Jenni Haukion kampaus sekä asu itsenäisyyspvänä
Mitä luulette, olisiko vihdoin mummokampauksesta päästy eroon? Veikkaan ettei ei. Ja sama tyyli jatkuu myös vaatetussaralla
Kommentit (42)
Toisessa ketjussa valitettiin siitä kun suomalainen välittää mitä muut hänestä sanovat. Onneksi Jenni ei välitä teidän sanomisista. Sauli ja Jenni sopivat hyvin yhteen. Aikoinaan Tanjan kanssa olessa Saulia ei edes nähnyt Tanjan katseenvangitsija etumuksen vuoksi.
Jaahas täällä taas suomalasia hävettää presidenttiparimme. Just.
Mikä kampaus? En ole vielä nähnyt presiden rouvalla kunnon kampausta. Monesti näyttää siltä, kuin olisi itse kiertänyt muutaman papiljotin hiuksiinsa ja sitten harjalla vähän pöyhäissyt. Mutta sehän on valitettavasti suomalainen tyyli. Vaatteet voivat olla vaikka miten hienot ja kalliit, mutta tukka on laittamatta, pahimmillaan roikkuu suortuvaisena. Jos on varaa kalliiseen mekkoon, niin pitää olla varaa myös laittautua juhlan ja mekon vaatimalla tavalla. No, kunhan ei sentään kananpersekampausta laita sen paremmin Haukio kuin kukaan muukaan vieras! Viikon päästä ollaan tähän aikaan jo paljon viisaampia.
Voi teitä ja teidän huonoa itsetuntoanne.
Ihana ja tyylinsä löytänyt presidentin puoliso. Samaan muottiinko pitäisi sulautua? Marimekoissaan vallan viehättävä ja salaperäinenkin. Kotona voi sitten vaikka korsetti kiristää ja ruoska heilua...
Miksi nykyaika suosii persoonatonta lauma-ajattelua?
Ps. Karpela=erehdys, nimenomaan!
Veikkaan juhliin mustaa, vihreää tai sinistä.
Satavarmasti on mummokampaus, mummomekko, mummoattitude. Mummo everything from head to toe. Puistattava tyyppi.
Mummolook jatkuu. Näyttää ihan mun kohta 70v äidiltä. Järkyttävä mummotyyli. Hyi.
antaa kaikkien kukkien kukkia :D kampaus on munkin mielestä melko hirvittävä, mutta ihan hillitty hallittu tyylikäs nainen mielestäni
:D
Joo, samaa mummotyyliä veikkaan minäkin. Niin kampauksessa kuin puvussakin...
En tykkää Jennistä. Oisin toivonu Saukelle vähän räväkämpää ja näyttävämpää puolisoa. Jenni hiirulainen vaan lausuu runoja, hymyilee vittumaisesti ja leikkii jotain monarkkia.
Harmi ku Karpela dumppas Saulin :(
[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 14:54"]antaa kaikkien kukkien kukkia :D kampaus on munkin mielestä melko hirvittävä, mutta ihan hillitty hallittu tyylikäs nainen mielestäni
[/quote]
Tylsä harmaa hiirulainen. Kuten siippansakin. Halonen sentään räväytti ainakin persoonallaan.
Mun käy vaan sääliksi Jenniä, vanhan äkeän käppänän edustusvaimo. Ja jotenkin ujon ja aran oloinen ihminen etten usko että edes viihtyy tossa roolissa kuten moni muu olisi viihtynyt. Vaivaannuttavaa katsoa niitä yhdessä.
Mielenkiintoista, miten media arvosteli Haukion tyyliä päästä varpaisiin mummomaisiksi, mutta saman tien kun status muuttui pressanrouvaksi, muuttui sävy (toisin kuin Jennin tyyli) ja Haukio on "klassinen", "tyylikäs", "ajaton", "arvokas"...
Mulle tulee väistämättä mieleen, että Jenni yrittää mummotyylillään kuroa ilmiselvästi erottuvaa valtavaa ikäeroa miehensä välillä. Harmi, Jenni on siro ja sievä nainen, josta kauniimmalla kampauksella saisi nykyisenkin tyylin kanssa huomattavasti enemmän ikäisensä näköisen.
Mikä ihmeen mummotyyli? Viime vuonnahan Jennin mekko oli oikein raikas ja lyhyeen tukkaan kampausvaihtoehdot nyt ovat vähän rajallisemmat kuin pitkiin hiuksiin.
Siilitukka sekä läpinäkymä mekko josta nännit näkyy läpi ja lantion muodot kuultaa selvästi. Lisäksi härskin lesbon käytös kruunaamaan kaiken.
[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 14:55"]
En tykkää Jennistä. Oisin toivonu Saukelle vähän räväkämpää ja näyttävämpää puolisoa. Jenni hiirulainen vaan lausuu runoja, hymyilee vittumaisesti ja leikkii jotain monarkkia. Harmi ku Karpela dumppas Saulin :(
[/quote]
Mistäköhän av-mamma nämäkin oletukset oikein pieraisee :D Ihan koulukiusaajalta kuulostat: nimittelet ja haukut vaikket tunne koko henkilöä.
2