Matemaattinen oppimishäiriö pilaa elämäni
Minulla on vaikea matemaattinen oppimishäiriö ja minusta tuntuu, että elämäni on sen vuoksi pilalla.
Lukion jouduin keskeyttämään, kun en saanut kursseja läpi jatkuvista uusintayrityksistä huolimatta ja samalla murheena oli matematiikka ja fysiikka.
En osaa laskea edes mitään tavallisia peruslaskutoimituksia, kaikki yksinkertaisetkin tehtävänannot menevät aivan yli hilseen.
Taloudenhallinta kuitenkin sujuu ja arkisissa asioissa kyllä leikkaa, reseptien kanssa ei ole ongelmia ja muutkin tällaiset arkista laskutaitoa vaativat askareet sujuvat, mutta opinnoissa tämä on valtava haaste.
Lukiosta vaihdoin ammattikouluun ja opinnot ovat sujuneet hyvin, mutta täällä olisi sitten se matematiikka, fysiikka ja kemia vielä suoritettavana. Tentit ei mene läpi millään eikä resursseja tukeen ole. Olen myös kuopannut haaveeni jatko-opinnoista ja tämän myötä työllistymisestä.
Inhoan itseäni todella ja ajatukseni käyvät päivä päivältä synkemmiksi, en näe tästä tilanteesta ulospääsyä enkä koe, että elämä olisi elämisen arvoista ilman vähintään amk-tutkintoa nykypäivän työmarkkinoilla.
Olen jatkuvasti itkuinen, stressaantunut, ahdistunut ja itsetuhoinen koska tulevaisuudennäkymäni ovat niin synkät.
En voi tehdä mitään sellaista, mitä aidosti haluaisin.
Tällä hetkellä minua pitää hengissä lähinnä ajatus siitä, että jos satuttaisin itseäni pahemmin, vanhempani masentuisivat.
Minulla ei ole mitään motiivia enää elää tai jaksaa edes yrittää.
Tämänkin illan olen itkenyt tehtävien ääressä ja yrittänyt valehtelematta kymmeniä kertoja yhtä tehtävää, eikä millään mene oikein edes laskimen kanssa.
Voitaisiinpa oppimisvaikeuksista kärsiville myöntää eutanasia.
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
Kun tänne linkkejä laitetaan niin tämä
https://www.riemurasia.net/kuva/Mustalaisten-matikankoe/1588
Tämä on hyvä, käytännön kautta soveltaen opitaan.
Ota yhteyttä seutusi erilaisten oppijoiden liittoon