Koko elämä yksin
Olen 29v mies enkä tule koskaan elämäni aikana seurustelemaan, koska en yksinkertaisesti saa ketään. Säästän teidät tilanteen yksityiskohdilta, koska niillä ei ole väliä. Kannattaa uskoa kun sanon, että toivo on menetetty.
Mutta tässä piilee tilanteen kääntöpuoli:
En tule koskaan satuttamaan ketään. Kukaan ei tule ikinä kiintymään minuun, rakastamaan minua tai odottamaan minulta mitään. Olen kuin aave joka harhailee maailmassa ja lipuu ihmisjoukossa ihmisten ohitse huomaamatta. En ole osa kenenkään elämää eikä minulla ole paikkaa kenenkään sydämessä.
Kenenkään sydän ei siis tule koskaan särkymään takiani eikä kukaan joudu ikinä kokemaan kaipauksen tuomaa tuskaa takiani. Tämä on sinänsä hyvin kaunista ja monesti itkun lomassa saatan jopa hieman hymyillä kun muistan tämän.
Kommentit (9)
Moni ihminen on lopulta yksin, ennemmin tai myöhemmin. Jos ihminen elää edes kohtuullisen vanhaksi niin häneltä kuolee isä ja äiti. Se on ensimmäinen askel kohti lopullista orpoutta. Sitten putoilevat sisarukset ja ystävät ja maailma muuttuu entistäkin oudommaksi ja yksinäisemmäksi. Aina vaan hautajaisia, virsiä, karjalanpaisteja, niistettäviä neniä. Lopulta ihminen on aivan yksin niiden joukossa jotka hoitavat häntä ja saavat siitä palkkansa.
Perustetaan liitto ja lähdetään yhdessä Thaimaahan kerran vuodessa
Eiks joskus ollut se Lahti City Hand F*ckers, slogan "No woman no cry"
Keksitään jotain proaktiivisempaa
Terkuin M46, kaikkeni yritin mutta turpiin tuli
Elkää marisko, olkaa iloisia jos olette terveitä ja elossa! Ei ole koskaan huonossa seurassa kun on yksin.
Elämä yksin on paljon helpompaa kuin parisuhteessa. Tietysti jos ei ole koskaan ollut suhteessa niin on helppo projisoida kaikkia haaveita ja unelmia siihen.
Meitä on monia. Kun vain löydettäisiin toisemme.
Kaunis aloitus. Aloittaja voisi kokeilla runojen kirjoittamista.
Tervetuloa kerhoon! Itse juuri 50v rikkoneena murehdin, etten saanut kaipaamaani perhettä.
En ole koskaan hallinnut iskemisen jaloa taitoa. Loppuvuodet menee hiljalleen haihtuen...