Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita, jota on lapsena kuritettu "kasvatuksellisesti" (eikä siis niin, että hakattiin, kun vanhemmilta meni hermot)?
24.09.2021 |
En lainkaan halua väheksyä yleisesti väkivaltaa kokeneita, mutta kiinnostaisi tietää, kuinka harvinaista tai yleistä oli vielä aika lähimenneisyydessä, että vanhemmat käyttivät ruumillista kurittamista ihan harkittuna kasvatuskeinona? Itse olen 80-luvun lopulla syntynyt nainen ja muistan, että vielä vitos-kutosluokkalaisena joskus kuritettiin, vaikka vanhemmat oli muuten ihan täyspäisiä ja väkivallattomia. Kuritus oli käytännössä sitä, että ennen nukkumaanmenoa piti käydä sänkyä vasten ja housut alas ja kymmenisen kertaa vyöllä siihen sitten ja sen jälkeen suoraan nukkumaan. Syyt eivät olleet mitään suuren suuria, jotain tottelemattomuutta tai vastaavaa.
Kommentit (112)
Vierailija kirjoitti:
Onko sillä merkitystä oliko syy ”kasvattava” vai impulssi? Minun piti kerran esiintyä yhdessä tv-ohjelmassa. Tulin kuitenkin katumapälle ja sanoin kotona etten haluakaan mennä. Isäni sai järjettömän raivarin ja pahoinpiteli minut. Veljeni hän pieksi jos tämä ei auttanut kotitöissä tai suostunut lähtemään sukulaisvierailulle. En koskaan anna anteeksi. Ei varmaan veljenikään olisi antanut jos olisi jaksanut sinnitellä hengissä taakkansa alla. Vihaan äitiäni joka lammasmielisenä näki tämän kaiken eikä tehnyt siitä loppua.
Väitän, että rangaistusperuste on paljon merkittävämäpi seikka kuin rangaistustapa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No olihan se aika kasvattavaa kun oli tötöillyt ja faija sanoi "haet itse risun metsästä ja 5 min aikaa. Jokaisesta yliminuutista 5 raippaa lisää".
Kiltistä en tiedä enkä hyvätapaisuudestakaan, mutta ainakaan aikuisena ei nyt vaan ole tullut perseiltyä yhtään, kännitkin ovat hyvin kevyitä olleet.
Kuka niiden keveyden määritti? Sinä vai isäsikö?
Sain tukkapöllyä välillä. Ei siinä mitään, jos ne olisi olleet seurausta pahanteosta mutta koin että sain niitä hyvin pienestä. Olin herkkä luonne niin olisin kyllä uskonut ihan pelkkää sanallista ojennusta.
Muistan saaneeni remmiä mm. seuraavista. Oliko teistä liian ankaraa?
- minun piti vahtia eli olla seurana pikkusiskolle, joka oli silloin 8 ja minä 11, mutta lähdin kaverin luo ja jätin siskon yksin kotiin, joka kyllä pärjäsi ihan hyvin sen puolisen tuntia ennen kuin vanhemmat tuli takaisin
- jäin kiinni pyörällä ajamisesta ilman kypärää, vaikka asiasta sanottu monta kertaa
- ylitin toistuvasti vilkkaan tien sellaisesta paikasta, jos oli kielletty ylittämästä
Minuakin tukistettiin ja piiskattiin remmillä, jos olin tuhma. Mutta pahinta oli kuitenkin henkinen väkivalta, kun minut leimattiin hulluksi ja kaikin puolin epäonnistuneeksi ja ulkonäköäni pilkattiin ja minua verrattiin kehitysvammaiseen. Vaikka minua kiusattiin koulussa ja vaikka vanhempani selittivät minulle, että kiusatuksi joutuminen oli minun oma vikani, jaksoin silti opiskella ja sain monista aineista kokeissa ja todistukseen ysejä ja kymppejä, mutta kotona en kelvannut muun perheen kanssa edes pelaamaan lautapeliä. Vaatteet ja kengät minulle ostettiin halpamarkettien alennuslaareista, polkupyöräksi sain romun, joka hajosi alla, ja kun tulin kasvuikään ja sänky kävi lyhyeksi, isä haki kaatopaikalta rautaromun, jossa jouduin nukkumaan. Minuun ei haluttu hassata rahaa yhtään enempää kuin oli pakko. Syntymäpäiviänikään ei aina viitsitty viettää - isä varsinkin halusi unohtaa ne, rippijuhlista puhumattakaan. Minusta tuli yksinäinen ihminen. Isä on kuollut, äitiin minulla on vaikea suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistan saaneeni remmiä mm. seuraavista. Oliko teistä liian ankaraa?
- minun piti vahtia eli olla seurana pikkusiskolle, joka oli silloin 8 ja minä 11, mutta lähdin kaverin luo ja jätin siskon yksin kotiin, joka kyllä pärjäsi ihan hyvin sen puolisen tuntia ennen kuin vanhemmat tuli takaisin
- jäin kiinni pyörällä ajamisesta ilman kypärää, vaikka asiasta sanottu monta kertaa
- ylitin toistuvasti vilkkaan tien sellaisesta paikasta, jos oli kielletty ylittämästä
No jos nyt ruumillista kurittamista ylipäätään käyttää ja jos olisi laillista, niin nuohan juuri on sellaisia tilanteita, joissa se olisi paikallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sillä merkitystä oliko syy ”kasvattava” vai impulssi? Minun piti kerran esiintyä yhdessä tv-ohjelmassa. Tulin kuitenkin katumapälle ja sanoin kotona etten haluakaan mennä. Isäni sai järjettömän raivarin ja pahoinpiteli minut. Veljeni hän pieksi jos tämä ei auttanut kotitöissä tai suostunut lähtemään sukulaisvierailulle. En koskaan anna anteeksi. Ei varmaan veljenikään olisi antanut jos olisi jaksanut sinnitellä hengissä taakkansa alla. Vihaan äitiäni joka lammasmielisenä näki tämän kaiken eikä tehnyt siitä loppua.
No onhan se nyt ihan eri asia, jos koko ajan pitää pelätä, että kilahtaako isä tai äiti ja lyö. Tai että kuritus on selkeästi rangaistus jostain teosta, jonka lapsi itsekin ymmärtää.
Just näin. Jos on johdonmukaista kuritusväkivaltaa, niin lapsella on mahdollisuus tottelevaisuudellaan välttää rangaistus. Siis lapsi tietää etukäteen, että jos teen näin, ei hyvä heilu. Mielivaltainen väkivalta taas tarkoittaa, että lapsi ei voi etukäteen tietää, miten käyttäytymällä väkivallan voisi välttää. Siis aiheuttaa sen, että lapsi on aina varpaillaan.
Ei sillä, että kuritusväkivaltakaan olisi oikein. Tai edes järkevää ja tehokasta. Ja pitää ottaa huomioon sekin, että kuritusväkivallastakin voi tulla mielivaltaista, jos vanhempien asettamat säännöt ovat älyttömiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole, mutta uhkailtiin sillä, ja minusta se on huono ja nöyryyttävä tapa, josta ei ole mitään hyötyä kenellekään. Taitamattomien vanhempien merkki uhkailla lasta, joka on muutenkin alisteisessa asemassa, ja voi traumatisoida pahasti.
Olen syntynyt 1969. Sain lapsena 70-luvulla tukkapöllyä ja luunappeja äidiltä kun olin tuhma. Isä lähinnä vain uhkaili hakea "koivuniemen herran" jos en lopettanut kiukuttelua. Yleensä lopetin heti kun en halunnut saada risusta, mutta yhden kerran jatkoin kiukkuamista ja isä haki risun ja yritti vielä saada minua lopettamaan kun selkeästikään ei halunnut antaa minulle risusta kintuille. En vieläkään lopettanut joten isän oli tehtävä se, eli ei muuta kuin minulta housut pois ja risulla pieni näpäytys kintuille. Se oli ainoa kerta kun sain risusta. Vyöllä ei koskaan edes uhattu.
Luunapit olivat pahimpia. Nekin olivat hyvin pieniä "napsuja" mutta pelko niiden saamisesta oli varmaankin pahempi.
Vanhempani olivat hyvin rakastavia ja minulla oli hyvät välit molempiin. Ei jäänyt mitään traumoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ei ole koskaan kuritettu. Ensimmäinen lyhyt puhuttelu tuli kun olin 18-v. En muista, että olisi koskaan ollut syytäkään antaa rangaistuksia. Omat lapseni kyllä ovat vetäneet minulta useinkin hermot tiukille.
Koskaan ei lyöty, ei edes uhkailtu
vm -75
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No eipä piiskattu, vaikka ehkä syytä ois ollutkin ;)
80-luvun alussa syntynyt ja kyllä tuli välistä isältä remmiä ja äidiltä tukkapöllyä, jos oli tottelematon tai teki jotain heidän mielestään väärin. Koin sen jo silloin vääryytenä ja pistin hanttiin ja protestoin. Jonkinlainen viha siitä jäi erityisesti isää kohtaan, eikä hän ole koskaan anteeksi pyydellyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meitä oli monta sisarusta 70-80-luvulla. Enpä muista ketään fyysisesti kuritetun.
Aloittaja on kyllä kokenut ihan puhdasta väkivaltaa.
Kuulostaa niin aatamin aikuiselta.
Itseäni, eikä tietääkseni ketään kavereitanikaan, koskaan pieksetty tai lyöty. Hyi.
Ihan tavan kakaroita oltiin myöskin me 70-lukulaiset.
Kaipa ne sairaat yksilöt pahoinpitelevät nykyisinkin. Lapset ovat lojaaleja eivätkä kerro.
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1969. Sain lapsena 70-luvulla tukkapöllyä ja luunappeja äidiltä kun olin tuhma. Isä lähinnä vain uhkaili hakea "koivuniemen herran" jos en lopettanut kiukuttelua. Yleensä lopetin heti kun en halunnut saada risusta, mutta yhden kerran jatkoin kiukkuamista ja isä haki risun ja yritti vielä saada minua lopettamaan kun selkeästikään ei halunnut antaa minulle risusta kintuille. En vieläkään lopettanut joten isän oli tehtävä se, eli ei muuta kuin minulta housut pois ja risulla pieni näpäytys kintuille. Se oli ainoa kerta kun sain risusta. Vyöllä ei koskaan edes uhattu.
Luunapit olivat pahimpia. Nekin olivat hyvin pieniä "napsuja" mutta pelko niiden saamisesta oli varmaankin pahempi.
Vanhempani olivat hyvin rakastavia ja minulla oli hyvät välit molempiin. Ei jäänyt mitään traumoja.
Ei siltä ihan kuulosta, mutta kieltäminen on suosittu defenssi.
En ole katkera tai koe traumatisoituneeni, mutta sitä mietin, että mikä oli hyöty ja tarkoitus niin kovalla kurilla. Olin lähtökohtaisestkin tosi kiltti ja hyväkäytöksinen ujo tyttö. Sitten jos vaikka oltiin oltu kyläilemässä sukulaisperheessa ja olin jostain syystä vaikka kiukutellut tai sanonut vastaan tai jotain yhtä kamalaa, niin kotiin tultua tällaisesta tuli sitten puhuttelu ja sen jälkeen haettiin vyö.
No onhan se nyt ihan eri asia, jos koko ajan pitää pelätä, että kilahtaako isä tai äiti ja lyö. Tai että kuritus on selkeästi rangaistus jostain teosta, jonka lapsi itsekin ymmärtää.