Lapseton: haittaako kumppanin lapset edellisestä suhteesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mua ole haitannut, tykkään muksuista.

Exän lapsen äiti sit haittasi kun alkoi laittamaan kapuloita rattaisiin heti kun kuuli että mies seurustelee. Kun oli isän hoitovuoro, niin nainen saattoi hävitä ilmoittamatta ja pitkittää reissuaan ihan vttuillakseen. Jos mies erehtyi sanomaan hänelle että meillä on suunnitteilla jotain, niin ex keksi jonkun syyn et miehen täytyykin olla lapsen kanssa (mä en ollut tervetullut). Oltiin suunniteltu keikalle lähtöä toiseen kaupunkiin, niin ex varasi neuvolan juuri sille päivälle ja miehen täytyi viedä kun itse ei voinut (muuten halusi aina hoitaa itse).

Vieläkin vtuttaa kun olin maksanut keikkalipuista 300e.

Itse muksut on mukavia yleensä.

Neuvolat ovat kyllä joustavia ja sovittuja aikoja siirrellään paljon niin asiakkaista, kuin neuvolastakin johtuvista syistä. Mikään käyntisyy ei ole päivän päälle. Exääsi ei tainnut vain se keikka kiinnostaa, muttei kehdannut suoraan sanoa.

Eipä tainnut olla siitä exästä kiinni, vaan lapsen äidistä.

Ilman muuta haittaa. Haluan lapsettoman naisen jonka kanssa sitten joskus hankkia omia lapsia

M25

En missään tapauksessa suostuisi ottamaan vakavasti. Sänkyhommiin kyllä kelpaisi paremman puutteessa. Haluan omat lapset kasvattaa ja elättää. En jonkun toisen ukon. Siinä vastaus.

Haittaa kun en lapsista tykkää.

Sitäpaitsi isommat lapset (murkut esim) voi tehdä vanhemman seurustelukumppanin/ uuden puolison elämästä ihan helvettiä kieroilulla, juoruilulla, mustamaalaamisella, you name it. 

Samoin aikuiset lapset, viimeistään puolison leskeydyttyä voidaan tehdä suunnatonta kiusaa, raastupaa myöten. 

Valitettavasti ei käy, lapsia en halua missään muodossa. Olkoot maailman mukavin ihminen niin lapset on se ns. Dealbreaker.

Sehän olisi just plussaa, että lapsia on. Itse kun en lapsia halua, saan kuunnella syytöksiä siitä, että pilaan mieheni elämän kun en tee hänelle lasta.

En tosin ole pakottanut miestä olemaan kanssani eikä hänkään lapsia ole halunnut. Mutta eipä sillä väliä, nainen saa syyttelyt niskaansa jos lapsia ei ole. Siksi kannattaisi ottaa mies, jolla lapsia on ennestään.

Alle kouluikäiset olisivat este. Omalla kohdallani kävi niin, että tapasin sielunkumppanini, jolla oli kaksi teini-ikäistä lasta ja vielä vaimokin eli paketissa oli hieman enemmän kuin mitä kaipasin. Otin miehen, vaikka lapset tulivat mukana, vaimo sentään ei. Lapset ovat jo onneksi aikuisia, mutta kauhulla odotan lapsenlapsivaihetta. Itse olen siis vela.

Rehellisesti, en voisi seurustella miehen kanssa, jolla on lapsi/lapsia. Yritin tätä kerran ja oli aivan kamalaa. Miehellä oli älytön kiire alkaa leikkimään jotain perhettä ja minä olisin halunnut tutustua rauhassa aikuisten kesken ennen kuin tapaan lapsen. Emme edes seurustelleet vaan vasta tapailimme, kun piti jo tavata lasta jossain leikkipuistossa. Yritin kertoa, että lapsen tapaaminen ahdistaa ja voisiko minut esitellä isän kaverina alkuun tms. mutta kuulemma lapsi ei siitä mene rikki jos tapaa isän uutta kumppania ja totta kai lapsen edessä voi pitää kädestä kiinni tai pussailla. Olin asiasta jyrkästi eri mieltä mutta koska lapsen isä tietää parhaiten niin minun toiveet asiassa sivuutettiin kokonaan. Mielestäni lapsen tapaamiset pitäisi järjestää vasta, kun suhde on vakaalla pohjalla. 

Tapailu päättyi aika nopeasti ja johtui monesta muustakin syystä kuin lapsesta. Oikeastaan jatkoin tapailua pidempään kuin olisin halunnut, koska tunsin syyllisyyttä siitä että lapsi oli sotkettu mukaan heti tapailun alkumetreillä. Oli niin kamalaa, että päätin etten enää koskaan tapaile ketään jolla on jo lapsia.

Kyllä pistäisi vituttamaan siinä vaiheessa, jos aviossa ja perintö valuu silmien edestä, noille kakaroille.

Eivät olisi este jos on muuten ihana tyyppi.

Alle kouluikäiset ehkä olisi aika iso este, mutta sitä vanhemmat jo ihan ok. Olen nelikymppinen ja todennut, että itselle sopivia hyviä tyyppejä tulee vastaan niin harvoin, että sellaisesta kannattaa pitää kiinni, jos sellaisen onnistuu löytämään. Mulle ei ole myöskään välttämätöntä asua yhdessä, joten siksikään  lapsiperhearki ei niin kauhistuta. Ei tarvitse nyhjätä joka päivä yhdessä muutenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Rehellisesti, en voisi seurustella miehen kanssa, jolla on lapsi/lapsia. Yritin tätä kerran ja oli aivan kamalaa. Miehellä oli älytön kiire alkaa leikkimään jotain perhettä ja minä olisin halunnut tutustua rauhassa aikuisten kesken ennen kuin tapaan lapsen. Emme edes seurustelleet vaan vasta tapailimme, kun piti jo tavata lasta jossain leikkipuistossa. Yritin kertoa, että lapsen tapaaminen ahdistaa ja voisiko minut esitellä isän kaverina alkuun tms. mutta kuulemma lapsi ei siitä mene rikki jos tapaa isän uutta kumppania ja totta kai lapsen edessä voi pitää kädestä kiinni tai pussailla. Olin asiasta jyrkästi eri mieltä mutta koska lapsen isä tietää parhaiten niin minun toiveet asiassa sivuutettiin kokonaan. Mielestäni lapsen tapaamiset pitäisi järjestää vasta, kun suhde on vakaalla pohjalla. 

Tapailu päättyi aika nopeasti ja johtui monesta muustakin syystä kuin lapsesta. Oikeastaan jatkoin tapailua pidempään kuin olisin halunnut, koska tunsin syyllisyyttä siitä että lapsi oli sotkettu mukaan heti tapailun alkumetreillä. Oli niin kamalaa, että päätin etten enää koskaan tapaile ketään jolla on jo lapsia.

Hyi. Minusta kuulostaa siltä että isä käytti lastaan välineenä saadakseen sinut sitoutumaan häneen nopeasti. Normaali vanhempi varmasti esittelisi kumppanin lapselle vasta sitten kun ollaan täysin tosissaan. Johan tuokin on red flag ettei mies kuunnellut toiveitasi asiassa vaan painosti tapaamaan.

Olisi este tällä hetkellä. Olen 28, ja jos olisin sinkku ja ns. "parisuhde markkinoilla", en alkaisi seurustelemaan miehen kanssa, jolla on lapsia. Tapailisin oma ikäisiä miehiä, ja iänkin puolesta se tarkoittaisi, että lapset ovat todella pieniä. Joten ei kiitos. Ehkä sitten myöhemmin, jos satun 40v-> olemaan sinkku ja miehen lapset ovat jo aikuisia, sitten se on ok.

Itseä ei olisi nuorena haitannut lainkaan jos miehellä olisi ollut lapsi tai lapsia. Jos homma toimisi muuten ok. Olen aina tykännyt lapsista ja silloin en ollut vielä kuullut kuinka paljon ne ex puolisot saattavat haitata elämää niin en tajunnut sitäkään ajatella/pelätä.

Nyt olen onnellisessa parisuhteessa mieheni kanssa ja meillä yhteiset lapset. Jos jostain syystä tulisi ero niin en välttämättä haluaisi uutta suhdetta lainkaan. Jos mies olisi todella itselle sopiva niin sitten voisin varmaankin tapailla mutta tuskin haluaisin muuttaa yhteen. Taloudenkin puolesta niin paljon helpompaa kun omat asunnot. Silloin viikonloppulapsetkaan eivät haittaisi lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

En edes tapailee ihmistä, jolla on lapsia. En halua omia lapsia ja vielä vähemmän jonkun vieraan kakaroita elämääni.

Sama. Ehkä kamalin tilanne mitä voin kuvitella olisi, jos mies ei kertoisi etukäteen lapsistaan. Ehtisin jo ihastua tai jopa rakastua mieheen, kunnes totuus paljastuisi. En todella tiedä mitä tekisin. Ikävä kyllä näitä salailijoita on, kenties juuri siksi, että joku pahaa-aavistamaton haksahtaisi. Minusta tuo on asia joka pitäisi kertoa heti kättelyssä.

En todellakaan edes harkitsisi deittailua ihmisen kanssa jolla on lapsia. Hyi olkoon!

Haittaa. Poikkeuksena anna pienen mahdollisuuden että voisin olla yhdessä jonkun sellaisen miehen kanssa jonka lapset asuvat jo omillaan.

Mutta kun en omiakaan missään nimessä halua niin en kyllä siedä kenenkään toisen lisääntymistuotoksia enkä muokkaa elämääni heidän hyväkseen.

Olen itse tässä ulkopuolisena - eli tuo ei ole minun tilanteeni kun en itse enää etsi ketään tai mieti uutta suhdetta - mutta silmät minulla on ja korvat ja ikääkin kertynyt. Joten väitän:

KAIKKIA eronneen isäihmisen kanssa liittoon menneitä haittaavat AINA ne lapset miehen edellisestä liitosta. Uusperheen „malli“ on vain sellainen, että onnistumista pitää jostain syystä aina mainostaa. Kukaan uusi vaimo ei pidä tilanteesta.

Hammasta siinä purraan, ja kovia kolhuja saa uusi nainen. Aina joku vertaa lasten oikeaan äitiin, aina on huonommassa asemassa, aina on mentävä lasten loma-aikojen mukaan, aina kritisoidaan, aina on joustettava mitä juhlissa tulee j.n.e. Ruokaa saa tehdä ja siivota. Mutta sananvaltaa ei ole.

Älkää ymmärtäkö tätä niin, että en pitäisi tärkeänä lasten suhdetta isään! Tässä nyt on vain se minun käsitykseni sen uudelleen naisen asemasta. Paljon olen elämäni aikana näitä liittoja nähnyt. Jos olisitte rehellisiä, myöntäisitte!

Itse elän juuri tällaista vaihetta. Omat lapset ovat jo kotoa pois mutta miehellä vielä kaksi ala ikäistä. Elämä on yhtä painajaista. Minua yritetään väkisin vääntää vastuuseen lapsien hoidosta vaikka ei edes asuta yhdessä. Velvoitteita luetellaan mutta oikeuksia ei ole enää edes omaan elämään. En voi suositella kenellekään. Miksi naisen oletetaan ottavan aina vastuun lapsista vaikka ne ei ole edes omia? Ero tästä tulee eihän tällaista perhe helvettiä jaksa kukaan. Minäkö hoidan mukulat että mies jaksaa töiden jälkeen vielä harrastaa, ei kiitos. Jokainen hoitaa omansa ja se siitä.

Ei haittaisi. Tarvitsen itse paljon omaa aikaa ja sitä olisi silloin, kun kumppani olisi lastensa kanssa lapsiviikolla.