Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Heissulivei kaikille ja nyt möpetetään.

Vierailija
12.11.2014 |

Kuten jo aiemmin kerroin niin alan säännöllisesti kirjoittamaan tänne palstalle ja kertomaan pikku perheemme elämästä. Teitä kaikkia voisi varmasti kiinnostaa elämämme. Annan jatkossa kaikenlaisia vinkkejä lasten kasvatukseen jne. Kerron myös kuinka teen oikeita päätöksiä elämässä ja annan myös meikkaus ja pukeutumisvinkkejä. Luulen että tulee niin paljon kysymyksiä etten niihin kerkeä vastaamaan. Kaksosten oikeanlainen kasvattaminen vie niin paljon aikaa ettei kaikkeen ole aikaa.

Ottakaa minusta mallia jatkossa. Koko perhe on taas möpettänyt koko menneen viikon. Olen opettanut pakollisen hymyilemisen tarkoitusta kaksosille. Koskaan ei voi tietää kuinka joku vaikka filmiohjaaja tulee nurkalta ja haluaa kaksoset filmitähdiksi elokuviinsa esim. Usaan.

Kohta menemme leikkikentälle laulamaan suureen ääneen timtoliilu-laulua. Silloin voisi koko pihapiiri tulla katsomaan kun kaksoset tanssivat möpetys-tanssia. Voisivat he antaa heille rahaakin. On meidän pikku perheen elämä niin ihanaa ja täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kertokaa minulle millaisia kertomuksia haluatte minun ketovan teille. Ilkeilijöille ja valittajille näytämme pitkää nenää ja sanomme sö sö sö sööö ja osoitamme sormella.

Kohta kuvaan kun Eena ja Eeni menevät makuupussiin piiloon ja kaikkia naurattaa niin paljon. Voi tavaton.

Heisulivei kaikille

Kommentit (33)

Vierailija
1/33 |
16.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sellainen kaunis möpsetyksen ääni kuuluu meidän pikku perheen keittiöstä kun kaksoset leikkivät ja tekevät pikku piparkakkuja.

Möpetys möpetys mööö mööö möp möp möpsetys möpetys.....

Vierailija
2/33 |
16.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Millaisia tarinoita haluatte että kerron teille pikku perheemme ihanasta arjesta? Tai voin kertoa kaikkea koska kaikkia ihmisiä se kiinnostaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/33 |
16.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä on kyllä ihan niinkuin Supermarjon katsominen. Ei ärsytä yhtään, kun kyseessä on ihan liian läpinäkyvästi juuri minuun tähdätty yritys ärsyttää.

Vierailija
4/33 |
16.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulle on aivan sama ärsyttääkö tämä sinua koska tiedän tekeväni kaiken oikein ja kasvatan lapsoseni oikein. Ja OLEN AIVAN vamrma että sinua kiinnostaa pikku perheemme möpetys. AIvan varma. Voit ostaa möpettys-levyn ensi keväänä kun tulemme saamaan levytyssopimuksen.

Vierailija
5/33 |
03.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

migsed mene dagaisin ylilaudalle kirjoiddelemaan näidä hulvaddomia judduja mage muisda osdaa dänään ES tölggi guden blogissasi lubasid ES on terveellisdä biggu labsille 

Vierailija
6/33 |
03.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No siul se on sanavarasto jo ihan melekeen kun juomus kyrvänkarvalla ja putovus-tiimillä yhteessä. Olikko sulla ihan ensikolpedia käytösä kun keräsit nuot kaikki?

Vai siis onks se sviddu silleen, et ku ei vielä oo aivot kasvanu sinne päähän, nii sit pitää vaan toistaa sviddu 50 kertaa niitä kolmee sanaa mitä on sattunu keksimään ja sit se on niinku svidun hauskaa silleen.

- no ei tietenkään. vittuilun pitää olla suht yksinkertaista että kaikkein tyhmimmätkin sen tajuaa. nehän sen yleisön kuitenkin muodostaa oli kohteena kuka tahansa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/33 |
07.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt on aika antaa aikaa möpetykselle :)

Vierailija
8/33 |
07.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi luoja miten nauroin näille kommenteille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/33 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihanaa ihanaa,haleja ja pusuja Eenalle ja Eenille!Nyt on ihan jännäkakka housussa täällä,mitähän teille seuraavaksi tapahtuu?Kerro,kerro..

Vierailija
10/33 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerron kaikkea kunhan jaksat odottaa. Tapahtuu niiin paljon kaikkea eettä kirjan voisi kirjoittaa. Siitäpä tulikin mileeni että otan kustantajaan yhteyttä ja kirjoitan kirjan pikku perheemme elämästä. Kirjan , jossa kerrotaan vauhdikkaasta elämästämme ennen kuuluisuutta.

Nyt meikattiin taas kaksosten kera ja kerroin että hymyillä pitää. Kohta laulamme.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/33 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei vittu taas tätä paskaa. Lopeta jo!!!!

Vierailija
12/33 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sö sö sööö sinulle ja näytämme pitkää kieltä ja nenä. Hymyä päivääsi ja iloa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/33 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei helvetti kuka näitä keksii :'D Pisteet huumorista!

Vierailija
14/33 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihanaa! Miten se timtoliilu-laulu menee? Oijoijoi kuinka minuakin tavattomasti hymyilyttää kun ajattelen suloista perhettänne :) Mitä teette päivälliseksi tänään? Teettekö hymyileviä vihanneksia?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/33 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Timtoliiluu laulu on, se on iloinen ja nauravainen, auriko taivaalla lettuja paistaa ja ruokaa kohta maittaaa, timtoliilulaa lalaallal llalalallaa...........sitten tässä kohtaa kaksoset heiluttavat ihanasti pikkuisilla sormilaan ja nauraa niin että nauru raikaa....timtoliilu lalallalalallaaa...... kaunis on ilma ja taivaalla ilmapalloja leijuu......

Teemme tänään päivälliseksi kalapuikkoja perunamuussia. Kalapuikot ovat ihan itse tehtyjä ja mummon muusiin laitetaan päälle puolukoita, jotka ovat terveellisiä. Haluatko että kerron sinulle tai teille kaikille puolukoista ja niiden terveellisyydestä?

Vierailija
16/33 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Missäs Osku-vauva?

Vierailija
17/33 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt kerro heti pikku puolukoitten terveellisyydestä!Sitten voidaan laulaa yhdessä Timtoliiluu eikö vaikka?

Vierailija
18/33 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voin antaa jatkossa tasokkaita lifestyle ja healthy tipsejä. Ihan tässä tärkeäksi itsensä jo tuntee ja pikku perheemme. Hih

Ja kyllä voimme olla esikuvianne ja roolimalleja.

Vierailija
19/33 |
13.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No niin nyt kirjoitan teille taas kuten olette pyytäneet. Kaksoset ovat nyt möpetyksen jälkeen päikkäreillä, joten minulla aikaa itselle. Ovat ne lapsoset niin kauniita nukkuessaan. Katson heitä koko ajan vierestä ettei mitään pahaa tapahdu. Välillä vaikea kirjoittaa tänne kun pitää heitä seurata.

Luulen että tätä kirjoitustani moni tulee kommentoimaan paljon. Mutta se onkin hyvä että saan ihmiset ajattelemaan.

Kannattaa jokainen aamu aloittaa puolukkamehulla, jota tarjoan Eenille ja Eenalle myös. Siinä on paljon antioksidantteja ja vitamiineja.

Kuten aiemmin olen sanonut niin ihmiset voisivat jatkossa lausua nimet Eena ja Eeni niin että n-kirjain sanotaan kovaa EeNa ja EeNi ja viimeinen vokaali myös kovaa. Alankin jatkossa kaikilta vierailtani vaatimaan sitä kun he tulevat pikku perheemme luo vierailulle.

Oih nyt kaksoset heräävät joten jatkan myöhemmin kirjoitusta.

Vierailija
20/33 |
13.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 20:25"]Heisulivei ja timtoliilu kaikille. Ollaanko tänään möpetetty? Meidän pikku perhe on möpettänyt koko päivän. Nyt sanoin kaksosille että heidän täytyy hymyillä 30 minuuttia tai muuten ei iltakarkkivälipalaa tule.

Tänään oltiin ihan tuiskeessa hiekkalaatikolla ja rallia ajettiin kovaa. Minä siinä välillä lauloin isoon ääneen. Naapurin mamma kehui ääntäni ja sanoi että kuulostan aivan Nannelta.
[/quote]

Ei olla möpetetty :( kun ei olla vielä nähty videota, eli ei me vielä osata.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kahdeksan kaksi