Lue keskustelun säännöt.
Onko siinä jotain väärää, että ei vaan jaksa mennä vanhempien luokse kylään?
07.10.2021 |
Viikonloput on minulle lepoa ja kotona rauhassa oloa varten, muuten en palaudu maanantaiksi. Vanhemmat mankuvat ja uhriutuvat kovasti, kun olen niin kurja kun en koskaan tule käymään. Kuulemma olisi minulle niin helppoa vain hypätä junaan ja matkustaa sinne! Minusta se on vain todella stressaavaa matkustaa jollain junalla toiseen kaukana olevaan kaupunkiin ja majailla toisten nurkissa varomassa jokaista askeltaan. Itse eivät tietenkään "voi" tulla tänne, vaan minun kuuluisi mennä sinne koska olen "lapsi".
Kommentit (34)
Kuinka pitkä aika on siitä, kun viimeksi kävit heidän luonaan?
Tuo jokaisen askeleen varominen on kyllä asia, mihin sinun ei tarvitse alistua. Käy heidän luonaan vaikka kerran vuodessa, ja majoitu hotelliin. Silloin sinulle jää reissun aikana myös kaipaamaasi omaa aikaa. Käy siellä sellaisena ajankohtana, jolloin sinulla on vapaata enemmänkin kuin pelkkä viikonloppu. Silloin sinulla jää aikaa toipua vanhempiesi tapaamisesta ennen kuin palaat töihin tai opiskelujesi pariin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No olin 32 kun menetin äitini. 39 kun menetin isäni. Mieluiten menisin kylään. Ja olen nyt 43 vuotta.
Vuorotelkaa. Jos sinä kävit viimeksi niin sanot että nyt on heidän vuoro tulla sun luo.
Vierailija kirjoitti:
No olin 32 kun menetin äitini. 39 kun menetin isäni. Mieluiten menisin kylään. Ja olen nyt 43 vuotta.
Pahoittelut sinulle.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että toisten pitäisi sietää esim. kaltoinkohtelevaa vanhempaa. Tai edes sellaista joka on liian rasittava. On oikeus myös "lapsella" laittaa rajat vanhemmille. Kaikilla ei ole niin ihanat vanhemmat kuin ehkä sinulla on ollut.
Jos Sijaltainen nousisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietipä sitä ap sitten äitisi ja isäsi haudan äärellä.
Jos jaksat sinne mennä 🤦🏻♂️
Vierailija kirjoitti:
No olin 32 kun menetin äitini. 39 kun menetin isäni. Mieluiten menisin kylään. Ja olen nyt 43 vuotta.
Tää on aina niin surkea perustelu, että vanhemmat voi vaikka kuolla. Tietysti kuka tahansa voi kuolla milloin tahansa, mutta ei se tee niistä vierailuista yhtään sen siedettävämpiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuoroin vieraissa. Käytät samoja argumentteja kuin hekin, jospa ne tepsii heihin paremmin kuin suhun :D
Olet masentunut ja vihaat vanhempiasi. Narsistinen persoonallisuushäiriö vaivaa sinua ja oksebloorinen aivokennostosi on myrkytystilassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet masentunut ja vihaat vanhempiasi. Narsistinen persoonallisuushäiriö vaivaa sinua ja oksebloorinen aivokennostosi on myrkytystilassa.
Keneltäköhän se narsismi onkaan peritty, olisko niiltä vanhemmilta :D ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No olin 32 kun menetin äitini. 39 kun menetin isäni. Mieluiten menisin kylään. Ja olen nyt 43 vuotta.
Tää on aina niin surkea perustelu, että vanhemmat voi vaikka kuolla. Tietysti kuka tahansa voi kuolla milloin tahansa, mutta ei se tee niistä vierailuista yhtään sen siedettävämpiä.
Mutta voi kaduttaa myöhemmin sitten. Ainakin tutulla kadutti, että miksi tuli lopulta käytyä niin harvoin kylässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No sanot vaan, että kävin viimeksi teillä, teidän vuoro tulla tänne.
Annat tämän vastauksen joka kerta, kun kysyvät asiasta.
Sitten odotat, että tulevat. Ehkä oppivat tulemaan. Jos eivät tule, saat olla rauhassa.
En myöskään jaksaisi ja koen itseni paskaksi ihmiseksi tämän takia. On tosi raskasta, kun säännöllisin väliajoin kasaantuu pikkuhiljaa aina vaan huonompi omatunto, että pitäisi ja pitäisi ja pitäisi taas soittaa tai käydä, mutta kun ei vaan kiinnosta eikä jaksa. Se on sitä saman jauhamista, pikkukylän juorut ja päivittäiset jorinat, kahvi- ja ruokapöydässä ylensyöminen ja sitten taas väsyneenä pikkutunneilla takaisin kotiin ja "latautuneena" töihin.
Yksi syy miksi en ole lapsia hankkinut on, että en halua kenellekään tätä väkinäistä tunnetta, että pitäisi murehtia ja käydä katsomassa jotakin joka ei vaan kiinnosta. Miksei napanuora voi katketa oletuksellisesti viimeistään 25-vuotiaana ja vanhemmat eläisivät omat elämänsä ja lapset omansa. En jaksa tuota jeesuksenaikaista oletusta, että ollaan tekemisissä hautaan asti. Milloin ihmisellä saisi olla omaa elämää? Ei milloinkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No olin 32 kun menetin äitini. 39 kun menetin isäni. Mieluiten menisin kylään. Ja olen nyt 43 vuotta.
Tää on aina niin surkea perustelu, että vanhemmat voi vaikka kuolla. Tietysti kuka tahansa voi kuolla milloin tahansa, mutta ei se tee niistä vierailuista yhtään sen siedettävämpiä.
Mutta voi kaduttaa myöhemmin sitten. Ainakin tutulla kadutti, että miksi tuli lopulta käytyä niin harvoin kylässä.
Mutta jos se kylässä käyminen on niin rasittavaa ja ikävää, niin mitä katumista siinä on, että on jättänyt vähemmälle? "Voi kun olisin käynyt useammin rääkkäämässä itseäni siellä.."
Sijaltainen_nousisi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No olin 32 kun menetin äitini. 39 kun menetin isäni. Mieluiten menisin kylään. Ja olen nyt 43 vuotta.
Pahoittelut sinulle.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että toisten pitäisi sietää esim. kaltoinkohtelevaa vanhempaa. Tai edes sellaista joka on liian rasittava. On oikeus myös "lapsella" laittaa rajat vanhemmille. Kaikilla ei ole niin ihanat vanhemmat kuin ehkä sinulla on ollut.
Niin äitini juoksi veitsi kädessään kadulla huutaen miten tappaa itsensä. Isäni oli alkoholisti ja aina syytti muita juomisestaan. Joten vanhempani eivät olleet mitään mukavia isäni nahkaremmillä piestessäni persettäni. Tai äitini hakiessa lainaa minun papereilla. Joten vihaan vanhempia mutta toivoisin heidän elävän.
Vierailija kirjoitti:
En myöskään jaksaisi ja koen itseni paskaksi ihmiseksi tämän takia. On tosi raskasta, kun säännöllisin väliajoin kasaantuu pikkuhiljaa aina vaan huonompi omatunto, että pitäisi ja pitäisi ja pitäisi taas soittaa tai käydä, mutta kun ei vaan kiinnosta eikä jaksa. Se on sitä saman jauhamista, pikkukylän juorut ja päivittäiset jorinat, kahvi- ja ruokapöydässä ylensyöminen ja sitten taas väsyneenä pikkutunneilla takaisin kotiin ja "latautuneena" töihin.
Yksi syy miksi en ole lapsia hankkinut on, että en halua kenellekään tätä väkinäistä tunnetta, että pitäisi murehtia ja käydä katsomassa jotakin joka ei vaan kiinnosta. Miksei napanuora voi katketa oletuksellisesti viimeistään 25-vuotiaana ja vanhemmat eläisivät omat elämänsä ja lapset omansa. En jaksa tuota jeesuksenaikaista oletusta, että ollaan tekemisissä hautaan asti. Milloin ihmisellä saisi olla omaa elämää? Ei milloinkaan?
Kyllä kai ihmisellä nyt voi omaa elämää olla JA olla tekemisissä vanhempiensa kanssa?!! Ei se niin vaikeaa ole, ellei sitten jompi kumpi osapuoli aseella uhaten ole pakottamassa tapaamisiin tai jotain.
Jos Sijaltainen nousisi.
Tulipa paljon asiattomia kommentteja tuohon alkuun. Mutta itse kamppailen saman kanssa. Äitini pyytää kylään harva se viikonloppu. On kaikenlaisia syitä, esim. hän kaipaa saunaseuraa, pitäisi tulla katsomaan kissaa, jne. Välimatkaa meillä ei ole kuin 20 km ja molemmat voisimme sen autolla taittaa. Ongelma on vain siinä, että haluan elää omaa elämääni. Koen jatkuvan painostuksen raskaaksi. Mulla on lapset, työ, puoliso, opiskelen työn ohella. Äiti on tervetullut meille, jos haluaa. Hän käykin ja tulee katsomaan lapsia. Mutta lisäksi tuo vierailujen kysely… nyt sanoin lopulta että toivon, ettei painostaisi. Sain moitteet, että olen itsekäs, mutta vastasin, että välillä on oltava itsekäs. Olo on helpottunut.
Niin jokainen haluaa elää omaa elämäänsä ja rajat pitää olla. Minulla vaan molemmat vanhemmat ovat kuolleet ja mietin aina silloin tällöin millaista olisi mennä syömään äitini luokse tai ottaa isä vierailemaan.
Lisään vielä, että vanhemmat ovat hyväkuntoisia, eläkeläisiä, ja molemmilla on omat autot. Silti eivät vaan VIITSI tulla katsomaan minua, vaan se olisi minä, jonka pitäisi mennä heille.