Olen kuullut, että sosiaalisten tilanteiden pelossa altistaminen ei olekaan kaikille oikea tapa yrittää parantaa.

viina

Minulla sosiaalisten tilanteiden pelon juurisyy oli syvään juurtunut arvottomuuden tunne ja huono itsetunto muutenkin. Altistamisyritykset siksi pahensivat ongelmiani, koska menin niihin jo valmiiksi sillä mielellä, että kaikki varmaan nauravat mulle ja vihaavat mua. Ensin piti käsitellä pois nuo arvottomuuden ja kelpaamattomuuden tunteet sekä niiden syntymiseen vaikuttaneet tapahtumat. Kun aloin olla enemmän sinut itseni kanssa, alkoivat sosiaaliset tilanteet sujua ihan eri tavalla kuin ennen. En vieläkään pidä kaikista sosiaalisista tilanteista mutta pystyn ne hoitamaan ihan ok enkä hermoile asiasta päiväkaupalla etukäteen.

Vierailija kirjoitti:

Minulla sosiaalisten tilanteiden pelon juurisyy oli syvään juurtunut arvottomuuden tunne ja huono itsetunto muutenkin. Altistamisyritykset siksi pahensivat ongelmiani, koska menin niihin jo valmiiksi sillä mielellä, että kaikki varmaan nauravat mulle ja vihaavat mua. Ensin piti käsitellä pois nuo arvottomuuden ja kelpaamattomuuden tunteet sekä niiden syntymiseen vaikuttaneet tapahtumat. Kun aloin olla enemmän sinut itseni kanssa, alkoivat sosiaaliset tilanteet sujua ihan eri tavalla kuin ennen. En vieläkään pidä kaikista sosiaalisista tilanteista mutta pystyn ne hoitamaan ihan ok enkä hermoile asiasta päiväkaupalla etukäteen.

Tämä kuulostaakin loogiselta tavalta edetä.

Monilla murehtiminen on juurisyy, jonka näkyvä oire on sosiaalisten tilanteiden pelko. Murehtiminen on addiktoivaa ja antaa valheellisen kontrollin tunteen "kaikki hajoaisi palasiksi, ellen minä hoksaisi, ennakoisi, huolehtisi..". Jos murehtiminen on juurisyy, ei sosiaalisille tilanteille altistaminen auta, jos sosiaalisten tilanteiden tuoma ahdistus käsitellään vain lisäämällä murehtimista (tai jälkikäteen tehtävää vatvontaa). Silloin tehokkainta on hoitaa murehtimista, eli harjoitella epävarmuuden sietämistä ja hyväksymistä. Se on kylläkin erittäin vaikeaa, sillä ihmiset eivät mielellään luova murehtimisesta.

Altistaminen pahentaa ainakin mun oireita. Jokaisen ihmiskontaktin jälkeen alan pyörittelemään ja häpeämään kaikkea mitä olen sanonut ja tehnyt tai jättänyt sanomatta tai tekemättä. Usein ihan jo sekin, että miten olen ollut siinä tilanteessa aiheuttaa häpeää.

Minulla altistuminen sosiaalisille tilateille auttaa, mutta ei se ole helppoa, vaan täytyy pakottaa itsensä. Sitten kun tilanne ja ihmiset tulevat pikkuhiljaa tutuiksi, rentoudun ja on helpompaa. Kaikki uudet tilanteet jännittävät kauheasti. Parasta on jos voin totutella pienin askelin.

Vierailija kirjoitti:

Monilla murehtiminen on juurisyy, jonka näkyvä oire on sosiaalisten tilanteiden pelko. Murehtiminen on addiktoivaa ja antaa valheellisen kontrollin tunteen "kaikki hajoaisi palasiksi, ellen minä hoksaisi, ennakoisi, huolehtisi..". Jos murehtiminen on juurisyy, ei sosiaalisille tilanteille altistaminen auta, jos sosiaalisten tilanteiden tuoma ahdistus käsitellään vain lisäämällä murehtimista (tai jälkikäteen tehtävää vatvontaa). Silloin tehokkainta on hoitaa murehtimista, eli harjoitella epävarmuuden sietämistä ja hyväksymistä. Se on kylläkin erittäin vaikeaa, sillä ihmiset eivät mielellään luova murehtimisesta.

Eli tullaan jälleen siihen mitä monessa mielen sairaudessa olisi tärkeintä eli hoidetaan ensin juurisyitä, kuitenkin sosiaalisten tilanteiden pelon yhteydessä kaikkialla korostetaan hoitokeinona altistamista. Entä jos se vain pahentaa tilannetta silloin, jos ensin ei hoideta niitä juurisyitä.

Itse koen tarvitsevani päivittäistä altistusta että oireeni pysyvät kurissa mutta en usko että mikään määrä altistamista poistaa sosfobian kokonaan.

Huomaan itsessäni sen että jos vietän muutaman päivän kotona yksin niin sen jälkeen on ahdistavampaa hakeutua ihmisten pariin.

Kuten jo mainittu niin vaatisi varmaan pitkän vuosien terapian että tuo itsetunto ja arvottomuuden tunne korjaantuisi.

Vierailija kirjoitti:

Altistaminen pahentaa ainakin mun oireita. Jokaisen ihmiskontaktin jälkeen alan pyörittelemään ja häpeämään kaikkea mitä olen sanonut ja tehnyt tai jättänyt sanomatta tai tekemättä. Usein ihan jo sekin, että miten olen ollut siinä tilanteessa aiheuttaa häpeää.

Tämä on varmasti tuttua meille kaikille. Täytyisi jotenkin altistaa itseään tarpeeksi pieni askelein että saisi myös onnistumisen tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Altistaminen pahentaa ainakin mun oireita. Jokaisen ihmiskontaktin jälkeen alan pyörittelemään ja häpeämään kaikkea mitä olen sanonut ja tehnyt tai jättänyt sanomatta tai tekemättä. Usein ihan jo sekin, että miten olen ollut siinä tilanteessa aiheuttaa häpeää.

Mulla on myös tätä häpeää ja päässä pyörii miten typerä olen ollut. Mutta yritän opetella hiljentämään tuon kriittisen äänen tai olla välittämättä siitä ja tehdä jotain muuta. Kukaan muu ihminen ei kuitenkaan edes muista mitä olen sanonut tai tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla murehtiminen on juurisyy, jonka näkyvä oire on sosiaalisten tilanteiden pelko. Murehtiminen on addiktoivaa ja antaa valheellisen kontrollin tunteen "kaikki hajoaisi palasiksi, ellen minä hoksaisi, ennakoisi, huolehtisi..". Jos murehtiminen on juurisyy, ei sosiaalisille tilanteille altistaminen auta, jos sosiaalisten tilanteiden tuoma ahdistus käsitellään vain lisäämällä murehtimista (tai jälkikäteen tehtävää vatvontaa). Silloin tehokkainta on hoitaa murehtimista, eli harjoitella epävarmuuden sietämistä ja hyväksymistä. Se on kylläkin erittäin vaikeaa, sillä ihmiset eivät mielellään luova murehtimisesta.

Eli tullaan jälleen siihen mitä monessa mielen sairaudessa olisi tärkeintä eli hoidetaan ensin juurisyitä, kuitenkin sosiaalisten tilanteiden pelon yhteydessä kaikkialla korostetaan hoitokeinona altistamista. Entä jos se vain pahentaa tilannetta silloin, jos ensin ei hoideta niitä juurisyitä.

Kyllä ja ei. Ongelmana on, että monen kohdalla juurisyyn selvittelemiseen voi mennä koko 3 vuotta, ja löydös voi olla sellainen, jota on hyvin vaikea hoitaa. Jos juurisyynä on esimerkiksi syvä häpeän tunne, jonka arkisena oireena on sosiaalisten tilanteiden pelko, joka aiheuttaa paljon arkista haittaa ja toimintakyvyn laskua, ei voi ryhtyä hoitamaan koko kapasiteetilla vain juurisyytä, jos samaan aikaan kaikki sosiaaliset suhteet ja työkyky ovat uhattuina sosiaalisten pelkojen vuoksi. Kukaan ei voi taata, että häpeä saadaan juurisyynä hoidettua, mutta silloinkin voi luottaa että altistus edistää kykyä käydä kaupassa, töissä tai kylässä. Samaan aikaan täytyisi myös varmistaa, että häpeän hoitoon käytetty aika ei mahdollista sosiaalisiin tilanteisiin liittyvää välttämiskäyttäytymistä. Ja toisaalta, monien "juurisyiden" hoitaminen on hyväksymistä "luovun yrityksestä pitää tämä tunne/ajatus/kehonreaktio loitolla, koska sen sietäminen mahdollistaa mulle merkityksellisiä asioita, kuten X, X tai X." Eli sielläkin on kyse altistamisesta. Ja joidenkin kohdalla on helpompi ensin harjoitella altistamisen ideaa ensin vaikkapa sosiaalisten tilanteiden pelolla, kuin häpeän tunteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla murehtiminen on juurisyy, jonka näkyvä oire on sosiaalisten tilanteiden pelko. Murehtiminen on addiktoivaa ja antaa valheellisen kontrollin tunteen "kaikki hajoaisi palasiksi, ellen minä hoksaisi, ennakoisi, huolehtisi..". Jos murehtiminen on juurisyy, ei sosiaalisille tilanteille altistaminen auta, jos sosiaalisten tilanteiden tuoma ahdistus käsitellään vain lisäämällä murehtimista (tai jälkikäteen tehtävää vatvontaa). Silloin tehokkainta on hoitaa murehtimista, eli harjoitella epävarmuuden sietämistä ja hyväksymistä. Se on kylläkin erittäin vaikeaa, sillä ihmiset eivät mielellään luova murehtimisesta.

Eli tullaan jälleen siihen mitä monessa mielen sairaudessa olisi tärkeintä eli hoidetaan ensin juurisyitä, kuitenkin sosiaalisten tilanteiden pelon yhteydessä kaikkialla korostetaan hoitokeinona altistamista. Entä jos se vain pahentaa tilannetta silloin, jos ensin ei hoideta niitä juurisyitä.

Kyllä ja ei. Ongelmana on, että monen kohdalla juurisyyn selvittelemiseen voi mennä koko 3 vuotta, ja löydös voi olla sellainen, jota on hyvin vaikea hoitaa. Jos juurisyynä on esimerkiksi syvä häpeän tunne, jonka arkisena oireena on sosiaalisten tilanteiden pelko, joka aiheuttaa paljon arkista haittaa ja toimintakyvyn laskua, ei voi ryhtyä hoitamaan koko kapasiteetilla vain juurisyytä, jos samaan aikaan kaikki sosiaaliset suhteet ja työkyky ovat uhattuina sosiaalisten pelkojen vuoksi. Kukaan ei voi taata, että häpeä saadaan juurisyynä hoidettua, mutta silloinkin voi luottaa että altistus edistää kykyä käydä kaupassa, töissä tai kylässä. Samaan aikaan täytyisi myös varmistaa, että häpeän hoitoon käytetty aika ei mahdollista sosiaalisiin tilanteisiin liittyvää välttämiskäyttäytymistä. Ja toisaalta, monien "juurisyiden" hoitaminen on hyväksymistä "luovun yrityksestä pitää tämä tunne/ajatus/kehonreaktio loitolla, koska sen sietäminen mahdollistaa mulle merkityksellisiä asioita, kuten X, X tai X." Eli sielläkin on kyse altistamisesta. Ja joidenkin kohdalla on helpompi ensin harjoitella altistamisen ideaa ensin vaikkapa sosiaalisten tilanteiden pelolla, kuin häpeän tunteella.

Eli riippuu varmaan paljon siitä mikä on juurisyy ja onko se tiedossa tai saadaanko lyhyen ajan kuluessa selvitettyä.

On kokemuksia. Itselläni altistaminen on pahentanut, mutta myös auttanut.

Ensi alkuun altistin itseni, mutta voimakkaiden fyysisten oireiden vuoksi se vain pahensi tilannetta. Tuli epäonnistumisia, suurta häpeää ja entistä suurempi pelko lähteä tilanteisiin.

Hain apua psykiatrilta, sain lääkitystä, mikä piti fyysiset oireet kurissa. Tämän seurauksena tuli onnistumisia, ei tarvinnut pelätä enää ja uskalsi mennä tilanteisiin. Eräänlainen positiivinen tapahtumaketju. Lopulta,altistumiseen kautta tottui tilanteisiin.

Vierailija kirjoitti:

On kokemuksia. Itselläni altistaminen on pahentanut, mutta myös auttanut.

Ensi alkuun altistin itseni, mutta voimakkaiden fyysisten oireiden vuoksi se vain pahensi tilannetta. Tuli epäonnistumisia, suurta häpeää ja entistä suurempi pelko lähteä tilanteisiin.

Hain apua psykiatrilta, sain lääkitystä, mikä piti fyysiset oireet kurissa. Tämän seurauksena tuli onnistumisia, ei tarvinnut pelätä enää ja uskalsi mennä tilanteisiin. Eräänlainen positiivinen tapahtumaketju. Lopulta,altistumiseen kautta tottui tilanteisiin.

Mikä lääke kohdallasi helpotti fyysisiä oireita?

No eihän se nyt tietenkään toimi. Miettikää jos koirapelkoinen ihminen tiputettaisiin koiratarhaan vaan reippaasti oleskelemaan koirien kera.

Itselläni auttoi se, että tajusin että lapsuudenperheelläni oli virheellinen dynamiikka, jossa minua käytettiin syyllisenä kaikkeen. Kun vihdoin otin etäisyyttä muihin lapsuuden perheen jäseniin, aloin ymmärtää että heidän paha olonsa ei johdu minun huonoudestani, itse asiassa en ole edes epäonnistunut elämässä mitenkään erityisen pahasti. Heidän paha olonsa on jatkunut ihan samalla tavalla minun poissaolostani huolimatta, kun taas oma vointini on parantunut ihan huiman paljon.

Ja kas kummaa, kun olen tajunnut että normaalisti ihmiset eivät laita omia tunteitaan minun varaani, ei sosiaaliset tilanteet enää ahdista yhtä paljon. Siis ikinä en tietenkään tule olemaan mikään pulppuileva suosittu persoona, mutta esim. pystyin menemään työpaikan pikkujouluihin yksin, ja selvisin hengissä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla sosiaalisten tilanteiden pelon juurisyy oli syvään juurtunut arvottomuuden tunne ja huono itsetunto muutenkin. Altistamisyritykset siksi pahensivat ongelmiani, koska menin niihin jo valmiiksi sillä mielellä, että kaikki varmaan nauravat mulle ja vihaavat mua. Ensin piti käsitellä pois nuo arvottomuuden ja kelpaamattomuuden tunteet sekä niiden syntymiseen vaikuttaneet tapahtumat. Kun aloin olla enemmän sinut itseni kanssa, alkoivat sosiaaliset tilanteet sujua ihan eri tavalla kuin ennen. En vieläkään pidä kaikista sosiaalisista tilanteista mutta pystyn ne hoitamaan ihan ok enkä hermoile asiasta päiväkaupalla etukäteen.

Ei se aina johdu itsestä. Minä sain vain uusia negatiivisia kokemuksia ja minä en ollut se negatiivinen, vaan nimenomaan muut oppilaat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla murehtiminen on juurisyy, jonka näkyvä oire on sosiaalisten tilanteiden pelko. Murehtiminen on addiktoivaa ja antaa valheellisen kontrollin tunteen "kaikki hajoaisi palasiksi, ellen minä hoksaisi, ennakoisi, huolehtisi..". Jos murehtiminen on juurisyy, ei sosiaalisille tilanteille altistaminen auta, jos sosiaalisten tilanteiden tuoma ahdistus käsitellään vain lisäämällä murehtimista (tai jälkikäteen tehtävää vatvontaa). Silloin tehokkainta on hoitaa murehtimista, eli harjoitella epävarmuuden sietämistä ja hyväksymistä. Se on kylläkin erittäin vaikeaa, sillä ihmiset eivät mielellään luova murehtimisesta.

Eli tullaan jälleen siihen mitä monessa mielen sairaudessa olisi tärkeintä eli hoidetaan ensin juurisyitä, kuitenkin sosiaalisten tilanteiden pelon yhteydessä kaikkialla korostetaan hoitokeinona altistamista. Entä jos se vain pahentaa tilannetta silloin, jos ensin ei hoideta niitä juurisyitä.

Kyllä ja ei. Ongelmana on, että monen kohdalla juurisyyn selvittelemiseen voi mennä koko 3 vuotta, ja löydös voi olla sellainen, jota on hyvin vaikea hoitaa. Jos juurisyynä on esimerkiksi syvä häpeän tunne, jonka arkisena oireena on sosiaalisten tilanteiden pelko, joka aiheuttaa paljon arkista haittaa ja toimintakyvyn laskua, ei voi ryhtyä hoitamaan koko kapasiteetilla vain juurisyytä, jos samaan aikaan kaikki sosiaaliset suhteet ja työkyky ovat uhattuina sosiaalisten pelkojen vuoksi. Kukaan ei voi taata, että häpeä saadaan juurisyynä hoidettua, mutta silloinkin voi luottaa että altistus edistää kykyä käydä kaupassa, töissä tai kylässä. Samaan aikaan täytyisi myös varmistaa, että häpeän hoitoon käytetty aika ei mahdollista sosiaalisiin tilanteisiin liittyvää välttämiskäyttäytymistä. Ja toisaalta, monien "juurisyiden" hoitaminen on hyväksymistä "luovun yrityksestä pitää tämä tunne/ajatus/kehonreaktio loitolla, koska sen sietäminen mahdollistaa mulle merkityksellisiä asioita, kuten X, X tai X." Eli sielläkin on kyse altistamisesta. Ja joidenkin kohdalla on helpompi ensin harjoitella altistamisen ideaa ensin vaikkapa sosiaalisten tilanteiden pelolla, kuin häpeän tunteella.

Kyllä. Minä olen käynyt opintoihin liittyen jännittäjille tarkoitetun kurssin, jossa piti pitää puhe, joka kuvattiin ja sitten kahden kurssikaverin kanssa se katsottiin. Ihan järkyttävä tilanne, koska ensin jännitti sitä puhetta ihan hirveästi ja jälkeen päin häpesi itseään ja kaksi kertaa enemmän videon katsomista ja sitä, että muutkin sen näkevät. (Kuvattavana oleminen ja ajatus siitä, että muut voivat katsoa videota minusta on pahin ahdistuksen aiheuttajani.) Mutta videolta huomasinkin, että näytin ja kuulostin ihan normaalilta ihmiseltä. Kokemus oli tosi vapauttava ja helpotti kyllä esitelmien pitämistä ja vähensi ahdistusta, vaikka jännittäminen itsessään ei mihinkään hävinnyt. Tämä nyt liittyi lähinnä esiintymisjännitykseen, mutta on auttanut myös muutenkin sosiaalisten tilanteiden sietämistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Altistaminen pahentaa ainakin mun oireita. Jokaisen ihmiskontaktin jälkeen alan pyörittelemään ja häpeämään kaikkea mitä olen sanonut ja tehnyt tai jättänyt sanomatta tai tekemättä. Usein ihan jo sekin, että miten olen ollut siinä tilanteessa aiheuttaa häpeää.

Mulla on myös tätä häpeää ja päässä pyörii miten typerä olen ollut. Mutta yritän opetella hiljentämään tuon kriittisen äänen tai olla välittämättä siitä ja tehdä jotain muuta. Kukaan muu ihminen ei kuitenkaan edes muista mitä olen sanonut tai tehnyt.

Mulla myös itsensä häpeäminen on ollut ongelma ja juuri tilanteiden vatvominen jälkikäteen. Vähän olen saanut apua itsemyötätunto- ja itsensähyväksymisharjoituksista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kokemuksia. Itselläni altistaminen on pahentanut, mutta myös auttanut.

Ensi alkuun altistin itseni, mutta voimakkaiden fyysisten oireiden vuoksi se vain pahensi tilannetta. Tuli epäonnistumisia, suurta häpeää ja entistä suurempi pelko lähteä tilanteisiin.

Hain apua psykiatrilta, sain lääkitystä, mikä piti fyysiset oireet kurissa. Tämän seurauksena tuli onnistumisia, ei tarvinnut pelätä enää ja uskalsi mennä tilanteisiin. Eräänlainen positiivinen tapahtumaketju. Lopulta,altistumiseen kautta tottui tilanteisiin.

Mikä lääke kohdallasi helpotti fyysisiä oireita?

Olen eri, mutta minua on auttanut propral. Nyt en ole tarvinnut pitkään aikaan, vaan riittää tieto, että voin tarvittaessa ottaa.

No voi helskutti. Minua ei hiukkaakaan kiinnosta, mitä ihmiset minusta ajattelevat, Se on heidän ongelmansa.

Puhuminen ei ole muuta kuin huulten heiluttelemista ja uloshengittämistä. Mikä voisi olla helpompaa?

Taas tällainen olematon asia, josta on tehty "in-juttu" medikalisoimalla se. Kaikki haluavat olla sosiaalisesti pelokkaita, koulukiusattuja, 2-tyypin diabeetikoita, masentuneita, kehopositiivisia, transsuja, homoja ja mitä vaan pas.kaa, koska sillä saa klikkauksia.