Miten kestätte töissä?

Kamala päivä takana, sama taas huomenna. Koetan sinnitellä ilman saikkua jouluun asti, silloin saa vähän pidemmän tauon.

[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 13:47"]

No minä tykkään työstäni. Ongelmana on joskus aloittamisen vaikeus, mutta kun pääsen vauhtiin, saattaa tuntikausia hurahtaa flow-tilassa. Olen kääntäjä ja teen työtä kotona.

[/quote]

mulla on samanlaiset fiilikset, vaikken tee työtä kotona. Olen tuotekehittäjä elintarvikealalla ja tykkään työstäni suunnattomasti. Joudun useinkin laittamaan kellon soimaan, että muistan lähteä ihmisten aikaan pois töistä, muuten  päivä hurahtaa kymmentuntiseksi niin ettei huomaakaan.

[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 11:19"]Suomalaisen työelämän suurin ongelma on huono johtajuus. Miksi meillä valitaan esimiehiksi niihin tehtäviin sopimattomia ihmisiä? Eikö valitsijat ole tehtäviensä tasalla vai onko tosiaan suomalaiset näin huonoja?
[/quote]

Totta. Meillä on huono pomo joka laukoo asiatyomuuksia. Mitään hänelle ei kuitenkaan voi kun porukka ei yhdessä nosta haloota. Muualle tämä ukko ei hae koska ei varmasti työtä noilla sosiaalisilla taidoilla muualta saisi.

Kuvittelemalla että minä olen universumin kuningatar ja kusipää pomo saa potkut heti jos haluan!

Päivän kerrallaan niin kuin tuolla joku toinenkin. Aamulla töihin lähtiessä tietää että sieltä pääsee pois, toisin kuin vaikka vankilasta. Ja maksetaanhan siitä korvausta, vaikkakin kehnoa, mutta eläähän sillä. Ainakin vielä kestän ennemmin kuin alan työttömäksi.

Kivaa! Mun työ ainakin.

Miksi et sitten tee niin kuin haluat. Etsi muita kivoja töitä.

Riippuu työstä. Asiakaspalvelussa oli just tuollainen olo, sitten taas stressittömämmässä hommassa ihan hyvä meininki. Työssä kuin työssä varmaan tympii mennä maanantaina töihin, mutta jos työ on ihan jees niin se tympiminen haihtuu eikä mitään ahdistuneena valvomisia ole. Jos on ahdistava työ niin sitten tulee niitä valvottuja öitä ja uupumusta.

Kivoihin töihin mulla ei ole lahjakkuutta (taiteelliset ja luovat alat). Kivoihin töihin ei tuosta noin vain kävellä. Jatkuvasti mietin, miten voisin järjestää elämäni niin, ettei tarvitsisi käydä töissä, mutta silti säilyttää kohtalaisen elintason. Ja ei todellakaan mitään keskituloisten elintasoa, vaan pienituloisten, mutta ei sentään työmarkkinatuella kitkuttelua. Eipä työmarkkinatuelle uskaltaisi jättäytyä muutenkaan, löytäisi pian itsensä orjatyöstä. Ap.

Mulla on kiva työpaikka ja menen sinne aina mielelläni. Työkaverit ovat myös mukavia (suurin osa miehiä).

Tavallisesti minä tykkään työstäni, saan siitä jopa kicksejä. Työ on haastavaa ja ilo tulee uusien ratkaisujen löytämisestä. Mulla on myös tosi mukavat työkaverit ja heillä hyvä huumorintaju, eli työssä saa myös nauraa. Parhaaseen työkaveriini voin myös luottaa asiassa kuin asiassa. Niimpä menen tänäänkin ilolla töihin. Ja vaikka työ nappaa ison osan vapaa-ajastani, ehdin kyllä harrastaa ja viettää aikaani sekä perheeni, että ystävieni kanssa.

No just siten että tykkää työstään. Mulla oli ennen tollasta, nykyään oma firma ja teen pääasiassa kotona töitä. Taloudellisesti epävarmempaa mutta ei pomoa, joten menen oman mieleni mukaan esim. kavereiden kans lounaalle tai kuntoilemaan kesken työpäivää, jos työt sallii. Välillä paiskin yötä myötä töitä, välillä sit taas löysäilen ja teen mitä lystään päivisin. Parasta on, että kukaan ei sanele ylhäältä päin, miten työni organisoin. Nykyään nautin työstä ja odotan sunnuntaisin jo maanantaita!

Asiakaspalveluhommissa olen. Meillä on tosi hyvä porukka, hauskaa on. Kiva mennä töihin.

Itse olen myyjä. Fyysisesti raskasta, koko päivä jaloilla seisten, kävellen, kyykkien tavaraa hyllyttäsessä ja asiakkaiden parissa. Palkka on kehno, mutta toisaalta silläkin pärjää kun ei tuhlaa ja miehellä isommat tulot. Olen myös ihan poikki aina täyden työpäivän jälkeen, muttei silti ahdista henkisesti ja voin kuvitella tekeväni tätä vaikka loput työiästäni jos pysyn terveenä. Ei ole mikään kutsumusammattini, mutten oikein usko että pärjäisin siinä toisessa, mikä on ainoa toinen vaihtoehtoni. Työni hyvät puolet voittavat reilusti huonot, on mukavat työkaverit ja päivän aikana saa liikuntaa joten kunnossakin pysyy.

Elämä on kuitenkin lyhyt, mielestäni sitä ei pidä tuhlata sellaiseen mikä ahdistaa. 

[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 07:57"]

Samat rutiinit viikosta toiseen, maanantainen armoton ketutus, ei koskaan aikaa harrastuksille, yöunet menee työahdistuksesta, tätä hautaan asti kun eläkeikä kipuaa edessä karkuun.

Arvaan, että joku tulee sanomaan, että jos olisit opiskellut, niin työ olisi mielekkäämpää. Juu 2 FM-tutkintoa tehtynä ja teen alani tutkimustyötä.

[/quote]

Tulipa mieleen, että ehkä et yksinkertaisesti ole omalla alallasi. 

Minä jätin aikanaan kesken sen ensimmäisen maisterintutkinnonkin, kun ymmärsin, etten oikeasti ole mikään varsinainen tutkijaluonne.  Gradua yritin saada kokoon kolme vuotta, eikä tätä voi pistää täysin vielä vuosituhannen vaihteessa uskomattoman lepsun ohjauksen piikkiin. Nyt ymmärrän, etten yksinkertaisesti motivoidu tehtävissä, jossa ei ole selkeitä välitavoitteita ja koko tutkimuksen relevanssi on aika kyseenalaista. Myös ilmapiiri yliopistomaailmassa ahdisti - opiskelemaani alaa ei yleisesti pidetä kovin merkittävänä yhteiskunnallisesti, joten alan tutkijat korvasivat ulkopuolisen prestiisin puutteen pönöttämällä töissä. Olen myös ekstroverttinen ihminen, ja vaikka hyvissä ystävissäni on paljon introverttejäkin, niin opiskelijabileet tai kahvihuonetilanteet, joissa ehkä kahdeksan kymmenestä henkilöstä pöydän ääressä on introverttejä,  ja normaaalia small talkia pidettiin selkeästi täysin turhana, olivat suhteellisen kuumottavia. 

Pääsin onneksi jo gradun kanssa tuskaillessani kiinni työuraan yksityisellä sektorilla alalla, jossa pärjää periaatteessa jopa opistotason pohjakoulutuksella, koska suoraa valmistavaa koulutusta ei ole. Toki uran edetessä on pidettävä yllä ammattitaitoa, mutta ne lisäkoulutukset ovat melkoisen helppoja 900 sivun tenttikirjakokonaisuuksien opiskeluun tottuttuneelle.

Varsinkin työuran alussa monet "akateemiset" tutut kohottelivat  myös kulmiaan työlle, joka ei ollut heidän mielestään älyllisesti haastavaa ja siten arvostettavaa, koska siihen liittyy asiakaspalvelua ja myyntiä. Aluksi tämä haittasi hitusen, mutta jo pian aivan sen aloitustason ohitettuani huomasin työhön liittyvän päivittäisellä  tasolla huomattavasti enemmän itsenäistä ongelmanratkaisua kuin akateemiseen tutkimukseen, jossa pääsääntöisesti referoidaan jo valmiita tutkimuksia. Kahta samanlaista päivää ei ole edes nyt, kun olen ollut samoissa tehtävissä viitisen vuotta. 

Toki minullakin on nykyisessä työssäni huonot päivät, mutta pääsääntöiseti pidän työtäni erittäin palkitsevana henkisesti. Eikä tässä mene huonosti taloudellisestikaan. Käytännössä entisellä opiskelualallani nykyisille palkoilleni pääseminen vaatisi professorin virkaa. Yt:tkään eivät ainakaan ensimmäisenä ylety minun tehtäviini, huonoina aikoina voidaan karsia kehitystyöstä ja jälkimarkkinoinnista, mutta ei asiakkuuksien hoidosta. 

Sinuna siis miettisin, mikä lopulta pitää sinut alalla, joka ei ole ollenkaan omasi. Vaihtoehtoja on, myös sellaisia, joihin ei tarvita pitkää koulutusta ja joille pystyy siirtymään työelämän yleisestä ikäsyrjinnäsästä huolimatta vielä viisikymppisenäkin. 

Ap tässä. Keski-iän kynnyksellä olen vasta. Eka FM-tutkinto sattui kyllä juuri sellaiselta alalta, mikä ei napannut opiskellessakaan ja töihin lähdin aina itkun kanssa. Nykyinen ala kiinnostaa hivenen enemmän, töihin ei tarvitse sentään itkien lähteä, mutta tympeänä, "sielu turtana". Palkka on pieni, mutta raha ei muutenkaan motivoi mua, en välitä tavaroista. Eli kerran on jo alaa vaihdettu, uudelleen en ehkä enää uskalla. Mäkin oon just tollanen kyllä, jaksan ponnistella kohtalaisen pieniä tavoitteita kohti. Mulle pieni tavoite oli siis esim. juuri nykyisen alani gradu, jonka väänsin kasaan nopeasti, välillä jopa innostuneena ja hyvällä arvosanalla.

Mietin kovasti niitä vaihtoehtoja, mutta luulen, että tämä on paras työ, jonka mun lahjoilla voi saavuttaa. Pystynhän tässä työajalla sujuvasti livahtamaan hetkiseksi valittamaan nettiinkin, mikä ei monissakaan töissä onnistuisi. Tutkijana olen itse asiassa kohtalaisen hyvä. Huippututkijaa musta ei kuitenkaan voi koskaan tulla, kun en ole valmis olemaan töissä minuuttiakaan enempää kuin sen vaaditun 7,25 h päivässä. Jos osa-aikatyö olisi mahdollista, niin siirtyisin siihen riemusta kiljuen, mutta työnantajaorganisaatio on jäykkä ja byrokraattinen, eipä onnistu.

Keski-iän kriisiäkö se nyt sitten pukannee vai lienenkö vaan poikkeuksellisen laiska paska, kun työnteko niin ahdistaa. Töissä käyminen vaan jotenkin tappaa luovuuden ja vie elämänhalun, syystä jota en itsekään ymmärrä. Kai se on se tunne henkilökohtaisen vapauden ja riippumattomuuden menettämisestä.

[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 08:05"]

Riippuu työstä. Asiakaspalvelussa oli just tuollainen olo, sitten taas stressittömämmässä hommassa ihan hyvä meininki. [/quote]

Kaikki muuten eivät myöskään koe asiakaspalvelua stressaavana. Ekstrovertti ihminen, joka sanan varsinaisen määritelmän mukaan saa energiaa ihmisten seurassa olosta, saattaa pitää asiakaspalvelua "voimauttavana"

Itse olen ollut koko työurani tavalla tai toisella asiakaspalvelussa. Olen pääsääntöisesti kokenut työni mukavina, ja "kivoin" työni ikinä oli puhdasta asiakaspalvelua, jossa minulla oli satojakin asiakaskontakteja päivässä. Työ oli kiivastahtista ja osin fyysisesti kuormittavaa, mutta  hyvin organisoitua, eikä tullut koskaan mukaan kotiin. Olen vielä yhteydessä useisiin entisiin työkavereihini, ja vaikka monet meistä ovat "edenneet urallaan", en ole ainoa, joka on viihtynyt parhaiten nimenomaan tässä työssä. 

Asiakaspalvelutöissä kuormittavuus on liittynyt aina pääsääntöisesti työn organisointiin, esim. siihen, että olen joutunut hoitamaan ongelmatilanteita riittämättömällä koulutuksella ja riittämättömien tietojen varassa. 

Minulla on muuten ok työ ja kivat työkaverit, ahdistavaa on "vain" huono johtaminen ja työn orgaisointi. Tään takia ollaan kaikki jumissa ja voidaan huonosti, bossikin koska ainakin hiljaa mielessään tietää ettei osaa töitään. Minkäs teet, ei ole kenelle valittaa kun ei asia kiinnosta ketään ellei me joukkoirtisanouduta tms. ja sitä ei näinä päivinä perheelliset ja velalliset uskalla tehdä. Pomokin on niin nuori ettei voi muuta kuin toivoa että se hakis muualle töihin - vaan tuskinpa se pääsee kun ei mitään osaakaan, suurta ei ole kuin ego ja luulot.

En kestäkään. Ahdistaa, masentaa ja itkettää. Aamuina, kun pitää lähteä töihin, olen täynnä ihottumaa, lomilla ja viikonloppuisin iho on rauhallinen. Stressi näkyy siis minulla nopeasti noin.

Rahan takia täällä roikun ja samalla suunnittelen ja teen toimenpiteitä sitä varten, ettei täällä tarvitse enää pitkään roikkua. Mieluummin downshiftaan täysiä ja elän vapaammin, kuin ylläpidän nykyistä elintasoa oman henkisen hyvinvointini ja jaksamiseni kustannuksella. En aio viettää puolia koko loppuelämäni tunneista tehden asiaa, josta en oikeasti tykkää yhtään.

Suomalaisen työelämän suurin ongelma on huono johtajuus. Miksi meillä valitaan esimiehiksi niihin tehtäviin sopimattomia ihmisiä? Eikö valitsijat ole tehtäviensä tasalla vai onko tosiaan suomalaiset näin huonoja?