yleisesti ottaen, toki suomessa muutama suku on jossa omaisuus kestää yhden sukupolven lusmuilun ja vielä jää perintöäkin.

[/quote]

Minulla on 3 sijoitusasuntoa joista nettoan kuukaudessa 1000e Lisäksi velaton asunto missä asutaan ja perintönä kesämökki minkä voin tarvittaessa myydä. 

Vakuutuksista saan puoli miljoonaa, myös lapset saavat oman osuutensa. Lisäksi miehellä (ja minulla) on yritys jonka myymällä saan minimissään puoli miljoonaa jos en ala itse sitä pyörittämään.

tämän lisäksi miehellä on jokin verran omaisuutta jonka saan perintönä.

Luulen että selviäisin näillä varoilla eläkeikään asti:) 

[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 09:30"]

Miten voi millään perustella itselleen, että se vastaa työssäkäyntiä tai on ylipäätään työntekoa?

[/quote]

Eihän se vastaakaan, eikä sen tarvitsekaan. Minä jään tammikuun lopulla äitiyslomalle, kun perheen kolmas ja samalla viimeinen lapsi syntyy.

Isommat lapset ovat 12v ja 9v koululaisia. Kun vanhemmat lapset syntyivät, menin heti takaisin töihin äitiysloman jälkeen, lapset aloittivat ensin perhepäivähoitajalla ja sen jälkeen tarhassa. Arki oli hektistä ja tuntuu että koko pikkuvauva aika meni molempien kohdalla aivan liian nopeasti. Mies opiskeli ja teki samaan aikaan töitä, minulla oli hyvä vakituinen työ, joten perheen pää elatusvastuu oli tuolloin minulla.

Onneksi noista ajoista ja hulabaloosta selvittiin ehjällä parisuhteella ja muutenkin lapsistamme on kasvanut oikein fiksuja ja onnellisen oloisia lapsia, joilla koulu ja harrastukset menevät hyvin varhaisesta hoidon aloituksesta riippumatta.

Nyt olen 36-vuotias ja suhtaudun tulevaan vauva-aikaankin vähän erilailla, ehkä hieman rennommin kun tiedän mitä se on. Mies on valmistunut, perustanut yrityksen, joka on työllistänyt minutkin täyspäiväisesti viimeiset 3 vuotta. Nyt on tilanne eri mitä se oli edellisten lasten kohdalla, on taloudellisestikin mahdollista minun olla kotona se 3v mikäli vain itse haluan ja uskon kyllä että viihdyn. Odotan jo tulevaa kevättä ja sitä että voin olla kotona ottamassa isompia lapsia koulusta vastaan ja antaa pikkuvauvallenikin aikaa eri tavalla kuin aiemmin. 

Tämä "lusmuilu" minusta ainakin tuntuu aivan ansaitulta. Töitä ehdin tekemään vielä paljon ja usean vuoden ajan. Tiedän että työkokemukseni ja koulutukseni pohjalla työllistyn muihinkin yrityksiin jos vaikka sattuisi että haluan vanhempainvapaan jälkeen tehdä jotain muuta. Tai sitten jatko-opiskelen. Elämäni tuntuu kaikinpuolin tosi positiiviselta ja tulevaisuus valoisalta. Eikä yhtään haittaa muutaman vuoden breikki työelämästä. 

Tämä elättivaimo on hauska termi?Vaikka olen kuopuksen kanssa kotona hoitovapaalla, niin minä ruokin ja vaatetan koko perheen, ei työssä käyvä mieheni:)Itseään voi kehittää niin monella tapaa, ei pelkästään mollaamalla toisten ratkaisuja.Työni on sen luonteista, että sitä on aina.