Oletko tietoisesti valinnut ettet (enää) pyri parisuhteeseen?

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 18:31"]

Lähinnä tässä nyt sitä kulmaa haen, että onko se päätös tuntunut hyvältä vielä vuosienkin jälkeen, vai oletko alkanut tuntea olosi ikävällä tavalla yksinäiseksi ja mahdollisesti kokenut valinnan olleen virhe?

Olen naimisissa, mutta harkitsen eroa silläkin tiedolla etten luultavasti enää koskaan sitten olisi parisuhteessa miehen kanssa. Syynä on että olen ollut jo vuosia seksuaalisesti haluton (tiedän kokemuksesta että ihastumisen myötä se menee ohi, mutta olen jokaisessa suhteessani aina muuttunut haluttomaksi viimeistään kolmen vuoden jälkeen), enkä ole kovin innostunut myöskään muokkaamaan tätä keski-ikäistä ulkonäköäni sellaiseksi että se kelpaisi uusille miehille. Jos nyt eroan niin pitää olla valmis olemaan loppuikäni ilman miestä.

Monen vuoden huonon avioliiton jälkeen on, etenkin kun ei seksiä tulisi ikävä, helppo ajatetlla ettei se paljonpeloteltu yksinäinen vanhuus olisi oikeastaan yhtään hullumpaa. Mutta pelkään että olen väärässä enkä vain tiedä mistä puhun, ja siksi kaipaisin teidän kokemuksianne itse valitusta yksinelämisestä.

[/quote]

8 vuotta sitten tuli ero pitkästä avioliitosta, kun mies rakastui erittäin nuoreen naiseen, omaan oppilaaseensa (joka oli tuolloin vasta 17, mieheni silloin 37). Päätin kun erosin, että en enää ikinä ala uuteen suhteeseen. Omistaudun vain äitiydelle ja työlle. 8 vuoden aikana en ole tapaillut ketään, eikä ole ollut seksielämää. Seksuaalisuuden muuten saa kuoletettua Zoloft-nimisellä masennuslääkkeellä lopullisesti, ellei muuten meinaa kadota. Välillä kaipaan läheisyyttä, mutta senkin olon saa nykyisin jo ajatuksen voimalla katoamaan. En ole vuosiin edes halannut ketään. En ole enää kiinnostunut miehistä. Minua on useammankin kerran yritetty iskeä, mutta olen torjunut kaikki ehdotukset ja tulen torjumaan.

Pärjäät kyllä.

Kiitos vastauksesta.

En mä halua "kuolettaa" seksuaalisuuttani, ongelma on nimanomaan se ettei se ole minulla kovin vahva. Jos olisi joku pilleri jolla tietäisin haluavani seksiä pitempäänkin kuin rakastumisen huuman aikana niin ilman muuta alkaisin napsia niitä. Ikävä kyllä sellaista pilleriä ei ole, joten pitkä parisuhde ei ole minulle mahdollisuus, ja tunnen olevani liian vanha ja väsynyt metsästämään lyhyitäkään.

Olen ollut pitempään kuin vuoden sinkkuna viimeksi joskus parikymmentä vuotta sitten, joten en oikein tiedä miten asia osaltani tässä iässä sujuisi.

Olen aina ollut tietoisesti _pyrkimättä_ parisuhteeseen. Joidenkin kanssa ne on vaan tavallaan niinku itsestään muodostuneet, se ei ole ollut mitenkään tietoinen valinta kun on vaan yhtäkkiä tajunnut, että tässähän on nyt hengaillut tämän tyypin kanssa monta kertaa viikossa ja tykkään siitä. Mutta pyrkimisen käsitän sen kun jotkut ihan etsimällä etsii seurustelukumppania. Ei se mielestäni vaan toimi niin.

Minulla muuten tuo sama, että noin kolmen vuoden jälkeen seksuaaliset halut helposti katoaa. Täytyy vaan nähdä tosi paljon enemmän vaivaa ja tehdä enemmän töitä sen suhteen, että se kipinä pysyy, kun ei ole enää sitä kolmen vuoden alkuhuumaa siinä. Sehän on siis tieteellisesti todistettu että alkuhuuma on sen 2-3 vuotta, joten on ihan luonnollista että sen jälkeen saattaa halut huveta jos niiden eteen ei tehdä töitä.

Aika moni ylipäätään tekee sen virheen, että menee parisuhteeseen vaan olemaan. Vaikka todellakin sinne pitäisi mennä tekemään hommia sen toisen kanssa. Jos vaan oleskelee niin kyllä se homma kusahtaa.

Tein eron yhteydessä tietoisen päätöksen olla etsimättä uutta miestä.  Avioliittoni päättyi suureen pettymykseen ja en halunnut kokea sellaisia tunteita enää. 10 vuotta lasten kanssa on mennyt ihan hyvin. Vanhuus itsekseni tuntuu hyvältä ajatukselta, olen tähänkin saakka selvinnyt omillani. Sitä paitsi miehet raihnaistuvat nopeammin kuin naiset, enkä halua viettää viimeisiä terveitä vuosiani jonkun toisen omaishoitajana.

Olen tyytynyt osaani eronneena naisena, mutta en koskaan voisi _päättää_ etten enää koskaan halua parisuhdetta. Mielestäni voi elää täysipainoista elämää yksinkin, mutta en sulje pois ihmissuhdettakaan.

Jos sopiva ihminen tulee vastaan, miksi kieltäytyä?

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 18:31"]

Lähinnä tässä nyt sitä kulmaa haen, että onko se päätös tuntunut hyvältä vielä vuosienkin jälkeen, vai oletko alkanut tuntea olosi ikävällä tavalla yksinäiseksi ja mahdollisesti kokenut valinnan olleen virhe?

Olen naimisissa, mutta harkitsen eroa silläkin tiedolla etten luultavasti enää koskaan sitten olisi parisuhteessa miehen kanssa. Syynä on että olen ollut jo vuosia seksuaalisesti haluton (tiedän kokemuksesta että ihastumisen myötä se menee ohi, mutta olen jokaisessa suhteessani aina muuttunut haluttomaksi viimeistään kolmen vuoden jälkeen), enkä ole kovin innostunut myöskään muokkaamaan tätä keski-ikäistä ulkonäköäni sellaiseksi että se kelpaisi uusille miehille. Jos nyt eroan niin pitää olla valmis olemaan loppuikäni ilman miestä.

Monen vuoden huonon avioliiton jälkeen on, etenkin kun ei seksiä tulisi ikävä, helppo ajatetlla ettei se paljonpeloteltu yksinäinen vanhuus olisi oikeastaan yhtään hullumpaa. Mutta pelkään että olen väärässä enkä vain tiedä mistä puhun, ja siksi kaipaisin teidän kokemuksianne itse valitusta yksinelämisestä.

[/quote]

Kyllä se ulkonäkö kelpaa myös laittamatta, on miehiä joille se ei ole tärkeää, vaan että on lähellä ihminen jonka kanssa voi tuntea, ei vain seksin vaan myös hellyyden. Mies vailla hellyyttä.