Vanhempani matkustelevat useita kertoja vuodessa, tosin nyt koronan aikaan eivät. Mutta ennen viihtyivät tammikuussa Thaimaassa.
Se on 20-vuotinen perinne. Veljeäni ja minua vähän jännittää heidän matkaamisensa kun ikää molemmilla 80v.
Muita aikuisia lapsia joiden vanhemmat matkustelevat vanhoina?
Kommentit (12)
Laita ne vanhainkotiin ja pankkikortit yms. pois. Niitä huijataan kuitenkin. Kaikille parasta.
Sisareni asuu hankalan matkan päässä ulkomaille (3 lentoa, min 24h matka). Aion lähteä sinne seuraavan kerran vanhempieni kanssa samaa matkaa, koska kuntonsa on koronan aikaan huonontunut ja kielitaito on enintään keskinkertainen. Joten nyt kun kaikki ei varmasti vaihtokentillä ja maahantulossa mene kuten ennen, niin en uskalla päästä heitä kahdestaan matkaan. Ja on minunkin ikävä siskoani.
Ei sitä ihmisiä noin vaan laiteta vanhainkotiin. Ahneuden kiilto silmissäsi häikäisee ja tyhmyytesi eritoten. Antakaa heidän nauttia elämästään , itse hankituilla rahoillaan. Eivät kaikki vanhatkaan ole tyhmiä tai huijattavissa.
Eipä tossa muu auta kuin antaa mennä ja valmistautua ottamaan sinkkiarkussa takaisin.
Kysymys on suunnilleen yhtä järkevä kuin "päästäisitkö 20v lapset kahdestaan Thaimaahan".
Siitä ne ruuhkavuodet vasta alkaa kun vahdittavana on lasten lisäksi omat vanhemmat.
Ei kai tossa muu auta kuin valistaa matkan vaaroista ihan kuten nuorisoakin. Ja todellakin tarkistaa, että ne vakuutukset on kunnossa. Ja miettiä etukäteen mitä sitten tehdään jos tulee joku karanteeni.
Vierailija kirjoitti:
Sisareni asuu hankalan matkan päässä ulkomaille (3 lentoa, min 24h matka). Aion lähteä sinne seuraavan kerran vanhempieni kanssa samaa matkaa, koska kuntonsa on koronan aikaan huonontunut ja kielitaito on enintään keskinkertainen. Joten nyt kun kaikki ei varmasti vaihtokentillä ja maahantulossa mene kuten ennen, niin en uskalla päästä heitä kahdestaan matkaan. Ja on minunkin ikävä siskoani.
Siis kenellä huono kielitaito? Siskollas tuskin jos asuu ulkomailla, mutta sulla vai vanhemmilla?
Tietävätkö jo, että siellä nostetaan suojaikä 16 vuotiaaseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisareni asuu hankalan matkan päässä ulkomaille (3 lentoa, min 24h matka). Aion lähteä sinne seuraavan kerran vanhempieni kanssa samaa matkaa, koska kuntonsa on koronan aikaan huonontunut ja kielitaito on enintään keskinkertainen. Joten nyt kun kaikki ei varmasti vaihtokentillä ja maahantulossa mene kuten ennen, niin en uskalla päästä heitä kahdestaan matkaan. Ja on minunkin ikävä siskoani.
Siis kenellä huono kielitaito? Siskollas tuskin jos asuu ulkomailla, mutta sulla vai vanhemmilla?
Vanhemmillani. Ovat 75+ ja toisella on koronan aikana diagnosoitu Parkinson. Jos maahantulossa tulee jotain uutta ja outoa tai koronakaranteenia tms. niin eivät pärjää. Lisäksi liikkuvat huonommin kuin ennen. Ovat siis todella kiitollisia jos käytän lomani siihen, että lähden roudaamaan heitä toiselle puolelle maapalloa. Joutuvat kyllä selviämään kotimatkasta yksin, koska en minä voi sinne kuukaudeksi jäädä. Työpaikallani ei saa vakuutussyistä tehdä etätöitä ulkomailla, olen kysynyt.
80-vuotias isäni asuu talvet Espanjassa ja saman ikäinen äitini matkustelee paljon. Mikä minä olen heitä neuvomaan? Vai pitäisikö eristää kotiinsa karanteeniin, että elävät pidempään, tuhlaavat vähemmän ja jättävät enemmän perintöä?