pelottaa vauvan rokotukset
Vauva vähän yli 2kk ja tällä viikolla olis eka rota. Pelottaa niin kamalasti jo etukäteen sen ja muiden rokotteiden sivuvaikutukset! Aion siis rokotteet antaa lapselle laittaa, mutta ne vakavat sivuoireet ahdistaa paljon.
Kommentit (67)
Meidän lapset on rokotettu oman yksilöllisen aikataulun mukaan. Rokotteita oli silloin vähemmän (kuopus syntynyt 2006). Meillä jokaisen rokotteen välissä pidettiin 6kk tauko. Lapset olivat todella kipeitä aina rokotusten jälkeen. Rokotuskohta turposi aina kovasti ja molemmat lapset ovat kieltäytyneet käyttämästä jalkaa aina viikon ajan. Myös kuume oli aina korkea ja kesti viikon verran. Neuvolanhoitajakin oli ihmeissään lasten voimakkaasta reagoinnista. Hoitaja vastusti ensin oman aikataulun laatimista. Onneksi hoitaja jäi eläkkeelle pian ja uusi nuori hoitaja teki ilman vastaväitteitä yhdessä kanssamme uuden aikataulun. Toki hänkin muistutti ulkomaanmatkojen vaaroista, jos lapsia ei ole rokotettu. Meillä ei ulkomailla käyty ennen kuin kaikki rokotteet oli otettu. Kannattaa hankkia tietoa ja käyttää omia aivojaan kaikkien suositusten lisäksi.
Ap: punnitse hyödyt ja haitat aina tapauskohtaisesti. Millä todennäköisyydellä lapsi kuolee Suomessa ripuliin? Toki sairaalaan tiputukseen voi pahassa tilanteessa joutua, mutta montako lasta kuolee ripuliin kaikesta annetusta hoidosta huolimatta. Tuskin kukaan. Kehitysmaissa juottavat mietoa suola- ja sokerivettä ripulipotilaalle kuivumisen estämiseksi. Kuivuminen on tässä se ensisijainen hengenvaaran aiheuttava tekijä.
Jos ripuli tulee, niin mistä tiedetään kyseessä olevan rotavirus, kun tätä tautia ei edes vahvisteta laboratoriokokein? Vastaavasti voi kysyä: mistä tiedetään rokotteen estävän tautitapauksia, jos ripulin aiheuttajaa ei väestötasolla selvitetä? Ripulia kun aiheuttaa monet muutkin tekijät. Pieneneekö tartunnan todennäköisyys merkittävästi, jos keität kaiken tuttipullojen pesuun käytettävän veden ja peset huolellisesti omat kätesi?
Ihanko tosissasi 55 meinasit, että rokotusohjelmassa olisi rokote, jonka ei tiedettäisi ehkäisevän tautitapauksia? Kannattaisi hieman perehtyä niihin perusteisiin, joilla rokote päätyy ohjelmaan, ennen kuin heittää tällaisia päättömyyksiä.
Sairaalahoitoiset rotavirustapaukset ovat rokotteen ohjelman tulon myötä vähentyneet 80 %. Suomessa siis.
56, ihan tosissani olen. Et voi todistaa sitä mitenkään, että rokote olisi antanut mitään suojaa. Valtioneuvoston kanslian rokotetyöryhmän "terveydenhuollon menojen hillintä" -julkaisun sivulta 103 voit lukea lisää:
"Rotavirusrokotteen kustannusvaikutusten arvioinnin ehkä haastavin osa on tautitaakan kartoittaminen. Suurimmasta osasta ripuliin sairastuneista lapsista ei tutkita ulosteen viruksia eikä rotaviruksen osuutta kaikista ripulitapauksista siten voida varmasti tietää."
ts. puutteellisen seurannan vuoksi rokotteen teho (ja haitat) eivät ole tiedossa. Mutu-tuntumalla mennään.
Se linkki julkaisuun: http://vnk.fi/julkaisukansio/2007/j04-terveydenhuollon-menojen-hillinta/pdf/fi.pdf
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 23:08"]Että mua kiukuttaa nää "omaan tahtiin" rokottajat. Rokotteet annetaan tiettynä aikana siksi, että lapsi on alttein tietyille sairauksille silloin. Älkää oliko hölmöjä ja tehkö omin olin päätöksiä asioista, joista ette oikeasti tiedä mitään.
[/quote] ei muuten pidä paikkaansa.
Meillä ei ole annettu kenellekään neljästä rotarokotetta. Kukaan ei ole sairastanut rotaa.
Vitosrokote laitettu myöhennetyllä aikataululla, eka rokote vasta 4kk, siitä eteenpäin loput 2 annosta hitaammin kuin aikataulussa. Mpr laitettu kouluun mennessä.