Kärsiikö lapset ns. asumuserosta, jos...

Tottakai, joka ainoa lapsi kärsii siitä. Toisaalta taas jokainen vastuuntuntoinen aikuinen luo kykyjensä mukaan jopa tiedostamattaan, usein intuitiivisesti tekosyitä ja -perusteita siihen, miksi juuri meidän lapsi/lapset ei kärsi.

Meidän lapset ainakin muistelee kivoja juttuja toiselta paikkakunnalta. Eivät ole silminnähden traumatisoituneet. 55.

On eri asia asua viikot erillään silloin, kun toisen vanhemman työ tai opiskelu oikeasti sitä vaatii eli on niin kaukana, että yhteisasuminen ei ole mahdollista kuin että vaan muutetaan johonkin vartin ajomatkan päähän ja yhdessä asuminenkin olisi aito vaihtoehto.

Lapset kärsii aina vanhempien erosta. Tietysti joissain tapauksissa ero ja sen kärsimykset voi olla lapsenkin etu, jos kotona on vaikkapa kovin riitaisaa tai alkoholiongelmaa tai väkivaltaa tms.

Ap:n tilanne kuulostaa mun korvaan siltä, että hän haluaa jostain syystä erota, mutta ei hyväksy sitä, että pullasta ei voi syödä vain rusinoita. Jos erotaan, niin sillä on tietyt seuraamukset, jotka on kestettävä. Ei voi erota ja olla kuitenkin muka avoliitossa.

Vai kaipaatko ap omaa aikaa? SItä voi järkätä ilman asumuseroakin. Voisitko sopia tietyn illan viikossa, jolloin mies olisi lasten kanssa ja sä tekisit mitä haluaisit?

[quote author="Vierailija" time="11.11.2014 klo 09:59"]

Jos ongelmia ei ole sen kummemmin yritetty ratkoa, kannattaisiko ihan alkuun keskustella miehen kanssa ja kertoa, mikä sinusta teidän arjessa mättää ja mitä odotat mieheltä perheen ja lasten suhteen? Sanot, ettet ole nostanut asioita pöydälle, mutta suunnittelet muuttoa pois kotoa...? Minusta tämä on outoa.

[/quote]

Siis olen sanonut miehelle monta kertaa, että pienten lasten kanssa se vanhemmuus on pääasiassa sitä että hoidetaan niitä arkirutiineja. Ja samalla se on sitä lasten lapsuutta, koska niiden päivä nyt vaan on lähinnä niitä lapsiperheasioita. Jos hän jättää minulle kaikki ns. ikävät tilanteet, niin hänen oma roolinsa jää häviävän pieneksi. Miehen tapa on se että kunhan nyt päästään aamulla jotenkin lähtemään, kunhan nyt syödään, kunhan nyt sitä ja tätä, ei välitä siitä miten ne lähdöt ja pukemiset ja ruokailut jne. sujuu ja millä mielellä lapset on ja mitä oppivat niistä tilanteista.

Itseään kun ärsyttää se lähtöhomma tai itsellään kun on nälkä tai kello on jo paljon, niin ei käytä aikaa mihinkään lasten kannustamiseen tai sellaiseen, vaan ajattelee vain sitä että pitäisi olla jo ja jos sujuisi nopeammin vaikka sitten vihaisena, niin parempi. Ei seuraa lainkaan sitä miten tilanteet kehittyy vaan luulee että jos nyt saa komentamalla lapsen nopeasti ulos ja autoon, niin seuraavalla kerralla se menee alusta loppuun nopeammin. Usein sitten laitankin lapset miehelle ns. valmiiksi ja silti hän saattaa saada lapset vihaisiksi ja surullisiksi ihan hetkessä, kun tulee paikalle ja ärähtää että nyt ne vaatteet päälle tai nyt autoon.

Ei ole kyse siitä että olisin aivan nössö ja sallisin lapsille mitä vaan, vaan miehellä ei ole muuta tapaa puuttua kuin etäältä komentaminen. Voi huutaa monta kertaa lapselle telkkarin katselun lomasta että nyt hammaspesulle ja nukkumaan, muttei nouse sohvalta ja mene lapsen kanssa yhdessä sinne vessaan. Kyllä sitten osaa olla kun on joku hänen mielestään erityinen hetki eikä perusarkirutiinitilanne, siis jos ollaan vaikka vähän paremmin syömässä tai saunassa (eikä tarvitse pestä hiuksia) tai retkellä tai on sunnuntaiaamu tai jotain tällaista eikä tule erityisiä konflikteja. Mutta siirtymiset ja muut rutiinit on vaikeita.

Jotenkin hän ei hahmota sitä miltä vaikuttaa lasten silmissä, kun on niiden kanssa tekemisissä tosi vähän aikaa ja vaikuttaa vihaiselta sen ajan. Oma mielikuva hänellä on varmaan erilainen ja painottaa itselleen niitä hetkiä, kun ei tarvitse tehdä mitään eikä mennä mihinkään, eihän silloin mitään stressiä olekaan.

Niin ajattelisin että siitä, että lapset olisi välillä muualla minun kanssani, seuraisi että: miehelle konkretisoituisi se kuinka vähän aikaa viettää lasten kanssa, näkisi sen ihan suoraan aikatauluista JA voisin sen varjolla sitä painottaakin, että nyt kun ei olla oltu kotona niin olisi tosi hyvä kun viettäisit vähän aikaa lasten kanssa, JA miehen olisi helpompi olla kannustava ja positiivinen kun tietää että ei ole pitkää aikaa sillä hetkellä lasten kanssa JA jos vielä tilanteet olisivat useammin tietynlaisia, niin että hän lukisi ne mielessään siihen ns. laatuaikaan, niin hänen käytös voisi vähän muuttua. Tuskin hirveän paljoa mutta vähän edes.

Olemme miehen kanssa töissä eri paikkakunnalla, mistä olemme kotoisin. Meidän kotipaikkakunnallamme on kaikki ystävämme ja tukiverkkomme. Työpaikkakunnalla on työpaikka ja työkoti, virallinen kotimme kotipaikkakunnalla on vuokrattu pois.
Kun jäin toiselle äitiyslomalle, sovimme, että minä ja lapset palaamme kotipaikkakunnalle. Mieheni tekee todella pitkiä päiviä ja pelkäsin olevani aamusta yöhön ihan yksin lasten kanssa. Sovimme, että puoliso pyrkii nipistämään työt 4tiukkaan päivään (joinain viikoina jää pidempään ja joskus viikonloppuina jää töihin) ja viikonloppuiksi tai vapaa-ajaksi jompikumpi matkustaa toisen luo. Etäisyyttä 300km.

Erossa eläminen äitiysloman aikana toimi meille hyvin. Puolisoni on yhdessäasuessakin niin paljon työmatkoilla, ettei eri asuntojen vaikutusta lapset selvästi huomanneet. Itselle elämä oli selkeämpää. Joko oli oikeasti "yksinhuoltaja", jolloin ei tullut pettymyksiä toisen poissaolevuudesta, kotona tehyävistä töistä, venyvistä työpäivistä. Tai sitten toinen oli kotona ja täysillä mukana. Puolisolle oli myös helppoa, että oli työaika ja kotiaika. Lisäksi kodin siivoamiset tms eivät ärsyttäneet, kun töissäraatavan puolison sotkut, pyykit, tms eivät kaatuneet kotonaolevan niskaan kuin osan viikosta.

Minulla ja lapsilla oli kotona ollessamme myös vilkas ystäväpiiri ja paljon tukea isovanhemmista. Hoidin kaikki pakolliset sukuloinnit tms arkisin, jolloin saimme nauttia perheenä viikonloppuisin.

Erokokeilumme lopetettiin kuitenkin suunniteltua aikaisemmin, sillä me vanhemmat aloimme ikävöidä toisiamme liikaa. Nyt sitten hoitelen yksikseni kotia ja lapsia, mutta nukumme kuitenkin joka yö yhdessä ja lapset näkevät isää useimpina iltoina.

Ymmärrän ap turhautumisesi. Ja tietyllä tavalla yksin onkin helpompaa. Mutta se ei ole sitten perhe.

Ai niin ja osittain toisessa kämpässä yöpymisen johdosta (EN MIELLÄ SITÄ KOTOA MUUTTAMISEKSI!) varmaan itsekin joutuisin järkeistämään ja yksinkertaistamaan lasten hoitoasioita, niin että miehenkin on helppo osallistua ja tajuta esim. mitä vaatteita lapsilla on ja miten päivärutiini menee. Nyt kotona tuntuu siltä että kaikki mössääntyy ja riittää että minä itse ja lapset tiedän miten asiat menee, kun ei se isä kuitenkaan juuri mitään tee. Jos kulkemisten vuoksi olisi niin että mies voi milloin tahansa ottaa vastuun lapsista ja asioiden silti pitää hoitua ja pysyä järjestyksessä, niin saisin varmaankin sellaisen aikuisystävällisemmän tilan aikaan. Ja pitäisi puhua enemmän asioista, koska en olisi kaikkea aina tekemässä miehen puolesta. Kiitos kritiikistä ja kiitos noista parista positiivisesta kokemuksesta, kertokaahan lisää ajatuksia.

Mietin tuota että eikö se sitten olisi perhe. Siis aikuiset mieltää niin, että on mies ja nainen ja lapset ja yksi katto. Mutta onhan esimerkiksi eroperheiden lapsille se oma perhe edelleen oma isä ja äiti ja sisarukset vaikka eivät asuisi yhdessä, ja monesti vanhempien uudet puolisot lapsineen on vain asuinkumppaneita. Joskus heistä tulee osa omaa perhettä, joskus ei. Meillä ei kovin paljon ole sitä yhteistä aikaa ollut tähänkään asti, jotkut perheet varmaankin tekee paljon asioita yhdessä ja molemmat vanhemmat osallistuu kaikkeen, meillä ei ole niin enkä ole ajatellut että olisimme löyhempi perhe sen vuoksi. Mies ei ole pitänyt juuri isyyslomia tms. En koe että meidän perhe hajoaisi siihen jos muutaman yön viikosta jonkun aikaa osa porukasta nukkuisikin eri katon alla. Onhan meillä silti paljon yhteistäkin josta ei olla luopumassa. Minusta perhe on isompi asia kuin se kuka nukkuu missäkin.

[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 16:00"]

Ja, ajattelisin että isä osallistuisi siksi enemmän, että viikon aikana (tai siis osan viikosta) ehtisi tulla ikävä ja toisaalta ei olisi mitään syytä tuhlata viikonloppuja johonkin toissijaiseen taikka vaikka nukkumiseen, kun viikon aikana illat ja yöt olleet lapsivapaita. Viikolla kun nähtäisiin, olisi jotakin ohjelmaa, kuten viedä lapset puistoon tai uimaan tai antaa niille ruokaa sillä aikaa kun minä olen koulussa. Se alue mistä ajattelisin asuntoa, on oikeasti miehen matkan varrella niin että ajaa siitä ihan läheltä ohi ainakin kaksi kertaa päivässä. Voisi oikeasti siis pistäytyä hyvinkin helposti.

Ja kärjistyisi se, että minkälainen isä haluaa olla ja mitä tehdä sen isyyden eteen. Nyt voi kuvitella olevansa ihan jees kun on kuitenkin usein illat kotona (ja usein ei ole!). Vaikka olisi eri huoneessa lukemassa lehteä tai sohvalla pelaamassa kännykällä. Monessa tilanteessa miehen läsnäolosta on vain haittaa, kun on äreä. Jaksaisi ehkä paremmin lapsia, kun saisi sitä omaa aikaa tarpeeksi.

[/quote]

Mitäs sitten, kun se isä on ihan oma itsensä teidän kanssa ollessaan? Eli on lapsivapaalla ja sitten kanssanne kuten aina ennenkin. Pian olet tosi pettynyt. Tunnen juuri yhden tällaisen tapauksen. 

[quote author="Vierailija" time="15.11.2014 klo 00:54"]

Siis kriisi tai "kriisi" olisi se, että tuollainen osa-aikainen asumisjärjestely olisi tavallisesta poikkeava ja asettaisi haasteita aikatauluille.  Me aikuiset joutuisimme molemmat miettimään ja sopimaan eri tavalla sitä miten paljon ja miten vietetään aikaa lasten kanssa ja perheenä. Mieskin varmaan sen haasteen tajuaisi tuollaisessa tilanteessa, kun ilman lasten etusijalle laittamista (ohi netissä surffailun ja päiväunien ja mitä niitä tärkeitä juttuja nyt on) saattaisi mennä muutama päivä ettei näe heitä ollenkaan. Hänelläkin kuitenkin on hyviä ystäviä jotka ovat eronneet ja jotka ikävöivät lapsiaan kun eivät muutamaan päivään pysty näkemään, joten luulisi miehen havahtuvan ja miettivän aikataulujaan, ettei sellaista pääsisi käymään. Viimeistään sitten jos kavereiden kanssa tulee puheeksi järjestely. Siis kalenteriin olisi tehtävä aikaa perheelle ja hyvä syy tehdä sitä aikaa, olisi se että lapset eivät aina nuku kotona eikä aina ole niitä päiväkotiinviemisiä ja -hakemisia. Sitten jos olisi päässyt tottumaan siihen että oikeasti viettää aikaa lasten kanssa, sitä voisi olla helpompi jatkaa myöhemminkin kun ei enää ole sitä kakkoskämppää, eikä enää tyytyisi siihen että istuu samassa autossa lasten kanssa.

Hallittu ja keinotekoinen se olisi siksi, että siihen ei kuulu mikään ulkopuolinen hallitsematon ja voimavaroja vievä ja stressaava juttu, kuten vakava sairaus tai ero tai joku työkuvioiden luoma pakko. Jos tuntuisi liian raskaalta tai jos lapset eivät viihtyisi, niin voisi milloin tahansa lopettaa ja joko hankkia sen auton tai totutella käyttämään päivästä enemmän aikaa liikkumisiin.

[/quote]

niinniin, mutta sinä olet jo kertnut ettet aio muuttaa mitään. Ainoa toivosi koko projektissa on miehen "herääminen". Jos sitä ei tapahdu, muutat takasin kotiin ja kaikki jatkuu ennallaan. Eikö olisi helpompi vain oikeasti koittaa puhua? Todellisten kriisien kautta tapahtuu muutoksia, eikä aina van pelkästään huonoja. Sinä olet oikeasti tyytymätön ja "kriisissä", mutta et sitä jostain syystä (eron pelosta?) halua miehellesi kertoa. 

[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 15:31"]

[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 15:29"]

[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 15:18"]

[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 15:09"]Asunto ei maksaisi niin paljon kuin auto, koska opiskelijana olen asumistuen piirissä (enkä ole sitä myöskään ikinä aiemmin opinnoissani nostanut, joten en koe että väärinkäyttäisin yhteiskunnan tukia).[/quote]

Koska teillä on lapsia, kuulut yleisen asumistuen piiriin, ja puolison tulot vaikuttavat, vaikka asuisitte erillänne. Jos asutte erillänne muun kuin välirikon vuoksi, teidät lasketaan kuuluvaksi samaan ruokakuntaan. Tämä siis jos olette naimisissa, avoparithan eivät ole avopuolisoita enää jos asutaan eri osoitteissa.

[/quote]

Puolison tulot ei vaikuta opintotukeen kuuluvan asumislisän määrään. Yleisten asumistuen piirissä on jos saa opintotuen asumislisää jo varsinaiseen asuntoon (ja en saa tähän omaan kotiin mitään tukea). Näin lukee Kelan sivuilla.

Ai niin ja miehelle en ole vielä puhunut tästä ajatuksesta, halusin vetää tämä av-mankelista läpi ensin :).

t. ap, anteeksi muuten kun en ole nimikoinut viestejä, toivottavasti olette erottaneet viestini silti

[/quote]

Sitä en kyllä tiennyt, että avoliitto lakkaa jos asutaan eri osotteissa! Voisinhan minä ottaa sen ns. opiskelukämpän ja pitää kirjat silti täällä nykyisessä osoitteessa.

[/quote]

öö, no mihin se avoliitto sitten sun mielestä lakkaa? 

Valehtelet itsellesikin ap. Ota se ero oikeasti kun se siltä vaikuttaa muutenkin, myös lasten silmissä.

Ap, sulla on nyt aika paljon olettamuksia ja linjoja, miten olet jo ajatellut tämän menevän. Ajattelet, että mies herää ikävöimään teitä kun olette poissa ja alkaa arvostamaan sitä kaikkea, mitä sinä teet kotona. Oletat että hän ei löytäisi ketään uutta seurustelukumppania. Oletat, että palaisitte hetken kuluttua kotiin ja kaikki muuttuisi. 

Kannattaa nyt puhua miehen kanssa tästä tosi tarkasti ja myös kertoa hänelle. Tarkoin, mitä kokeilulta haluat ja odotat. Jos kommunikaationne ei toimi, seuraukset voivat olla tuhoisat.

[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 21:20"]

[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 15:31"]

[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 15:29"]

[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 15:18"]

[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 15:09"]Asunto ei maksaisi niin paljon kuin auto, koska opiskelijana olen asumistuen piirissä (enkä ole sitä myöskään ikinä aiemmin opinnoissani nostanut, joten en koe että väärinkäyttäisin yhteiskunnan tukia).[/quote]

Koska teillä on lapsia, kuulut yleisen asumistuen piiriin, ja puolison tulot vaikuttavat, vaikka asuisitte erillänne. Jos asutte erillänne muun kuin välirikon vuoksi, teidät lasketaan kuuluvaksi samaan ruokakuntaan. Tämä siis jos olette naimisissa, avoparithan eivät ole avopuolisoita enää jos asutaan eri osoitteissa.

[/quote]

Puolison tulot ei vaikuta opintotukeen kuuluvan asumislisän määrään. Yleisten asumistuen piirissä on jos saa opintotuen asumislisää jo varsinaiseen asuntoon (ja en saa tähän omaan kotiin mitään tukea). Näin lukee Kelan sivuilla.

Ai niin ja miehelle en ole vielä puhunut tästä ajatuksesta, halusin vetää tämä av-mankelista läpi ensin :).

t. ap, anteeksi muuten kun en ole nimikoinut viestejä, toivottavasti olette erottaneet viestini silti

[/quote]

Sitä en kyllä tiennyt, että avoliitto lakkaa jos asutaan eri osotteissa! Voisinhan minä ottaa sen ns. opiskelukämpän ja pitää kirjat silti täällä nykyisessä osoitteessa.

[/quote]

öö, no mihin se avoliitto sitten sun mielestä lakkaa? 

[/quote]

Milloin sinusta parit on etäsuhteessa?

Jos ei asuta yhdessä, lapsetkin toisen kotona niin ei se ole mikään avoliitto. Se on "seurustelusuhde". Joku nilkkinen ei voida asua yhdessä vääntö. On tuo melko yksijalkaista hommaa ja tälläisessä suhteessa toinen tahtoo jatkaa yhdessä kun toinen tahtoo jotain muuta kuin olla yhdessä.

Seurustelevia pareja on Suomi täynnä, ei ne ole avopareja kun ei asu yhdessäkään. Jos asutaan yhdessä niin Kela voi silti pitää KÄMPPÄKAVEREINA niin ei sekään tee ihmisistä pareja että asutaan saman katon alla. Juu, on näitä ruokakuntia joissa lapsi asuu opiskelemassa viikot Mäntässä ja tulee kotiin vanhemmilleen viikonlopuksi Maarianhaminaan. Mutta tuollainen parisuhde jossa muka elämä helpottuu jos muutetaan pari pysäkkiä lähemmäs keskustaa on hämärää, se ihminen ei ole puhtailla jauhoilla liikkeessä. Eli ap.n tapauksessa naisella on joku syy miksi "ei voi erota" muttei se nyt enää tykkää olla miehensä kanssa, lastenhoitoapu tosin kelpaa: mies sopii tulla nurkkiin aamulla (kun lapset herää ja häipyy omiin puuhiinsa illalla kun lapset menee nukkuun).

Jos osat olisi toisinpäin niin että mies tahtoisi tollaisen järjestelyn niin johan porukka pyörittelisi silmiään.

[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 18:32"]Siis lasten koti olisi tämä talo joka säilyisi ihan ennallaan. Miten se olisi poismuuttamista ja miten mieskään ehtisi jonkun vieraan naisen etsiä, jos asun kotona puolet viikosta? Lapselle voi selittää että nukutaan täällä kämpillä, jotta ehditään aamulla hyvin hoitoon ja kouluun. Ja ylihuomenna mennään taas kolmeksi päiväksi kotiin tms. [/quote]

Eli olet viemässä lapset puoleksi viikoksi pois kotoaan? Jos nyt muistan oikein, kirjoitit jotain sen suuntaista, että tämä paikka, johon lapset veisit, olisi joku yksiö, jota ei ole tarkoituskaan laittaa mukavaksi, koska siellä olisi hyvä olla hieman kurjaa, jotta alat kaivata miestä. Miestä, jonka kanssa on läheisyyttä, seksiä, ettekä riitele, mutta jonka tv:n katselu ärsyttää... Niin ja yksi peruste lasten kotoa viemiselle taisi vielä olla se, ettet halua hankkia autoa. Ja rahasta oli tiukkaa, mutta ehkä se sentti venyy vielä toisen asunnon kuluihin, vaikka perheelle jäisi entistä vähemmän. Joko alkaa kuulostaa älyttömältä? Ehkä jopa itsekkäältä?

Eikö lapset ihmettele, että joudutte nyt muuttamaan lähelle kouluja ehtiäksenne sinne, vaikka tähän asti olette ehtineet kulkea nykyisestä asunnostanne?

Eikö parisuhdetta oikeasti voi ensin koitta korjata vähän vähemmän radikaalein keinoin, joihin ei tarvitse sekoittaa lapsia mukaan? Kulkemisongelmiin helppo ratkaisu olisi se auto, tai kenties voisitte yhdessä muuttaa jonnekin, josta kulkeminen onnistuu ilman autoakin. 

Kiitos 71 - 72. Mietin näitä. Olen monesti elämässäni ajatellut että kaikki muuttuu, kun tulee joku tuollainen vähän isompi olosuhdemuutos, mutta ei kai itseään pääse karkuun. Mutta en tiedä mistä repisin sen motivaation korjata asioita, jos ei ole odotettavissa mitään muuta ja tavallaan näinkin pärjää. Lapset siis voi hyvin ja ulospäin asiat näyttää hyvältä. Jossain vaiheessa tietysti, jos opinnot ei etenisi, tulisi niihin stoppi kun opinto-oikeus päättyy ja sitten olisikin paha paikka.

Paperilla miehen menot ja tekemiset näyttäisi paljon paremmilta kuin minun. Hänen tekemisensä on sellaisia helposti laskettavissa olevia. Hänen kauttaan tulee rahaa ja hän on tosi hyvä noissa opiskeluissaan. Mieskin kyllä tietää että on saamaton esim. tämän talon asioiden ja myös lasten suhteen, mutta kun yksi päivä luetteli tässä vitsillä kaikkea mitä tekee, niin olihan se suurin piirtein sellainen lista kuin sanoisi että joku teki äitiysvapaalla muiden juttujen lisäksi aikansa kuluksi väikkärin pois pyörimästä ja treenasi maratonille samalla kun leipoi joka aamuksi tuoreet ruisleivät. Siis ainakin jos laskee miehelle yhdeksi "saavutukseksi" että on pienten lasten isä ja ymmärtää kaiken ikään kuin parhain päin.

Ymmärrän tuon että rehellisyydelle olisi rakennettava. Pitää miettiä.

Kyllä minulla silti on ne alkuketjun liirumlaarumit vielä mielessä, lähinnä siltä kannalta, että JOS siitä ei olisi lapsille haittaa, niin minulle voisi kuitenkin se muutos olla hyväksi vaikka olisi vain väliaikainen. Entä jos olen sellainen joka tarvitsee jotakin muuta että saa itsestään parasta irti. Olen minä tässä lasten myötä jo todella paljon parantanut monella alueella.