Lue keskustelun säännöt.
Mies liian kiinni äidissään, kokemuksia?
19.11.2014 |
Tapailen uutta miestä, vähän alle 30-vuotiasta, ja korvaan alkaa pikkuhiljaa särähtämään se miten paljon hän puhuu äidistään. Kyseessä on yksinhuoltajaäidin ainut lapsi, joten ymmärrettävästi heillä on läheiset välit (itselläni on 3 sisarusta, joten en osaa kuvitella millaista olisi olla vain kaksin toisen vanhemman kanssa), mutta jostain syystä asia on alkanut häiritä. Mies asuu kyllä omillaan ja melko kaukanakin äidistään, mutta silti mies puhuu äidistään enemmän kuin ystävistään tai muista läheisistään, eikä hän harrasta esim. matkailua kavereiden kanssa, vaan äitinsä. Olen käsittänyt, että hän viettää äitinsä luona ainakin kaksi viikonloppua kuukaudessa, ja lähempänä asuvien isovanhempiensa luona muut viikonloput.
Toivottavasti ymmärrätte, mitä ajan takaa. Minullakin on läheiset välit perheeseeni, mutta en enää kävisi lapsuudenkodissani esim. yökylässä. Olisi hirveä ajatus seurustella miehen kanssa, joka roikkuu äidissään ja jonka äiti mahdollisesti ei myöskään halua päästää pojastaan irti. Esim. sellaiseen suhteeseen en pystyisi, jossa pariskunta ei voisi vaikka matkustella kahdestaan, vaan toisen äiti pitäisi ottaa mukaan. Vaikka perheen tuleekin olla tärkeä, niin puolison kuuluu silti mielestäni mennä edelle, ja mietin, onko tässä huonoja merkkejä ilmassa. Mieheltä asiaa on aika mahdoton kysyä, sillä miten voisi muotoilla kysymyksen "onko äitisi sinulle ehkä vähän liian tärkeä" ilman että loukkaa toista.
Mitä mieltä olette?
Kommentit (52)
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:05"]Mun mielestä puoliso on samalla tasolla kuin muutkin perheenjäsenet, vanhemmat, sisarukset, lapset. Kukaan ei mene toisen edelle.
[/quote]
Mä oon toista mieltä. Kyllähän puolison tarvitsee olla numero ykkönen. Lapsetkin on vaan lainassa. Ja kyllä rakastan mun perhettä yli kaiken ja kuolisin lasteni puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 14:38"]
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 06:18"]
Tapailet miestä ja mielestäsi sinun pitäisi olla tärkein? Hmmm... eipä ole sinullakaan kovin pienet vaatimukset. Avaapa tämä ajatuksesi miehelle, eiköhän se ongelma ratkea sillä.
[/quote]
Onhan sinullakin pointtisi, mutta toisaalta milloin muulloin kuin suhteen ihan alussa miehen pitäisi olla sen verran enemmän ihastuksissaan naiseensa kuin äitiinsä, että puheet liikkuvat muissa asioissa? Jos edes hormonit eivät saa suuta suppuun äidistä yhtään, eihän se vaikuta hyvältä.
Toki tässäkin pätee se härjistä puhuu joka härjillä ajaa, mutta sittenkin herää kysymys, miksei nuori mies parhaassa iässään ymmärrä rakentaa itselleen perheensä ja sukunsa ulkopuolista elämää. Sillä itsenäistyessäänhän nuori ihminen ajattelee vanhempiensakin parasta - rakentaessaan oman elämänsä perusteet kuntoon hän myös kehittää taidot, joiden ansiosta hänellä on omana taustatukenaan hyvä perhe ja toimivat suhteet työpaikalla, jotta hän jaksaa paremmin siinä vaiheessa, kun vanhempia pitää alkaa tosissaan huoltaa.
Te jotka julistatte yh-perheen yhteenhitsautuneisuutta ja pidätte tiiviitä ja läheisiä suhteita synonyymina - olisitte uskottavampia, jos ottaisitte kirjoituksessanne vakavasti huomioon mahdollisuuden, että on olemassa vääränlaistakin tiiviyttä, ja siihen osallistuvat eivät sitä itse tunnista. Aikuistumisen pitäisi olla vieläkin vakavammin otettava projekti silloin, kun mikään kitka ei siihen pakota kun suhteet ovat niin kiinteät.
Jos yh-äidistä ei ole rakentamaan itselleen uusia ihmissuhteita, se ei ole liikuttava pieni yksityiskohta hänen herttaisessa persoonassaan, vaan vakavasti otettava ongelma. Jokaviikonloppuinen jatkuva tekohengitys saattaa silloin olla pahin karhunpalvelus - äiti sinnittelee arkipäivien yli keskittyen vain perjantai-illan huumaan lapsen palatessa kotiin, ja silloin kaikki oma aktiivisuus vähenee entisestään. Eipä silloin lapsikaan opettele ajattelemaan omaa vastuutaan oman elämänsä rakentajana. Jää parisuhteet syntymättä ehkä kokonaan, tai ne kuihtuvat alkuunsa, kun kerran tilaa uudelle ihmiselle ei ole.
Minusta on kauhean surullista, että ihmiset yrittävät jatkuvasti selittää sosiaalisen uimataidottomuuden pois, vaikka se on invalidisoiva puute, jonka pitäisi ilman muuta lähettää omistajansa uimakouluun.
[/quote]
Jaa, meillä suku ja perhe tapaa toisiaan kuulumistenvaihdon, pelaamisen, syömisen jne. merkeissä. Miksi olisi oikeutetumpaa tai parempaa, että kyläilyt tapahtuisivat suvun ulkopuolelle kuin sisäpuolelle?
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:05"]
Mun mielestä puoliso on samalla tasolla kuin muutkin perheenjäsenet, vanhemmat, sisarukset, lapset. Kukaan ei mene toisen edelle.
[/quote]
Minusta taas ateistina se kohta Raamatusta on ehdottomasti paras, jossa kehotetaan miestä irtautumaan vanhemmistaan ja liittymään vaimoonsa. Jos tällaista ei tehdä, vaan kaikki ovat oleellisesti samalla viivalla, silloin uusin tulija on ensimmäinen lähtijä ihan kuin missä tahansa firmassa, ja tulokasta ei kukaan tue ennen kuin hänet on jo masennettu. Vakava aikuistuminen parisuhteineen perheineen ei silloin vain tapahdu, jos se psyykkinen loikka jää ottamatta.
Yh-mammat älkää kasvattako näitä vitun vellihousuja! Niitä ei pirukaan kestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 19:03"]
Okei, ehkä tässä ap on enemmän kyse siitä, että sulla on erilaiset perhesiteet kuin miehelläsi, ja perhe on teille erilailla tärkeä. Ei vanhemmista välittäminen ja läheiset välit tarkoita välttämättä sitä, että on liian kiinni vanhemmissaan.
[/quote]
Ap:han sen itse määrittelee, onko mies hänen mielestään liian kiinni äidissään. Itse kannatan ihan täysillä läheisiä välejä sukulaisiin, molemminpulista apua ja yhteisöllisyyttä, mutta siinä vaiheessa jos alkaa kunnollista parisuhdetta ja omaa perhettä perustaa, joutuu miettimään, mikä oikeastaan on se perhe, jolle haluaa ensisijaisesti aikaansa antaa. Jos on esim. joka viikonloppu vanhemmillaan tai muilla sukulaisilla, ei siinä paljon jää vapaa-aikaa seurustelukumppanille.
Mies viettää aikaa paljon äitinsä kanssa, tämä on vielä mulle ok, lähinnä kiinnostaa, minkä laatuinen se suhde on. Että liittyykö siihen esimerkiksi painostusta, että pojan pitää tulla joka viikonloppu käymään, ja jos ei tule, alkaa kysely ja ruikutus. Tai jos ollaan yhetydessä paljon, onko se tasa-arvoista kuulumisten vaihtoa, vai (todennäköisemmin äidin puolelta) halua kytätä ja olla perillä kaikista menoista, antaa ohjeita joka asiaan jne. Toisinsanoen onnistuuko irtautuminen kivuttomasti ja ilman (pojan tai miniän) syyllistämistä sitten kun/jos haluaakin vähän löysätä napanuoraa ja antaa enemmän aikaa ja tilaa parisuhteelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapailet miestä ja mielestäsi sinun pitäisi olla tärkein? Hmmm... eipä ole sinullakaan kovin pienet vaatimukset. Avaapa tämä ajatuksesi miehelle, eiköhän se ongelma ratkea sillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikuisuuteen kuuluu se että on irtaantunut vanhemmistaan. Sinun poikaystävä ei ole
Tuosta on tosi vaikea sanoa mitään pelkästään ap:n kirjoituksen perusteella, koska ap:lla on negatiivinen asenne asiaan eikä voi tietää paljonko sei vaikuttaa tekstin luonteeseen.
Jokainen yksinhuoltajan ainoa lapsi tietää, että parivaljakosta muodostuu tiivis yksikkö, mikäli vanhempi hoitaa lapsen asiallisesti eikä hillu baareissa. Lapsi alkaa vanhemmiten tajuta sen, mitä uhrauksia vanhempi on hänen eteensä tehnyt ja kuinka paljon nähnyt vaivaa. Lisäksi lapsi tajuaa sen ainakin alitajuisesti, että on täysin riippuvainen tuosta ainoasta vanhemmastaan. Jos suhde on hyvä, tämä johtaa vastavuoroisuuteen ja haluun pitää huolta vanhemmasta. Usein lapsen aikuistututta vanhempi jää kotiin yksin ja vanhemman sosiaalinen verkosto on voinut jäädä heikoksi, kun vuosikausia elämä on mennyt töissäkäyntiin ja lapsesta huolehtimiseen. Harva lapsi tällöin vaan kääntää selkänsä ja jättää vanhemman yksin vaan haluaa käydä kylässä viikottain tai mahdollisimman usein. Kun sisaruksiakaan ei ole, ei voi jakaa tuota vastuuta toisen kanssa vaan se on hoidettava yksin.
Ap, jos tuntuu pahalta ajatus siitä, että äidin sairastuttua/vanhennuttua poika hoitaa äitiään ja haluaa hänet vaikka pidemmäksi aikaa teille asumaan, kannattaa jo nyt miettiä eri suuntiin lähtemistä. Minulle oli itsestään selvää, että hoidan äitini loppuun asti enkä muuttaisi satojen kilometrien päähän äidistä ellei hän muuttaisi mukana.
-yksinhuoltajan tervepäinen tytär
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 14:46"]
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 14:38"]
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 06:18"]
Tapailet miestä ja mielestäsi sinun pitäisi olla tärkein? Hmmm... eipä ole sinullakaan kovin pienet vaatimukset. Avaapa tämä ajatuksesi miehelle, eiköhän se ongelma ratkea sillä.
[/quote]
Onhan sinullakin pointtisi, mutta toisaalta milloin muulloin kuin suhteen ihan alussa miehen pitäisi olla sen verran enemmän ihastuksissaan naiseensa kuin äitiinsä, että puheet liikkuvat muissa asioissa? Jos edes hormonit eivät saa suuta suppuun äidistä yhtään, eihän se vaikuta hyvältä.
Toki tässäkin pätee se härjistä puhuu joka härjillä ajaa, mutta sittenkin herää kysymys, miksei nuori mies parhaassa iässään ymmärrä rakentaa itselleen perheensä ja sukunsa ulkopuolista elämää. Sillä itsenäistyessäänhän nuori ihminen ajattelee vanhempiensakin parasta - rakentaessaan oman elämänsä perusteet kuntoon hän myös kehittää taidot, joiden ansiosta hänellä on omana taustatukenaan hyvä perhe ja toimivat suhteet työpaikalla, jotta hän jaksaa paremmin siinä vaiheessa, kun vanhempia pitää alkaa tosissaan huoltaa.
Te jotka julistatte yh-perheen yhteenhitsautuneisuutta ja pidätte tiiviitä ja läheisiä suhteita synonyymina - olisitte uskottavampia, jos ottaisitte kirjoituksessanne vakavasti huomioon mahdollisuuden, että on olemassa vääränlaistakin tiiviyttä, ja siihen osallistuvat eivät sitä itse tunnista. Aikuistumisen pitäisi olla vieläkin vakavammin otettava projekti silloin, kun mikään kitka ei siihen pakota kun suhteet ovat niin kiinteät.
Jos yh-äidistä ei ole rakentamaan itselleen uusia ihmissuhteita, se ei ole liikuttava pieni yksityiskohta hänen herttaisessa persoonassaan, vaan vakavasti otettava ongelma. Jokaviikonloppuinen jatkuva tekohengitys saattaa silloin olla pahin karhunpalvelus - äiti sinnittelee arkipäivien yli keskittyen vain perjantai-illan huumaan lapsen palatessa kotiin, ja silloin kaikki oma aktiivisuus vähenee entisestään. Eipä silloin lapsikaan opettele ajattelemaan omaa vastuutaan oman elämänsä rakentajana. Jää parisuhteet syntymättä ehkä kokonaan, tai ne kuihtuvat alkuunsa, kun kerran tilaa uudelle ihmiselle ei ole.
Minusta on kauhean surullista, että ihmiset yrittävät jatkuvasti selittää sosiaalisen uimataidottomuuden pois, vaikka se on invalidisoiva puute, jonka pitäisi ilman muuta lähettää omistajansa uimakouluun.
[/quote]
Jaa, meillä suku ja perhe tapaa toisiaan kuulumistenvaihdon, pelaamisen, syömisen jne. merkeissä. Miksi olisi oikeutetumpaa tai parempaa, että kyläilyt tapahtuisivat suvun ulkopuolelle kuin sisäpuolelle?
[/quote]
Se, että niitä tapahtuisi myös ulospäin, ja sitäkin enemmän siinä vaiheessa, jossa nuoren opiskelijan kuuluisi luoda suhteita tuleviin kollegoihinsa ja opetella pärjäämään maailmassa. Kaikki meistä eivät työllisty perheyritykseen, ja hyvä niin, kun tiedetään niiden ongelmat. Mutta teidän suvunpalvojien kanssa on näköjään mahdotonta keskustella, kun kantaa ei oteta siihen mitä toinen sanoo, hoetaan vain omaa viestiä. Suvussa opittua käytöstä sitten epäilemättä sekin?
Vaikea sanoa, mutta minuakin huolestuttaisi. En kestäisi jatkuvaa puhetta äidistä, saati sitä jos jäisin oikeasti kakkoseksi koska äiti on tärkein. Puistatus... Mutta ethän tiedä vielä olisiko tilanne niin paha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka onkin periaatteessa kiva että äidin kanssa synkkaa, niin vähän luotaantyöntävältä tuo jo vaikuttaa. Mutta jos mies on muuten hyvä, katsele vielä tilannetta.
Totta, en tiedä vielä varmaksi miten asia on. Mutta alkaa tökkimään kun tuosta äidistä kuulee joka päivä moneen kertaan jotain. Jopa pienemmät, mitättömät viittaukset tökkivät jo pahasti. En ole tuota äitiä siis tavannut. Mies on muuten todella fiksu ja järkevä, joten voisi luulla ettei hän voi mitenkään olla niin epänormaalin kiintynyt äitiinsä kuin pelkään. On vain ikävää, että minulle on tullut se vastareaktio, että en haluaisi kuulla äidistä enää sanaakaan, nähdä enää mitään kuvia, saati tavata häntä. Voi olla että ylireagoin, mutta mieskin saisi hieman harjoittaa itsekritiikkiä.
Ap
No mun exän äiti oli päivätolkulla meillä aina yökylässä. Äiti sitä ja äiti tätä.. Oli myös yh:n ainoa lapsi. Nyt saa nyxä passata noita kahta ja vetäytyä sitten sivummalle että äiti ja poika saa olla rauhassa.
Mulla on ollut näitä kaksi. Toisella katkera ja väkivaltainen äiti, johon poika oli kuitenkin pikkulapsen logiikalla pakkomielteisen fiksoitunut. Vihasi muita naisia, minuakin, mutta palvoi kylmää äitiään. Toisella sankarilla taas oli mökkihöperö yksinäinen äiti, jonka eristäytyneisyyttä poika oikein ruokki. Olivat liikaa kahden, sen sijaan että olisi antanut äitinsä vihdoinkin kokeilla omia siipiään, tavata uusia ihmisiä. Kummankin kanssa kuvioon alkoivat vähitellen tulla insestiin viittaavat puheet, mm. viittaukset äidin vartalon kauneuteen ja äidin voimakkaaseen vetovoimaan, jota ei voi selittää. Ensin mainittu mies muuttui lopulta väkivaltaiseksi, toinen muutti takaisin äitinsä luo.
Minulla ollut vuosia mies joka äidissään kiinni /äiti ei päästä irti. Tajusin sen vasta kun sairastuin vakavasti (mulla pitkät piuhat kait). Nyt olen työntänyt äidin elämästäni pois ja mieskin alkaa hyväksyä tämän. Mies on tekemisissä äitinsä kanssa, mut vähemmän.
Mun ja miehenkin suhde lähentynyt tämän myötä.
Sinuna tarkkailisin tilannetta, mutten kysyisi mieheltä mitään. Hän mahd.kieltäisi asian.
Ja olen samaa mieltä kanssasi, puoliso menee muun suvun edelle.
Tsemppiä sulle!
Sitä mieltä olen, että sun puhe ainakin vaikuttaa ihan selväjärkiseltä. Kokisin itse tuossa tilanteessa aivan samoin.
Kun mietin 18-vuotiasta tuttuani, niin niin eipä tuo koskaan puhu vanhemmistaan tai sisaruksistaankaan, vaikka keskusteltaisiin pitkäänkin. Meillä on onneksi muitakin puheenaiheita. Toki joskus kyselen muiden kuulumisia, ja kysymyksiin vastaa tietenkin. Ihanaa on seurata miten nuori ihan hirmuisen kovasti haluaa itsenäistyä ja irroittautua perheestään. Nauttii iän tuomasta vapaudesta kovasti. Ja minä pidän tuota kaikkea oikein terveenä kehityksenä, ja mun milestä tuo itsenäistyminen tekee hänelle hyvää.
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 06:18"]
Tapailet miestä ja mielestäsi sinun pitäisi olla tärkein? Hmmm... eipä ole sinullakaan kovin pienet vaatimukset. Avaapa tämä ajatuksesi miehelle, eiköhän se ongelma ratkea sillä.
[/quote]
Onhan sinullakin pointtisi, mutta toisaalta milloin muulloin kuin suhteen ihan alussa miehen pitäisi olla sen verran enemmän ihastuksissaan naiseensa kuin äitiinsä, että puheet liikkuvat muissa asioissa? Jos edes hormonit eivät saa suuta suppuun äidistä yhtään, eihän se vaikuta hyvältä.
Toki tässäkin pätee se härjistä puhuu joka härjillä ajaa, mutta sittenkin herää kysymys, miksei nuori mies parhaassa iässään ymmärrä rakentaa itselleen perheensä ja sukunsa ulkopuolista elämää. Sillä itsenäistyessäänhän nuori ihminen ajattelee vanhempiensakin parasta - rakentaessaan oman elämänsä perusteet kuntoon hän myös kehittää taidot, joiden ansiosta hänellä on omana taustatukenaan hyvä perhe ja toimivat suhteet työpaikalla, jotta hän jaksaa paremmin siinä vaiheessa, kun vanhempia pitää alkaa tosissaan huoltaa.
Te jotka julistatte yh-perheen yhteenhitsautuneisuutta ja pidätte tiiviitä ja läheisiä suhteita synonyymina - olisitte uskottavampia, jos ottaisitte kirjoituksessanne vakavasti huomioon mahdollisuuden, että on olemassa vääränlaistakin tiiviyttä, ja siihen osallistuvat eivät sitä itse tunnista. Aikuistumisen pitäisi olla vieläkin vakavammin otettava projekti silloin, kun mikään kitka ei siihen pakota kun suhteet ovat niin kiinteät.
Jos yh-äidistä ei ole rakentamaan itselleen uusia ihmissuhteita, se ei ole liikuttava pieni yksityiskohta hänen herttaisessa persoonassaan, vaan vakavasti otettava ongelma. Jokaviikonloppuinen jatkuva tekohengitys saattaa silloin olla pahin karhunpalvelus - äiti sinnittelee arkipäivien yli keskittyen vain perjantai-illan huumaan lapsen palatessa kotiin, ja silloin kaikki oma aktiivisuus vähenee entisestään. Eipä silloin lapsikaan opettele ajattelemaan omaa vastuutaan oman elämänsä rakentajana. Jää parisuhteet syntymättä ehkä kokonaan, tai ne kuihtuvat alkuunsa, kun kerran tilaa uudelle ihmiselle ei ole.
Minusta on kauhean surullista, että ihmiset yrittävät jatkuvasti selittää sosiaalisen uimataidottomuuden pois, vaikka se on invalidisoiva puute, jonka pitäisi ilman muuta lähettää omistajansa uimakouluun.