Kaipaako ainoa lapsi sisaruksia?

Minä olen ainoa lapsi, nyt jo aikuinen. Olisin kaivannut sisaruksia. Sekä lapsena että aikuisena.

Toki ei uupunut äitikään ole hyvä...

Kyllä vaan kaipaa.. Tosin eiköhän se äidin jaksaminen ole etusijalla. Ilman sisaruksiakin pärjää :) ja eihän sitä ikäeroa tarvii olla alle 2v saa sitä sen toisen tehdä myöhemminkin.

Ensimmäisen kerran kaipasin sisarusta yli nelikymppisenä kun isä kuoli ja äidin hoito piti järjestää. Olis ollut ihan kiva jos joku olisi ollut mukana järjestämässä kaikkia käytännön asioita, ja nykyäänkin joku muukin voisi käydä äitiä katsomassa.  Mutta siis emotionaalisella tasolla en ole koskaan kaivannut.

Minä kaipaan kovasti sisaruksia, lapsena en ehkä kaivannut, mutta nyt aikuisena. Minulle oli itsestäänselvää, että jos vain on mitään mahdollisuuksia, niin ainakin kaksi lasta teen. Ja tein. Nyt on sama kysymys meillä kolmannesta, että jaksaako äiti? 

Jos ei ole kunnon tukiverkkoa ja tuntuu, että uupuminen on todennäköistä, niin ehkä parempi jättää yhteen. Mutta meillä ainakin riski kannatti, tosin tukiverkot kunnossa eikä uupuminen ollut niin todennäköistä. Työmäärä ei tosin kaksinkertaistunut, vaan vähintään nelinkertaistui!

Mun lapsi sanoi joskus 7-8 v, että hän haluaa isosiskon. Muuten ei ole halunnut, ja nyt ei kaipaa siskoakaan. Poikalapsi, ikää jo 15 v.

Sossujen mielestä ainoat lapset ovat onnellisimpia ja elävät parhaissa perheissä. Sisarus on aina riski joutua sossun asiakkaaksi tai jopa perhesurmaan.

Ap vastaa itse omaan kysymykseensä ja on selvästi myös päätöksensä jo tehnyt. Eiköhän se ole selvää, että uupuminen on huonompi vaihtoehto. Mutta eikö voisi ajatella, että sisaruksen tekisi myöhemmin, kun eka lapsi on jo helpompi hoidettava? Miksi aina pitäisi tehdä niin pienellä ikäerolla ja sitten uupua?

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 16:37"]Kyllä vaan kaipaa.. Tosin eiköhän se äidin jaksaminen ole etusijalla. Ilman sisaruksiakin pärjää :) ja eihän sitä ikäeroa tarvii olla alle 2v saa sitä sen toisen tehdä myöhemminkin.
[/quote]

Olen miettinytkin että ei se iltatähti ole mikään mahdoton vaihtoehto, mutta ikäeroa olisi varmaan hyvä olla vähintään 5 vuotta. Esikoinen on nyt 4v.

Esikoisella oli koliikki ja oli muutenkin vaativa jo syntymästä lähtien, todella temperanenttinen ja on aistiyliherkkyyttä ja allergioita. Itselläni on diagnosoitu bipolaari (2. tyypin, ei maanisia oireita). Se vauva-aika jätti traumat ja koko ajan on pelko että romahdan. Nyt tosin 10 vuotta ollut tasaista eikä raskaus ja äitiys vaikuttanut mielialaan vaikka rankkaa oli, mutta olin todella TODELLA väsynyt!

Mietin sitäkin miten jaksaisin jos olisi murrosikäinen JA uhmaikäinen.

ap

Meillä 5v sanoo usein että haluaisi pikkusisaruksen. Valitettavasti lapsen tekemiseen vaaditaan hieman enemmän kuin pikkusiskon haluaminen. Lasta en sen takia tee että olisi sisarus, vaan sitä pitäisi haluta muutenkin :D

Olen ainoa lapsi enkä lapsuudessani milloinkaan kaivannut sisaruksia. Näin aikuisena on välillä kaivannut sisarusta kun seuraa kavereiden sisaruussuhteita, osan aikaa huokaisee helpotuksesta kun todistanut miten se sisarus tai sisarukset ovat voineet olla järkyttävä taakka/haitanneet omaa elämää jo lapsuudesta saakka.

Mieluummin hyvinvoiva ja kaiken tuen ja rakkauden yhdelle lapselle kykenemään antava, kuin rasittunut äiti joka ei monen lapsen tarpeisiin pysty vastaamaan. 

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 16:39"]Ensimmäisen kerran kaipasin sisarusta yli nelikymppisenä kun isä kuoli ja äidin hoito piti järjestää. Olis ollut ihan kiva jos joku olisi ollut mukana järjestämässä kaikkia käytännön asioita, ja nykyäänkin joku muukin voisi käydä äitiä katsomassa.  Mutta siis emotionaalisella tasolla en ole koskaan kaivannut.
[/quote]

No tätäkin mietin nyt kun äitini hoitaa isäänsä ja hänen asioitaan kun tätini sairastui. Mietin kuka meitä hoitaa sitten joskus kun olemme vanhoja ja jos lapsemme ei jaksa. Minulla tosin on n. 10 vuotta nuorempia sisaruksia ja äitini sanoi että kun minä hoidan äitiä sitten kun hän on vanha, niin sisarukseni voivat hoitaa minua sotten joskus. :D Ja voihan tulla lapsenlapsiakin.

ap

Ei kannata ottaa riskiä, jos sinulla on itsellä vakava mielenterveyden häiriö.

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 16:42"]Ap vastaa itse omaan kysymykseensä ja on selvästi myös päätöksensä jo tehnyt. Eiköhän se ole selvää, että uupuminen on huonompi vaihtoehto. Mutta eikö voisi ajatella, että sisaruksen tekisi myöhemmin, kun eka lapsi on jo helpompi hoidettava? Miksi aina pitäisi tehdä niin pienellä ikäerolla ja sitten uupua?
[/quote]

En ole mitään lopullista päätöstä tehnyt. Tai jos joskus olenkin, pohdin kuitenkin vielä vaihtoehtoja. Olen niin nuori ja vain yhden lapsen äiti, etten edes saa vielä tehdä lopullista päätöstä. ;)

ap

Minulla ja lapsellani on ikäeroa 23-vuotta. Kun olen 80v., on lapseni todennäköisesti jo eläkkeellä, naimisissa ja hänellä on omia lapsia ja lapsenlapsia. Minulla on sisaruksia enkä koe niitä millään lailla kovin merkityksellisiksi ihmisen onnen kannalta.

Mielelläni otan vastaan mielipiteitä suuntaan ja toiseen, mielellään perustelujakin. Olen vain sen sortin ihminen että pyrin minimoinaan riskit, pohdin asioita todella tarkkaan ja punnitsen hyvät ja huonot puolet. Tähän saakka olen itsekkäästi ajatellut asiaa vain omalta kannaltani. Nyt aloin miettiä lapsen kannalta.

ap

No minulla on sisarus ja olisin halunnut olla ainoa lapsi, että näin päin. Olen edelleen sitä mieltä, että ainoana lapsena olisi lapsuuteni ollut onnellisempi. Mitään iloa, turvaa, seuraa tms. en sisaruksestani saanut enkä saa vieläkään, kun olemme molemmat kolmekymppisiä. Siksi oma lapseni jää ainoaksi.

Minä kaipasin, onneksi sitten 6-vuotiaana sain maailman söpöimmän pikkusiskon :-)

No lapsi voi haluta kuuta taivaalta... Eihän sitä toista lasta voi tehdä vain koska esikoinen niin haluaa.. :D

Minä olen ainoa lapsi ja lapsena koin usein yksinäisyyttä. Nyt aikuisenakin olisi kiva jos olisi sisarus jonka kanssa voisi jakaa asioita. Itselläni on kolme lasta, ihan tarkoituksella en hankkinut vain yhtä.

Siitä äidin uupumisesta. Yksi lapsi saattaa uuvuttaa äitiä enemmän kuin kaksi lasta. Kaksi tai useampi sisarus saavat seuraa toisistaan kun taas ainokaisella ei usein ole kuin se äiti jonka helmoissa roikutaan koko ajan.

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 16:31"]

Entä jos äiti kokee että resurssit ja voimavarat ei riitä kuin yhteen lapseen? Tai ei halua ottaa sitä riskiä että kahden kanssa uupuu. Voiko olla lapselle haitallista kasvaa ilman sisaruksia? Tai kumpi on pienempi paha; olla ainoa lapsi vai että äiti uupuu?

[/quote]

Jos äiti kokee, että resurssit ja voimavarat riittävät vain yhteen, se on minusta aivan täysin järkevä peruste olla tekemättä enempää lapsia. Lapset yleensä kaipaavat sisaruksia - omanikin ehti jo kaivata, vaikka oli alle 3 kuopuksen syntyessa! - mutta kaikkein eniten lapsi kaipaa jaksavia vanhempia. Sitä paitsi lapset nyt haluavat kaikkea muutakin mitä ei voi saada. Parhaiten vaikutat lapsen tasapainoiseen kehitykseen huolehtimalla omasta jaksamisestasi.

Jos sulla on suvussa tai lähituttavapiirissä perheitä, joista voisit "lainata" lasta mukaan esim. lomille tai retkille, tartu tilaisuuteen. Esim. ystäväperheelläni on näin. Heillä on yksi lapsi, koska eivät voi saada enempää. Heillä on lähisuvussa eräs leskeksi jäänyt äiti, jolla on yksi lapsi (eikä enempää tulossa). He "lainaavat" aina oman lapsensa kaveriksi toisen perheen lasta ( ja toisin päin) tosi monissa jutuissa ja se on täydellinen win-win molemmille perheille. Lapsilla on seuraa toisistaan ja vanhemmat saavat omaa aikaa.

Jos käy niin, että lapsi jää ainoaksi, kannattaa ottaa siitäkin tilanteesta irti kaikki hyvät puolet :)