Dementikko-omainen - voiko dementia pilata ihmisen muiston
Eräs läheiseni, vanha nainen, on ikänsä ollut minulle tärkeä ja rakas, naurava ja viehättävä ihminen. Viimeiset vuodet ovat muuttaneet hänet pikku hiljaa ihan toisenlaiseksi. Muutos on tullut niin huomaamatta, että sitä tuskin huomaa, muuta kuin sellainen joka tunsi hänet voimissaan ja jolla on hänestä kultainen muisto.
Tämä nainen on yhä enemmän itsekeskeinen, törkeästi käyttäytyvä, ilkeä, manipuloiva, moittiva ja syyllistävä. Mietin välillä, onko tämä hänen todellinen toinen puolensa, joka on koko elämän ajan ollut minulta piilossa? Vai onko tämä sama ihminen mutta aivosairauden noin muuttama.
En halua muistaa häntä tällaisena. Haluan muistaa hänet sellaisena kuin hän oli kymmenet vuodet ennen tätä.
Kommentit (10)
Vaali hyviä muistoja. Muistisairaus muuttaa ihmisen :(
koita muistaa että hän ei käyttäytyisi huonosti jos olisi terve. On raskasta olla muistisairaan läheinen ja juuri ne läheisimmät saa sen huonoimman käytöksen kestää. Toivottavasti jaksat kuitenkin olla tukena hänelle.
Nyt hän on sairas, siksi käyttytyy sairaudelle tyypilliseen tapaan! Vaali niitä muistoja, sellainen hän oikeasti on!
Kyllä muuttaa. En ole mukavaa dementiapotilasta tavannutkkaan. Töissä siis sellaisella osastolla. Epäluuloisia, kiukkusia ja väkivaltaisia.
On aika ennen dementiaa ja sen jälkeen. Tosin, siinä välissä on yleensä hyvin pitkä harmaa alue, jossa on sekä normaalia että jo vähän dementtistä. Tämä vaihe oli meidän lähipiirissämme toistakymmentä vuotta. Dementiat kehittyvät yleensä vähitellen.
Sama ihminen se on. Ensin hän on vauva, lapsi, nuori. Aikuinen. Sitten kenties jonain päivänä aivot alkavat muuttua pikkuhiljaa. On hän edelleen sama ihminen, mutta taas vähän erilainen. Jos ymmärrät mitä tarkoitan?
Ei ihminen dementiavuosina ole parhaimmillaan. Kyllähän se kauhealta tuntuu.
Kyllä jokainen muistisairauden laji on omanlaisensa. Myös käytös ja niiden häiriöt ovat yksilöllisiä. Kyllä vain ihminen muuttuu, kiltistä voi tulla ilkeä ja väkivaltainen, myös toisinpäinkin.
Tieto lisää ymmärrystä. Kannattaa tosiaan lueskella sairaudesta. Itse työskentelen muistisairaiden parissa ja myös läheiselläni on Altzheimer. En arastele ja pelkää heidän kanssaan oloa; hauskoja ja hyviä hetkiä on ollut meille molemmille. Vaikka ihminen lipuu pikkuhiljaa pois tästä maailmasta.
Niin, kaipa vakava sairaus aika ymmärrettävästi tekee kärttyisäksi kenet tahansa. Omalla äidilläni on Alxheimer-diagnoosi, ollut jo kolme vuotta. Huomaan kyllä hyvin muistin heikkenemisen ja kärttyisyyden, saattaa alkaa kinata asioista, joita ei muista (sekin hyvin ymmärrettävää, koska hän saattaa hyvinkin unohtaa jotain, jonka juuri on tehnyt/kuullut/nähnyt). Mutta ilkeä, manipuloiva tai syyllistävä - ei todellakaan, ainakaan vielä.
Toisaalta... Minusta se on toisaalta niinkin, että sairaus on sairautta, ja vaikka läheisen ihmisen MIELUITEN tietysti näkisi ja kohtaisi iloisena ja mukavana, niin hän ei ole kärttyinen tahallaan ja minun kiusakseni. Onko minulla oikeus vältellä häntä oman mukavuuteni takia? Minusta ei, ei ainakaan oikeasti läheisen ihmisen ollessa kyseessä.
Uskon sitä paitsi, että sitten aikanaan läheisestä ihmisestä muistaa kuitenkin parhaiten ne mukavat jutut. Esimerkiksi Alzheimer etenee ikävä kyllä aika vauhdilla, ja kuolema korjaa keskimäärin kymmenessä vuodessa ensioireista laskien.
[quote author="Vierailija" time="04.12.2014 klo 21:14"]4, osastoilla tietty ne hankalimmat tapaukset, joilla käytöshäiriöt pahoina.
Onko eroa onko Alzheimer tai joku muu dementiatyyppi, siis hankaluudessa? Näitähän riittää, alkoholiperäinen dementia, verisuoniperäinen dementia, otsalohkodementia...
[/quote]
On merkitystä mikä muistisairaus on kyseessä. Lukemalla muistisairauksista on helpompi ymmärtää potilaiden käytöstä.
4, osastoilla tietty ne hankalimmat tapaukset, joilla käytöshäiriöt pahoina.
Onko eroa onko Alzheimer tai joku muu dementiatyyppi, siis hankaluudessa? Näitähän riittää, alkoholiperäinen dementia, verisuoniperäinen dementia, otsalohkodementia...