Lue keskustelun säännöt.
Mitenköhän sitä selviää vanhana kun ei ole ketään?
03.10.2021 |
Ikää 38v ja huonojen elämänvalintojen vuoksi ihan yksin, lukuunottamatta aviomiestä joka myös yksinäinen. Toivottavasti tulevaisuudessa olisi mahdollista lähteä puolison kanssa vaikka yhtä matkaa täältä pois. Jännä miten sitä keski-ikäisenä tai sen lähestyessä alkaa miettiä näitä asioita, ei tullut mieleenkään miettiä vielä vaikkapa vuosi sitten. Päivät menee murehtiessa ja itkiessä miten sitä selviää. Voi kunpa olisin osannut elää elämän toisella tavalla.
Kommentit (50)
Suurin osa suomalaisista lähtee tästä elämästä yksin. Hyvä jos joku hoivakodin hoitaja sattuu olemaan sillä hetkellä sängyn vieressä. Hyvä puoli sun tilanteessasi on, että kukaan ei jää suremaankaan. Muista tehdä ajoissa testamentti, jotta omaisuutesi ei mene taholle (esim valtiolle), jolle et halua sen menevän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, minulla ei ole ketään. Ei edes sitä aviopuolisoa. Olen työtön, rahaton, asunnoton ja yksinäinen melkein kuusikymppinen. Panepa paremmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Paljonpa arvostat aviomiestäsi. Hän ei ole mitään sinulle.
Eikös ap just sanonut, että haluaisi lähteä puolisonsa kanssa samaa matkaa? Ettei puolisonsa kuoleman jälkeen jäisi ihan yksin?
Vierailija kirjoitti:
Paljonpa arvostat aviomiestäsi. Hän ei ole mitään sinulle.
Kyllä minä kuule arvostan. Hän on joutunut kestämään sairauteni vuoksi minua ja pysynyt rinnalla. En ole aina osannut arvostaa mutta nyt tajunnut senkin että hän on hyvä ihminen enkä edes ansaitsisi häntä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljonpa arvostat aviomiestäsi. Hän ei ole mitään sinulle.
Kyllä minä kuule arvostan. Hän on joutunut kestämään sairauteni vuoksi minua ja pysynyt rinnalla. En ole aina osannut arvostaa mutta nyt tajunnut senkin että hän on hyvä ihminen enkä edes ansaitsisi häntä. Ap
No hyvä. Aloituksesta ei sitä vaikutelmaa juurikaan saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mites jälkikasvu, eikö sitä ole siunaantunut vai ettekö edes halua?
Siksi ihmiset tekee lapsia. On aina tehneet.
Nyt valkoinen mies on saanut elintason niin korkeaksi että sosiaalihuolto hoitaa jos ei ole omia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen 43 vuotais,, enkä eläessäni ole ollut parisuhteessa. uskon selviäväni vanhemapnakin yksin.
On kaksi asiaa, jotka ajatteluttava ja pelottavat muita ensimmäien on, että miten pysyä riittävän terveenä. Ja toiseksi miten selvitä katkeroitumatta.
Olen jo tullut itselleni niin tunnotomaksi, että en tiedosta, mikä minussa on vikana kun en ole löytänyt ja saanut rinnalleni kumppania. - Toisaalta olen sikäli tervehtynyt, että tiedän ja tunnen nykysin paremmin oman arvoni, niin hyvin, että se aka, jolloin olisin hetkellisesti ollut valmis lähes kenen hyväns kanssa parisuhteeseen on takanapäin.
Yritän elää niin hyvin, että elämässäni on elämäni viime hetkiin asti ainakin jokunen läheinen ja vasavuoroinen ihmissuhde, vaikka se yksi erityisen ja oman rakkaan osoittaa kiintymys jäisi ikuisesti saavuttamattomaksi unelmaksi ja haaveeksi.
Vierailija kirjoitti:
No, minulla ei ole ketään. Ei edes sitä aviopuolisoa. Olen työtön, rahaton, asunnoton ja yksinäinen melkein kuusikymppinen. Panepa paremmaksi.
Mikä on ajanut sinut tuohon tilanteeseen? Kuulostaa ihan hirveälle. :( Missä olet nyt jos olet koditon? Miten hyvinvointivaltiossa voi joku olla koditon? Voimia ihan hirveästi, voisinpa jotenkin auttaa. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siksi ihmiset tekee lapsia. On aina tehneet.
Nyt valkoinen mies on saanut elintason niin korkeaksi että sosiaalihuolto hoitaa jos ei ole omia lapsia.
Kuinka moni on ollut vanhempansa tai isovanhempansa kuolinvuoteen äärellä pitämässä häntä kädestä, jotta ei joudu lähtemään yksin? Tai yleensä kenenkään puolin ja toisin merkityksellisen ihmisen lähellä lähdön hetkellä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi ihmiset tekee lapsia. On aina tehneet.
Nyt valkoinen mies on saanut elintason niin korkeaksi että sosiaalihuolto hoitaa jos ei ole omia lapsia.
Kuinka moni on ollut vanhempansa tai isovanhempansa kuolinvuoteen äärellä pitämässä häntä kädestä, jotta ei joudu lähtemään yksin? Tai yleensä kenenkään puolin ja toisin merkityksellisen ihmisen lähellä lähdön hetkellä?
Vanhuuteen kuuluu vähän muutakin kuin lähdön hetki. Kaikille ei ole mahdollista olla läsnä juuri silloin, kun se lähtö koittaa, mutta vierailut ja yhdessä olo ennen sitä ovat merkityksellisiä monille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noh, äkkiäkös siitä laitat vatsan pystyyn. Ehdit vielä somasti porsimaan ainakin pari kertaa.
Lapsillahan on velvoite katsoa kaikesta kitisevää vanhempaansa vanhana. Eikös?
Ei, ihminen on tasan niin yksin, kuin mitä on muita ihmisiä kohdellut. Sitä saa, mitä kylvää. Ei edes oma jälkikasvua ketään kuspoa pelasta.
Tämä keskustelu kääntyi nyt osittain väärään suuntaan. Ei se ole itsellä ensisijainen pelko että kuolee yksin vaan se että kun alkaa tarvita apua arjessa, miten selviää. Ehkäpä sitä on sitten jo sen verran vahva että uskaltaa lähteä oman käden kautta, nyt siihen ei ole kanttia vaikka se ollut ajatuksissa niin kauan kuin muistan. Olen jopa jotenkin kateellinen heille joilla on rohkeutta päättää elämänsä jos elämä ei anna enää mitään. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu kääntyi nyt osittain väärään suuntaan. Ei se ole itsellä ensisijainen pelko että kuolee yksin vaan se että kun alkaa tarvita apua arjessa, miten selviää. Ehkäpä sitä on sitten jo sen verran vahva että uskaltaa lähteä oman käden kautta, nyt siihen ei ole kanttia vaikka se ollut ajatuksissa niin kauan kuin muistan. Olen jopa jotenkin kateellinen heille joilla on rohkeutta päättää elämänsä jos elämä ei anna enää mitään. Ap
Voi jumalauta. Toiset jää leskeksi sinun iässä, ja sinä haudot itsaria vaikka ilmeisen ihana kumppani vierellä ja et joudu todellista yksinäisyyttä kohtaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu kääntyi nyt osittain väärään suuntaan. Ei se ole itsellä ensisijainen pelko että kuolee yksin vaan se että kun alkaa tarvita apua arjessa, miten selviää. Ehkäpä sitä on sitten jo sen verran vahva että uskaltaa lähteä oman käden kautta, nyt siihen ei ole kanttia vaikka se ollut ajatuksissa niin kauan kuin muistan. Olen jopa jotenkin kateellinen heille joilla on rohkeutta päättää elämänsä jos elämä ei anna enää mitään. Ap
Se on kylläkin pelkuruutta elämää kohtaan jos oman käden kautta lähtee. Ja minulla on oikeus sanoa näin koska olen itse sitä yrittänyt. Nyt ajattelen aivan toisella tavalla kuin silloin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, minulla ei ole ketään. Ei edes sitä aviopuolisoa. Olen työtön, rahaton, asunnoton ja yksinäinen melkein kuusikymppinen. Panepa paremmaksi.
Mikä on ajanut sinut tuohon tilanteeseen? Kuulostaa ihan hirveälle. :( Missä olet nyt jos olet koditon? Miten hyvinvointivaltiossa voi joku olla koditon? Voimia ihan hirveästi, voisinpa jotenkin auttaa. :(
Pitkäaikaistyöttömyys. Voimat loppuivat, en jaksanut yksinäni ja kaikki meni alta. Kriisimajoituksessa.
Minua ei oikein voi auttaa mitenkään. Haluaisin löytää jostain rauhallisen asuinpaikan loppuiäkseni, mutta ei sellaisia ole. Tai onhan niitä hyvämaineisille työssäkäyjille hyvästä rahasummasta.
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu kääntyi nyt osittain väärään suuntaan. Ei se ole itsellä ensisijainen pelko että kuolee yksin vaan se että kun alkaa tarvita apua arjessa, miten selviää. Ehkäpä sitä on sitten jo sen verran vahva että uskaltaa lähteä oman käden kautta, nyt siihen ei ole kanttia vaikka se ollut ajatuksissa niin kauan kuin muistan. Olen jopa jotenkin kateellinen heille joilla on rohkeutta päättää elämänsä jos elämä ei anna enää mitään. Ap
Itse uskon varmasi jonkun mielestä naivina ja sinisilmäisenä vastavuorosiuuteen. On toimittava ja tai yritettää toimia niin, että tarjoaa itsekin apuaan muille. Tai antaa sitä , kun joku kysyy ja tai pyytää. (Toianaan mahd. silloinkin kun joku ei pyytäisi ja yleisemmin pyrkii ise olemaan huomaavainen ja avoin.
Mutta sitä on tosinaan uskallettava rohkeasti pyytää. Ja tarvittaessa myös oltava valmis myös maksamaan. - Maksamaan tosiinaan silloinkin kun toinen ei itse olisi käsiojossa pyyämässä rahaa avustaan/ palveluksestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu kääntyi nyt osittain väärään suuntaan. Ei se ole itsellä ensisijainen pelko että kuolee yksin vaan se että kun alkaa tarvita apua arjessa, miten selviää. Ehkäpä sitä on sitten jo sen verran vahva että uskaltaa lähteä oman käden kautta, nyt siihen ei ole kanttia vaikka se ollut ajatuksissa niin kauan kuin muistan. Olen jopa jotenkin kateellinen heille joilla on rohkeutta päättää elämänsä jos elämä ei anna enää mitään. Ap
Se on kylläkin pelkuruutta elämää kohtaan jos oman käden kautta lähtee. Ja minulla on oikeus sanoa näin koska olen itse sitä yrittänyt. Nyt ajattelen aivan toisella tavalla kuin silloin.
Minusta se ei ole väärin pelätä elämää ja tehdä sen vuoksi itsemurhaa. Se ei ole keltään pois, etenkään jos kaipaamaan ei jää ketään. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, minulla ei ole ketään. Ei edes sitä aviopuolisoa. Olen työtön, rahaton, asunnoton ja yksinäinen melkein kuusikymppinen. Panepa paremmaksi.
Mikä on ajanut sinut tuohon tilanteeseen? Kuulostaa ihan hirveälle. :( Missä olet nyt jos olet koditon? Miten hyvinvointivaltiossa voi joku olla koditon? Voimia ihan hirveästi, voisinpa jotenkin auttaa. :(
Pitkäaikaistyöttömyys. Voimat loppuivat, en jaksanut yksinäni ja kaikki meni alta. Kriisimajoituksessa.
Minua ei oikein voi auttaa mitenkään. Haluaisin löytää jostain rauhallisen asuinpaikan loppuiäkseni, mutta ei sellaisia ole. Tai onhan niitä hyvämaineisille työssäkäyjille hyvästä rahasummasta.
Voimia minultakin sinulle. Tiedän kokemuksesta millaista on kun voimat loppuvat. Toivottavasti asiasi järjestyvät.
Paljonpa arvostat aviomiestäsi. Hän ei ole mitään sinulle.