Lue keskustelun säännöt.
Gallup: minkä verran isovanhemmilla on "oikeus" nähdä lastenlasta?
23.09.2021 |
Kysymyksessä tarkoitetaan isovanhempia, joilla ei ole mitään suurempaa elämänhallinnan ongelmaa (tyyliin päihdeongelma), vaan isovanhempia, jotka hyvin hanakasti haluaisivat nähdä lastenlastaan mahdollisimman usein. Välimatkaa isovanhempien ja lapsenlapsen välillä on n. tunti.
Mikä määrä mielestäsi on sopiva määrä isovanhempien ja lastenlapsen/lapsien tapaamisia? Useamman kerran viikossa? Viikottain? Pari kertaa kuussa? Kuukausittain? Pari kertaa vuosittain? Vuosittain? Harvemmin? Vaikuttaako välimatka siihen, kuinka usein isovanhemmilla pitäisi olla oikeus nähdä lastenlasta?
Kommentit (89)
Vierailija kirjoitti:
Esikoisen syntymän jälkeen hieman yllättäen sain kuulla ettei äitini enää muista kuinka pientä vauvaa hoidetaan.
Tähän toteamukseen verhoiltu asenne nuotitti pitkälti sen kuinka tiuhaa isovanhemman osallistuminen lapsiperheen elämään tuli olemaan.
Lapsen vanhempina emme halunneet aiheuttaa tilannetta jossa isovanhempi kokisi lapsenlapsen tapaamisen velvollisuudeksi, rajoitteeksi omalle vapaudelle tms.
Kolikon kääntöpuolena oli että lapset kasvavat nopeasti eivätkä lapset nyt teineinä tunne isovanhempiaan niin hyvin kuin muutoin olisi ollut edellytyksiä.
Kovinpa pienestä suutuit. En minäkään enää muista miten vauvaa hoidetaan. Kuopus on nyt parikymppinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanot tehneesi gallupin, muttet kuitenkaan tehnyt gallupia...
Vierailija kirjoitti:
On lapsen etu tavata sukulaisiaan. Lähestyisin tuota kysymystä niin päin.
Tämänkin päättävät ja arvioivat vanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Ihme kysymys. Isovanhemmilla ei ole mitään oikeuksia tai velvollisuuksia lapsenlapsiin nähden. Vanhemmat päättävät, minkä verran nähdään tai ei nähdä.
Niin, tämähän aina tietysti riippuu siitä kuka haluaa ja mitä enemmän. Ei vanhemmat päätä, että isovanhemmat tapaa lapsenlapsia, jos näitä puolestaan ei kiinnosta.
Jos mä itse haluan olla tekemisissä lasten kanssa, niin onneksi mulle ei ole väliä ovatko omia lapsenlapsia vai sellaisia lapsia, jotka kaipaavat isovanhempaa. Jos joku miniä yrittää alkaa määräillä mitä ja miten pitäisi olla ja elää, niin onneksi siitä ei tarvitse välittää tuon taivaallista. Isovanhempia kaipaavia lapsia kyllä riittää.
Minkälainen ihminen miettii tällainen kuin sää että ihan kun se olis jotenkin sulta pois, jos lapsi tai lapset tapaa isovanhempia? Paljon jää puuttumaan jos varsinkin taaperovuosina ei ole isovanhempien kans tekemisissä ja myöhemminkin. Se lämpö ja empatian kehittyminen kun huomaa että mummo tai ukki onkin jo vähän vanhempia, on erittäin tärkeää lapsen kehitykselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei isovanhemmilla ole subjektiivista oikeutta mihinkään, se lapsiperhe itse päättää tapaamiset.
Mulla on päinvastainen tilanne eli kahdet elossa olevat isovanhemmat, joista kumpiakaan ei tippaakaan kiinnosta lapsenlapset, ja he eivät ollenkaan tapaa, soittele, pidä yhteyttä tai käy. Elämme siis kuin isovanhempia ei olisi olemassakaan, ja isovanhemmat ovat itse tämän valinneet (ovat siis ilmoittaneet että ei kiinnosta olla isovanhempi, elämme vain itseämme varten).
Mun mielestä tämä(kin) on tosi loukkaavaa. Vähän eri lailla vaan kun liika tuppautuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outo vastakkainasettelun maku tässä kysymyksessä. Meillä vanhempani näkevät lapsiamme yleensä kerran tai pari kertaa viikossa, koska asuvat ihan lähellä ja tapaaminen ei ole kellekään mitenkään vaivaksi. Olen iloinen, että heille on tärkeää luoda läheinen suhde lapsiemme kanssa.
entäpä, jos naapurissanne asuisikin appivanhempasi? olisivatko he yhtä usein tervetulleita käymään?
Tän palstan naisista suuri osa on ihan sairaita päästään. Tällainen kysymys saa yläpeukutusta, eli oletuksena on, että ne miehen vanhemmat on aina perseestä, toisin kuin tietty ne omat.
Mutta vastaus kysymykseesi: Me asuimme pitkään appivanhempien naapurissa, näimme viikottain ellei jopa päivittäin, eikä se ollut ongelma kenellekään.
Lapsuuteni asuin myös samassa talossa ( iso omakotitalo) mummini ja tätini, eli isäni äidin ja siskon kanssa, ja kas kummaa, siinäkään ei ollut mitään ongelmia edes äidilläni.
Että kyllä, niiden appivanhempien kanssa kyllä voi oikein hyvin tulla toimeen oikein erinomaisestikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyödyllistä kirjoitti:
Minkälainen ihminen miettii tällainen kuin sää että ihan kun se olis jotenkin sulta pois, jos lapsi tai lapset tapaa isovanhempia? Paljon jää puuttumaan jos varsinkin taaperovuosina ei ole isovanhempien kans tekemisissä ja myöhemminkin. Se lämpö ja empatian kehittyminen kun huomaa että mummo tai ukki onkin jo vähän vanhempia, on erittäin tärkeää lapsen kehitykselle.
Taisit unohtaa että kaikki isovanhemmat ei ole todellakaan lämpimiä ja rakastavia, saati edes turvallisia.
T. Narsistin aikuinen lapsi, jonka iäkäs narsisti-isä käy heti kimppuun väkivaltaisesti jos joku sanoo vaikka erivän mielipiteen
Vierailija kirjoitti:
Kysymys on sinulla ihan väärin. Mikä on lapsen oikeus nähdä isovanhempiaan, tutustua oman sukunsa historiaan ja luoda hyvä ihmissuhde isovanhempiinsa?
Itse olen kiitollinen siitä, että tiedän mistä tulen, mikä on molempien vanhempieni sukujen historia ja miksi on aikoinaan tehty erilaisia ratkaisuja elämässä jne. Tiedän taustaani isoisoisovanhempiini asti. Tiedän mistä kumpuaa taiteellinen lahjakkuuteni, keneltä tulee hymykuoppani jne.
No ei sillä lapsella ole mitään oikeutta isovanhempiin. Meillä ne isovanhemmat ei halua kuulua mitenkään lastemme elämään. Mitenkäs pakotat? Niin, et mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Edelleen on paljon vanhempia (isiä), jotka eron jälkeen tapaa lapsiaan joka toinen viikonloppu. Siihen verrattuna olisi kyllä aika hurjaa, jos jonkun mielestä isovanhemmilla olisi OIKEUS nähdä lapsenlapsia viikottain.
Mitenkä se siihen liittyy jos ei lastaan tapaa enempää. Oma moka. Isovanhemmat yleensä haluaa nähdä ja heistä on paaaljon enemmän hyötyä kuin jostain viikonloppuisukista. Ja onhan jotkut vähän tapaavien vanhempien vanhemmat tekemisissä sen lasten äidin ja lastenlasten kanssa ihan erikseen kun, riippuu väleistä. Eihän välejä välttämättä katkaista isovanhempien, vaikka toinen vanhempi kuolisi ja huom., lapsella on uuden lain mukaan oikeus tavata erityisen läheistä henkilöä säännöllisesti, verraten tapaamisoikeuteen. Tämä laki tuli v. 2019 voimaan. Esimerkiksi kummi, vanhemman sisar eli täti tai setä, isovanhempi tms. voi olla tällainen erityisen läheinen henkilö.
Kenenkään edusta nyt aloituksessa on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Kysymys on sinulla ihan väärin. Mikä on lapsen oikeus nähdä isovanhempiaan, tutustua oman sukunsa historiaan ja luoda hyvä ihmissuhde isovanhempiinsa?
Itse olen kiitollinen siitä, että tiedän mistä tulen, mikä on molempien vanhempieni sukujen historia ja miksi on aikoinaan tehty erilaisia ratkaisuja elämässä jne. Tiedän taustaani isoisoisovanhempiini asti. Tiedän mistä kumpuaa taiteellinen lahjakkuuteni, keneltä tulee hymykuoppani jne.
Alapeukuttajissa on ilmeisesti sellaisia, joilla ei ole minkäänlaista kunnollista ihmissuhdetta isovanhempiinsa eivätkä näin ollen ymmärrä yhtään sen arvoa lapselle.
En yhtään ihmettele sitä miksi osa on niin pihalla eri ikäisten elämästä ja tehdään vastakkainasetteluja nuorien ja vanhojen välille koko ajan. Vanhemmat ihmiset tietävät mitä on olla nuori, nuoret eivät tiedä mitä on olla vanha. Näin se vain on meillä kaikilla. Vaikka ajat muuttuvat, ihmisen tarpeet ja kehitys eri ikäkausina eivät ole muuttuneet minnekään koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyisovanhemmat ei enää halua tavata, kyläillä, soitella, hoitaa tai muutenkaan auttaa. Ne ovat golfaamassa ja matkoilla. Aina.
Minun mummo ja ukki ovat sellaisia, että parempia isovanhempia ei olisi voinut toivoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys on sinulla ihan väärin. Mikä on lapsen oikeus nähdä isovanhempiaan, tutustua oman sukunsa historiaan ja luoda hyvä ihmissuhde isovanhempiinsa?
Itse olen kiitollinen siitä, että tiedän mistä tulen, mikä on molempien vanhempieni sukujen historia ja miksi on aikoinaan tehty erilaisia ratkaisuja elämässä jne. Tiedän taustaani isoisoisovanhempiini asti. Tiedän mistä kumpuaa taiteellinen lahjakkuuteni, keneltä tulee hymykuoppani jne.Alapeukuttajissa on ilmeisesti sellaisia, joilla ei ole minkäänlaista kunnollista ihmissuhdetta isovanhempiinsa eivätkä näin ollen ymmärrä yhtään sen arvoa lapselle.
En yhtään ihmettele sitä miksi osa on niin pihalla eri ikäisten elämästä ja tehdään vastakkainasetteluja nuorien ja vanhojen välille koko ajan. Vanhemmat ihmiset tietävät mitä on olla nuori, nuoret eivät tiedä mitä on olla vanha. Näin se vain on meillä kaikilla. Vaikka ajat muuttuvat, ihmisen tarpeet ja kehitys eri ikäkausina eivät ole muuttuneet minnekään koskaan.
Sellaisia jotka kykenee näkemään erilaisten isovanhempien välillä, eikä näe näitä yhtenä könttänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys on sinulla ihan väärin. Mikä on lapsen oikeus nähdä isovanhempiaan, tutustua oman sukunsa historiaan ja luoda hyvä ihmissuhde isovanhempiinsa?
Itse olen kiitollinen siitä, että tiedän mistä tulen, mikä on molempien vanhempieni sukujen historia ja miksi on aikoinaan tehty erilaisia ratkaisuja elämässä jne. Tiedän taustaani isoisoisovanhempiini asti. Tiedän mistä kumpuaa taiteellinen lahjakkuuteni, keneltä tulee hymykuoppani jne.Alapeukuttajissa on ilmeisesti sellaisia, joilla ei ole minkäänlaista kunnollista ihmissuhdetta isovanhempiinsa eivätkä näin ollen ymmärrä yhtään sen arvoa lapselle.
En yhtään ihmettele sitä miksi osa on niin pihalla eri ikäisten elämästä ja tehdään vastakkainasetteluja nuorien ja vanhojen välille koko ajan. Vanhemmat ihmiset tietävät mitä on olla nuori, nuoret eivät tiedä mitä on olla vanha. Näin se vain on meillä kaikilla. Vaikka ajat muuttuvat, ihmisen tarpeet ja kehitys eri ikäkausina eivät ole muuttuneet minnekään koskaan.
Miksi ihmeessä pitäisi tietää millaista on olla vanha? Eihän se isovanhemmuus koskaan niiden vanhojen tarpeista lähde, vaan lapsen tarpeista. Ja vanhemmat arvioi mitä ne on ja mikä lapselle on hyvästä.
Vierailija kirjoitti:
Esikoisen syntymän jälkeen hieman yllättäen sain kuulla ettei äitini enää muista kuinka pientä vauvaa hoidetaan.
Tähän toteamukseen verhoiltu asenne nuotitti pitkälti sen kuinka tiuhaa isovanhemman osallistuminen lapsiperheen elämään tuli olemaan.
Lapsen vanhempina emme halunneet aiheuttaa tilannetta jossa isovanhempi kokisi lapsenlapsen tapaamisen velvollisuudeksi, rajoitteeksi omalle vapaudelle tms.
Kolikon kääntöpuolena oli että lapset kasvavat nopeasti eivätkä lapset nyt teineinä tunne isovanhempiaan niin hyvin kuin muutoin olisi ollut edellytyksiä.
Harmi jos teillä noin. Minun äitini kun totesi saman, totesin, ei ihme, onhan edellisestä kerrasta 30 vuotta. Sitten yhdessä opettelimme ja hoidimme, hänen lausahdukseen kun ei kuulunut mitään verhoiltua asennetta, vaan haluaa aidosti olla perheemme elämässä paljon läsnä.
Tunnin välimatka on ainakin täältä Etelä-SUomesta katsottuna paljon. En "sitoutuisi" reissaamaan sitä kuin korkeintaan pari kertaa kuukaudessa.
Jos kaikkien välit ovat hyvät, lapsi on terve ja olosuhteet muutenkin suotuisat, kerran viikossa vierailu onnistuisi varmasti hyvin niin, että vieraillaan vuoroin lapsiperheessä ja isovanhemmilla.
Isompien lapsien kanssa voi rakentaa yhteistä tekemistä, jossa vanhempia ei tarvita.
Vierailija kirjoitti:
https://www.sos-lapsikyla.fi/blog/2021/03/23/lapsella-on-oikeus-juuriin…
Lapsen oikeudet.
Vanhemmat arvioivat AINA kenen kanssa lapsi on tekemisissä. Lapsi ei tarvitse juuri niitä isovanhempia tutustuakseen juuriinsa.
Edelleen on paljon vanhempia (isiä), jotka eron jälkeen tapaa lapsiaan joka toinen viikonloppu. Siihen verrattuna olisi kyllä aika hurjaa, jos jonkun mielestä isovanhemmilla olisi OIKEUS nähdä lapsenlapsia viikottain.