Miksi niin harva älykäs maisteri väittelee tohtoriksi?

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys. Väittelin tohtoriksi, mutten ole mitenkään erityisen älykäs.

Minäkin olin äskettäin yhden työnhaun yhteydessä persoonallisuustestissä. Älykkyyteni on kuulemma 'keskitasoa akateemisessa vertailuryhmässä', jos kyseiseen palikkatestiin on luottamista.

Vierailija kirjoitti:

Mä tähtäsinkin nimenomaan tutkijaksi ja tällä polulla se on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että se kirja väsätään. Se on se normialku tutkijan uralla. (Ja tutkinto kyllä vaikuttaa palkkaan yliopistolla.) Mitä älykkyyteen tulee, niin valmistuakseen tohtoriksi ei tarvitse olla huippuälykäs (tuskinpa itsekään olen!) jo yksinkertaisesti siitä syystä, että työtä tehdään tutkimusryhmässä eikä nyherretä yksin jossain kammiossa. Ne muutamat maisteriksi valmistuneet opiskelukaverini, jotka eivät ole jatkaneet opintoja, toimivat esim. lääketeollisuudessa, pienemmissä yrityksissä, asiantuntijoina tietyissä yliopiston yksiköissä tai ovat jääneet yliopistolle assareiksi.

Aloissa on eroja. Joillain aloilla on juuri läpi ohjattavia, jotka tekevät yhdessä muiden kanssa. Jos kokeneempikin tutkija on mukana tekemässä artikkelia, vaatimustaso on erilainen kuin sellaisilla aloilla, joissa artikkeleita tai tekstiä pitää tehdä yksin. Joillain aloilla ohjaaja voi myös kertoa, mitä teoriaa tai muuta voisi käyttää.

Koska maistereista niin harva on älykäs?

Vierailija kirjoitti:

Koska maistereista niin harva on älykäs?

Kaikkihan ne on omasta mielestään ja se pitäisi muidenkin tunnustaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei kiinnostanut olla proffan seksuaalisten fantasioiden kohteena. (Kuulin muilta tutkimusryhmän jäseniltä, että proffa oli jossain saunaillassa humalapäissään niistä puhunut.)

Mulla sama homma. Oliko mikä ala?

Fysiikka

Tohtorin väitöskirjan tekemisellä ja älykkyydellä ei ole mitään tekemistä keskenään. Väikkäri vaatii pitkiä hermoja ja sitä että jaksaa lukea ja kirjoittaa. Väikkäri ei tee kenestäkään huippututkijaa.

Pääosin ne, joille väikkärin teko sopii hyvin, on niitä jotka ei niin kovin hyvin sopeudu käytännön toimintakykyä ja käytännön ratkaisuja vaativiin töihin. Edes asiantuntijatasolla. Tuppaa olemaan joka asian kanssa sellasta turha teoreettista pyörittelyä ja pohdintaa kun pitäisi alkaa saamaan jo jotain aikaan. Yleensä skippaan tohtorit työhaastatteluun kutsuessani, vaikka asiantuntijahommiin rekryänkin väkeä.

Yksi syy sille, miksi halusin heti maisterintutkinnon jälkeen pois yliopistomaailmasta, on se, että siellä menestys mitataan sillä, kuinka uskottavasti pystyt valehtelemaan, että olet saanut tutkimuksissasi jotain merkittävää aikaiseksi. Sen verran paljon luin jo graduntekovaiheessa hevon**skaa kansainvälisistä tiedejulkaisuista. Toki niissä se 10% on ihan asiaakin. Oikeasti millään tavalla merkittäviä tieteellisiä saavutuksia on n. 0,1% korkeintaan. Varmaan alasta riippuu, onko enemmän vai vähemmän.

Ja eniten sitä hevon**skaa on nimenomaan rahoittajille suunnatuissa julkaisuissa.

Halusin heti valmistuttuani yritysmaailmaan rahaa tienaamaan, eikä hommissani (it) ole tohtorintutkinnosta hyötyä. Kun on työkavereita joilla ei ole edes mitään tutkintoa.

Mieheni sen sijaan on ollut lyhyttä muun työelämän kokeilua lukuun ottamatta yliopiston duuneissa, ja on tohtori. Ei ole helppo tie sekään. Palkka nyt on tasaisen pieni mutta se on ok koska minä tienaan hyvin. Sen sijaan sai ensimmäisen pidemmän viran (lehtori) vasta yli nelikymppisenä, sitä ennen vuoden eri nimikkeisillä pesteillä. Ja paljon sitä apurahojen hakuhommaa ja tarvetta tuottaa jotain papereita vaan vaikkei varsinainen tutkimus olisi vielä valmiskaan, koska kaikki mitataan tuotosten määrällä. Mieheni inhoaa sitä, että pitää tuottaa jotain puolivillaista turhaa alan julkaisuihin tuon takia. Työttömyyttäkin on pari jaksoa ollut, ja yhden aikana hän kokeili alan kaupallisia töitä. Hänen luonteelle ja asperger syndroomalle ne sopi kuitenkin hyvin huonosti joten palasi yliopistolle heti kun siellä avautui virka.

Maisterintutkintoa tarvitaan muuallakin kuin jatko-opinnoissa. Miksi pitäisi jatkaa? Eivät kaikki halua tutkijoiksi.

mitä sillä tittelillä tekee? kukaan ei anna palkankorotusta ja täyttyy lukea turhia kirjoja taas hirvee määrä.

Se, että ihminen on maisteri ei kerro älykkyydestä mitään. Opinnoissa tarvitaan sitkeyttä ja perslihaksia.

T: maisteri yli nelosen keskiarvolla

ap. kirjoitti:

Yhteenvetona vastauksista voidaan todeta, että maisterit arvostavat omaa koulutustaan korkealle, mutta pitävät väittelyä turhana, jopa halviksuttavana ponnistuksena.

Kuitenkin he muissa ketjuissa vaativat arvostusta maisterintutkinnolleen muilta. Se on jopa tärkeä valintakriteeri puolisolle. Samaan aikaan ammatti- tai ammattikorkean käyneet suhtautuvat maistereihin aivan kuin maisterit itse tohtoreihin.

Minusta tämä on kerrassaan hupaisiaa. 

En ole havainnut kommenteissa halveksuntaa. Se nyt vaan on niin, että esimerkiksi omassa työssäni tohtorin hattu ei tuo mitään lisäarvoa, kun en ole tutkija tms. Tämän toteaminen on realismia eikä halveksuntaa.

Sinänsä arvostan koulutusta suuresti ja saatan eläkepäivillä pyrkiä tekemään väikkäriä, mutta se olisi vain oman kiinnostuksen ja harrastuksen vuoksi. Tässä vaiheessa uraa en näe tarkoituksenmukaiseksi käyttää aikaani tohtorinopintoihin.

Olen kahdella maisterilla tehnyt sekalaisia aloihini osin liittyviä töitä. Hallintokokemuksesta ja muusta aktiivisuudesta on ollut eniten hyötyä rekrytoitumisessa.

Puolisoni on tohtori ja sai eri yliopistojen määräaikaisuuksien jälkeen vakinaisen alle 50-vuotiaana. Palkka on hänellä parempi, mutta sai alansa töitä yliopistosta jo väikkärin teon aikana. Työt eivät suoraan liittyneet väitöskirjaan, joten teki työt jatko-opintojen ohella.

Vierailija kirjoitti:

Tuttu väitteli tohtoriksi. Hän opiskeli ensin Isossa-Britanniassa ja väitteli Suomessa. 

Hän on lihava ja pienipalkkainen keski-ikäinen nainen, joka toimii esimiehenä.

Tämä kommentti kertoo kommentoijasta itsestään enemmän kuin mistään muusta.

Vierailija kirjoitti:

Tein artikkeliväitöskirjan, opettajatöiden ohessa.

Olin siinä välillä yliopistonlehtorina ja niin epätervettä työyhteisöä ei ole ollut missään vielä. Nähtyäni, mitä olisi taholla, pelästyin.

Palasin kiireen vilkkaa opettajaksi. Tekisinkö väikkärin uudelleen? Arvaatte kyllä.

Uskon tämän. Aikuisopiskelijana parin vuosikymmenen työkokemuksella olen usein pohtinut oman yliopistoni työyhteisön ilmapiiriä, koska se heijastuu myös meihin opiskelijoihin usein negatiivisesti.

Koska ei ne proffat halua oikeasti tohtoriopiskelijoita vaivoikseen. Itse kun valmistuin TKKlta DIksi, keskiarvo vähän yli 4, ajattelin jääväni tutkijaksi dippatyöpaikkaani (vakituinen työ oli jo) ja tekeväni väikkärin siellä. Yritin sitten selvitellä asiaa TKKlla tietotekniikan osastolla. Tapasin useammankin proffan, joita ketään ei kiinnostanut. Kun lopulta minut ohjattiin eräälle proffalle, jonka puheesta ei saanut mitään selvää (joku vamma), ymmärsin yskän. Erosin ja siirryin teollisuuteen parempipalkkaiseen duuniin tutkijan paikalta, enkä hakenut jatko-opiskelijaksi.

Eiköhän sama ole muuallakin ja nykyäänkin, eli mitä enemmän jatko-opiskelijoita, sitä vähemmän proffilla on aika tehdä omia tutkimuksiaan ja hommiaan.

Väikkärin teon pitää olla hauskaa. Itselle avautui mahdollisuus väitöksen tekoon kun sain sairaala-alan työpaikan.

Päivätyö oli helppoa ja kun olin juuri eronnut pitkästä suhteesta niin ei ollut iltaisinkaan mitään ohjelmaa. Kysyin tutulta proffalta aihetta ja tein väitöksen yksin iltaisin ja viikonloppuisin. Koska työpaikalta tuli palkka, en ollut riippuvainen apurahoista enkä tutkijaryhmästä eikä tarvinnut opettaa.

Viisi vuotta siihen meni ja se oli elämäni parasta aikaa. Jostain syystä myös - en tiedä miksi - minusta tuli naisten lemmikki ja aika suosittu 'silläkin' tavalla. Silläkin oli vaikutusta työhyvinvointiin kun olin aika introvertti muuten eikä naissuhteiden solmiminen onnistunut ihan noin vain.

Suosittelen työn ohessa väittelemistä. Siinä saa rusinat pullasta koska taloudellista epävarmuutta ei ole ja kaikki oheistoiminta jää pois kun saa keskittyä itse aiheeseen. Aikaa siinä menee mutta niinhän väikkärissä aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kaikkea muuta kuin maisteri, lukiokin jäi kesken, joten kertokaapa te tietävämmät, onko jollain alalla muullalla maailmassa erityistä arvoa tohtorin tutkinnolla. Vaikkapa Saksassa jollain teollisuusalalla tai Ranskassa, Yhdysvalloissa, Kiinassa, entä jossain Afrikan maassa? Missä, millä aloilla, miten? Akateemisessa maailmassa, mutta erityisesti yritysmaailmassa ja hallinnossa.

Tuotekehityspuolelta löytyy kyllä pestejä missä tohtorintutkintoa ja julkaisuhistoriaa voidaan arvostaa jos se osuu sopivasti kohdilleen. Ilmiselviä esimerkkejä löytyy vaikkapa lääketeollisuudesta mutta myös monilta muilta teollisuuden aloilta. Käytännössä tällöin on tietysti usein kyse enemmän tai vähemmän perinteisestä tutkimustyöstä tai sen johtamisesta. 

Tämä pätee kyllä ihan Suomessakin, siinä pienessä joukossa firmoja jotka oikeasti pyrkivät jotain ihan uutta kehittämään. Nokiakin rahastaa edelleen valtavia summia muhkealla patenttisalkulla, jonka taustalla on huomattava joukko tohtoreita (ja toki muitakin).

Omalla alallani valtaosa tutkimuspuolen päälliköistä ja johtajista on väitelleitä teollisuudessakin. Yliopistolla ei myöskään pääse pitkälle väittelemättä. Esimerkiksi itsellä hierarkiassa alapuolella monia kurssituttuja, heillä myös palkka minua huonompi. Eli ainakin minulla löi rahallisesti leiville.

Vierailija kirjoitti:

Tohtorin väitöskirjan tekemisellä ja älykkyydellä ei ole mitään tekemistä keskenään. Väikkäri vaatii pitkiä hermoja ja sitä että jaksaa lukea ja kirjoittaa. Väikkäri ei tee kenestäkään huippututkijaa.

Pääosin ne, joille väikkärin teko sopii hyvin, on niitä jotka ei niin kovin hyvin sopeudu käytännön toimintakykyä ja käytännön ratkaisuja vaativiin töihin. Edes asiantuntijatasolla. Tuppaa olemaan joka asian kanssa sellasta turha teoreettista pyörittelyä ja pohdintaa kun pitäisi alkaa saamaan jo jotain aikaan. Yleensä skippaan tohtorit työhaastatteluun kutsuessani, vaikka asiantuntijahommiin rekryänkin väkeä.

Maisterintutkinnon tekemisellä ja älykkyydellä ei ole mitään tekemistä keskenään. Maisterintutkinto vaatii pitkiä hermoja ja sitä että jaksaa lukea ja kirjoittaa. Maisterintutkinto ei tee kenestäkään huippututkijaa.

Pääosin ne, joille maisterintutkinnon teko sopii hyvin, on niitä jotka ei niin kovin hyvin sopeudu käytännön toimintakykyä ja käytännön ratkaisuja vaativiin töihin. Edes asiantuntijatasolla. Tuppaa olemaan joka asian kanssa sellasta turha teoreettista pyörittelyä ja pohdintaa kun pitäisi alkaa saamaan jo jotain aikaan. Yleensä skippaan maisterit työhaastatteluun kutsuessani, vaikka asiantuntijahommiin rekryänkin väkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tohtorin väitöskirjan tekemisellä ja älykkyydellä ei ole mitään tekemistä keskenään. Väikkäri vaatii pitkiä hermoja ja sitä että jaksaa lukea ja kirjoittaa. Väikkäri ei tee kenestäkään huippututkijaa.

Pääosin ne, joille väikkärin teko sopii hyvin, on niitä jotka ei niin kovin hyvin sopeudu käytännön toimintakykyä ja käytännön ratkaisuja vaativiin töihin. Edes asiantuntijatasolla. Tuppaa olemaan joka asian kanssa sellasta turha teoreettista pyörittelyä ja pohdintaa kun pitäisi alkaa saamaan jo jotain aikaan. Yleensä skippaan tohtorit työhaastatteluun kutsuessani, vaikka asiantuntijahommiin rekryänkin väkeä.

Maisterintutkinnon tekemisellä ja älykkyydellä ei ole mitään tekemistä keskenään. Maisterintutkinto vaatii pitkiä hermoja ja sitä että jaksaa lukea ja kirjoittaa. Maisterintutkinto ei tee kenestäkään huippututkijaa.

Pääosin ne, joille maisterintutkinnon teko sopii hyvin, on niitä jotka ei niin kovin hyvin sopeudu käytännön toimintakykyä ja käytännön ratkaisuja vaativiin töihin. Edes asiantuntijatasolla. Tuppaa olemaan joka asian kanssa sellasta turha teoreettista pyörittelyä ja pohdintaa kun pitäisi alkaa saamaan jo jotain aikaan. Yleensä skippaan maisterit työhaastatteluun kutsuessani, vaikka asiantuntijahommiin rekryänkin väkeä.

AMK-tutkinnon tekemisellä ja älykkyydellä ei ole mitään tekemistä keskenään. AMK-tutkinto vaatii pitkiä hermoja ja sitä että jaksaa lukea ja kirjoittaa. AMK-tutkinto ei tee kenestäkään huippuasiantuntijaa.

Pääosin ne, joille AMK-tutkinnon teko sopii hyvin, on niitä jotka ei niin kovin hyvin sopeudu käytännön toimintakykyä ja käytännön ratkaisuja vaativiin töihin. Edes asiantuntijatasolla. Tuppaa olemaan joka asian kanssa sellasta turha teoreettista pyörittelyä ja pohdintaa kun pitäisi alkaa saamaan jo jotain aikaan. Yleensä skippaan AMK-porukan työhaastatteluun kutsuessani, vaikka asiantuntijahommiin rekryänkin väkeä.

t. amis