Käänteinen reaktio jatkuvan julkisuusrummutuksen takia, muilla?

Olen hämmästyksekseni huomannut, että joka tuutista möykkäävä "yhden asian" mediarumba alkaa herättää vastareaktiota. Pidin itseäni aiemmin laajakatseisena ja mm. homoavioliittomyönteisenä. Pidin myös kirkkoa aikansa eläneenä laitoksena ja uskomista irrationaalisena huuhaana.

Kumma kyllä kaikki toitottaminen ja huutelu alkaa ottaa niin päähän, että asenteeni on pikkuhiljaa kallistunut konservatiivisemmaksi ja takaisin kohti "perinteisiä arvoja". Tuntuu, että ihmiset nousevat barrikadeille ihan minkä tahansa asian vuoksi kuin joukkohurmoksessa. MIlloin on kyse lisäaineista, milloin rokotteista tai homorakkaudesta, milloin maahanmuuttajista.

Jalkoihin tallautuu se alkuperäinen, todellinen asia tai aate. Tekee mieli antaa kiihkoilijoiden meuhkata itsensä läkähdyksiin ja itse hissun kissun palata vanhoillisiin ajatuksiinsa. En siis eroa kirkosta, vaan mietin uudelleen onko se sittenkin pysyvä ja turvallinen yhteisö edelleen. Ehkä uskokin ioi antaa voimaas illoin, kun järki ei enää lohduta. Ehkä josksu valaistun, vaikka nyt ei siltä tunnukaan, mutta en naura ihmisille jotka uskovat.

Tai homot saavat rakastaa miten tahtovat, mutta heidän asiansa ei ole minulle niin läheinen, että alleviivaisin ajatuksiani Facebookissa. Marginaalinen sivuseikka, joka ei määrittele minua ihmisenä eikä juurikaan.