Heissulivei kaikille ja nyt möpetetään.
Kuten jo aiemmin kerroin niin alan säännöllisesti kirjoittamaan tänne palstalle ja kertomaan pikku perheemme elämästä. Teitä kaikkia voisi varmasti kiinnostaa elämämme. Annan jatkossa kaikenlaisia vinkkejä lasten kasvatukseen jne. Kerron myös kuinka teen oikeita päätöksiä elämässä ja annan myös meikkaus ja pukeutumisvinkkejä. Luulen että tulee niin paljon kysymyksiä etten niihin kerkeä vastaamaan. Kaksosten oikeanlainen kasvattaminen vie niin paljon aikaa ettei kaikkeen ole aikaa.
Ottakaa minusta mallia jatkossa. Koko perhe on taas möpettänyt koko menneen viikon. Olen opettanut pakollisen hymyilemisen tarkoitusta kaksosille. Koskaan ei voi tietää kuinka joku vaikka filmiohjaaja tulee nurkalta ja haluaa kaksoset filmitähdiksi elokuviinsa esim. Usaan.
Kohta menemme leikkikentälle laulamaan suureen ääneen timtoliilu-laulua. Silloin voisi koko pihapiiri tulla katsomaan kun kaksoset tanssivat möpetys-tanssia. Voisivat he antaa heille rahaakin. On meidän pikku perheen elämä niin ihanaa ja täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kertokaa minulle millaisia kertomuksia haluatte minun ketovan teille. Ilkeilijöille ja valittajille näytämme pitkää nenää ja sanomme sö sö sö sööö ja osoitamme sormella.
Kohta kuvaan kun Eena ja Eeni menevät makuupussiin piiloon ja kaikkia naurattaa niin paljon. Voi tavaton.
Heisulivei kaikille
Kommentit (33)
Ihanaa että olet samaa mieltä. Lapsoseni ovat erikoistapauksia ja parempia, joten haluan että he erottuvat nimillään. Onhan kyseessä kumminkin tulevat lapsitähdet. Nyt kaksoset heräsivät ja alamme syömään välipalaa eli valpukkia. Num nam nom sanoo meidän Eena. Minua niin nauratti sekin. Koko ajan katson vierestä kun he syövät ja pian on hymyilyn aika.
Minuakin niin naurattaa ja laulattaa kun ajattelenkin kuinka tulevat lapsitähtöset syövät välipalaa,arvaan että jotakin puolukkaista?
Ennen, kuin kirjoitat sen kirjan suosittelen petraamaan kielioppia. Pisteitä on liikaa, niitä tulee korkeintaan kolme ja niitä käytetäänkin ihan eri tavalla. Lisäksi sanoistasi puuttuu kirjaimia.
Otanpa nyt kantaa akateemisena ihmisenä lasten hoitoon. Minun esimerkistä kannattaa ottaa mallia, koska teen asian juuri oikein. Kuten pikku perheessämme teemme päivittäin pitää lapsille pitää pakollinen hymyily hetki. Se on siksi arvokasta koska on niin kaunista nähdä lapsosten hymyilevän. Meidänkin kaksoset opettelevat hymyilemäään ja olen kerotnut että niin pitää tehdä, koska koskaan ei voi tietää jos vaikka joku elokuvaohjaaja näkee kaupungilla ja haluaa uusimpaan elokuvaan päätähdeksi.
Ollaan möpetetty taas koko päivä ja hymyilty. Itku välillä tulee kaksosilla mutta lahjon heitä sitten karkeilla.
Huiskan hauskaa iltapäivää kaikille möpetys-faneille. Ollaan koko päivä naurettu kaksosten kanssa. Meillä on ollut niin tavattoman hauskaa ja ollaan möpetetty ihan kauhean paljjon. Kyllä me olemme niin onnellinen pikku perhe. Tänään hiekkalaatikolla kaksoset laulelivat niin kauniisti että ihan siinä naapurikin herkistyy.
Ajattelin että alamma naapurustossa kiertämään ovelta ovelle ja naapurit saisivat laittaa kaksosille euroja kun laulavat samaan aikaa niin kauniisti. Minä tietysti tarkkana äitinä katson tarkkaan kuinka kaikki sujuu. Yksikään liike ei jää minulta näkemättä. On kaikki vaan niin ihanaa ja möpetystä.
Ensi viikolla kyllä soitan levy-yhtiöön ja vaadin tapaamista.
Minun tarinoita kertoessa ei voi ahdistua. Olen sen verran tasokas äiti ja hieno nainen.
Heisulivei ja timtoliilu kaikille. Ollaanko tänään möpetetty? Meidän pikku perhe on möpettänyt koko päivän. Nyt sanoin kaksosille että heidän täytyy hymyillä 30 minuuttia tai muuten ei iltakarkkivälipalaa tule.
Tänään oltiin ihan tuiskeessa hiekkalaatikolla ja rallia ajettiin kovaa. Minä siinä välillä lauloin isoon ääneen. Naapurin mamma kehui ääntäni ja sanoi että kuulostan aivan Nannelta.
Möpetysaika taas Istanbulissa. Tai niin kuin Eeni sanoo Itsanpulissa. Möpetystä.
Voi miten suloista. Miten möpetys sujuu Itsanpulissa (hih, miten söpöä)? Kaksoset ovatkin jo kasvaneet huimasti varmaan.
Menetys määrä möööö menetys. Ollaan taas möpetetty koko aamu.
Vierailija kirjoitti:
Menetys määrä möööö menetys. Ollaan taas möpetetty koko aamu.
Eikö ala kaksoset olemaan jo liian vanhoja möpettämään?
Avasin juuri AV-palstan ja ai miten ihanaa kun olit taas päivittänyt kuulumiset! Ja tää on jännittävää kun EeNa ja EeNi lausutaan näin jännittävästi että painotetaan lopputavua!En ois arvannu jos et ois kertonu..Heleijaa kyllä elämä on tosi jännää.