Miksi joillekin on kova pala jos sanoo miehensä tulevan ensin ja sitten vasta lapset?

Toki rakkaus mieheen on toivottavasti sekin hyvin syvää, mutta ehdotonta se ei ole. Sille suhteelle miehen kanssa kuitenkin asettaa jonkinlaisia ehtoja, esim. jos petät minua tunteet viilenevät varmasti jossain vaiheessa. Rakkaus lapseen kuitenkin on ehdotonta.

En varmastikaan tule aina pitämään lapseni ratkaisuista, eikä niitä tarvitse hyväksyäkään, mutta teki hän mitä tahansa, rakastan häntä aina.



Rakastan miestäni valtavasti, mutta kyllä lapset ovat vielä rakkaimpia. Ja tiedän, että miehenikin tuntee samoin.

mutta ei se mitään. Tässä maailmassa on niin paljon mitä emme muutenkaan ymmärrä. Meillä Suomessa asiat ovat liian hyvin kun mammat ottaa pultteja jonkun Saimin jutuista.

En häntä ymmärtäisi, mutta varmasti rakastaisin. Hän on lapseni, tapahtui mitä tapahtui.

Vai väitättekö että tunteet miestä kohtaan eivät yhtään laimenisi jos mies paljastuisi sarjamurhaajaksi tai pedofiiliksi... ehh.

ja olen itseni mukaan luettuna kuullut ennen ensimmäisen lapsen syntymää puhuvan ties mitä pehmoisia. Asiat tuppaavat selkiytymään lapsen syntymän jälkeen ihan eri tavalla. Toiseksi olen kuullut tällaista " tärkeysjärjestystä" tai ylipäätään tarvetta eksplisiittisesti puhua jostakin tärkeysjärjestyksetä lähinnä konservatiivisella tavalla uskonnollisesti vakaumuksellisilta ihmisiltä, joilla mies on perheen pää ja lapset Jumalan lahja. Kukaan muu ei varmaan naiivisti oleta tärkeysjärjestyksiä tai tee mitään top-listoja perhesstä ja ystävistä.

Älyttömiin " kenet pelastaisit, jos pitää valita" ja " kumman jättäisit, jos pitäisi valita" -tyyppiset kysymykset kertovat enemmän kysyjästä kuin siitä, joka ei niihin alennu vastaamaan. Kysynkin siis: miksi ihmeessä kenenkeään pitää ajatella tärkeysjärjestystä tällaisessa asiassa? Mihin käytännön elämässä tällainen järjestys vaikuttaa? Olenko jotenkin puutteellinen, kun pidän naurettavana oman perheen jäsenien asettamista sijoille 1 - 3?

Vierailija:

kun sanoi rakkautensa mieheen olevan se ykkösjuttu ja lapsen heidän keskinäisen rakkautensa hedelmän.

Kyllä miestä voi rakastaa enemmän kuin lapsiaan mikä ei kuitenkaan tarkoita etteivätkö lapset tarpeineen tule ensin tilanteessa kuin tilanteessa. Ja etteikö heitä rakastettaisi suunnattomasti.

Joidenkin on tämä vaikea tajuta.

Lähinnä taitaa olla kyse siitä, että yleensä AINA nämä tämän mielipiteen laukojat ovat lapsettomia tai tosiaan odottavat ensimmäistä lastaan. Sen takia ne, joilla jo lapsia on, yrittävät ehkä jollakin tavalla vähän varotella, että ei kannattaisi turhan äänekkäästi kailottaa tällaisia mielipiteitä, ettei tulisi sitten niin kova pudotus myöhemmin, tai paremmin sanoen ettei tarvitsisi alkaa myöhemmin sitten häpeämään näitä mielipiteitä. Sanotaan mitä sanotaan, mutta muutaman vuoden päästä Saimi hymyilee häpeillen näille mielipiteilleen.



Miehen ja naisen rakkaus on valtavan suuri asia, mutta sillä ei ole mitään tekemistä äiti-lapsisuhteen kanssa, eikä niitä voi mitenkään asettaa samoihin lähtökohtiin tai vertailla niitä. Äiti asettanee ihan vaistomaisesti lapsensa etusijalle niin kauan, kuin lapset ovat pieniä, ja hyvä onkin. Vai onko jonkun mielestä jotenkin hyväksyttävää tai toivottavaa, että äiti esim. hylkäisi lapsensa miehen toivomuksesta? tuli vain mieleen tuosta Lukuvinkki-aloituksesta tällä sivulla; siinä on joku kirja, jossa tarina, jossa nainen hylkää 2-vuotiaan au-lapsensa kun mies lupaa mennä naimisiin hänen kanssaan sitten. Kenen mielestä se on ihailtavaa tai normaalia?