Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Suru lapsettomuudesta, tukea kaivataan
25.09.2021 |
Olen nyt joutunut ihan uudella tavalla kohtaamaan sen miltä tuntuu kaivata omaa lasta niin että se fyysisesti sattuu. Olen aina tiennyt haluavani lapsia, mutta vasta kun kihlattuni vuosi sitten lähti toisen naisen matkaan ja tajusin etten ehkä saakaan mahdollisuutta omaan lapseen olen tajunnut miten syvästä asiasta on kyse. Ikää minulla on 32v ja erosta alkaa olla vuoden verran. Koko ajan mukana on pelko siitä, että aika loppuu. Lapsen hankkiminen yksin ei ole tuntunut ikinä omalla kohdalla hyvältä ajatukselta. Mieli voi tietenkin muuttua myöhemmin jos uutta kumppania ei löydy, mutta tällä hetkellä se ei tunnu hyvältä ajatukselta. Olen miettinyt myös munasolujen pakastamista, mutta hinnat ovat ihan älyttömiä, ei minulla ole sellaiseen varaa.
En kaipaa tähän nyt viisasteluja siitä miksen ole toiminut aiemmin. En missään nimessä olisi ollut millään mittapuulla valmis äidiksi vielä muutamia vuosia sitten. Monestakaan syystä. Kihlattuni kanssa luulin perustavani perheen ja luulin sen tapahtuvan pian. Sitten putosi pommi ja mies lähti. Ilman mitään ennakkovaroitusta Siitä järkytyksestä toipuminen on vienyt oman aikansa. Tuntuu ihan siltä kuin olisin menettänyt lapsen jota ei vielä edes ehtinyt olla olemassa. Elämää varjostaa tällä hetkellä koko ajan suru ja pelko siitä, etten saa enää mahdollisuutta.
Kommentit (97)
En kyllä sure yhtään lapsettomuuttani. Lapsia en huoli tähän maahan enkä kyllä muuallekaan. Lapset ikäviä narisijoita ja vaikeita tapauksia. Tyytyväinen elämääni ilman lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
jos olisit tehnyt lapsen aiemmin, olisit nyt miehen lähdettyä joka tapauksessa lapsen kanssa yksin. Miksi siis ei yhtä hyvin voisi lähteä liikkeellekin yksin?
Hymistely siitä, miten lapsi tarvitsee kaksi vanhempaa on lässytystä. Suurella osalla lapsista menettää toisen vanhempansa lapsuutensa aikana syystä tai toisesta, ja isolle osalle heistä se on oikeasti parempi kuin että k-pää vanhempi olisi mukana arjessa heitäkin piinaamassa. Lapsi hyötyy vastuullisista aikuisista ympärillään, mutta jollei kahta tai useampaa sellaista ole tarjolla, on yhdelläkin selviää hienosti.
Minä koen eri asiana sen jos jäisin eron myötä lapsen kanssa yksin kuin sen, että alusta alkaen olisin projektissa yksin. Toistaiseksi en vielä ole valmis tuohon jälkimmäiseen. Ap
Ei lapsia kirjoitti:
En kyllä sure yhtään lapsettomuuttani. Lapsia en huoli tähän maahan enkä kyllä muuallekaan. Lapset ikäviä narisijoita ja vaikeita tapauksia. Tyytyväinen elämääni ilman lapsia.
Ja tämä liittyi tähän ketjuun miten?
Mä olen kanssa sitä mieltä että ei tuossa iässä vielä kannata luovuttaa ja hankkia lasta yksin jos hedelmällisyydessä ei ole havaittavissa heikkenemistä.
Sitkeää puolison etsintää vaan päälle.
Vauvan kanssa on kuitenkin niin isojen muutosten edessä ja ne ensimmäiset kuukaudet on aika rankat, että on tosi hyvä jos on puoliso kenen kanssa kaikki jakaa (tietty myös kaikki se ilo ja arjen haasteet lapsen kasvaessa).
Vielä enemmän tarvitsee toista vanhempaa jos lapsella onkin jotain pielessä. Tai jos raskaus on hankala kuten itselläni oli pari rajua kipukohtausta jossa mies pelasti arjen täysin.
Mä miettisin tota yksin lapsen hankkimisen paniikki-korttia 35-vuotiaana uudelleen. Jos ei silloin olisi miestä näköpiirissä, sitten kokeilisin sen vaihtoehdon. Kannattaa vaan sellasessa tilanteessa hoitaa omat verkostot tosi tukevasti ympärille.
Tsemppiä, sulla on aikaa vaikka kuinka!Itse sain esikoisen 35v ja kolmannen 41v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erosin ekasta aviomiehestäni, kun olin 32-vuotias. Tästä on 13 vuotta aikaa.Minulla oli silloin 2 lasta hänen kanssaan ja ajattelin, että lapsilukuni on täynnä. Kaikenlaisia seikkailuja ehdin nähdä ja kokea, kunnes 6 vuotta sitten tapasin nykyisen aviomieheni. Saimme suurena yllätyksenä ensimmäisen yhteisen lapsemme 4 vuotta sitten, kun olin 41v. Nyt olen 45 ja yllätykseksemme odotamme taas pienokaista! Tämä on uusperheemme kahdeksas lapsi. Ikinä koskaan en ajatellut, että haluaisin kahta enempää minkäänlaisissa olosuhteissa. Mutta nyt nautin suurperhe-elämästä, näin ”vanhoilla päivillä”.
Ehdit vielä hyvin saada miten ison perheen tahansa. Kun vielä muistat olla rehellinen lapsitoiveistasi ja siitä, miten tärkeä asia sinulle on, niin sopiva löytyt kyllä. Ystäväni löysi paljon sinua vanhempana samassa tilanteessa olevan miehen ja yksissä tuumin päättivät, että koska ikää on jo melkein 40, niin ehkäisyä ei käytetä. Ja niin se sitten kuitenkin nappasi nopeasti. Kaksi lasta ehtivät saada vaikka ensimmäinen raskaus keskeytyi.
Mulla myös mies löytyi vasta 35v, mentiin siitä heti vuoden päästä hedelmöityishoitoihin ja nyt kaksi vuotta myöhemmin ja lompakko aika paljon laihtuneena meillä on pieni tyttövauva.
Jos vaan vielä ehditään, yritetään toistakin lasta, maksoi mitä maksoi.
Kaikki on ollut sen arvoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palaan tähän ketjuun, kun lähipiiristä on kuulunut taas vauvauutisia, veljeni on saamassa lapsen. Olen samaan aikaan todella onnellinen hänen puolestaan, mutta samaan aikaan hirveän surullinen omasta puolestani. Tässä ikävaiheessa näitä uutisia tuntuu kuulevan jatkuvasti ja välillä tuntuu, että tuntemattomien julkkistenkin vauvauutiset saavat ahdistumaan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ladannut vielä opasta: LAPSEN MUOTOINEN UNELMA – tahaton lapsettomuus kriisinä
On ihan nykyaikaa saada lapsia yli kolmekymppisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on vielä hyvin aikaa saada lapsi, jos mietityttää voit tietenkin käydä gynellä tsekkaamassa tilanteen.
Mene keskustelemaan jonnekin.
Psyykkinen stressi, jossa nyt elät, ei auta tutustumaan eikä auta sitten jatkossa munasolun kiinnittymises. Rento tuo on hyvä. Hae sitä.
Aikaa sinulla on.
Paniikissa olet. Hae apua itsellesi.
Etsi itsesi. Olet elänyt oletuselämää. Opettele elämään omaasi.
Olet arvokas juuri omana itsenäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan turhaan naiset panikoivat nykyisin hedelmällisyytensä vuoksi reilusti alle nelikymppisinä. Mutta kyllä sen ymmärtää, kun jotkut lääkärit asialla pelottelevat lehdissä. Suurin osa tulee silti raskaaksi luomuna vielä nelikymppisenäkin. On totta, että hedelmättömyysongelmat ovat kasvussa, mutta silloin niitä on jo usein silloin parikymppisenäkin, eivät yleensä ala mystisesti myöhemmin. Se on kuitenkin suurin osa, jolla ei ole ole aihetta huoleen.
Ei tod. kannata esim. tehdä lasta paniikissa iän takia 30-36v, todennäköisempää on saada lapselle ”huono” isä, kuin että jää tärppäämättä kokonaan. Erittäin surkea idea varsinkin jonkun lähes tuntemattoman kanssa, jonka tapasi tinderissä alle vuosi sitten… Alkuhuumassa ihminen osaa kyllä antaa paljon paremman kuvan itsestään, totuus voi olla toista.
Mielummin lapsi täysin yksin, kuin mielenterveys- tai päihdeongelmista kärsivän miehen kanssa.
Alue: Aihe vapaa
Onpa ihana kuulla, että sinulle kävi noin hyvin! Se henkinen kipu todellakin oli jotain aivan kamalaa. Olin toki eronnut ennenkin, mutta tällä kertaa todella tuntui, että koko elämä ja tulevaisuus romahtaa. Kyllä tämä vuosi eron jälkeen todellakin meni suureksi osaksi siihen, että saa itsensä aamulla sängystä ylipäätään liikkeelle. Se olo oli niin toivoton monta kuukautta eron jälkeen. Vasta viime aikoina on alkanut löytyä uutta toivoa ja uskoa siihen, että kaikki voi vielä mennä hyvin. Ap