Kahden lapsen äidit. Rehellisesti näin anonyyminä, onko toinen lapsista rakkaampi?

ei ole. En pysty mitenkään asettamaan toista toisen yli. 3-vuotiaalle tietysti menettää hermot helpommin kuin 1-vuotiaalle, mutta muuten...olen joskus miettinyt sitä Sofien valinta- tilannetta, enkä mitenkään pystyisi valitsemaan toista lasta toisen ohi. EN mitenkään.

Ovat hyvin erilaisia, mutta ihan yhtä rakkaita.

Kaikki on ihan yhtä rakkaita ja haluttuja ja ihania.



Vaikkakin välillä myös ärsyttäviä.

Väittäisin, ettei kukaan äiti pysty rakastamaan lapsiaan jokaista samalla tavalla. Jos nyt kukaan ymmärsi mitä ajan takaa...

Vierailija:

Väittäisin, ettei kukaan äiti pysty rakastamaan lapsiaan jokaista samalla tavalla. Jos nyt kukaan ymmärsi mitä ajan takaa...

Lapset ovat erilaisia, joten rakastankin heitä ehkä eri lailla, mutta yhtä paljon kuitenkin. Esikoinen on sukulaissieluni, joten tunnen häneen erityistä yhteyttä. Kuopus taas on persoonaltaan " rakastettavampi" , siis helppo ja aurinkoinen.

Kun lapsia oli kaksi niin toista rakastin kiihkeästi ja toista vihasin yhtä kiihkeästi. Onneksi meille tuli vielä kaksi lasta lisää jolloin niin viha kuin liika omistaminenkin sulivat vähitellen pois. Nyt näen kaikkien neljän lasteni hyvät ja huonot puolet tasapainoisesti ja rakastan kaikkia juuri sopivasti ;)

Kaksosten syntymästä lähtien on aina rakkaammalta tuntunut se, joka silloin on lähellä. Yhtä järjetön tunne tuntuu olevan molempien kohdalla.:)

podin huonoa omatuntoa siitä että tuntui että rakastan esikoista selvästikin enemmän. Nyt puoli vuotta myöhemmin, analysoin tilannetta niin, että varmaan tuo tunne johtui siitä, että vauva oi uusi ja outo, jonka tapoja en vielä tuntenut (jos sellaisia nyt olikaan). Esikoinen sen sijaan oli tuttu. Lisäksi koin riittämättömyyden tunteita kun en ehtinyt olla mielestäni tarpeeksi esikoisen kanssa. Mutta nyt kun vauva on jo vähän isompi ja tullut tutuksi sekä hänenkin kanssaan kommunikointi on vastavuoroista, tunnen että rakastan molempia aivan yhtä paljon.

PS. En ole kummankaan kohdalla ollut sellainen äiti, että jo synnytyslaitoksella " rakastuisin palavasti" uuteen tulokkaaseen. Parit eka kuukaudet ovat menneet sumussa ja väsymyksessä ja tuo syvä rakkauden ja kiintymyksen tunne vauvaa kohtaan on herännyt vähän myöhemmin.

Minulla on poika ja tyttö. He ovat luonteeltaan aivan erilaiset. Toista on helpompi rakastaa kuin toista, johtuen erilaisista luonteista. Kyllä he silti ovat yhtä rakkaita

Hassu kysymys...



Molemmat ovat aivan yhtä rakkaita, vaikka luonteiltaan aika erilaisia. Kummassakin omat, valloittavat piirteensä.

Vastasin, että kumpaakin yhtä paljon.



- Niin, mutta kumpaa enemmän?



Olen rakastanut sinua jo kuusi vuotta ja sen ajan kun olit vatsassa päälle. Pikkuveikkaa olen rakastanut vasta neljä vuotta.



Siihen loppuivat kysymykset.

hyvin usein enemmän huolta ja ehkä sen vuoksi mietin, huomioin ja hellittelen häntä (esikoista) enemmän. Hänellä neurologinen häiriö, jonka vuoksi elämä ei tule välttämättä menemään sitä sileintä tietä - nuorempi taas tyyppinä sellainen, että tiedän hänen pärjäävän.

Yhden lapsen jälkeen sitä mietti, että voiko toista lasta rakastaa yhtä paljon ja kun toinen syntyi, huomasin, että KYLLÄ voi!



Ja minulla on tyttö ja poika.

Kolmen lapsen äitinä ainakin minulle jokainen lapsi on ihan yhtä rakas. Kaikki ovat luonteeltaan erilaisia ja yhtä rakastettavia :)

Eroa tasoittaa se, että sitä biologistakin jouduin opettelemaan rakastamaan. Aluksi ero kuitenkin oli selkeä, oma lapsi oli oma lapsi ja toiseen olin lähinnä kiintynyt. Sitten yhtenä päivänä vain tajusin rakastavani sitä lainalastakin ihan mahdottomasti. Nyt rakastan heitä hyvin eri tavalla, ovathan he hyvin erilaisia poikiakin, mutta määrää en kyllä pysty vertaamaan. En esimerkiksi pystyisi valitsemaan toista yli toisen.

Ainoastaan kuopuksen synnyttyä parin ensimmäisen viikon ajan oli vähän sellainen outo olo, että vauva oli jotenkin " vieras" verrattuna esikoiseen, mutta se tunne meni pian ohi kun tutustuin kuopukseenkin paremmin.

Tyttö ja poika siis meillä. Tytön maailmaa on jotenkin naisena paljon helpompi ymmärtää ja siihen samaistua. Poika on tällä hetkellä hieman enemmän " isin poika" , mutta silti hyvin läheinen myös äidille. =)

Ei ole. Puolitoistavuotiaan kanssa kyllä menee hermot useammin kuin tuon kaksikuisen, mutta kumpaakaan en voi sanoa rakastavani toista enempää.