Kaipaako ainoa lapsi sisaruksia?

Niin ja #21 jatkaa vielä... Jos tosiaan pohdit asiaa, voin sanoa, että ei 2 lasta välttämättä ole kovin rankka juttu. MUTTA sinä tiedät itse omat resurssisi ja jaksamisesi ja ne syyt, jotka saavat sinut kokemaan, että kaksi olisi liikaa.

Tsemppiä joka tapauksessa, teit mitä teit :)

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 16:41"]Minä kaipaan kovasti sisaruksia, lapsena en ehkä kaivannut, mutta nyt aikuisena. Minulle oli itsestäänselvää, että jos vain on mitään mahdollisuuksia, niin ainakin kaksi lasta teen. Ja tein. Nyt on sama kysymys meillä kolmannesta, että jaksaako äiti? 

Jos ei ole kunnon tukiverkkoa ja tuntuu, että uupuminen on todennäköistä, niin ehkä parempi jättää yhteen. Mutta meillä ainakin riski kannatti, tosin tukiverkot kunnossa eikä uupuminen ollut niin todennäköistä. Työmäärä ei tosin kaksinkertaistunut, vaan vähintään nelinkertaistui!
[/quote]

Meillä ei ole tukiverkostoa ja kun yritin hakea apua kun lapsi oli vauva, sanottiin että ainoa apu on tukiperhe ja pitää tehdä lastensuojeluilmoitus. En halunnut kuukauden ikäistä täysimetettävää vauvaa laittaa tukiperheeseen joten jäimme ilman apua. Selvisimme kuitenkin!

ap

4 v tyttöni on sanonut, että on ihanaa kun on saanut pikkusiskon ja kun kerroin ettei kaikilla ole siskoja tai veljiä sanoi hän että se olisi kamalaa. Hän kuitenkin haluaisi meille vielä 2 poikaa, mutta kerroin että jää tähän. On vanhempien valinta kuinka monta lasta tehdään, mutta pääsääntöisesti lapsi kaipaa sisarusta. On toki lapsia, jotka eivät kaipaa.

En kaivannut sisaruksia lapsena, en kaipaa nyt aikuisenakaan. En osaa kaivata sellaista, mitä mulla ei ole ollut. Nautin omasta rauhasta, mutta en ole mikään introvertti, vaan tutustun ja ystävystyn helposti.

Lapsena en muista kaivanneeni sisaruksia, mutta aikuisena olen monesti kaivannut. Erityisesti sisko olisi kiva, erityisesti jos hänelläkin olisi lapsia, niin voisi vaihtaa kokemuksia. Vaikka ystäviä onkin.  Äitini on sairastellut (isäni ei ole kuvioissa) ja on ollut raskasta kantaa kaikki vastuu hänestä.

Vaikka joskus sisarukseen voi olla kylmät ja etäiset välit, niin että ei se sisarussuhde välttämättä aina niin antoisa ole.

EN kaipaa.

En ole vielä tuntenut yksinäisyyttä. Olen aina arvostanut omaa rauhaa. Uskon että kun vanhemmilleni käy jotain toivon että joku olisi auttamassa, mutta se on sen ajan murhe.

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 16:56"]

No minulla on sisarus ja olisin halunnut olla ainoa lapsi, että näin päin. Olen edelleen sitä mieltä, että ainoana lapsena olisi lapsuuteni ollut onnellisempi. Mitään iloa, turvaa, seuraa tms. en sisaruksestani saanut enkä saa vieläkään, kun olemme molemmat kolmekymppisiä. Siksi oma lapseni jää ainoaksi.

[/quote]

Hyvä päätös. Kaikkien ei todellakaan tarvitse pyykätä mukeloita. Maailman suurin ongelma on väestöräjähdys.

Minä en ole koskaan kaivannut. En lapsena, enkä nyt kolmekymppisenä.
Eikä se että jollakulla on sisaruksia edes automaattisesti tarkoita, että hänellä olisi sisaruksiinsa lämpimät ja hyvät välit. Yhden perintöriidan läheltä seuranneena tunnen lähinnä huojennusta siitä, ettei tarvitse tulevaisuudessa ruveta vielä mahdollisesti surun keskellä tappelemaan kenenkään kanssa.

Hyviä ja lämpimiäkin sisarussuhteita on ja se on hienoa. Lähtökohtaisesti en tunne kuitenkaan menettäneeni yhtään mitään. Ei siis kannata tehdä lisää lapsia, jos tuntuu, etteivät omat resurssit ja jaksaminen riitä kuin siihen yhteen. Vaikka se oma lapsi sisarusta haikailisikin, niin lapsen halu ei ehkä ole paras syy päätöksille perheen lapsiluvusta.

ohis... mua surettaa aina nämä keskustelut, että tehdäkö sisaruksia ja kommentit, että lapsi kärsii jos ei ole sisaruksia. en mitään toivonut niin paljon kuin sisarusta lapselleni, mutta se nyt ei vain onnistunut!

Minulla on vain yksi lapsi, en halua enempää, mutta tuntuu että kaikki vaativat tekemään lisää, koska "pitäähän lapsella olla sisaruksia!!"

En emotionaalisella tasolla itse lapsena kaivannut sisaruksia. Näin ne haittana, turhakkeina ja tiellä olevina. Jälkikäteen katsottuna olisin moista tarvinnut. Minulla oli huonosti kavereita jatkuvien muuttojen vuoksi ja sosiaaliset taidot olen saanut samalle tasolle muiden kanssa vasta aikuisena. Jos lapsellasi on optiot ylläpitää vahvoja ystävyyssuhteita ja harjoittaa sosiaalisia toimintoja nimenomaan ikäistensä parissa, niin ei sisarukselle varmastikkaan ole tarvetta.  Minun äitini oli uupunut jo minusta ja tilanne olisi varmasti ollut uskomattoman kaoottinen, jos siinä olisi ollut toinenkin holhottava vastuulla.

No mä olen ainoa lapsi enkä koe siitä mitenkään kärsineeni. Ei ainoa lapsi oikeastaan osaa sitä ajatella, millaista se on, jos olisi sisaruksia. Isonveljen olisin joskus halunnut suojelemaan itseäni. Mutta esikoinenhan ei voi isoaveljeä saada :) 

Itselläni on sisko ja veli siskon kanssa elämä on ollut helvettiä lapsesta saakka ja on edelleen. Siskoni on esikoinen ja minä keskimmäinen meillä on 2 vuotta ikäeroa.

Itselläni on 3 lapsesta yksi elävä lapsi. Ei hän tunnu kaipaavan sisaruksia. Toki se ei ole ollut mahdollistakaan.

Asioissa on puolensa ainoa lapsi viihtyy hyvin itsekseen.Kuitenkin hänellä on sukua ja serkkuja ympärillä.

Minä kaipasin ja paljon, mutta kaikki eivät ole samanlaisia.

Mä en koe sisaruksia välttämättömyydeksi näin aikuisena. Asutaan kaukana toisistamme, ollaan ihan erilaisissa elämäntilanteissa ja oikeastaan ihan erilaisia muutenkin. Lapsena sisarukset kuitenkin oli tosi tärkeitä! Lapsuus olisi ollut kyllä ihan erilainen (negatiivisessa mielessä) ilman sisaruksia! Itselleni oli selvää, että esikoiselle tehdään seuraa suht. pian. Ikäeroksi tuli lopulta 1v10kk mikä vaikuttaa täydelliseltä.

Kyllä kaipasin lapsena paljon ja kaipaan nyt aikuisenakin. Kun puhuin sisaruksista, sain aina vain vastaukseksi "Onhan sulla serkkuja." Ihan kuin serkut joita satunnaisesti näkee korvaisi sisarukset. Eikä sitä paitsi pidetä yhteyttä juurikaan nyt aikuisena.

Ymmärrän että on sekundääristä lapsettomuutta, kaikki ei saa toista lasta vaikka kuinka haluaisivat. Ei aina edes hoidoilla tai adoption kautta.

Mutta tieten tahtoen lapsen ainokaiseksi jättäminen, kuten vanhempani tekivät , tuntuu vaan julmalta. Ja se miten vanhemmat sitten kyllästyy kun lapsi hakee heiltä seuraa ja huomiota eri tavalla kun ei ole sisaruksia ja tiuskaisee että älä höpötä siinä ja mene pois :/

Minulla ei ole sisaruksia, enkä ole osannut myöskään kaivata. Lapsena viihdyin hyvin yksin ja kavereiden kanssa. Nykyään minulla on hyviä ystäviä. Sitten joskus kun vanhempani kuolevat vältän sellaiset hirveät perintöriidat joita isovanhempieni kuollessa isäni sisaruslaumalla oli ja siitä olen hyvin iloinen. Ainoastaan viime aikoina on muutaman kerran tullut mieleen, että sisarus olisi hyvä olla. Vanhempani ovat vanhoja ja tarvitsevat melko paljon apua. Nyt kun olen raskaana ja saan kohta lapsen, en ehkä pysty auttamaan yhtä paljon kuin yleensä vauvan ollessa ihan pieni. Olisi hyvä jos olisi sisarus joka auttaisi heitä myös. Toisaalta mies on luvannut auttaa minun puolestani, joten ei tämä niin suuri ongelma ole.

Mielestäni tosi hyvä ratkaisu, että ei hanki enempää lapsia kuin jaksaa hoitaa hyvin.

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 16:31"]

Entä jos äiti kokee että resurssit ja voimavarat ei riitä kuin yhteen lapseen? Tai ei halua ottaa sitä riskiä että kahden kanssa uupuu. Voiko olla lapselle haitallista kasvaa ilman sisaruksia? Tai kumpi on pienempi paha; olla ainoa lapsi vai että äiti uupuu?

[/quote]

Äidin uupumus. Ainoa lapsi voi alkaa harrastamaan joukkueharrastusta ja niissä hitsaudutaan yhteen ehkäpä jopa tiukemmin kuin perheessä jossa on muutaman vuoden vanhempia tai nuorempia sisaruksia.

Isoveljeni käytti minua hyväksi, kun olin 8 vuotias. Toinen isoveljeni on muuten vain ikävä minua kohtaan. Molemmat oli kasvatettu niin, että pikkusisko ei ole arvokas. Jos veli kiusasi minua (löi ja kuritti): huusin äitiä apuun, no äiti tuli ja löi minua "älä kilju".
Mieti omaa jaksamista. Itse pohdin ihan samaa kuin sinä. Meillä on yksi lapsi.