Lue keskustelun säännöt.
Onko muita joita vaivaa usein syyllisyydentunne, vaikkei ole tehnyt mitään väärää?
Aina syyllinen
01.10.2021 |
Esimerkki: olen joskus aikoinaan seurannut ja sittemmin lakannut seuraamasta tuttua Instagramissa. Asialla ei ole ollut minulle sen suurempaa merkitystä, eli tunnepuolella tämä kaveri/tuttu on ihan yhtä tuttu kuin ennenkin. Noh eräänä iltana hän laittoi mulle yhtäkkiä pitkän todella syyttelevän viestin, että huomasin että et seuraa minua instassa enää ja eipä tartte sitten enää tästedes moikata tms.
Vastasin sovittelevasti ja neutraalisti että ei nyt tehdä kärpäsestä härkästä ja tietenkin ollaan edelleen kavereita IRL, enkä siis todellakaan loogisesti ajateltuna kokenut tehneeni mitään väärin, mutta kaikesta huolimatta tämä pikkuasia on johtanut kovaan syyllisyyden tuntoon joka vaivaa satunnaisesti edelleen, vaikka viestistä on jo varmaan vuosi. Eli vaikka järki sanoo, että eipä tässä mitään, niin tunnepuolella hävettää ja tunnen syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa.
Samalla tavalla olen esim. jotenkin jo valmiiksi vastaanottamassa tarkastusmaksua kun lipuntarkastaja tulee, vaikka tiedän että minulla on lippu enkä matkusta pummilla.
Tällainen jatkuva syyllisyydentunne on tosi raskasta ja mietin minkälaisia keinoja, jos mitään, olisi opetella tästä pois. Onko muita jotka kärsivät samasta, ja oletteko miten keksineet keinoja asian hallinnointiin?
Olen myös sellainen että murehdin 20 vuotta vanhoja mokia jne., eli aika raskasta on :D
Kommentit (14)
Itse tunnen myös koko ajan syyllisyyttä. Vanhoja asioita nousee mieleen, joita häpeän tai joista on syyllisyydentunne. Asiat ovat pieniä ja muiden tekeminä en edes ajattelisi niitä. Itseäni soimaan kovasti. Siis itselleni, en muiden kuullen muita kuormittaen.
Yritän elää satuttamatta muita ja väsytän itseni ihan loppuun. Ystäviä ei oikeastaan ole yhtään, tuttavia ja kavereita taas paljon.
Inhoan huonon omantunnon tunnetta. Se tulee heti todella voimakkaana, jos minulla on hauskaa, olen hetken huoleton tai minulla menee hyvin. Tuo huonon omantunnon tunne oikein tukahduttaa. Ahdistaa, kun on vahvasti olo, että on tehnyt jotain pahaa tai väärää, vaikka mitään sellaista ei ole tapahtunutkaan.
Ketään ammattilaista tai pätevää keittiöpsykologia paikalla, joka osaisi tässä samalla kertoa minullekin, missä mättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli jo lapsena noita olotiloja, jotka jälkeenpäin vaikuttavat aika ylimitoitetuilta.. esim. kun uutisissa kerrottiin jostain pankkiryöstöstä, minulle tuli sellainen olo, että olen ollut siihen osallisena. Ainakin ajattelin, että vanhempani pitävät minua siihen syyllisenä. Nykyäänkin kun jotain menee rikki vaikka töissä, olen aivan varma, että minä olen jotenkin aiheuttanut sen hajoamisen.
Vierailija kirjoitti:
Tuossahan käyttäytyi huonosti se sinun tuttu, et sinä. Hänellä on käytöstavoissa jotain pahasti vialla.
Olet liian kiltti ja ehkä huono itsetunto, jos tunnet syyllisyyttä kun muut käyttäytyvät huonosti. Kannattaa pohtia ja työstää tuota, erottaa muiden syyllisyys omasta.
Kiltteys ja huono itsetunto osuu kyllä. Olen monasti miettinyt että ollappa sellainen ihminen joka vaikka etuilee jonossa, eli että pystyisipä vaan olemaan röyhkeä ja olemaan ajattelematta muita. Enkä tietenkään tarkoita että aidosti haluaisin olla moukka, mutta välillä toivoo ulospääsyä tästä ainaisesta virheenteon tunteesta.
Hauskaa tässä on osittain se, että ystäväni pitävät mua todella reippaana, rohkeana ja itsevarmana. En ole tietenkään pystynyt heille kertomaan näistä syyllisyydentunteista, koska häpeän niitä, ja koen niistä - arvatenkin - syyllisyyttä myös.
Olen esim. tätä instagram-asiaa yrittänyt itselleni mantramaisesti hokemalla selventää, että kyseessä on heppoinen somealusta, on normaalia seurata tai olla seuraamatta, minulla on oikeus päättää ketä seuraan. Jatkan tätä myös, josko jossain vaiheessa saisin itseni tajuamaan että se oli tämä tuttu joka toimi ikävästi, en minä, ja yritän myös kasvattaa rohkeutta tavattaessa tervehtiä häntä kuten ennenkin, eli yritän olla musertumatta tämän syyllisyyden edessä.
Eipä vaan ole helppoa aikuisen elämä kun näin pienistä ongelmista tulee niin isoja! Henkisesti siis. -ap
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli jo lapsena noita olotiloja, jotka jälkeenpäin vaikuttavat aika ylimitoitetuilta.. esim. kun uutisissa kerrottiin jostain pankkiryöstöstä, minulle tuli sellainen olo, että olen ollut siihen osallisena. Ainakin ajattelin, että vanhempani pitävät minua siihen syyllisenä. Nykyäänkin kun jotain menee rikki vaikka töissä, olen aivan varma, että minä olen jotenkin aiheuttanut sen hajoamisen.
Jotenkin tää myös resonoi, jos on tilanne jossa esim. joltain on vaikka joku koru hukassa, niin heti mietin että pian minua aletaan syyttämään korun varastamisesta. Siis ihan absurdeja ajatuksia! En ymmärrä miksi teen itselleni näin. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua on. Toimintahäiriöiset vanhemmat syynä kohtuuttomaan häpeän tuntemiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossahan käyttäytyi huonosti se sinun tuttu, et sinä. Hänellä on käytöstavoissa jotain pahasti vialla.
Olet liian kiltti ja ehkä huono itsetunto, jos tunnet syyllisyyttä kun muut käyttäytyvät huonosti. Kannattaa pohtia ja työstää tuota, erottaa muiden syyllisyys omasta.Kiltteys ja huono itsetunto osuu kyllä. Olen monasti miettinyt että ollappa sellainen ihminen joka vaikka etuilee jonossa, eli että pystyisipä vaan olemaan röyhkeä ja olemaan ajattelematta muita. Enkä tietenkään tarkoita että aidosti haluaisin olla moukka, mutta välillä toivoo ulospääsyä tästä ainaisesta virheenteon tunteesta.
Hauskaa tässä on osittain se, että ystäväni pitävät mua todella reippaana, rohkeana ja itsevarmana. En ole tietenkään pystynyt heille kertomaan näistä syyllisyydentunteista, koska häpeän niitä, ja koen niistä - arvatenkin - syyllisyyttä myös.Olen esim. tätä instagram-asiaa yrittänyt itselleni mantramaisesti hokemalla selventää, että kyseessä on heppoinen somealusta, on normaalia seurata tai olla seuraamatta, minulla on oikeus päättää ketä seuraan. Jatkan tätä myös, josko jossain vaiheessa saisin itseni tajuamaan että se oli tämä tuttu joka toimi ikävästi, en minä, ja yritän myös kasvattaa rohkeutta tavattaessa tervehtiä häntä kuten ennenkin, eli yritän olla musertumatta tämän syyllisyyden edessä.
Eipä vaan ole helppoa aikuisen elämä kun näin pienistä ongelmista tulee niin isoja! Henkisesti siis. -ap
Yksi ongelma tuossa voi nyt olla se, että isojen ja pienten asioiden lajittelu ei ole noin yksinkertaista.
Minua auttaa sen hahmottaminen, että kyllähän minä voin silti kantaa vastuuta pienistäkin asioista, kuten tuossa tilanteessa ottaisin toisen kiukun vastaan ja kertoisin sitten, etten ole tarkoittanut sillä mitään pahaa enkä ole hänen seuraansa hylkäämässä enkä pidä häntä tylsimyksenä (vai pidätkö)? Eli harjoittelen sitä, että voin hyväksyä hänen tunteensa ilman, että se räjäyttää syyllisyydentunteeni valloilleen. Eli sitä tunnettaan voi siedättää ja opettaa itselleen, että toisen kohtaaminen tunnetasolla ei ole minulta uhraus vaan normaalia välittävän ystävän käytöstä. Positiivistahan se on, että toinen loukkaantuu kun olettaa ettet välitä, koska se tarkoittaa että hän välittää. Ja välinpitämättömyyttähän sinä viestit hänelle kun hän ei tiedä kylmyytesi syytä eikä hahmota sisäistä taisteluasi.
Kyllähän sinä tiedät, että ihmiset takertuvat someen koska se tarjoaa helpon vaikkakin valheellisen mittarin omasta merkityksestä toisille. Ja että ihmiselle laumassa elävänä kädellisenä hyvin harva asia on yhtä tärkeä kuin pitää oma sosiaalinen status ennallaan. Eli voit ennakoida hänen loukkaantumisensa jos lopetat seuraamisen kun olet siihen kerran ryhtynyt. Jos sinulla on järkevä perustelu esittää toiminnallesi, useimmat leppyvät jo sillä ja suhteenne lujittuu. Eli kerrot huomanneesi, että some on alkanut viedä enemmän aikaasi ja olet vähentänyt sitä, tms.
Jos oikeasti lakkasit seuraamasta koska toinen on tylsä, niin tilanne on sosiaalisesti ahdistava. Ja jos toinen tietää sinun seuraavan yhteistä ystävää edelleen, niin onhan siinä välien viilenemisen paikka ellet tee jotain hyvittääksesi. Mutta tämä kaikki on vaikeaa, jos syyllisyydentunteesi on ainoa tunne johon ehdit kiinnittää huomiota. Voisitko kiinnittää huomiosi toisen tunteisiin omiesi sijasta ja hyväksyä sen, että vaikka hänen reaktionsa on varmasti ylimitoitettu ja tympeä, niin hän ei ole sen täydellisempi ihminen kuin sinäkään. Hän saa olla sellainen, ja sinä tällainen, ja voitte silti hyväksyä toisenne sen sijaan, että taistelette turhassa asiassa oikeudestanne olla ehdottomasti oikeassa, vaikka se tarkoittaa toisen tunteiden sivuuttamista täysin.
Vierailija kirjoitti:
Itse tunnen myös koko ajan syyllisyyttä. Vanhoja asioita nousee mieleen, joita häpeän tai joista on syyllisyydentunne. Asiat ovat pieniä ja muiden tekeminä en edes ajattelisi niitä. Itseäni soimaan kovasti. Siis itselleni, en muiden kuullen muita kuormittaen.
Yritän elää satuttamatta muita ja väsytän itseni ihan loppuun. Ystäviä ei oikeastaan ole yhtään, tuttavia ja kavereita taas paljon.
Inhoan huonon omantunnon tunnetta. Se tulee heti todella voimakkaana, jos minulla on hauskaa, olen hetken huoleton tai minulla menee hyvin. Tuo huonon omantunnon tunne oikein tukahduttaa. Ahdistaa, kun on vahvasti olo, että on tehnyt jotain pahaa tai väärää, vaikka mitään sellaista ei ole tapahtunutkaan.
Ketään ammattilaista tai pätevää keittiöpsykologia paikalla, joka osaisi tässä samalla kertoa minullekin, missä mättää.
Mulla on tää aivan sama.
Mulle tulee huono omatunto jos olen ollut huoleton ja onnellinen. Jos on ollut hyvä päivä töissä illalla kotona on sitten huono omatunto ja syyllisyys. Se on tosi raskasta. Vaikka en tee kellekään mitään väärää huono omatunto riivaa ja häpeä kaikesta. Haluaisin ettei kukaan ihminen koskaan huomaisi minua. Koska mulle tulee se huono omatunto ja syyllisyys nimenomaan ihmiskontakteista. Jos olen hetkenkään ollut välitön ja luottanut itseeni ja ”unohtanut olla hiljaa ja vihata itseäni” tulee huono omatunto. Niinkuin mun sisällä eläisi joku minun itseni alistaja, sellainen on se huono omatunto. Alistaa alleen. Ilkkuu, miten olin olevinani ja miten naurettava ja oksettava olen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menkää lääkäriin! Te tiedätte itsekin, ettei tuo ole normaalia! Mitä tänne levittelemään vaikeuksianne??? Hoitoon ja nopeasti!
niin mihin hoitoon? miten?mikä hoitolinja tämmöisissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No on minusta vähän tylyä lakata seuraamasta kaveria instassa ilman mitään syytä. Eli ymmärrän kyllä tuttusi närkästyksen. Itse aihe muuten on ihan kiinnostava kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Tuttua on. Toimintahäiriöiset vanhemmat syynä kohtuuttomaan häpeän tuntemiseen.
Mulla taitaa olla se että saisi huomion kun koin että toisesta lapsesta tykättiin enämmän ja toinen isovanhempi myös näytti sen selvästi . Koitan edelleen miellyttää ihmisiä että tulisin hyväksytyksi .
Tuossahan käyttäytyi huonosti se sinun tuttu, et sinä. Hänellä on käytöstavoissa jotain pahasti vialla.
Olet liian kiltti ja ehkä huono itsetunto, jos tunnet syyllisyyttä kun muut käyttäytyvät huonosti. Kannattaa pohtia ja työstää tuota, erottaa muiden syyllisyys omasta.