Lue keskustelun säännöt.
Tykkääkö joku oikeasti olla raskaana? Vihaan tätä!
12.11.2014 |
En voi käsittää kuinka joku on "elämänsä kunnossa" raskaana ollessaan. Mun mielestä tämä on suoraan sanottuna aivan hanurista! Vaikka vauva onkin toivottu ja ihana asia en voi rehellisesti sanottuna sanoa nauttivani tästä tilasta yhtään. Synnytyksiäkin menisi vaikka viis putkeen, kunhan ei ikinä tarvitsisi olla raskaana. Ei mulla muuta, kiitos kun sain avautua =)
Jo helpotti!
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Kauheinta raskaudessa oli häpeä kun oli ollut "sillain" ja ne ihmisten katseet. Voi luoja!
Ja pervoille ihmisille oikeen ilon ja onnen päivä trollailla että jaaha sitä on laitettu pullat uuniin hehhehehehe. Argh!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja luojalle kiitos, tämä ei todellakaan ole ikuista. Ei ole ihana olotila!
9 kuukauttakin tuntuu jo ikuisuudelta. Apua jos tämä kestäisi vaikka 24 kk. Huhhuh.
Vierailija kirjoitti:
Tykkäsin olla raskaana vaikka lopussa olikin tukalaa. Sanoisin että elämäni parasta aikaa!
Oikeasti? Mikä siitä tekee parhaan ajan?
Eikö paras aika koita, kun saa sen palkinnon eli vauvan syliin ja oma kroppakin alkaa palautua koitoksesta?
Tuttua... Raskaus on ollut joka kerta niin inhottava kokemus, että hetkeäkään en ole osannut synnytystä pelätä, no kivaa ei ole sekään, mutta tietää että viimein se kaikki paska on ohi ja saa oman kroppansa takaisin...
Mä enimmäkseen kyllä tykkäsin, kolmesti olen ollut raskaana. Mulla ei ollut oikeastaan sitä pahoinvointia ollenkaan, yhdessä raskaudessa oksensin kerran ihan yhtäkkiä, mutta muuten ei. Aluksi siis vaan tissit kasvoi ja menkat loppui, joten todella tykkäsin. Myös seksi tuntui raskaana erityisen hyvältä. Tähän varmasti vaikuttaa tuo pahoinvoimattomuus, silloin ei varmaan nauti mitenkään täysin rinnoin. Tykkäsin imettämisessäkin jonkun verran toki koska sai olla lasta lähellä (ja kun se ei alun jälkeen enää sattunut) ja koska ei tullut menkkoja. Parasta! :) Keskiraskauksissa oli tosi energinen ja onnellinen olo, varmaan koko ajan se pärinä, että vauva tulee. Maha kans oli ihan nätti varsinkin kun ei ollut ihan jäätävän kokoinen vielä, olin aika fiiliksissä raskaudet. Ei noissa vaiheissa vielä jännittänyt synnytystäkään. Loppuraskauksissa, ehkä vika kuukausi, oli jo vähän vaikeampi olo, mutta ihan tykkäsin jäädä töistä pois, että se kyllä kompensoi sitä mulle riittävästi. Loppuraskauksissa muistan kuinka oli vähän nihkeää kun yritin olla tarkkana painonnousun kanssa, mutta se olis varmaan noussut vaikka olisin vaan paastonnut vikan kuukauden (no en paastonnut, ei hätää, enkä lihonut liikaa). Mulla vaikuttaa varmaan henkilökohtaisesti, että kävi näin mukavasti kun en tosiaan voinut pahoin, en ollut kipeä tai kivulias ja mies oli jokaisesta raskaudesta innoissaan ja se oli silläkinlailla ihanaa aikaa. Ei koskaan kyllä mun mahaa silitelty niin hellästi kuin raskaana. Synnytykset meni hyvin, mutta sattui silti ihan liikaa. Raskaana voisin olla vielä, mutta en jaksa enää alkaa kaikkea vaippahommaa alusta ja varsinkin siihen olen tyytyväinen, ettei ikinä tarvitse synnyttää enää. Olipa törpösti sanottu kun tätä lukee varmaan joku raskaana olevakin... Siis kyllä mä nämä olemassa olevat lapset synnyttäisin vaikka kymmenen kertaa jos sitä vaadittaisiin, siitä selvisi ja kaikki meni tosi hyvinkin. En synnyttäisi kuitenkaan jos en hirveästi haluaisi enempää lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon 150cm pätkä ja lapseni on isänsä geenien takia aika isokokoinen. Mulla oli jo rv20 tienoilla sellainen tunne, kuin joku tökkisi alapäätäni sukkapuikoilla jos käyn kävelemässä 200m päässä lähikaupassa. Tunne vain paheni loppuraskautta kohti! Esikoiseni selkä on pitkä ja raajat lyhyehköt selkään ja kokopituuteen nähden niin aikalailla hän valtasi kaiken tilan mitä kohdusta löytyi.
Nukuin myös todella paljon raskausaikana. Koitin mennä tiskaamaan ja siivoamaan keittiötä --> kun tiskit on tiskattu ja pöytää vähän pyyhitty niin ei kun taav takas sängylle köllimään ja nukkumaan.
Alkuraskaudessa rv8-16 oli sellaista aikaa, että kaikki rasvainen liharuoka oksetti. Jauheluhan paistaminen ei onnistunut ilman yökkäilyä. Lähistöllä oleva grilli/mäkki/hese/bk oli tuskaa, koska rasvan käry yökötti.
Silti raskaus oli muuten ihan mukavaa aikaa. 16 viikolla muistan kun havahduin miten mun paita tuntui märältä kun istuin iltasella tietokoneen ääressä - KÄÄK MULLAHAN TULEE MAITOA!
Samoihin aikoihin tunsin pieltä hipsutusta vatsan kohdalla. Hyvin häilyvää sellaista kun makasin selälläni. Joskus rv 28 kohdalla muistan kun mietin oliko muljahdukset kyljissä normaalia suoleni toimintaa (koska tuntui siltä). MUTTA EI! Pienet jalkaterät ne sieltä puski ulospäin. Se tunne oli mahtava. Yhtä mahtava tunne tuli kun mieheni halusi tunnustella ja tunsi poikansa potkut kättä vasten. Se miehen ihana reaktio asiaan. Parhaimpia muistoja ikinä.
Raskaana oli pääosin ihanaa. Tunsi oman pienen rakkaan siellä elämöimässä. Toinen lapsi on vielä suunnitteilla. Nyt keskityn ensin parin-kolmen vuoden ajan työuraani ja työkokemuksen kerryttämiseen. Sitten kuopus alulle <3
Lapsi oli todella toivottu mutta raskaus on elämäni hirveintä aikaa. Lähinnä siis fyysisesti. Aivan karmiva kokemus. Alkuraskauden pahoinvointi kun vihdoin loppui tuli muita komplikaatioita ja jouduin moneen otteeseen pakotettuun vuodelepoon ja osastollekin. Lisäksi kasvava kohtu painoi virtsarakkoa niin että oli pissahätä koko ajan mutta rakko ei tyhjentynyt, molemmissa ranteissa oli karpaalitunnelioireyhtymä joka esti yöunet, selässä joku jalkaan säteilevä ongelma joka aiheutti saa tanalliset kivut ja jalka meinasi pettää alta, en pysytynyt kipujen takia kävelemään kunnolla edes kymmentä metriä. Ja raskausmyrkytys joka kerrytty nestettä kehoon kymmenisen kiloa niin että turvonneet nilkat ja jalat tuntui räjähtävän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tykkäsin myös olla raskaana. Ei ollut mitään huonovointisuutta. Painokaan ei noussut koko raskauden aikana kuin 8-9 kiloa.
Nyt jälkeen päin harmittelen sitä. Muistelen, että loppuvaiheessa jopa välttelin syömistä, ettei tulisi kiloja. Johtui siitä, että neuvolassa neuvolantäti sanoi loppuvaiheessa painon nousun johtuvan turvotuksesta. Noh, ehkei niin. Raskauden alussa painoin 58 ja lopussa 67. Oisko tuossa voinut olla turvotusta?
Mut ekaa kertaa rqaskaana. Mistä oisin voinut paremmin tietää. Luotin neuvolaan.
Minusta raskaana oleminen oli ihan helppoa ja kivaa. Tykkäsin kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan niitä huonoja puolia. Närästys, ummetus, jatkuva pissahätä, pahoinvointi jne. Omalla kohdallani en pidä noita ongelmia kovin kummoisina. Aika neutraalit tunnelmat. Ja kivaa on kun ei ole kuukautisia.
En todellakaan nauttinut, kaikkea muuta.
Mitään isompia vaivoja tai ongelmia ei ollut, mutta se kamala sotanorsuna olo oli kyllä niin inhottavaa että vihasin sitä!
En näe raskaana olevissa mitään kaunista, päin vastoin. Miksi ihminen on niin ruma siinäkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tykkäsin, oli elämäni parasta aikaa. En ole koskaan ollut niin tyyni ja onnellinen kuin raskaana olin.
Tutut sanoi että minun täytys olla aina raskaana, perusluonteelta olen äksy pessimisti jonka mielialat menee vuoristorataa.
Kaiholla muistelen raskausaikaa. Lapsi jo 18vuotias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tosiaan tykännyt. Ensimmäiset pari kuukautta 24/7 pahoinvointia, sen jälkeen vielä kuukausi hetkittäistä. Keskiraskaudessa olo oli ok, mutta kaikkine rajoitteineen ei yhtä mukava kuin normaalisti. Lopussa maha häiritsi, vaikka pystyinkin melko hyvin liikkumaan loppuun asti. Liitoskipuja oli hieman.
Kipeät ilmavaivat, närästys, ummetus, väsymys ja mielialavaihtelut ovat arkipäivää tässä raskauden puolivälin tienoilla. Kyllä odotan jo synnytystä ja aikaa, kun lapsi on syntynyt. Tämä raskaana olo on kirjaimellisesti raskasta.
Vierailija kirjoitti:
Mitäs läksit?
🤦🏼♀️🤦🏼♀️🤦🏼♀️🤦🏼♀️
Vierailija kirjoitti:
Voi en mäkään tykännyt, ihan kauheaa se oli! Paitsi olo, myös HUOLI vauvasta. Onko se terve, meneekö kaikki putkeen, tuleeko jotain kremppoja, mitäs kun menee yliaikaiseksi ja niin pois päin.
Tuo huoli on se pahin asia. Sitä tuppaa murehtimaan onko kaikki ok.
Miksi sitten annoit jonkun random kadunmiehen painaa paljaalla? Elämä on täynnä valintoja.
Kauheinta raskaudessa oli häpeä kun oli ollut "sillain" ja ne ihmisten katseet. Voi luoja!