Rahantarkka mummo - nipotanko turhasta
En nyt tiedä miten suhtautua mummoon. Mummolla on kaksi lasta ja molemmilla lapsia.
Toisen lapsen lapsille ostetaan vain parasta, esimerkiksi neljä ja kahdeksan vuotiaille ipadit. Ja muutenkin lahjat ovat hintaluokkaa +100 euroa ja enemmän. Ja mikäs siinä! Sitä ostelee mitä haluaa vapaa ihminen, varsinkin jos se sopii lasten vanhemmille.
Toisen lapsen vanhemmille on tiukempi linja. Lahjat ovat hintaluokkaa plusmiinus 20 euroa. Eikä siinäkään mitään. Toiset painostavat tasapuolisuuteen ja toiset menevät fiilispohjalta. Periaatteessa ihan ok.
SE mikä on alkanut ärsyttämään, on että jos nämä viimeksi mainitut lapsenlapset käyvät mummilla kylässä tai hoidossa niin mummo laskuttaa esimerkiksi maidosta vanhempia. Lapset siis käyttävät mummilla maitoa. Käytäntö mitä ei ole ensiksi mainituilla lapsenlapsilla.
Toinen esimerkki on, että mummi kävi hankkimassa perheen laskuun lapsenlapsille yhden tavaran. Sovittiin että perhe maksaa tavaran ja matkakulut eikä mitään vaivaanpalkkaa tarvitse maksaa.
Kustannukset olivat yhteensä 255 euroa ja maksoimme tilille 300 euroa, eli 45 euroa ylimääräistä kun ajattelimme että maksamme samalla vaikka lounaan hinnan. Myöhemmin mummo soitti ja sanoi, että oli ostanut myös bussilipun 10 euroa, ja että nyt olisi hänelle maksettava lisää rahaa (sen ylimääräisen rahan lisäksi) koska nyt sitä ylimääräistä rahaa jäikin vain 35 euroa.
olenko itse nipo, kun mun mielestä se 35 euroa on ihan riittävästi, kun mitään vaivanpalkkaa ei tarvinnut "maksaa" erikseen vaan asia oli ihan ok.
Ja samaan aikaan mummo osti saman tavaran muille lapsenlapsilleen omilla rahoilla lahjaksi, me jouduimme maksamaan itse plus matkakulut.
Kertokaa mielipiteitä, onko tämä nyt ihan ok vai?
Ens kerralla teemme hankinnat itse, emmekä sotke mummo mukaan. Ja lapselle omat maidot mukaan kyläreissulle!
Kommentit (78)
No ei todellakaan tarvitsisi maksaa mitään ylimääräistä, kun olitte jo ylimääräistä jättäneet ja siitä jää sen bussilipun jälkeenkin vielä yli. En varmaan viitsisi kuormittaa itseäni haastamalla riitaa tollon kanssa, ja maksaisin sen kympin ilman mitään viestejä, ja jättäisin yhteydenpidon vähäksi aikaa... Jos jaksaisi huudattaa toista, voisi laittaa tilille vitosen ja mummolle viestin, että pyytää toisen puolikkaan siltä toiselta perheeltä, jolle samalla reissulla haki tavaraa :-)
Omilla isovanhemmilla oli samanlainen tilanne. Isälläni on veli ja sisko. Siskon perhe oli ykkönen ja me muut jotain ihan muuta.
Me lapset ei sitä huomattu, mutta vanhempani huomasivat. Joten isäni jutteli vanhempiensa kanssa asiasta veljensä kanssa ja isovanhemmat sanoivat ettei mitään tälläistä ole tapahtunut ja me kuvitellaan kaikki.
Me sitten pidettiin pitkä tauko isovanhemmille menossa. Olimme normaalisti mökillä, joka sijaitsi isovanhempien lähellä, matkaa vajaa 1 km, vähintään kertaa viikossa sekä kaikki kesät, joulut, pääsiäiset jne, kummatkin vanhemmistani olivat opettajia. Yhtenä kesänä me ei sitten vaan mentykään mökille.
Tämän jälkeen asiat tasaantuivat jonkin verran ja vanhemmat päättivät se riittää.
Nyt on kummatkin isovanhemmat kuolleet ja kesällä kun keskusteltiin aiheesta miksi meille pitää antaa yhtä paljon rahaa, kun veljelleni, joilla on enemmän lapsia, enemmän työttömyyttä jne, äitini kertoi tästä.
Jos haluat että tilanne muuttuu, sano asia ääneen.
Minä olen sen verran hyvätuloinen ihminen ettei minua raha haittaa, mutta kyllähän lapset huomaavat jos toisen lapset saavat 100 euron joululahjan ja toiset 20 euroa.
Usein tässä vaiheessa puhe ja aika vaikuttaa.
Kuulostaa epäreilulta tuo mummon toiminta. :(
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 09:49"]
Veikkaan että paremmat lapsenlapset ovat tyttären lapsia ja teidän lapsenne pojan lapsia.
[/quote]
Joo näin on. Ei ollut varmaan vaikea arvata :-)
-ap
Onko kyseessä sinun äitisi vaiko puolisosi äiti?
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 09:49"]
Eli siis tämä "mummo" (äitisi?) pitää sisaruksesi perheestä enemmän, koska ostaa heille kaikenlaista ja heidän ei tarvitse maksella mitään maidoista tms.?
[/quote]
Eikun mummo on anoppini. Tyttären lapset eivät tarvitse maksaa maidosta :-)
Äh, en nyt sanoisi että tykkää enemmän, itse ajattelisin että tykkää varmaan yhtä paljon.
Tämä rahasotku vaikuttaa vaan niin oudolta. Ehkä tämä on ihan normaalia, ja kuvittelen ongelmat itse :-)
Mummon käytös on outoa. Minä kysyisin mummolta ihan suoraan, mistä se johtuu.
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 09:43"]
En nyt tiedä miten suhtautua mummoon. Mummolla on kaksi lasta ja molemmilla lapsia.
Toisen lapsen lapsille ostetaan vain parasta, esimerkiksi neljä ja kahdeksan vuotiaille ipadit. Ja muutenkin lahjat ovat hintaluokkaa +100 euroa ja enemmän. Ja mikäs siinä! Sitä ostelee mitä haluaa vapaa ihminen, varsinkin jos se sopii lasten vanhemmille.
Toisen lapsen vanhemmille on tiukempi linja. Lahjat ovat hintaluokkaa plusmiinus 20 euroa. Eikä siinäkään mitään. Toiset painostavat tasapuolisuuteen ja toiset menevät fiilispohjalta. Periaatteessa ihan ok.
SE mikä on alkanut ärsyttämään, on että jos nämä viimeksi mainitut lapsenlapset käyvät mummilla kylässä tai hoidossa niin mummo laskuttaa esimerkiksi maidosta vanhempia. Lapset siis käyttävät mummilla maitoa. Käytäntö mitä ei ole ensiksi mainituilla lapsenlapsilla.
Toinen esimerkki on, että mummi kävi hankkimassa perheen laskuun lapsenlapsille yhden tavaran. Sovittiin että perhe maksaa tavaran ja matkakulut eikä mitään vaivaanpalkkaa tarvitse maksaa.
Kustannukset olivat yhteensä 255 euroa ja maksoimme tilille 300 euroa, eli 45 euroa ylimääräistä kun ajattelimme että maksamme samalla vaikka lounaan hinnan. Myöhemmin mummo soitti ja sanoi, että oli ostanut myös bussilipun 10 euroa, ja että nyt olisi hänelle maksettava lisää rahaa (sen ylimääräisen rahan lisäksi) koska nyt sitä ylimääräistä rahaa jäikin vain 35 euroa.
olenko itse nipo, kun mun mielestä se 35 euroa on ihan riittävästi, kun mitään vaivanpalkkaa ei tarvinnut "maksaa" erikseen vaan asia oli ihan ok.
Ja samaan aikaan mummo osti saman tavaran muille lapsenlapsilleen omilla rahoilla lahjaksi, me jouduimme maksamaan itse plus matkakulut.
Kertokaa mielipiteitä, onko tämä nyt ihan ok vai?
Ens kerralla teemme hankinnat itse, emmekä sotke mummo mukaan. Ja lapselle omat maidot mukaan kyläreissulle!
[/quote] AP, tuon kirjoituksesi on pakko olla PROVO! Jos tuo olisi totta niin mummo ois täysin idiootti ja tyhmänä pidän kyllä teitäkin jos kerran annatte itseänne noin kohdella. Minä en olisi tuollaisen ihmisen kanssa missään tekemisissä!
Porvoon mummolle vois asiasta sanoa. Jos suuttuu niin ette kauheesti menetä.
Miehesi äidillä saattaa olla rahat vähissä. Mikäli on jo eläkkeellä, voi joutua kituuttamaan aika pienilläkin tuloilla.
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 09:49"]
Veikkaan että paremmat lapsenlapset ovat tyttären lapsia ja teidän lapsenne pojan lapsia.
[/quote]
Mä olisin veikannut ihan päinvastoin, tiedän ihan liikaa äitejä ja mummoja, joille poika on se parempi lapsi. :D
Mutta tuo ap:n mummohan on ihan kahjo. Ymmärrän, että maksoitte sen kympin, kieltäytyminen olisi varmaan vaatinut tyhjänpäiväistä juupas-eipäs -väittelyä, selittelyä, kyynelöintiä ja muuta rasittavaa. Toivottavasti ette ole riippuvaisia hänen hoitoavustaan, niin voitte vähentää yhteydenpitoa.
Mä olen joskus tarjonnut ruokarahaa anopille, kun lapset (3) olleet siellä esim. talvilomalla, ja saanut siitä "hirveät haukut". :D Että maidosta laskutetaan, anna mun kaikki kestää ...
16: Onko ohjeesi siis katkaista kokonaan välit? Eikö siinä kärsi eniten lapsi joka tykkää mummostaan?
Ei kai aikuista ihmistä voi pakottaa ostamaan samanarvoisia lahjoja? Ja eikö se olisi aika ahneen kuuloista alkaa nipottamaan, että "mirjamille kyllä ostettiin kallis lahja, meidän mintulle pitää ostaa kans samanlainen"
Luulisi, että tuollainen toiminta johtuisi esim. siitä, että toinen perhe on köyhempi ja
mummo haluaisi enemmän rahallisesti auttaa sitä perhettä. Mutta jos tällaisesta ei ole kyse,
niin aika outoa kyllä.
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 10:04"]
16: Onko ohjeesi siis katkaista kokonaan välit? Eikö siinä kärsi eniten lapsi joka tykkää mummostaan?
Ei kai aikuista ihmistä voi pakottaa ostamaan samanarvoisia lahjoja? Ja eikö se olisi aika ahneen kuuloista alkaa nipottamaan, että "mirjamille kyllä ostettiin kallis lahja, meidän mintulle pitää ostaa kans samanlainen"
[/quote] Ohjeeni on ensin sanoa mummolle suorat sanat, käsitellä asia ihan juurtajaksaen ja selvittää miksi m kohtelu ei ole tasapuolista. Jos senkin jälkeen mummo jatkaa tuolla linjalla niin KYLLÄ, ohjeeni on katkaista välit. Lapsenlapsi ei saa tuollaisesta mummosta mitään muuta kuin pahat traumat , eihän se mummo oikeasti lapsesta välitä yhtään jos kohtelee noin.
Lahjoissa voi toki olla pientä eriarvoisuutta, etenkin jos toinen perhe on varakas ja toinen köyhä, niin köyhemmille voi sitten antaa paremmat lahjat, mutta JOTAIN RAJAA!!!!!!!!! Jos minulla ois tuo tilanne niin puhuisin asian läpi ja jos sillä ei tulisi ratkaisevaa muutosta asiaan niin "hei vaan mummo".
Hyi vittu tuollaiselle mummolle ei olisi asiaa enää. Saisi toki lasta tavata kun itse soittaa ja kysyy mutta kieltäisin tarjoamasta mitään tai antaisin lapsen mukaan rahaa että lapsi voi mummolle antaa sen.
Kommentti vielä ap:n viestiin 8
Trauma on kyllä aika iso sana pienelle perheensisäiselle kinalle. Lapset traumatisoituvat sodissa ja perheväkivallasta, eivät mummon maitolaskusta. Eikä lasta tarvitse hampaat irvessä suojella ristiriidoilta, pettymyksiltä ja vastoinkäymisiltä. Se on curlingia eikä tee lapselle hyvää.
Kun lapsi on riittävän iso hän voi itse hoitaa suhteensa mummoon, käydä kylässä jne. ilman vanhempien puuttumista asiaan.
Elleivät vanhemmat kiinnitä lahjojen rahalliseen arvoon huomiota, ei niin tee lapsikaan. Lahjan arvohan on siinä, onko se mieluisa vai ei, ei sen hinnassa.
19
Joulu selvästi lähestyy, sillä "Anoppi ei anna lapsille riittävän kalliita lahjoja" -keskustelut ovat taas alkaneet AV:lla.
Ap jatkaa:-
Välejä emme halua katkaista, koska mummo on lapselle kuitenkin rakas! Ärsyttää vain tämä epätasa-arvoinen käytös. Lapsi sitä ei vielä itse huomaa, ja pyrimmekin siihen että emme ole esimerkiksi jouluna samaan aikaan paikalla ettei lapsi huomaa eroa. Toinen ajatus on, että lapsi ei ole serkkujen kanssa samaan aikaan mummolla, niin ei huomaa eroa herkuissa tai ruuissa jos siis mummolla on eri ruuat eri lapsille.
Onko muilla vastaavaa, onko antaa vinkkejä?
Joululahjoista ja muista lahjoista ensin ajateltiin, että sanotaan ettei tarvitse ostaa mitään, mutta lapsi kuitenkin ilahtuu mummon lahjoista.
Onko lapselle traumaattista, jos hän huomaa että serkut on rakkaampia mummolle? Vai onko se ihan normaali elämän opetus oppia että jotkut tykkää toisista enemmän kuin toisista?