Te jotka jatkoitte yhdessä pettämisen jälkeen

elämässä on OIKEASTI niin paljon pahempia asioita, kun pettäminen! Siis joku yksittäistapaus...miksi kuluttaa lyhyttä elämää miettimällä pettääkö puoliso ja jos on pettänyt niin sitten kulutetaan siihen aikaa, että mietitään pettääköhän se uudelleen. Tai sitten erotaan pettämisen takia ja etsitään uutta kumppania ja siihenkin menee aikaa! Ja mitäs sitten, jos uusi kumppani pettää? Sama kierre jatkuu! Olen sitä mieltä, että jos suhteessa on muut asiat kunnossa, on hyvä olla ja tuntee itsensä rakastetuksi, niin miksi edes erota, jos kumppani on tehnyt virheen. Kohta huomaa, että elämä on mennyt pelkkään murehtimiseen ja "uskollisen" kumppanin löytämiseen. 

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 22:32"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 22:26"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 22:18"]

Itse sain tietää noin 2 kk sitten. Mies humalassa teki virheen. 3 ensimmäistä päivää puhuttiin koko tapahtuma läpi. Melkeimpä tunti tunnilta. Mitä tapahtui ja miksi. Minun on siksi vaikea käsittää pettämistä, sillä meillä oli oikeasti aivan täydellinen suhde! Minä olin kaikenlisäksi se seksuaalisempi osapuoli! Olen katkera, koska mies oli niin tyhmä, että jonkun huonon kännipanon takia pilasi meidän suhteen! Tiedän kuitenkin, että mies rakastaa minua ja minä häntä. Jos rakkaus on tarpeeksi vahvaa, se kyllä kestää yhden hairahduksen. Mies ei ole päässyt todellakaan helpolla. Tämä sanonta on kyllä ihan totta: kun kerran pettää niin rakkaus puolittuu ja kun luottamus rikotaan uudelleen niin kohta sitä rakkautta ei enää ole. Nyt tämä on meillä vielä ylä ja alamäkeä. 3 kertaa ollaan harrastettu seksiä tuon pettämisuutisen jälkeen....tuntuu, että mies alkaa nyt ällöttää enemmän ja enemmän. Halusin antaa mahdollisuuden, koska niin moni ihminen tekee virheitä ja minun miesystävä on muuten aivan täydellinen ja niin samanlainen kuin minä. Tunnen itseni rakastetuksi pettämisestä huolimatta. 

[/quote]

Hyvin lyhyt aika tapahtuneesta. Älä vedä liian pitkiä johtopäätöksiä vielä. Aikaa ei voi kiirehtiä. Katselet rauhassa ja puhutte aivan helvetisti. Kukaties hyvä vielä tulee. Ei edelleenkään samanlainen, mutta erilainen hyvä. Jopa parempi kuin edellinen.

Mikäli menee mönkään, niin sitten menee.

Luottamus on pyhä asia. Sen rikkominen aiheuttaa väistämättä pysyvän muutoksen.

Muutoksen hyvyydestä tai huonoudesta vastaatte te pariskuntana..

[/quote] Olemme puhuneetkin. Nyt tullut minulle sellainen vaihe, että haluaisin vaan unohtaa! Tulee vain aivan kauhea olo, kun sitä tapahtunutta ajattelee. Tiedän tapahtuneesta kaiken ja olen käynyt sitä päässä läpi tuhannet kerrat. Tietysti myös miehelle puhunut. Mutta nyt en enää jaksaisi ajatella sitä! 

[/quote]

Anna ajan kulua. Se tuntuu luultavasti pirun pitkältä, mutta anna kulua silti.

Aika on pirullinen toimija. Se kun on odottavalle aina hidas.

Ainoastaan etäisyys tapahtuneeseen toimii sun eduksi. Koita olla miettimättä liikaa yksityiskohtia. Helpottaa kyllä aikanaan.

Ellei helpota, niin teet ratkaisut sen mukaan.

Voimia ja kärsivällisyyttä :)

Mieheni petti yli kolme vuotta sitten, lyhytaikainen sivusuhde. Olemme vielä yhdessä, ei olisi tullut mieleenkään erota, lasten takia, ja koska olen mennyt naimisiin sillä periaatteella, että kunnes kuolema meidät erottaa.

Aluksi oli vaikea antaa sydämestään anteeksi, mutta vihan läpikäyminen (riidat ja keskustelu miehen kanssa sekä kirjoittaminen) auttoi minua siinä. Ehkä aika on se ratkaisevin tekijä. Joka päivä, joka kuukausi ja joka vuosi huomaa että ajattelee ja suree asiaa vähän vähemmän. Ehkä yli vuosi meni siihen, että asian ajatteleminen ei enää itkettänyt. Nyt ainoastaan joskus jos olen jostain muusta asiasta surullinen.

Anteeksiantoa on helpottanut kohdallani se, että mies on osoittanut syvää katumusta. En olisi ikinä uskonut hänen pystyvän pettämään, ja hän oli itsekin niin syvästi pettynyt itseensä että sitä oli paha katsoa ja kuunnella. Olen itsekin ihastunut toiseen aviolittoomme aikana ja olen ajatellut että jos olosuhteet olisivat olleet suotuisat, miten itse olisin toiminut...kyllä minusta on vaan rehellistä myöntää itselleen että se sama houkutus olisi voinut käydä ylivoimaiseksi myös minulle. Nyt vasta kun on kokenut miten vaikea asia tämä on, tajuan että uskollisuus on kaiken kieltäymyksen arvoista.

Suhteemme ei ole muuttunut paremmaksi, mutta pidän sitä samanlaisena kuin se oli ennenkin. Luotan mieheeni täysin. Se voi tuntua oudolta, mutta uskon että mieheni ei enää halua kokea samaa syyllisyyttä mitä nyt koki teostaan, ja kokee yhä. Ihastumisiahan voi tulla vastaan, mutta nyt hän osaa painaa stoppia ajoissa, näin uskon.

Rohkaisen antamaan anteeksi sydämestään, ei kannata nostaa esiin joka riidan yhteydessä vaikka kuinka tekisi mieli. Unohtaminen vie aikaa, kärsivällisyys on valttia. Tsemppiä!

Jatkoin suhteessa 2v 3kk kun mies jäi kiinni pettämisestä. En olisi koskaan kuvitellut omalle kohdalle sattuvan niin, suhteessa ei ollut mitään "vikaa", mutta näin kuitenkin kävi. Miehen selitys asialle oli että nyt hän on varma että olen hänelle se oikea. Yritin kyllä suhteessa olla, yritin todella. Luottamuksen mureneminen oli kuin pohja olisi otettu suhteelta pois. Päivääkään en kadu eropäätöstäni. Mies joka arvostaa ja todella rakastaa, ei pysty pettämään. Sitä onnea odotellessa olen mielummin sinkkuna :) tsemppiä kuitenkin, mitä ikinä päätätkään tehdä! Rohkea mimmi jos jäät, pettämisen jälkeinen tie on kivinen ja raskas kulkea.

Olen samaa mieltä nro 21:n kanssa. Minä olisin antanut anteeksi pettämisen, mutta mies koki että jos on valmis pettämään, ei suhteemme ole tarpeeksi hyvä ja toimiva. 

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 22:55"]

Mieheni petti yli kolme vuotta sitten, lyhytaikainen sivusuhde. Olemme vielä yhdessä, ei olisi tullut mieleenkään erota, lasten takia, ja koska olen mennyt naimisiin sillä periaatteella, että kunnes kuolema meidät erottaa. Aluksi oli vaikea antaa sydämestään anteeksi, mutta vihan läpikäyminen (riidat ja keskustelu miehen kanssa sekä kirjoittaminen) auttoi minua siinä. Ehkä aika on se ratkaisevin tekijä. Joka päivä, joka kuukausi ja joka vuosi huomaa että ajattelee ja suree asiaa vähän vähemmän. Ehkä yli vuosi meni siihen, että asian ajatteleminen ei enää itkettänyt. Nyt ainoastaan joskus jos olen jostain muusta asiasta surullinen. Anteeksiantoa on helpottanut kohdallani se, että mies on osoittanut syvää katumusta. En olisi ikinä uskonut hänen pystyvän pettämään, ja hän oli itsekin niin syvästi pettynyt itseensä että sitä oli paha katsoa ja kuunnella. Olen itsekin ihastunut toiseen aviolittoomme aikana ja olen ajatellut että jos olosuhteet olisivat olleet suotuisat, miten itse olisin toiminut...kyllä minusta on vaan rehellistä myöntää itselleen että se sama houkutus olisi voinut käydä ylivoimaiseksi myös minulle. Nyt vasta kun on kokenut miten vaikea asia tämä on, tajuan että uskollisuus on kaiken kieltäymyksen arvoista. Suhteemme ei ole muuttunut paremmaksi, mutta pidän sitä samanlaisena kuin se oli ennenkin. Luotan mieheeni täysin. Se voi tuntua oudolta, mutta uskon että mieheni ei enää halua kokea samaa syyllisyyttä mitä nyt koki teostaan, ja kokee yhä. Ihastumisiahan voi tulla vastaan, mutta nyt hän osaa painaa stoppia ajoissa, näin uskon. Rohkaisen antamaan anteeksi sydämestään, ei kannata nostaa esiin joka riidan yhteydessä vaikka kuinka tekisi mieli. Unohtaminen vie aikaa, kärsivällisyys on valttia. Tsemppiä!

[/quote]

Kuulostaa kovin, kovin tutulta! 

Täällä suhde tosin jatkui pienen tauon jälkeen... 

2

up