Lohduttaako miehesi jos itket?

Mikä helkkari siinä on että ei voi lohduttaa silloin kun tuntee olevansa syyllinen itkuun?

Silloinhan sitä ennenkaikkea pitäisi olla pahoillaan ja lievittää toisen tuskaa.

Miten se emotionaalinen hylkääminen muka auttaa tilannetta?

Onko kaikki ihmiset jotenkin tunnevammaisia?

Tottakai, lohdutan aina lapsia ja naisia saman kaavan mukaan, eli otan polvelle istumaan ja sit sanon kaikkee "nooo, älä nyt itke" ja "no no, ei se nyt niin hirvee asia ollu" yms.

Jos ei ole AP laihduttanut tässä välissä, niin haudassa jo lienee.

No tottakai lohduttaa, jos ei lohduttaisi niin suhde loppuisi sitten siihen. Ei todellakaan kiinnosta olla tunnekylmän miehen kanssa.

Kerran meille yhteisesti sattui todella pelottava onnettomuus, jossa aloin itkemään. Mies lohdutti minua sen jälkeen. Tilanteen synty oli ehkä aavistuksen hänen syytään, joten se oli samalla anteeksipyyntö.

Sittemmin sairastuin masennukseen ja itkin usein "ilman syytä". Ymmärrän hyvin ettei mies lohduta, eikä tarviikaan. Itku on siinä lähinnä aivokemian häiriö eikä tunnereaktio, jota lohduttaminen muuttaisi.

Mutta, sen jälkeen mies ei ole lohduttanut silloinkaan, kun läheiseni kuoli ja itkin sen takia. Mutta en minäkään lohduttanut häntä, kun hänen mummonsa kuoli. Tosin eipä hän sitä itkenytkään. Minä itkin.

Ei lohduta. Suuttuu jos itken.

Ei se oikein osaa. Ahdistuu jos lähistöllä on ihmisiä joilla on vaikeuta tunteita, esittää ettei huomaa tai ihan poistuu huoneesta. Mutta eipä hän tuota ilkeyttään tai edes välinpitämättömyyttään tee, vaan johtuu surkeista tunnetaidoista ja kotoa saadusta välttämisen ja vaikenemisen kulttuurista.

Pieniä lapsia mies osasi lohduttaa, nyt kouluikäisten kanssa huomaan että käy taas vaikeaksi. Kiusaantuu, turhautuu, uupuu ja ahdistuu. Eli jos meillä on perheessä surua tai kriisiä, sen sijaan että puoliso jäisi lasten mentyä nukkumaan jakamaan asiaa mun kanssa, hän katoaa nukkumaan väsähdettyään muiden tunteista ja minä jään yksin kannateltuani ensin koko päivän lapsia ja suojeltuani miestä tältä tunnekuormalta.

Juu en osaa perustella miksi olen tämän ihmisen kanssa.

Ei mun mies osaa lohduttaa ja se on itse todennut, että ei osaa vaan että on niin tunnelukkoinen. Joskus nauratti kun mies totesi, että älä ala itkeä kun hän ei sitten tiedä, mitä pitäs tehdä:D

Mun mies ottaa kainaloon jos itken.

Vierailija kirjoitti:

Voii pikku itkupilli naisia pitää aina olla lohduttamassa kun niillä on paha mieli :(

Sinua asia ei koske nyt eikä ikinä, joten kipitäpä kiskomaan pilisi juurineen irti pornon äärellä.

Jos itken, ei siinä mikään halaus tai puhe minua lohduta. Vaivaannuttaa vaan. Olen mies.

Vierailija kirjoitti:

Se on hyvä että jotkut ovat niin raudanlujia etteivät koskaan ole surullisia ja kaipaa toisen lohtua ja tukea.

Viesti oli varmaan sarkasmia, mutta koska en ole varma, vastaan tosissani: Eivät he ole raudanlujia, he vain peittävät heikon itsetuntonsa näennäiseen uhoon ja luulevat että kukaan uskoo heidän olevan henkisesti vahvoja. He ovat juuri niitä pahimmassa suossa olevia ihmisiä.

Lohduttaa jos olen oikeasti ihan rikki. Ehkä kerran vuodessa siis. Halaa vaan mikä on parasta, ja miettii ratkaisuja. Viimeksi itkin kivusta, ja oli kiva kun mietti mitä asialle voisi tehdä. (Oli niin hirveä migreeni etten pystynyt liikkumaan ja itkin vain hiljaa, mutta huomasi sen. )

Jos itken elokuvalle tai maailman tuskalle niin lähinnä nauraa. 💚

En ole vielä itkenyt nykyisen miehen nähden. Uskoisin että lohduttaa, mutta saa nähdä.

Vierailija kirjoitti:

Olen hoikempi kuin koskaan meidän suhteen aikana ja miehen puolesta saisin jopa saada muutaman lisäkilon, ehkä olenkin lian laiha ja siten ruma hänen mielestään. En ole mikään rupsahtanut mamma, liikun päivittäin, syön terveellisesti ja muutenkin huolehdin itsestäni.

Älä vastaa näihin trolleihin. Ne vaa haluu pahaa mieltä lisätä.