Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

laskettu aika ja joulu lähestyy

Vierailija
10.11.2014 |

Minulla ja miehelläni on ollut tapana viettää jouluaatto tasapuolisesti minun ja miehen vanhempien luona. Ensin päivällä minun äitini laittamia ruokia syömässä ja sitten miehen vanhempien luona iltaa viettämässä. Vanhempamme pitävät tätä perinnettä itsestäänselvänä, eikä meiltä ole oikeastaan koskaan kysyttykään että olisiko meillä muita suunnitelmia. Myös meidän sisarukset perheineen ovat yleensä paikalla joulua viettämässä.

 

 

Tänä vuonna on kuitenkin hieman eri asia. Odotamme esikoistamme ja laskettu aika on 15.12. Jos vauva syntyy laskettuna päivänä tai sen jälkeen tulemme todennäköisesti kotiutumaan synnytyssairaalasta juuri ennen joulua. Haluamme rauhoittaa pari ensimmäistä viikkoa omalle perheelle arkirutiinien harjoitteluun. Haluamme olla rauhassa omassa kodissa kunnes koemme olevamme valmiita ottamaan vastaan vieraita ja tämä huolimatta siitä onko jouluviikko vai ihan tavallinen viikko. 

 

Ilmoitimme varmuuden vuoksi jo isänpäivänä kummankin vanhemmille että tänä vuonna olemme tietysti jouluna omassa kodissamme uuden tulokkaan kanssa (mikäli olemme päässeet laitokselta). Minun äitini otti asian hyvin ja hän ei itseasiassa ollut muuta olettanutkaan. Ihmeekseni anoppi ei kuitenkaan ollut yhtä ymmärtäväinen. Hän oli ilmeisesti suunnitellut että tulemme vastasyntyneen kanssa anoppilaan jouluaattona ja kyllä sen näki miten loukkaantunut hän oli. No lopuksi anoppi hyväksyi asian mutta sanoi että he (hän ja appiukko + mieheni sisko perheineen) tulevat sitten meille jouluaattona. Vastasimme toki anopille että otamme vieraita vastaan vasta kun jaksamme, mutta anoppini tuntien tiedän jo nyt että hän tulee tavalla tai toisella änkemään kotiimme jouluaattona. Hän on aina ollut oikea jouluhössöttäjä, mutta siitä asiasta en nyt kirjoita enempää. 

 

Minua ahdistaa jo nyt tuleva joulu. Kyse ei siis ole siitä ettemme mieheni kanssa saisi suutamme avattua, vaan siitä että anoppi tulee nostamaan tästä asiasta vielä suuren haloon, kun hän huomaa että olemme ihan tosissamme. Minä odotan niin innolla niitä ensimmäisiä viikkoja ja ensimmäistä joulua kotona oman pienen perheen kanssa, mutta pelkään niin että anoppi tulee pilaamaan tunnelman itkullaan. 

 

Toinen ongelma on miehen sisko perheineen. He tulevat ulkomailta asti tänne Suomeen viettämään joulua ja ymmärrän hyvin että he haluavat nähdä vauvamme ennenkuin palaavat kotimaahan. Heille annammekin luvan käydä piipahtamassa, mutta heidät tuntien saattaa visiitti kestää muutama tuntia. Eikä heitä oikein kehtaa heittää ulos, kun seuraavaan tapaamiseen saattaa kulua puoli vuotta..

 

Kuinka te muut joille on syntynyt vauva joulun aikaan? Onko ollut vastaavia huolia? 

 

Kommentit (29)

Vierailija
1/29 |
10.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toinen lapsemme syntyi juuri joulun alla ja emme tehneet etukäteen joulusta mitään suunnitelmia. Aattona sitten kävimme vanhemmillani juhlimassa. Se oli meistäkin mukavinta niin. Näimme sukulaisia ja samalla tavalla se viikon vanha vauva nukkui siellä kuin olisi nukkunut kotonakin. Esikoisellekin oli tärkeää saada juhlia joulua. Muut päivät taisimme vain olla kotona.

te teette tietysti juuri niin kuin itse haluatte ja muut sukulaiset sopeutukoot siihen. Sitähän ei voi vielä tietää, koska lapsenne syntyy ja miten sinä & vauva voitte. Voi olla että haluatkin viettää aikaa myls muiden kanssa, mutta jos haluat olla vain perheen kesken, on se täysin sallittua! Miehesi pitää sitten vain asia selittää anopillesi.

onnea loppuodotukseen!

Vierailija
2/29 |
10.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minkä ihmeen takia vauvan kanssa pitäisi sulkeutua muulta maailmalta. En tajua teitä "haluan tutustua  vauvaan"-lässyttäjiä. Toki ymmärrän että jouluhösäys omassa kodissa synnytyksen jälkeen ei kiinnosta, mutta että siskon kahvillakäynti ahdistaa "kun ne viipyy niin pitkään". Kuuntele nyt itseäsi...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/29 |
10.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 13:59"]Minkä ihmeen takia vauvan kanssa pitäisi sulkeutua muulta maailmalta. En tajua teitä "haluan tutustua  vauvaan"-lässyttäjiä. Toki ymmärrän että jouluhösäys omassa kodissa synnytyksen jälkeen ei kiinnosta, mutta että siskon kahvillakäynti ahdistaa "kun ne viipyy niin pitkään". Kuuntele nyt itseäsi...
[/quote]

Samaa mieltä. Ehtiihän sitä seuraavat 18 vuotta tutustua.

Vierailija
4/29 |
10.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

up.

Vierailija
5/29 |
10.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ollaan niin erilaisia, musta oli kivaa, kun päästiin vauvan kanssa valmiiseen joulupöytään suvun voimin, sain levätä ihan tarpeeksi silti, vaikka ihmisiä oli samassa paikassa paljon. Ei sitä etukäteen oikein tiedä, mitä haluaa ja mitä toisihetken tullen haluaa.

Vierailija
6/29 |
10.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se vauva nukkuu, syö ja paskoo ekat pari kuukautta, kyllä siinä ehtii muidenkin ihmisten kanssa juttelemaan ja jouluruokaa syömään, jos haluaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/29 |
10.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 13:59"]Minkä ihmeen takia vauvan kanssa pitäisi sulkeutua muulta maailmalta. En tajua teitä "haluan tutustua  vauvaan"-lässyttäjiä. Toki ymmärrän että jouluhösäys omassa kodissa synnytyksen jälkeen ei kiinnosta, mutta että siskon kahvillakäynti ahdistaa "kun ne viipyy niin pitkään". Kuuntele nyt itseäsi...
[/quote]
Jos vaikka on vielä ihan paskana synnytyksestä ja haluaa toipua rauhassa?

Vierailija
8/29 |
10.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 14:10"]

[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 13:59"]Minkä ihmeen takia vauvan kanssa pitäisi sulkeutua muulta maailmalta. En tajua teitä "haluan tutustua  vauvaan"-lässyttäjiä. Toki ymmärrän että jouluhösäys omassa kodissa synnytyksen jälkeen ei kiinnosta, mutta että siskon kahvillakäynti ahdistaa "kun ne viipyy niin pitkään". Kuuntele nyt itseäsi... [/quote] Jos vaikka on vielä ihan paskana synnytyksestä ja haluaa toipua rauhassa?

[/quote]

 

Viikotolkullako te olette paskana synnytyksestä? On se toisilla rankkaa normaali eläminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/29 |
10.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuinka kauan sinä siellä sairaalassa oikein meinaat sitä aikaa viettää. :D

Vierailija
10/29 |
10.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huono provo

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/29 |
10.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

no toivottavasti anoppi pystyy hyväksymään jos ootkin vasta pukertamassa vauvaa pihalle jouluaattona, oletko ottanut huomioon sellaisen mahdollisuuden?

Vierailija
12/29 |
10.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 14:10"][quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 14:10"]

[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 13:59"]Minkä ihmeen takia vauvan kanssa pitäisi sulkeutua muulta maailmalta. En tajua teitä "haluan tutustua  vauvaan"-lässyttäjiä. Toki ymmärrän että jouluhösäys omassa kodissa synnytyksen jälkeen ei kiinnosta, mutta että siskon kahvillakäynti ahdistaa "kun ne viipyy niin pitkään". Kuuntele nyt itseäsi... [/quote] Jos vaikka on vielä ihan paskana synnytyksestä ja haluaa toipua rauhassa?

[/quote]

 

Viikotolkullako te olette paskana synnytyksestä? On se toisilla rankkaa normaali eläminen.
[/quote]
No kyllä, jotkut voi olla! Ja jos ap:n l.a on 15.12 ja vauva syntyy vaikka just sillon, niin siitä on reilu viikko jouluun ja sillonhan sinne oli sitä sukua paukkamassa kylään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/29 |
10.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toivotaan, että menee yliajalle, ei tarvii pähkiä ollenkaan!

Vierailija
14/29 |
10.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä myös hieman ihmettelen ap:n intoa "rauhoittaa" joulu ja kökkiä vaan vauvan kanssa kotona. Se vastasyntynyt nukkuu ja syö ihan samalla tavalla, olitte sitten kotona tai kylässä. Meille on tulossa kolmas ja laskettu aika on 21.12. Ei tulisi mieleenikään, että olisimme vain oman perheen kanssa jouluna kotona, vaikka pääsisin vasta jouluaattona sairaalasta. Toki toivon että vauva syntyisi aikaisemmin, eikä niin lähellä aattoa tai saatika sitten aattona.

Mutta kukin tekee tyylillään. Itse olen sen verran jouluihminen, että harmittaisi jos jouluaatto jää välistä. Ja siihen nimenomaan kuulu se, että lähimpien sukulaisten kanssa syödään ja avataan lahjoja. Tietenkin oman jaksamisen mukaan pitää toimia, mutta minulle ei ainakaan tuota minkäänlaista ongelmaa sanoa, että nyt haluan lähteä kotiin jos siltä tuntuu. 

Mielestäni on helpompaa mennä vanhempieni luokse, jonne siskonikin perhe tulee, kuin että kaikki tulisivat meille. Silloin ottaisin stressiä kodin siisteydestä ja tarjottavista ym. Miehen vanhempien luona käydään sitten joulupäivänä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/29 |
10.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuopus on aaton lapsi. Uutena vuotena sitten mummi ja käly kutsuttiin meille uutta vuotta vastaanottamaan. Mies kokkasi ruoan, muuten vaan rauhallista yhdessäoloa, isompien lasten kanssa touhuilua, vauvaa kävin välillä syöttämässä. Mukavaa oli.

Vierailija
16/29 |
10.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärrän kyllä ap:ta, esikoisen kanssa on vähän erilaista, itsekin halusin "olla rauhassa", tutustua vauvaan ja itseeni äitinä ja mieheen isänä. Olla perheenä. Esikoisen kanssa kaikki on niin hämmentävää, maito nousee tai on nousematta, rinnat ovat ehkä arat, imetys lähdössä käyntiin. Ei se ole niin helppoa ison porukan keskellä, lähteä nyt juhlavasta joulupöydästä kesken imettämään, kakkavaippaa vaihtamaan  tms.

 

Tuota sisaren vierailua en kokisi niin raskaana, kyllä nyt muutama tunti menee, mutta jollette halua mennä anopille tai minnekään muuallekaan joulua viettämään, niin ette mene. Ehkä tulevaisuudessakin haluatte viettää joulua oman perheen kesken, se on toki aivan sallittua. Ja tuo nyt vasta on hölmö ajatus, että koko porukka tulisi teille. 

 

Puhukaa anopille, asiallisesti, kiihkoilematta, toiveestanne. Ja kuinka hän on kyllä tärkeä jne, mutta nyt haluatte näin.

 

Esikoisen syntymä on kuitenkin ainutlaatuinen asia!

Vierailija
17/29 |
10.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 14:20"]

Ymmärrän kyllä ap:ta, esikoisen kanssa on vähän erilaista, itsekin halusin "olla rauhassa", tutustua vauvaan ja itseeni äitinä ja mieheen isänä. Olla perheenä. Esikoisen kanssa kaikki on niin hämmentävää, maito nousee tai on nousematta, rinnat ovat ehkä arat, imetys lähdössä käyntiin. Ei se ole niin helppoa ison porukan keskellä, lähteä nyt juhlavasta joulupöydästä kesken imettämään, kakkavaippaa vaihtamaan  tms.

 

Tuota sisaren vierailua en kokisi niin raskaana, kyllä nyt muutama tunti menee, mutta jollette halua mennä anopille tai minnekään muuallekaan joulua viettämään, niin ette mene. Ehkä tulevaisuudessakin haluatte viettää joulua oman perheen kesken, se on toki aivan sallittua. Ja tuo nyt vasta on hölmö ajatus, että koko porukka tulisi teille. 

 

Puhukaa anopille, asiallisesti, kiihkoilematta, toiveestanne. Ja kuinka hän on kyllä tärkeä jne, mutta nyt haluatte näin.

 

Esikoisen syntymä on kuitenkin ainutlaatuinen asia!

[/quote]

 

:D On se tosi vaikeaa nousta pöydästä imettämään ja kakkavaippaa vaihtamaan :D Mitä mä just luin. Tutustua mieheen isänä, voi hellanlettas ja morjenttes mitä soopaa :D

Vierailija
18/29 |
10.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä meillä pari sukulaista sekä mun ja miehen puolelta harmistu, kun eivät saaneet tulla meille jouluna. Ei heille kyllä mitään traumoja jääny. Kun tulivat katsomaan pikkusta uuden vuoden jälkeen, kaikki harmi unohtu siinä hössötyksessä. Kukin tavallaan ja meidän tapaan kuulu olla 2 viikkoa ihan kolmistaan ennen sukulaisrumbaa

Vierailija
19/29 |
10.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kannata stressata etukäteen noita asioita liikaa. Itselläni oli myös laskettu aika 15.12. mutta poika syntyi vasta 29. pv.

Vierailija
20/29 |
10.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Omani syntyi joulun alla ja menimme joulua viettämään äidilleni, miehen vanhempien luokse emme menneet. Ymmärsivät kai etten jaksanut. Minusta oli mukavaa käydä kylässä kun ruoka oli valmiina ja sai istua köllöttää vauva rinnalla suklaata syöden. Kotona tulee niin paljon muutenkin oltua.

Aika usein oli  joulu tai ei ihmiset tulevat katsomaan vauvaa melkein heti kun kotiudutaan, siitä ei kannata ottaa hermoja, olet niin kuin kotonasi, makoile sängyssä vauvan kanssa ja mies saa isännöidä jos on tarvetta. Ota rennosti äläkä hermoa parista tunnista, se menee nopeaan ja merkitsee paljon myös muille, vastasyntynyt on vain kerran vastasyntynyt.

Jos kuitenkaan et ole valmis uhraamaan aikaasi kun kuitenkin vielä toivut vasta synnytyksestä ja totuttelet vauvaan niin sitten pidät pääsi ja asennoidut valmiiksi anopin kiukutteluun. Älä ota stressiä, sinä saat päättää kaikista sinuun ja vauvaan littyvistä asioista ja muiden mielipiteille kannattaa opetella vain hymistelemään ilman suurempia vastarintoja.

 

 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan viisi yksi