Miä tekisitte jos olisitte minä?
Olen useampana päivänä valittanut miehelleni tolkutonta väsymystä ja että en jaksa hoitaa kaikkia kodin asioita yksin. Väsymykseen on syynä vakava fyysinen sairastaminen, jonka hän kyllä tietää. Mennään riskirajoilla niin henkisen kuin fyysisenkin jaksamisen kanssa. En ole saanut apua häneltä, en lasten, enkä kodin hoidossa. Tänään viimeksi pyysin, että saisin levätä edes tunnin verran. En saanut. Olen ollut käskytettävänä koko päivän. Olimme tulossa kotiin autolla, kun en jaksanut edes vastailla jonninjoutaviin asioihin ja hän kysyi, miksi mökötän. Sanoin olevani vain todella väsynyt. Kysyin, miksi hän ei voi kuulla, kun sanon, että olen väsynyt. Ei vastannut. Päästiin pihaan, ja nousin ylös autosta sanomatta mitään ja menin kotiin. Hän huusi perääni "haista paska". Ilmeisesti loukkaantui, kun en jäänyt mitään pusipusihalihaleja antamaan, kun oli menossa taas menoihinsa.... Jälleen. Ja minä jouduin taas yksin kotiin hoitamaan lapsia ja siivoamaan. Laitoin "kiitos" -viestin. Että olenpa tosiaan tuon haistattelun tarpeessa tässä jaksamistilassa. Jouduin soittamaan toisesta asiasta hänelle, mutta äijä sen kuin iski sitten luuria korvaan. Ei kuulema tarvitse kuunnella minun "asiatonta valitusta siitä miten hän tekee kaiken väärin. Ei ole ANSAINNUT." Hohhhoijjaa. Mitä tekisitte, miten laitetaan tommoinen itsekäs ruotuun?!!! Kuinka moni nainen oikeasti katsoisi tuollaista miestä?
Kommentit (3)
Jos sulla on sairaus, joka aiheuttaa väsymystä, pistäisin lusikat jakoon, ellen käyttäisi tuota välillä tekosyynä, silloin toinen ei voi tietää, milloin väsyttää, milloin vältellään...
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 19:30"]Jos sulla on sairaus, joka aiheuttaa väsymystä, pistäisin lusikat jakoon, ellen käyttäisi tuota välillä tekosyynä, silloin toinen ei voi tietää, milloin väsyttää, milloin vältellään...
[/quote] Hä?
Aivan ensimmäisenä karistaisin tuon marttyyriuden viitan harteiltani. Olisin kuin aikuinen ihminen ja istuisin alas ja käskisin miehen keskustelemaan asioista kanssani.