Viihdyttekö sinkkuna?

Viihdyn niin paljon,etten enää voisi kuvitellakaan parisuhdetta. En jaksa selitellä missä olen ja menen enkä siedä sitä,että itse olen mustasukkainen ja epäilen toista. Minua petetty pitkässä parisuhteessa niin luottamus on mennyt varmaan sen takia kaikkiin. Näin on hyvä. Tykkään työstäni, tykkään shoppailusta ja hengailusta ystävien ja lapsen kanssa.

Viihdyn hyvin, miettikää tätä: saa tehdä mitä haluaa, lähteä viihteelle milloin haluaa ja saa syödä ja pukeutua miten haluaa. 😊 Etsin oikeaa kumppania kenen kanssa synkkaa, nyt ei ole kiire mihinkään. Nainen/ 28.

Viihdyn erinomaisesti. Saan tehdä mitä haluan milloin haluan.

Olen sinkku,mutta en todellakaan yksinäinen. Valomies on ja suhteemme ei ole seurustelua. En tiedä mitä se on,mutta seksiä ja ajanviettoa. Käymme esim elokuvissa ja ravintolassa. Takanani on pitkä avioliitto,jossa mies oli sairaalloisen mustasukkainen. Siksi en halua enää vakavaa. Eli kyllä viihdyn omassa vapaudessa.

On siis miehiä ovista ja ikkunoista mutta silti on niin yksin yhyy yhyy. Ajattelehan niitä joilla ei ole yhtään ketään koskaan.

Viihdyn sinkkuna, välillä kaipaa parisuhteen tuomaa seuraa ja läheisyyttä ja yhdessä tekemistä. Mutta sinkkuna on myös vapaa tekemään mitä ja milloin huvittaa ja rauhassa löytämään sen sopivan jos kohdalle milloin osuu.

KYLLÄ! Pitkän parisuhteen jälkeen on ihanaa olla yksin. Ei enää koskaan siihen vankilaan. 

Viihdyn sinkkuna. En edes halua enää ketään:)

Paremmin kuin paskassa suhteessa. Haluaisin kyllä löytää sen erityisen jonkun, mutta jos ei löydy, elän yksin.

Vierailija kirjoitti:

On siis miehiä ovista ja ikkunoista mutta silti on niin yksin yhyy yhyy. Ajattelehan niitä joilla ei ole yhtään ketään koskaan.

Miksi? En ole mikään hyväntekeväisyysjärjestö.

En ole koskaan seurustellut. Viihdyn ihan hyvin sinkkuna.

Aiemmin joo, enää oikeastaan en. Tai se rakkauden ja kumppanuuden kaipuu painaa vaakakupissa vaan entistä enemmän. Sinkkuus on jo nähty.

No paremmin kuin suhteessa itselle epäsopivan miehen kanssa (sellaisesta on valitettavasti kokemusta), mutta kyllä mä olen pohjimmiltani parisuhdeihminen.

Viihdyn hyvin poikamiehenä. Olen jo tottunut hoitamaan asiani itsellisesti ja päivittäiset rutiinit on muodostuneet. Naisesta olisi seuraa, mutta en koe tätä pakolliseksi. Lisäksi sopivan naisen löytäminen vaikuttaa liian vaikealta (liikaa epäsopivia). Itse kristitty perinteinen mies, päihteetön, kiltti.

Haluaisin edes kerran kokea miltä tuntuisi elää ja olla parisuhteessa. Toistaiseksi en ole kskaan ollut parisuhteessa. Joidenkin mielestä olen jo niin vanha, että minun pitäisi ymmärtää luopua haaveestani ja unelmastani elää ja olla vastavuoroisessa parisuhteessa. 

Joskus on käynyt mielessäni, että onko yksi syy sinkkuuteni se, että kuitenkin viihdyn kai sitten liian hyvin sinkkuna kun en jaksa tai viitsi nähdä erityistä vaivaa saati työtä sen eteen, että löytäsin hänet, jonka kanssa saattaisin mahdollisesti edetä parisuhteeseen.

Olen kai hölmö ja naivi kun luotan ja uskon, että kohtaamme ja löydämme ja viehätymme toisistamme, jos niin on tarkoitettu, ellei niin jatkan sinkkuna suunnileen niinkuin tähänkin asti. Voisinhan sitä tietysto joskus harkita. että laittaisin itsen likoon vaikka netin treffipalvelimelle tai kokeilisin löytäisinkö unelmieni naisen tinderin kautta; tai hän vastaavasti minut.

Parisuhde on onneksei kuitenkin mielestäni enempi mahdollisuus kuin velvollisuus, johon pitäis pyrkiä ja tavoitella hinnalla millä hyvänsä.    

Vaikea sanoa, kun ei ole näin ikisinkkuna kokemusta muusta.

M32 kirjoitti:

En viihdy, silti jotenkin pyrin antamaan ihmisille kuvan että viihtyisin enkä tiedä edes miksi niin teen.

Tätä tuntuu monikin tekevän. Kaikille kuulutetaan miten ei ketään kaivata mutta silti heikompina hetkinä lipsahtelee niitä möläytyksiä mistä voisi käsittää että seuraa silti kaivataan.

Viihdyn. Erosin keväällä eikä mulla ole mitään kiirettä parisuhteeseen.

N44

Vierailija kirjoitti:

Vaikea sanoa, kun ei ole näin ikisinkkuna kokemusta muusta.

Jännää. - Koska moni meistä, jotka emme ole, emmekä mahdollsiesto koskaan ole olleetkaan parisuhteessa saatamme kokea ja tuntea. että parisuhteessa saattaisimme viihtyä paremmin kuin sinkkuna. - Toisaalta, mistä lopulta tulee se tunne, että haluaa olla ja elää tosien rinnalla ja olla parisuhteessa?

Miksi välillä tuntuu sille, että asiat ikäänkuin kasautuisivat omaan ikääni mennessä en itse ole ollut parisuhteessa kertaakaan mutta olen nähny monen löytäneen istelleen kumppanin, joidenkin useammankien elämänkumppanin, jonka kanssa on saatettu asettua yhteen ja saada lapsia erottu.

- Nopeimmat jopa ennen kuin edellinen suhde, vakammalta vaikuttava suhde (solmittu avioliitto / saatu lapsia / eletty yhdessä) ei ole ainakaan virallsiat päätöstä saanut kun on jo uusi(a) kumppanri rinnalla tai ainakin kiikarissa.....

Tavallaan joo, mutta kyllä mä edelleen aika usein haaveilen elämänkumppanista ja parisuhteesta jossa kummallakin on parempi olla kuin yksin.

Kokemusta ei ole kuin just ihan päinvastaisista ja sellaista en enää halua kokea. Toisaalta kyllä luotankin siihen, että tässä iässä osaa jo paremmin kertoa mitä haluaa ja mitä ei toisin kuin nuorena. Eihän silloin tuntenut edes itseään niin kuinka sitä olisi voinut tietää minkälaisessa suhteessa haluaa elää ja minkälaisen kumppanin kanssa. Sitä vaan "alkoi olee" sen ekan kanssa joka osoitti edes jonkinlaista kiinnostusta, koska kuvitteli että kyllä ne kulmat hioutuu kunhan vaan kasvetaan yhteen.