Mies! Miten elämäsi muuttui kun vauva syntyi?

[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 12:20"]

Huh, näissä vastauksissa näkyy kyllä miesten putkiaivoisuus.. -ohis

[/quote]

Millä tapaa?

2

Kyllä se niin vaan on että miehille on tärkeintä seksi ja oma vapaa-aika. Suurin osa on vaan luonnollisesti itsekeskeisiä pentuna, karu fakta. Lapset ovat isille suuri taakka eivätkä miehet kestä suuria taakkoja. He haluavat että itsellään on kaikki ok. Sitten hyvin pieni osa isistä oikeasti ovat onnellisia perhe-elämästä ja lapsistaan, eivätkä välitä jos pimperoa ei saakkaan joka viikko tai eivät pääsekkään poikien iltaa juuri silloin kun itse haluaa.

Aika ylläri ja hiukan raskasta kun ei ikinä ole huomion keskipiste. Ymmärrän sen, mutta edes joskus oikea huomioiminen olisi kivaa. Koitan kuitenkin itse huomioida vaimoani monin tavoin. 

Seksi liki nollassa.

Harrastuksia ei minulla enää ole. Kerran viikossa ehdin hiukan kuntoilla ettei terveys ihan romahda. 

Olen illan virkku, mutta meillä vauva menee nukkumaan seiskalta ja herätään ennen kuutta. Vaimo on aamuvirkku, joten asian muuttamiseen ei voi vaikuttaa. 

Vaimo on ylihuolehtivainen kaikesta. Seurauksena on se, että vanhemmuuden perussäännöt tulee sieltä ja minä teen väärin jos poikkean äidin säännöistä. Muutenkin teen ilmeisesti paljon väärin. 

Lapsi on mainio, mutta luulen että se rakkauden kehitys on enemmänkin aikaa ottava prosessi kuin niks katkaisija päässä (naisilla enemminkin tuntuu olevan noin). Haluaisin tehdä enemmänkin asioita lapsen kanssa, mutta se on raskasta ja hankalaa töiden ohella. Ja ne toiminnan säännöt ja rajat tosiaan tulee hiukan sieltä äidiltä. 

Äiti on huolissaan kuinka huono hän on (ei ole), joten aika paljon energiaa menee sen asian tyynnyttelyyn ja itsevarmuuden tukemiseen. 

Joissain asioissa oma tehokkuus on parantunut, mutta olen koko ajan väsynyt. Toisaalta ahdistunut ja hukkaan aikaani täällä. 

Lapsen saaminen on usein masentavaa, ahdistavaa ja yksinäistä aikaa miehelle, joten anna hänelle tukea ja ymmärrystä. Älä odota hähen olevan yhtä innostunut vauvasta kuin sinä, mutta kannusta häntä osallistumaan vauvan elämään ja ota hänet mukaan imetykseen, vaipanvaihtoon... tehkää asioita yhdessä perheenä jo ihan ensipäivistä lähtien.

Todennäköisesti sinulla, miehelläsi ja lapsellanne ei tule olemaan mitään hätää.

52 jatkaa. Tosiaan noi riskin otot vähenee. Aika eri tavalla tulee suhtauduttua vaarallisiin asioihin esim. moottoripyöräilyyn jne. 

Ja kyllähän se tietysti on hienoa nähdä kun lapsi kehittyy. Odotan innolla sitä aikaa, kun hän alkaa tajuamaan hiukan enemmän ja voi opettaa kaikkia heinoja asioita ja käydä keskusteluja. Askartelua, retkiä ym. tuskin maltan odottaa. 

Pelottaa, että arki muodostuu sellaiseksi, että paukut ei riittä olemaan sellainen vanhempi kuin haluaisi. 

Kavereita näen nyt noin 4 krt-vuosi... No ehkä hiukan enemmän, mutta tosi vähän. Tämäkin on tosi iso muutos. 

Esikoiseni syntyi toivottuna, mutta hänen synnyttyään odotukseni vauva-ajasta romuttuivat. Se oli valtava pettymys. Ex-vaimo omi vauvan täysin ja muuttui kamalaksi marttyyriksi. Hänen mielestään minä en ollut yhtä kelvollinen hoitaja vauvalle, mutta silti hän vonkui koko ajan kaikille kuinka raskasta hänellä on. Ei antanut minun osallistua kunnolla, ja jos hoidin vauvaa, niin hönki koko ajan niskassa antamassa ohjeita. Vaikka imetyksen ohella käytimme korvikkeita, niin niilläkään en saanut syöttää vauvaa, koska vauvan syöttäminen on kuulemma äidin tehtävä ja hänelle tärkeää. Miksi se ei saisi olla miehelle tärkeää? Yritin ehdottaa hänelle omia menoja, tyttöjen iltoja ja harrastuksia, jotta hän vähän rentoutuisi ja jotta saisin kahdenkeskeistä aikaa lapseni kanssa. Mutta hän kieltäytyi yleensä ja toisteli aina samoja virsiä: äidin ei kuulu olla erossa lapsestaan ja jos lähtisin vauvan luota niin murehtisin vaan koko ajan kuinka te pärjäätte. Kylläpä tuntui mieltä ylentävältä! Meinasikohan hän, että olisin vahingossa tapattanut lapseni, jos olisin häntä yksin vahtinut, vai mitä olisi voinut tapahtua?

Jätin ensimmäisen vaimoni. Saipahan kantaa yksin vastuun arjesta, kun sitä niin kerjäsi. Sittemmin olen onneksi saanut viettää viikonloppuisin kahdenkeskistä aikaa esikoiseni kanssa, kun hän tulee meille, mutta surettaa, että vauva-aikaan en saanut täysipainoisesti osallistua. Sain toisen lapsen nykyisen avokkini kanssa ja hän onneksi sisäisti, että lapsi on meidän yhteinen. Vauva-aikana sain kulkea paljon vauva kantorepussa ja muutoinkin osallistua, jopa syöttää pullosta pumpattua maitoa. Meillä oli omia, yhteisiä juttuja vauvan kanssa ja se tuntui mahtavalta. Ja puolisoni on pitänyt minua tasaveroisena vanhempana alusta asti.

Vauva-ajan kokeminen riippuu varmaan aika paljon puolison toiminnasta, niin miehillä kuin naisillakin. 

Raskauden aikana riideltiin aika paljon. Vaimo koki etten mä myötäelänyt raskaudessa kun tulin ja menin kuten aiemminkin. En esim. tajunnut ettei vaimo jaksa käydä vuorollaan kaupassa tai tehdä muuta sellaista mitä se oli aina normaalisti tehnyt. Todellisuudessa mun oli oikeasti vaikea käsittää että olen tulossa iskäks ja välillä myös ahdisti aika paljon kun tuntui jo sillon että mä oon ikuisesti ulkopuolinen, ne vauvahössötykset ei koskettaneet samalla tavalla kuin vaimoa. Vaimo syytti mua jo valmiiksi siitä etten edes yritä olla hyvä isä, käytti jopa henkistä väkivaltaa. No mä kuitenkin rakastuin lapseen heti syntymän jälkeen ja kaikki pelot karisi jonkun ikiaikaisen suojeluvietin edestä. Sen sijaan rakkaus vaimoa kohtaan muuttui pysyvästi niiden raskauden aikaisten riitojen vuoksi. Ollaan nykyään ihan fyysisestikin aika kaukana toisistamme. Lapsi on kohta 2.

[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 12:31"]

Aika ylläri ja hiukan raskasta kun ei ikinä ole huomion keskipiste. Ymmärrän sen, mutta edes joskus oikea huomioiminen olisi kivaa. Koitan kuitenkin itse huomioida vaimoani monin tavoin. 

Seksi liki nollassa.

Harrastuksia ei minulla enää ole. Kerran viikossa ehdin hiukan kuntoilla ettei terveys ihan romahda. 

Olen illan virkku, mutta meillä vauva menee nukkumaan seiskalta ja herätään ennen kuutta. Vaimo on aamuvirkku, joten asian muuttamiseen ei voi vaikuttaa. 

Vaimo on ylihuolehtivainen kaikesta. Seurauksena on se, että vanhemmuuden perussäännöt tulee sieltä ja minä teen väärin jos poikkean äidin säännöistä. Muutenkin teen ilmeisesti paljon väärin. 

Lapsi on mainio, mutta luulen että se rakkauden kehitys on enemmänkin aikaa ottava prosessi kuin niks katkaisija päässä (naisilla enemminkin tuntuu olevan noin). Haluaisin tehdä enemmänkin asioita lapsen kanssa, mutta se on raskasta ja hankalaa töiden ohella. Ja ne toiminnan säännöt ja rajat tosiaan tulee hiukan sieltä äidiltä. 

Äiti on huolissaan kuinka huono hän on (ei ole), joten aika paljon energiaa menee sen asian tyynnyttelyyn ja itsevarmuuden tukemiseen. 

Joissain asioissa oma tehokkuus on parantunut, mutta olen koko ajan väsynyt. Toisaalta ahdistunut ja hukkaan aikaani täällä. 

[/quote]

Aivan loistava analyysi, lähes kaikki osui. Tyynnyttely-juttu ei ollut noin intensiivistä. Mutta ehkä kyseessä sama asia, kun välillä piti mennä karkuun erinäisiä "kohtauksia" ja odottaa pölyn laskeutumista tai se, että asiat tulee tehdä tietyllä tavalla eli asia joka ilmentyi aikataulunatsismina ja tiukkapinoisuutena. Perusluonne ja varmaan naistenlehdistä ja oppaista imetty naisten oma ihmeeellinen juttu.