Miten paljon 3-4-vuotiaanne on vapaa-aikana kavereiden kanssa?
Meillä ehkä kerran kk:ssa lapsi (kohta 4) on kaverilla tai kaveri meillä. Kaksi parempaa kaveria asuu kauempana, naapurin kanssa leikki kesällä mutta nyt eivät ole pitkään aikaan olleet pihalla yhtäaikaa ja meidän välit ei ole vielä ihan sellaiset että menisin itse soittelemaan ovikelloa, naapurin lapsi täyttää keväällä 4. Taas kun olin puistossa pulkkailemassa lapsen kanssa, katsoi "kateellisena" isompia lapsia (jo koululaisia) jotka olivat keskenään siellä. Sanoi myös että "kiva kun mulla on täällä kavereita" vaikka nämä isommat eivät eleelläkään osoittaneet huomaavansa meitä. Tuli mulle vähän paha mieli kun lapsi on niin sosiaalinen ja haluaisi leikkiä kavereiden kanssa ja tavallaan myös olettaa että ne isommat lapset haluavat leikkiä hänen kanssaan. Miten muilla nämä pienet? Meillä on vuoden vanha pikkuveli joten hänestä ei vielä kunnon leikkiseuraa ole.
Kommentit (8)
Meillä on 4 ja 5- vuotiaat kerhossa missä on kavereita. Lisäksi puistossa on omanikäistä seuraa tuettyinä päivinä kun ei ole kerhoja. Taloyhtiössä on myös samanikäisiä joita joskus pihalla näkee. 5v ulkoilee yksinään naapurin lapsen kanssa mutta tuota pienempää en ittekseen päästä pihalle vielä.
Tietty meillä lapset leikkivät keskenään joten ulkopuolisen leikkikaverin tarvetta ei niin paljon ole.
Kyllä toki 4v tarvii ikätoverien seuraa jossei tuttavapiirissä/lähipuistoissa seuraa ole niin sitten kerhoon/päiväkotiin?
Mun lapset eivät viettäneet vapaa-aikaa kavereiden kanssa tuossa iässä juuri ollenkaan. Silloin tällöin satuttiin viikonloppuisin yhtä aikaa puistoon, kaverisynttäreillä käytiin mutta siinäpä se. Kaksospojilla tosin on aina ollut ikäistään seuraa toisistaan, että eivät tuossa iässä osanneet päiväkotiajan lisäksi kaveriseuraa edes vaatia.
Nyt pojat ovat viisivuotiaita ja tilanne on ihan eri. Kyläilevät viikottain jonkun kaverin luona tai joku kaveri meillä, pari tuntia kerrallaan. Pojat kyläilisivät vaikka päivittäin mutta ollaan pidetty kerta viikkoon -tahtia toistaiseksi.
Niin ja meillä siis lapset päiväkodissa, siellä saavat tietty olla kavereiden kanssa aina arkisin muutenkin.
T:4
No niinhän niitä kavereita tulee, että käy soittamassa naapurin ovikelloa. Käytte yhdessä soittamassa ja kysytte, että saako lapsi tulla teille leikkimään. Aloitettaessa vaikka ekaksi 30-60 min, niin ei ehdi tulla ikävä ja jää hyvä mieli.
Esikoisella on ollut 3 v leikkikavereita useamman kerran viikossa, nyt 6 v hakee taloyhtiön lapsia itse tai häntä tullaan hakemaan, kuopus 3 v hiukan vähemmän, mutta kyllä hänkin kerta viikon käy kylässä tai joku meillä. Taloyhtiön sisällä leikkitreffit tietty voi olla lyhyttäkin.
Onko lapsi siis kotihoidossa? Silloin kerta kuukaudessan on kyllä tosi vähän ja suosittelisin kerhoa, puistotätitoimintaa, perhekerho, avointa päiväkotia jne. Meillä kaksi vanhinta lasta oli kotona 6 ja 5v asti ja silloin nähtiin kavereita vapaa-ajalla kyllä lähes joka arkipäivä (noissa edellä mainituissa ja lisäksi pihalla ja kyläiltiin).
Jos taas lapsi on päiväkodissa niin ei kyllä ole mikään pakko nähdä kavereita vapaa-ajalla, kun näkee useita tunteja päivittäin. Mutta ei hirveän ihmeellisissä väleissä tarvi olla, että voi naapurin ovikelloa soittaa ja pyytää ulos, ymmärtävät varmasti, että lapsihan se siinä seuraa kaipaa.
Meillä on nyt 6v,5v ja 2,5v päiväkodissa ja kavereita nähdään vapaa-ajalla lähinnä pihalla ehkä 2-3krt viikossa, meille kotiin harvemmin tulee porukkaa leikkimään. Isoimmalla on harrastuksia 4krt viikossa, keskimmäisellä 2 ja pienimmälläkin kerran, niin ihan kiva rauhoittaa aikaa myös ihan omaan oleiluun.
Meillä okt, pihalla hengaillaan ja kesällä naapurin kanssa lapset puolin ja toisin oli. On siia hoidossa veljensä kanssa ma-pe ja siellä kaverit on. Mutta nää vkoloput, kun itse ei aina jaksa eikä ehdilään leikkiä.
Ap
Meillä ei koskaan! 3-4v on liian pieni leikkimään samanikäisen kanssa kahdestaan, aina tarvitaan aikuinen valvomaan (viereisestä huoneesta, ei sinne keskelle leikkiä tarvitse mennä). Jos joku äiti toisi lapsensa meille leikkimään, niin sanoisin kauniisti, että kiitos ei, meillä ei ole avointa päiväkotia. Lapset käy muskarissa, kerhossa, satutunnilla, perhekerhossaja jumpassa, näkevät muita lapsia ihan tarpeeksi muutenkin.
Up