Te jotka löysitte jo nuorena hyvän miehen

jonkin aikaahan siinä menee ennen kuin oppii tuntemaan toisen.Yleensä nämä "hyvät" miehet paljastuvat kusipäiksi ennemmin tai myöhemmin.Eli parempi olla ottamatta typerää riskiä ja valita olla yksin.

Löysin mieheni 17-vuotiaana. Joskus huonoina hetkinä tulee mieleen et olisinko aikuisena osannu valita paremmin. Mutta mies on hyvä mulle, rakastaa oikeesti myötä ja vastoinkäymisissä, on luotettava ja kantaa perheestä vastuuta. Kun on pitkä suhde takana siihen liittyy syvä hyväksytyksi tulemisen tunne. Mies tietää millainen olen läpikotaisin. Nyt ollaan 40-vuotiaita ja pidän kyllä itseäni onnekkaana.

Ei se onnea ollut.

-Ajatteletteko koskaan, miten onnekkaita olitte, kun löysitten hyvän miehen nuorena?

Kyllä, tunnen itseni onnekkaaksi.

-Oletteko onnellisia siitä,että on ollut joku jonka kanssa kasvaa ja jonka kanssa yhteiset muistot elämästä?

Kyllä.

-Uskotteko olevanne yhdessä elämänne loppuun asti?

Kyllä. Kun on ollut yli puolet elämästään saman miehen kanssa, niin ei osaa edes ajatella että tilanne muuttuisi.

-Mikä miehessäsi ja suhteessanne on parasta?

Täydennämme toisiamme hyvin. Mies on luotettava, kiltti, taitava monessa, älykäs, hauskan näköinen jne.

-Säälitkö koskaan ikisinkkuja? Tai mietitkö, miten onnekas olet heihin verrattuna?

En sääli enkä vertaile. Joskus olen harmitellut kun joku kiva tuttu ei yrityksistään huolimatta löydä kunnollista puolisoa. 

Hauska tuo "hyvän miehen". Miehethän yleensä saa naisen, tai sitten ei saa. Naisiakin on kyllä hyviä ja ei niin hyviä. Miehet ei vaan ehkä yleensä erittele "hyviä naisia". Ehkä miehissä sitten on suurempi varianssi. On paljon vain miehiä, mutta niin paljon myös hyviä ja ei-hyviä, että ne on syytä mainita.

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 20:37"]

Hauska tuo "hyvän miehen". Miehethän yleensä saa naisen, tai sitten ei saa. Naisiakin on kyllä hyviä ja ei niin hyviä. Miehet ei vaan ehkä yleensä erittele "hyviä naisia". Ehkä miehissä sitten on suurempi varianssi. On paljon vain miehiä, mutta niin paljon myös hyviä ja ei-hyviä, että ne on syytä mainita.

[/quote]

Kyllähän miehet aika paljonkin arvottaa naisia hyviin ja huonoihin, siihenhän koko lassukkaideologiakin nojaa.

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 20:35"]

Ei se onnea ollut.

[/quote]

Kyllä se oli vaikka nyt omaa fiksuuttasi  kovasti tahdotkin kiitellä.

Löysin todella kivan miehen nuorena, joka on myös lasteni isä. Pidän häntä edelleen komeana ja miellyttävänä ihmisenä ja tiedän valinneeni lapsilleni hyvän isän. Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin en enää koe häneen samanlaista yhteyttä kuin aiemmin, ja ajattelen että olemme toisillemme jollain tapaa väärät kumppanit. Tunnemme toisemme niin hyvin että meillä on seesteistä yhdessä, mutta jollakin tavoin tyhjää.

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 20:41"][quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 20:35"]

Ei se onnea ollut.

[/quote]

Kyllä se oli vaikka nyt omaa fiksuuttasi  kovasti tahdotkin kiitellä.
[/quote]
Mistäs siinä minun asiani tiedät?

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 20:41"]

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 20:35"]

Ei se onnea ollut.

[/quote]

Kyllä se oli vaikka nyt omaa fiksuuttasi  kovasti tahdotkin kiitellä.

[/quote]

Mitä jos se oli järjestetty avioliitto?

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 20:46"]

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 20:41"]

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 20:35"]

Ei se onnea ollut.

[/quote]

Kyllä se oli vaikka nyt omaa fiksuuttasi  kovasti tahdotkin kiitellä.

[/quote]

Mitä jos se oli järjestetty avioliitto?

[/quote]

Se on kävässy joskus yöntunteina hämärästi mielessä.

Koen kyllä itseni äärimmäisen onnekkaaksi, monella tapaa. Olin juuri täyttänyt 22 kun tapasimme, eikä hän siis ollut ensimmäinen poikaystäväni. Mutta ensimmäisiä kyllä. Mitään grande pettymystä en ole kokenut rakkaudessa. Ehdin olla "villi ja vapaa", mutta en vuositolkulla. En siis niin kauan että olisin ehtinyt kyynnistyä. En sääli ikisinkkuja, kaikkihan ei suhdetta edes halua, mutta seuratessani kavereideni 30v+ sinkkuelämää ja osin raadollista tapailukulttuuria, missä ihmiset ja ihmissuhteet ovat kertakäyttökamaa, tunnen helpotusta ettei tarvitse itse pelata sitä peliä. Koen itseni myös onneekkaaksi sen takia, että löytäessäni hyvän miehen nuorena, sain myös lapset ns. hyvässä iässä. Koen että minulla on nyt kolmekymppisenä elämäni palapelin palaset hyvin kasassa. Elämästäni ei puutu mitään isoa asiaa. Kaikki mitä tähän saan päälle, on vaan extraa.

Ajatteletteko koskaan, miten onnekkaita olitte, kun löysitten hyvän miehen nuorena?
- Ajattelen, ja olen todella kiitollinen siitä. Lähes joka päivä. 

Oletteko onnellisia siitä,että on ollut joku jonka kanssa kasvaa ja jonka kanssa yhteiset muistot elämästä?
- Löysin miehen 21-vuotiaana, mies oli kerennyt olla jo kihloissa nuorena (18.v) ja itselläni 4.v kestänyt surkea suhde alkoholistiin. Kun löydettiin toisemme, alettiin melko nopeasti tekemään lapsia ja rakentamaan taloa, häät ym. Jälkeenpäin ollaan mietitty että olisihan sitä ollut mukava nauttia enemmän yhdessä olosta, matkustella jne. En kuitenkaan koe että ollaan kasvettu yhdessä. Mutta en todellakaan valita. 

Uskotteko olevanne yhdessä elämänne loppuun asti?
- Tiedän että olemme, olemme sielun kumppaneita. 

Mikä miehessäsi ja suhteessanne on parasta?
Miehessä parasta: - Kunnioittaa ja arvostaa minua aivan valtavasti. Osaa näyttää sen että rakastaa. Pitää aina huolen siitä että minä jaksan enkä väsytä itseäni liikaa. Avaa edelleenkin ovia minulle (Tämä on tapa jota rakastana suuresti). Kokkaa ja siivoaa (enemmän kuin minä). Täydellinen isä. Helppo elämä. Sallii sen että minä olen saanut jäädä lasten kanssa kotiin. 
- Suhteessa: - Avoimuus, luottamus, rakkaus, yhdessä vietetty aika, seksi. 

Säälitkö koskaan ikisinkkuja? Tai mietitkö, miten onnekas olet heihin verrattuna?
- Tiedän miten onnekas olen ja toivoisin jokaiselle hyvän parisuhteen. Se on mielestäni asia jonka avulla jaksaa vaikka mitä elämässä. Tavallaan säälin, mutta tiedän myös niitä jotka eivät miestä elämäänsä halua ja ovat oikein tyytyväisiä. 

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 20:22"]

siis teini-ikäisenä tai parikymppisenä, ja olette nyt yli 30 ,40 tai 50

Ajatteletteko koskaan, miten onnekkaita olitte, kun löysitten hyvän miehen nuorena?

Oletteko onnellisia siitä,että on ollut joku jonka kanssa kasvaa ja jonka kanssa yhteiset muistot elämästä?

Uskotteko olevanne yhdessä elämänne loppuun asti?

Mikä miehessäsi ja suhteessanne on parasta?

Säälitkö koskaan ikisinkkuja? Tai mietitkö, miten onnekas olet heihin verrattuna?

[/quote]

Ymmärrän olevani todella onnekas. Tästä ovat ihan ulkopuolisetkin maininneet. Olen onnellinen näistä vuosista (18), jotka olemme saaneet yhdessä jakaa. Mitään suuria ongelmia ei ole koskaan ollut, jotain pientä kinastelua joskus. Näistä on selvitty aina keskustelemalla.

Uskon, että olemme yhdessä kuolemaan saakka. Olemme molemmat tätä mieltä. Meillä on täysin yhteneväinen ajatusmaailma sekä ulkoisesti olemme kumpikin puoleensavetäviä. Tämän eteen teemme molemmat kuitenkin töitä.

Sinkkuja en sääli, ajattelen vain että jäävät jostain hyvästä paitsi. 

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 20:46"]

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 20:41"]

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 20:35"]

Ei se onnea ollut.

[/quote]

Kyllä se oli vaikka nyt omaa fiksuuttasi  kovasti tahdotkin kiitellä.

[/quote]

Mitä jos se oli järjestetty avioliitto?

[/quote]

Miten hitossa näytät ja tuot esiin kaiken sen, mikä on joskus ajatuksiini harhaillut?

En todellakaan 15- vuotiaana kuvitellut olevani saman miehen kanssa ikuisesti tai edes näin kauaa. En pitänyt häntä, tai pidä edelleenkään maailman ihmeellisimpänä otuksena, minulle sopivimpana kylläkin. Ja nyt kun yhteistä taivalta on takana 25 vuotta, sitä yhteistä historiaa vasta arvostaa. Aina tosin ei ole kovin ruusuista, mutta se on vaan elämää ;) Enkä sääli sinkkuja, se on heidän elämää ja valintoja.

Ajattelen usein kiitollisuudella. Olin15v kun tavattiin ja nyt nelikymppinen. Se oli järjettömän ihana rakastuminen ja koen että olemme sielunkumppaneita. En tiedä olemmeko loppuelämämme yhdessä. Enkä sääli yksineläjiä - ehkä heillä järisyttävä rakastuminen odottaa nurkan takana. Omani on muistoissa.

Ajatteletteko koskaan, miten onnekkaita olitte, kun löysitten hyvän miehen nuorena?

-Ajattelen silloin kun saman ikäiset ystävät surevat sitä ettei löydy hyvää miestä, ei ole lapsia, ei ole mitään vakaata ja haaveilevat pitkästä parisuhteesta. Olen onnellinen myös siitä, että tunnen jo miehen ja miehen suvun läpikotaisin eikä enää tarvitse aloittaa alusta.

Oletteko onnellisia siitä,että on ollut joku jonka kanssa kasvaa ja jonka kanssa yhteiset muistot elämästä?

-Olen, todellakin.

Uskotteko olevanne yhdessä elämänne loppuun asti?

-Uskon. Kun yhteisiä vuosia on takana 20 (ja ikää mulla 35, miehellä 37) näen tosi epätodennäköisenä että enää erottaisi.

Mikä miehessäsi ja suhteessanne on parasta?

-Mies on luotettava, meillä on edelleen intohimoista seksiä, nauretaan edelleen keskenämme omille inside vitseillemme jne.

Säälitkö koskaan ikisinkkuja? Tai mietitkö, miten onnekas olet heihin verrattuna?

-En sääli, mutta ajattelen olevani onnekas verrattuna vastoin tahtoaan ikisinkkuna olevia. Mulla on muutama kaveri joka tällä iällä edelleen etsii epätoivoisesti sitä oikeaa ja biologinen kellokin on tikittänyt jo viimeiset kymmenen vuotta. Alkaa tulla jo tosi kiire jos lapsia meinaa tehdä, eikä ehdi enää seurustella kauaa ennen lastentekoa.

Mielenkiintoinen aloitus, todella erilainen, toisten haukkumista ja typeriä tarinoita on riittämiin, joissa vaivihkaa haukutaan muita ja yritetään saada lukijatkin haukkumaan.

rehellinen vastaus: en ole koskaan tajunnut olevani onnekas tai myöskään säälinyt sinkkuja.

Olen aina ajatellut, että heillä on jotain jota minulla ei ole. Ja minulla on jotain mitä heillä ei ole.

Sinkuilla on kaikki aika maailmassa käyttää omaan uraan, tehdä hyvin työt, jotka vaativat kotonakin tekemistä ja työtä kellon ympäri, on aikaa tavata muita mielenkiintoisia sinkkuja.

Minulla on ilo tuntea hienoja hyviä ihmisiä ja joskus heidän kautta muitakin hyviä nuoria ihmisiä, jotka ilahduttavat, pahuutta maailmassa on riittämiin, ilkeyttä ja kieroutta ja kiusamista.

Toivon että saamme olla yhdessä loppuun saakka. Jos niin käy, niin olen onnekas.

Löysin kunnon miehen jonka kanssa sain kolme lasta. Lopulta tämä kunnon mies petti minua pitkään, valehteli, lupaili ja vakuutteli ja itsekin totesi sitten ettei pidä miehestä joka peilistä katsoo. Olin 20v kun miehen tapasin ja 17v ollaan oltu yhdessä. Toivottavasti selvitään ja ollaan yhdessä vielä pitkään. Jotenkin tässä ihmettelee että mites tässä nyt näin kävi. Luotettava perhekeskeinen mies rakastui nuorempaan. Vanha väsynyt vaimo ei ollut enää mitään. Arki oli tietysti rankkaa molemmille mutta pettäminen ei tullut mulle mieleen ratkaisuna rankkaan arkeen. Monta lasta, molemmat töissä jne niin ei kai siinä sitten ollut tarpeeksi sitä parisuhdeaikaa ja etäännyimme toisistamme.