Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko hyvän parisuhteen löytäminen keski-ikäisenä mahdottomuus? Vai onko kuviot aina näin haastavia?
04.10.2021 |
Onko mahdotonta löytää hyvää ja toimivaa parisuhdetta enää keski-ikäisenä +40-vuotiaana?
Erosin viitisen vuotta sitten huonosta avioliitosta, jossa oli henkistä väkivaltaa, arvostamattomuutta sekä exän runsasta alkoholin käyttöä. Päätin erottuani olla yksin, mutta toisin kävi-tutustuin mukavan oloiseen mieheen, jonka kanssa arvot sekä ajatusmaailma tuntuivat kohtaavan yllättävänkin hyvin. Nyt neljän vuoden seurustelun jälkeen olen tilanteessa, jossa mietin eroa. Emme onneksi asu saman katon alla, joten mikäli päätökseen päädyn niin sikäli se tulee olemaan helpompaa.
Hyvän alun jälkeen ja suhteen edetessä miehestä tuli esille hyvin mustavalkoinen ajattelu ja kriittinen suhtautuminen usein arjessa. Jos ja kun miehellä on huono päivä ja mieli maassa niin on muillakin ja näitä päiviä tuntuu olevan enenevissä määrin. Miehellä on toki olemassa krooninen sairaus, johon liittyy esim. kipuja ja luultavasti senkin myötä niitä ”huonoja päiviä” usein. Mutta en vaan meinaa jaksaa tätä jatkuvaa negatiivisuutta ja jonkunlaista alakuloa. Itse olen luonteeltani sellainen, että pyrin ajattelemaan positiivisesti ja jos asiat on aivan tavallisen hyvin niin olen tyytyväinen.
En ole mikään tekopirteä ilopilleri, mutta olen perusluonteeltani ja elämän tuomien haasteiden myötä oppinut suhtautumaan kohtalaisen rauhallisesti ja ratkaisukeskeisesti asioihin. En ole todella itsekään mikään kultalusikka suussa syntynyt eikä elämä ole päästänyt helpolla minuakaan. Näkemykseni on kuitenkin se, että myös omalla asenteella asioihin on hyvin suuri merkitys, sillä miten elämään ja vastoinkäymisiin suhtautuu. Mies tuntuu jonkun epäonnistumisen tms. seurauksena menettävän suunnilleen toivonsa ja asenne on ”kun mikään ei onnistu”. Siinä saattaa se päivä sitten olla käsitelty, koko loppupäivä voi mennä miehen kohdalta apeana ja synkkänä. Nyt alkaa tuntumaan, että minulle alkaa riittää. Luonteemme ja elämänasenteemme taitaa sittenkin olla noin täydellisessä ristiriidassa ja vastakohtia, että tasapainoa on mahdoton lie saavuttaa.. Miten se alkuun tuntuikaan niin helpolta ja yhteensopivalta?!
Samoin mies on pikku hiljaa erottautunut viettämästä aikaa lasteni seurassa, vaikka alussa kävi meilläkin ja tehtiin yhteisiä juttuja. Nykyään on tekemisissä enää nuorimmaiseni kanssa, joka on saman ikäinen oman lapsensa kanssa. Itse olen luontevasti hänen lastensa seurassa, vaikka toiset on jo nuoria aikuisia ja asuvat omillaan. Minun vanhemmat lapset tuntuu olevan puheissa vain, jos ovat tehneet jotain miehen mielestä väärää (toinen heistäkin jo täysi-ikäinen). Molemmat ovat kuitenkin yleisesti ottaen tolkkuja poikia.
Tällaista yleistä kriittisyyttä olen havainnut keski-ikäisillä miehillä olevan aika paljon. Hyvät miehet tietenkin on ja pysyy pääosin varattuna. Onko siis turha haaveilla enää tasapainoisesta ja hyvästä parisuhteesta vai onko parempi tyytyä olekaan yksin, toki lasten kanssa hyvää arkea viettäen?
Onko joku vielä tässä iässä onnistunut löytämään hyvän parisuhteen, jossa molempien on hyvä olla ja ajatusmaailmat käy suunnilleen yksiin?
Kommentit (23)
Eipä kai se helppoa ole koskaan, muttei mahdotontakaan. Onhan nuita esimerkkejä, että on löytynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole turha haaveilla. Voi joutua vähän etsimään ja kannattaa olla maltti mukana. Harrastepiirejä suosittelen.
Vierailija kirjoitti:
Jos yhden oot löytänyt niin mikset toistakin.
Löysin kyllä, mutta nyt vaikuttaa, ettei tämä niin hyvä ollutkaan.
Erosin samantyyppisestä miehestä 5 vuoden seurustelun jälkeen ja päätös oli helpotus, vaikka hieman olinkin ensin huolissani, löytyykö tämän jälkeen enää ketään. Mieluummin kuitenkin yksin, kuin energiaa vievässå suhteessa. Yhteen ei enää 40+ kannata muuttaa kenenkään kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Erosin samantyyppisestä miehestä 5 vuoden seurustelun jälkeen ja päätös oli helpotus, vaikka hieman olinkin ensin huolissani, löytyykö tämän jälkeen enää ketään. Mieluummin kuitenkin yksin, kuin energiaa vievässå suhteessa. Yhteen ei enää 40+ kannata muuttaa kenenkään kanssa.
Yhteen ei onneksi olla muutettukaan, enkä enää kovin helposti kenenkään kanssa saman katon alle muuttaisi eli olen samaa mieltä. Mukavan ja samantyylisen kumppanin kanssa olisi kuitenkin mukava "vanheta" ja tehdä yhteisiä juttuja.
Uskoisin, että itsellenkin loppuviimein eropäätös olisi helpotus, koska kaikki ongelmakohdat toistuu tihenevässä määrin ja vaikka kuinka on yritetty keskustella näistä niin mikään ei muutu, kohta ollaan taas samassa. Enää en jaksa edes puhua, koen sen hyödyttömäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ihmeessä jatkaisit suhdetta noin raskaan ihmisen kanssa? Aika paljon kertoo, jos neljään vuoteen ei ole tullut halua asua yhdessä. Ihminen voi löytää kumppanin missä iässä vain. Me perustettiin perhe 40+ ja kumpikaan ei ole ollut näin onnellinen koskaan, vaikka yrityksiä ollut useita. Miehellä oli lapsia ja mun edellinen liitto oli jäänyt lapsettomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä jatkaisit suhdetta noin raskaan ihmisen kanssa? Aika paljon kertoo, jos neljään vuoteen ei ole tullut halua asua yhdessä. Ihminen voi löytää kumppanin missä iässä vain. Me perustettiin perhe 40+ ja kumpikaan ei ole ollut näin onnellinen koskaan, vaikka yrityksiä ollut useita. Miehellä oli lapsia ja mun edellinen liitto oli jäänyt lapsettomaksi.
En välttämättä halua enää muuttaakaan kenenkään kanssa samoihin neliöhin, mutta hyvän parisuhteen haluaisin. Nykyään ei ole enää tavatonta, että asutaan erillään, vaikka muuten ns. yhdessä ollaankin.
Mutta voihan olla, että halua ei myöskään ole ollut muuttaa yksiin, koska tietäisin, että siitä tulisi haastavaa miehen raskaiden luonteenpiirteiden vuoksi. Mene ja tiedä. Ehkä saan vielä joskus kokea "ikäneitona" sellaisen suhteen, jossa olisi niin hyvä olla, että yhteenkin voisin vielä muuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole kivaa vanheta kitkerän narisevan papan kanssa.
Ja on todella iso turn off, jos hän arvostelee lapsiasi! Itse en jaksaisi katsella.
Oman mieheni löysin nelikymppisenä ja ihan tuurilla tuli täysi kymppi. Ollaan tosi onnellisia yhdessä enkä voisi enää kuvitella vanhenevani yksin ilman häntä!
🇺🇦🇮🇱
Nelikymppisenähän monet eroaa. Sieltä tulee vapaita ihmisiä markkinoille. Monet nuoruuden huumassa valitsevat ihmisen, joka ei olekaan sopiva itselleen. Kyllä ehdottomasti on hyvät mahdollisuudet. Parempi erota pian, jos on noin huono suhde, kuin odotella kymmenen vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ei ole kovinkaan todennäköistä, että enää löydät kumppania.
Nuorempiakin naisia vapaina, kaikki miehet valitsevat nuoremman, jos varaa valita. Jos taas ei, niin kelpaako ja täyttääkö vaatimuksesi.
Kukaan ei ole täydellinen.
Jostain syystä keski-ikäiset naiset kuvittelevat itsestään aivan liikoja.
Olen itsekin keski-ikäinen nainen...
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ei ole kovinkaan todennäköistä, että enää löydät kumppania.
Nuorempiakin naisia vapaina, kaikki miehet valitsevat nuoremman, jos varaa valita. Jos taas ei, niin kelpaako ja täyttääkö vaatimuksesi.
Kukaan ei ole täydellinen.
Jostain syystä keski-ikäiset naiset kuvittelevat itsestään aivan liikoja.
Olen itsekin keski-ikäinen nainen...
No, itseäni ei enää ulkoiset ominaisuudet juurikaan vedä puoleensa, se setti on nähty. Nimenomaan se ”sielujen sympatia” olisi se juttu. Yhdessä olisi hyvä olla ja jakaa arkea, mielenkiinnon kohteet olisi suunnilleen saman suuntaiset. En ehkä muutenkaan ole etsimässä sieltä ”pukumiesosastolta” miestä, jossa vahvasti status-, ulkonäkö-ja raha-asiat määrittää elämää. Etsin aivan tavallista hyvää elämää samantyylisen ihmisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan mielenkiinnosta, kauanko kesti suhde henkisesti väkivaltaisen juopon kanssa, kun 4 vuotta riittää miestä, jolla on liikaa huonoja päiviä?
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta, kauanko kesti suhde henkisesti väkivaltaisen juopon kanssa, kun 4 vuotta riittää miestä, jolla on liikaa huonoja päiviä?
Lähtökohtaisesti tilanne on jo eri. Kun on perhe perustettu ja lapset tehty yhdessä, vietetty yhteistä perhe-elämää pitkään on sellaisessa suhteessa todennäköisesti muutenkin henkisellä tasolla ihan eri tavalla kiinni kuin jossain muussa suhteessa. Silloin ollaan valmiimpia hyväksymään paljon enemmän ja sietämään epäkohtia, oli se sitten hyvä asia tai ei. Ei kai sen vuoksi pidä silti jossain seuraavassa suhteessa tyytyä yhtään mihinkään toimimattomaan asiaan ja sietää huonoa ilmapiiriä tms. siksi, että "nykyinen ei sentään ryyppää yhtä paljon" tms.?! Erikoinen näkökulma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nelikymppisenähän monet eroaa. Sieltä tulee vapaita ihmisiä markkinoille. Monet nuoruuden huumassa valitsevat ihmisen, joka ei olekaan sopiva itselleen. Kyllä ehdottomasti on hyvät mahdollisuudet. Parempi erota pian, jos on noin huono suhde, kuin odotella kymmenen vuotta.
Elämän mukana kiinnostuksen kohteet voi eritytyä, kasvetaan kirjaimellisesti erilleen. Nuorena on ollut eri jutut ja kiinnostuksen kohteet, voi olla, että puolisot kasvavat ihan eri suuntiin. Kun lapset saadaan isoiksi huomataan, ettei mitään muuta suhdetta koossa pitävää enää olekaan. Toivoa siis on!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä jatkaisit suhdetta noin raskaan ihmisen kanssa? Aika paljon kertoo, jos neljään vuoteen ei ole tullut halua asua yhdessä. Ihminen voi löytää kumppanin missä iässä vain. Me perustettiin perhe 40+ ja kumpikaan ei ole ollut näin onnellinen koskaan, vaikka yrityksiä ollut useita. Miehellä oli lapsia ja mun edellinen liitto oli jäänyt lapsettomaksi.
En välttämättä halua enää muuttaakaan kenenkään kanssa samoihin neliöhin, mutta hyvän parisuhteen haluaisin. Nykyään ei ole enää tavatonta, että asutaan erillään, vaikka muuten ns. yhdessä ollaankin.
Mutta voihan olla, että halua ei myöskään ole ollut muuttaa yksiin, koska tietäisin, että siitä tulisi haastavaa miehen raskaiden luonteenpiirteiden vuoksi. Mene ja tiedä. Ehkä saan vielä joskus kokea "ikäneitona" sellaisen suhteen, jossa olisi niin hyvä olla, että yhteenkin voisin vielä muuttaa.
Ei meistäkään kumpikaan hakemalla hakenut uusperhettä tai asuinkumppania. Niin se vaan suhde eteni, kun hyvän löysi. Mä en ollut kuitenkaan koskaan sulkenut pois tätä vaihtoehtoa, enkä kutsunut itseäni ikäneidoksi tai kuvitellut olevani liian vanha parisuhteeseen. Pidin vain riman korkealla, enkä edes yrittänyt tavata toista kertaa, jos "pinkka ei ollut kunnossa" tai ei ollut kunnolla kipinää.
T: tuo kenelle vastasit
No se nyt ei ainakaan ole mikään syy olla parisuhteessa, että pelkää ettei enää ketään saa.
Ja ihan on äitinikin 60-vuotias leski löytänyt parisuhteen, että eiköhän nyt keski-ikäisellekin joku löydy. Kyllä ihmisiä maailmassa riittää, eikä se yksinolokaan ole pahitteeksi.
Varmasti löytyy! Isäni ja vaimonsa ovat kohta olleet yhdessä 10 vuotta ja tapasivat 40+ ikäisinä :)
Fakta on että miehet etsivät nuoria (eivät tosin saa,mutta se haku ei lopu, siksi löydät palstoilta aina samat…)
Etsi reilusti vanhempi tai ole ilman.
Itse lakkasin etsimästä, tosi epämotivoivaa.
Ap:lle. Löydät varmasti jälleen uuden miehen. Onhan niitä. Mutta tuskin mitään yhdessä vanhenemista siitä seuraa. Jenkkitutkimuksen mukaan yhden kerran eronneen naisen todennäköisyys erota uudestaan on 90%. En muista lukua kahden eron jälkeen, mutta se kasvaa tuostakin vielä reippaasti.
Katse peiliin vain.
Alue: Aihe vapaa
Jos yhden oot löytänyt niin mikset toistakin.