Lue keskustelun säännöt.
Lapsi 4,5 v. ei tunne empatiaa, sanoo päiväkodin henkilökunta
22.09.2021 |
Miten voin tukea äitiä lapsen kasvattamisessa? Mielestäni äiti hoitaa lasta hyvin ja lohduttaa, kun lapsi satuttaa itsensä. Tästä huolimatta lapsi esimerkiksi raapii äitiä, jos ei saa haluamaansa.
Eilen pelasimme lattialla muistipeliä ja lapsi kiipesi selkääni. Hän tietää, että minulla on selkäongelmia. Pyysin tulemaan alas, koska selässä roikkuminen todella sattui. Lapsi ei totellut ja jouduin vääntämään hänet käsistä pois selästä.
Lapsi on yhden viikon kuukaudesta isänsä luona ja 3 viikkoa äidin kanssa. Nyt molempien paikkakuntien päiväkoit aikovat pitää yhteisen neuvottelun ja myös siellä mietitään, miten lasta voidaan auttaa.
Lapsen ja perheen vasta puoli vuotta tunteneena olen syvästi huolestunut. Onko kasvamassa psykopaatti? Neuvokaa ja auttakaa.
Kommentit (131)
Kommenttejen aiheena oleva lapsi kuulostaa ihan tavalliselta lapselta, paitsi että lapsi on joutunut liian isoihin tilanteisiin ikäänsä nähden.
4-vuotias on vielä todella pieni ja tarvitsee paljon turvallisen aikuisen ohjausta, seuraa, tukea. Ihan tavallinenkin 4-vuotias tarvitsee tätä kaikkea paljon. Mahdollisesti nepsy-piirteinen vielä enemmän.
Aikuisen kuuluu myös ennakoida. Olla askel tai kaksi lasta edellä.
Huomata ne mahdolliset vaaran paikat ja olla tarkkana. En lainkaan ymmärtänyt tätä tarinaa koirasta ja kuorma-autosta, nelivuotias ja koira siinä tilanteessa, että melkein tulee vakava vahinko ja tästä syytetään lasta?!
Lapsella taitaa todellakin on puute niistä turvallisista aikuisista elämässään.
4-vuotiaat voivat vielä olla todella vilkkaita, ajattelemattomia, sitä 'vauhtia ja vaarallisia tilanteita'- settiä, eikä kyse ole muusta kuin siitä että lapsi on 4- vuotias.
Aikuinen on vastuussa ja se aikuinen, joka ei tätä ymmärrä voi itse olla hyvinkin empatiakyvytön tai autisti itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Empatiataidot opitaan. Onko lapselle sanoitettu tunteita: huomaan, että olet vihainen, surullinen, pettynyt, kyllästynyt, innostunut, iloinen jne. ?
En ole ap. Mutta minun lapsi suuttuu noista sanoittamisista. Ei tykkää yhtään. Kamalan vaikeaa tuo empatian opettaminen!
Joku tässä kohtaa päätteli, ettei pidä välittää lapsen suuttumuksesta. Se on kyllä aika hölmö ohje. Joskus kun pienikin voi suuttua ihan asiasta ja itse asiassa, voisi ajatella niinkin että nimenomaan pikkulapsen suuttumus voi olla asiallisempaa keskimäärin kuin aikuisen, jolla on jo kaikenlaisia omituisia käsityksiä siitä, minkälaiseen kohteluun hän on oikeutettu. Lapsi on suoraviivaisempi.
Johan se on robottikasvatusta, että ensin tuputetaan tunne lapsen suuhun ja sitten ei olla huomaavinaan kun hän reagoi siihen. Veikkaan, että tuloksena saadaan paljon traumoja. Antakaa lastenne olla rauhassa. Toki aina on ollut taitavia kasvattajia jotka ovat kommentoineet lapsen tunnereaktioita, mutta ei se tarkoita että lapset eivät ymmärtäisi maailmasta mitään muuten kuin jonkun tuputtamana. Niistä muistakin tuli ihmisiä, joilla oli vähemmän luonteva sanoittaja vanhempana. Itse asiassa veikkaan, että lapset ovat ennen olleet fiksumpia tunneasioissakin, koska ympärillä on ollut niin paljon sisaruksia, naapureita, sukua jne.
Tunnefanaatikolle kysymys: miten laumaeläimet pystyvät reagoimaan toistensa tunnetiloihin, eihän tamma opeta varsalle, että kuule nyt sua suututtaa ja se on ok mutta ei saa näykkäistä. (Kyllä muut hevoset opettavat käyttäytymään, mutta eivät nekään sanoita vaan ne uhkaavat seurauksilla.) Onko ihminen hevosta tyhmempi? (No joo, onhan se monessa asiassa totta mutta silti. Ei nyt niin paljon tyhmempi.)
En ole se jota kommentoit, mutta ohiksena totean että hevoset kommunikoivat hevosten kielellä ja ihmiset ihmisten kielellä. Ihmisten kielessä puhe on keskeisessä asemassa.
Ethän sinäkään ole täällä keskustelussa naksuttelemassa kuin valas, oletko siis tyhmempi kuin valas?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Empatiataidot opitaan. Onko lapselle sanoitettu tunteita: huomaan, että olet vihainen, surullinen, pettynyt, kyllästynyt, innostunut, iloinen jne. ?
En ole ap. Mutta minun lapsi suuttuu noista sanoittamisista. Ei tykkää yhtään. Kamalan vaikeaa tuo empatian opettaminen!
Joku tässä kohtaa päätteli, ettei pidä välittää lapsen suuttumuksesta. Se on kyllä aika hölmö ohje. Joskus kun pienikin voi suuttua ihan asiasta ja itse asiassa, voisi ajatella niinkin että nimenomaan pikkulapsen suuttumus voi olla asiallisempaa keskimäärin kuin aikuisen, jolla on jo kaikenlaisia omituisia käsityksiä siitä, minkälaiseen kohteluun hän on oikeutettu. Lapsi on suoraviivaisempi.
Johan se on robottikasvatusta, että ensin tuputetaan tunne lapsen suuhun ja sitten ei olla huomaavinaan kun hän reagoi siihen. Veikkaan, että tuloksena saadaan paljon traumoja. Antakaa lastenne olla rauhassa. Toki aina on ollut taitavia kasvattajia jotka ovat kommentoineet lapsen tunnereaktioita, mutta ei se tarkoita että lapset eivät ymmärtäisi maailmasta mitään muuten kuin jonkun tuputtamana. Niistä muistakin tuli ihmisiä, joilla oli vähemmän luonteva sanoittaja vanhempana. Itse asiassa veikkaan, että lapset ovat ennen olleet fiksumpia tunneasioissakin, koska ympärillä on ollut niin paljon sisaruksia, naapureita, sukua jne.
Tunnefanaatikolle kysymys: miten laumaeläimet pystyvät reagoimaan toistensa tunnetiloihin, eihän tamma opeta varsalle, että kuule nyt sua suututtaa ja se on ok mutta ei saa näykkäistä. (Kyllä muut hevoset opettavat käyttäytymään, mutta eivät nekään sanoita vaan ne uhkaavat seurauksilla.) Onko ihminen hevosta tyhmempi? (No joo, onhan se monessa asiassa totta mutta silti. Ei nyt niin paljon tyhmempi.)
Osittain samaa mieltä, varsinkin jos aikuinen sanoittaa/tulkitsee väärin lapsen tunneilmaisua.
Tälle lapselle olisi mielestäni eduksi, että hänellä olisi laajempi tukiverkosto. Nyt lapsella ei ole kuin vanhemmat ja molempien päiväkotien ihmiset sekä minä. Perhe ei tunne naapureita eikä lapsi koskaan leiki pihan muiden lasten kanssa ulkona, saati että lapsia kutsuttaisiin kotiin tai mentäisiin leikkimään jonkun toisen lapsen kotiin. Äidillä ei ole sukulaisia, opiskelukavereita tai työkavereita Suomessa. Hän ei ole suomalainen vaan on asunut Briteissä ja muuttanut Suomeen Brexitin takia. Lapsen isä on suomalainen. Ystävyyssuhteiden rakentaminen yksinhuoltajana on hankalaa, kun päivisin äiti tekee kotona töitä tietokoneella töitä silla aikaa kun lapsi on päiväkodissa.
Äiti ei osaa kuin muutaman sanan suomea, joten tämäkin vaikeuttaa elämistä. Aika ei yksinkertaisesti ole riittänyt kielen opiskelemiseen. Lapsi puhuu pääkielenään englantia, mutta osaa suomea lähes ikätasonsa mukaisesti. AP kuten myös viestissä, johon kirjoitin jatkoa.
Aloituksessa kerrotut jutut kuulostaa ihan tavallisilta päiväkoti-ikäisen käyttäytymisiltä, ei empatiakyvyn puuttumiselta. Kiinnostaisi tietää, että mistä asioista päiväkoti on huolissaan ja allekirjoitatko ne arjessanne.
Ensimmäisenä tulee tietenkin mieleen vakavat häiriöt kuten psykopatia, mutta lievät autisminkirjoon kuuluvatkin häiriöt kuten asperger voivat alentaa empatiakykyä. Ja monet muut neuropsykologiset tekijät. Erityisesti, kun kysessä on noin pieni lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Toisilla se empatiakyky vaan kehittyy myöhemmin. Itselläni ei ollut ennen jotain 8-10 vuoden ikää sellaista ollenkaan. Vanhemmat yritti kyllä opettaa, esim. kertoa että hyönteisiä sattuu jos nypin niiltä siivet irti ja katson miten ne hassusti kipittää. Ja toki suoraan kieltää. Mutta koska ei ollut omaa empatiakykyä, tein silmän välttäessä silti. Myös pikkuveljeni kiusaaminen oli mulle pelkkää tylsän ajan viihdykettä, en pystynyt ollenkaan ajattelemaan hänen tunteita. En, vaikka hän ne hyvin selvästi näytti, usein itkikin.
Silti mullekin jossain vaiheessa alkoi se empatia syntyä. Paljolti sen kautta että jouduin itse kiusatuksi ja kokemaan myös sairautta ja kipua. Jotenkin sitä ennen en ollut edes tajunnut, millaista psyykkinen ja fyysinen kipu on, enkä siksi osannut tuntea empatiaa siitä kärsiviä kohtaan.
Kuulostat ihan mun kaverilta. Hän rakasti pienenä nyppiä kaikkia hyönteisiä ja ohimennessään aina tönäisi, nipisti, tukisi, puristeli, läpsäisi pikkuveljeään niin että tämä alkoi itkemään. Toruttaessa vaan virnuili päälle. Ei hän aikuisenakaan kovin tasapainoinen tyyppi ole. Kaikki empatia mitä hän näyttää on aika päälle liimattua ja teennäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Empatiataidot opitaan. Onko lapselle sanoitettu tunteita: huomaan, että olet vihainen, surullinen, pettynyt, kyllästynyt, innostunut, iloinen jne. ?
En ole ap. Mutta minun lapsi suuttuu noista sanoittamisista. Ei tykkää yhtään. Kamalan vaikeaa tuo empatian opettaminen!
Ehkäpä sinun olisi aiheellista pohtia miksi pidät ongelmana sitä että lapsi suuttuu? Kyllä, ne suuttuvat kun eivät saa tehdä mitä haluavat. Se on sitä kasvattamista että opetat käsittelemään suuttumusta, ei se että välttelet suututtamasta lasta.
Olisikohan ajatuksena ollut että sellainen väkinäinen tunteiden sanoittaminen lisää suuttumusta jo valmiiksi hermostuneen lapsen kohdalla? Tai saa esim. surullisenkin vain hermostumaan? Minusta ainakin on ihan ymmärrettävää ettei vanhempi sellaista toivo. Monen lapsen kohdalla on parempi ensin rauhoittua ja sitten tunnetilan laantuessa vasta jutellaan tunteista yms. tarkemmin siten että osoitetaan kiinnostusta mutta ei suoraan sanota että sinusta tuntui siltä ja siltä vaan annetaan lapsen itsekin kertoa ajatuksistaan ja tunteistaan.
Samaa mieltä, ja olen hieman viereltä nähnyt vastaavia tilanteita, ja nostaisin esille, ettei se aikuisen sanoitus mene aina oikein. Mietitäänpä itse, miltä tuntuisi, jos joku tulisi hankalassa tilanteessa sanomaan, että sinä suutuit kun (syy väärin), ja se johtuu siitä kun olet tuollainen (kuvailu väärin), jne.
Lasten kanssa erehtymisen riski on aina otettava, koska muuten lapselle ei voi opettaa mitään maailmasta. Jos lapsi koskee nokkosta ja alkaa itkeä, opastan hänelle ettei nokkoseen kannata koskea, vaikka itku saattaa johtua myös siitä että kenkä hiertää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Empatiataidot opitaan. Onko lapselle sanoitettu tunteita: huomaan, että olet vihainen, surullinen, pettynyt, kyllästynyt, innostunut, iloinen jne. ?
Eikä jätä siihen, vaan kertoo, miten toimitaan/ei toimita. Esim. että on OK olla vihainen/kateellinen jne. mutta silloin ei lyödä ketään, rikota toisen leluja, vaan... Eikä ole mitenkään paha, vaikka ääntä vähän korottaisi (ei tarkoita huutamista), silloin on oltavakin tiukkana, kun opetetaan, ettei ketään satuteta. Todellakaan ei myöskään pyydetä vaan otetaan lapsi pois selästä ym. Lapsen tulee oppia, että ihmiset tarvittaessa puolustavat itseään eivätkä käy neuvottelemaan, saako heitä satuttaa.
Itse kävin samanikäisenä läpi kauden, jolloin purin sisartani. Vasta jälkeenpäin vanhempana olen pystynyt analysoimaan, että purin häneen raivoa, jota tunsin äitiäni kohtaan, joka "pakotti" elämään isän kanssa, jota pelkäsin kuollakseni. Äidille en voinut vihaa ilmaista lainkaan tai sain korvilleni. Pelkäsin myös, että jos en miellytä häntä, hän lähtee ja jättää meidät lapset isän armoille. Ihmisen käytökselle on aina syy, lasten kanssa pitää vain jaksaa kaivella ja selvittää, mikä se on.
Tässäpä se ongelma. Lapsikin on paljon monimutkaisempi olento kuin mitä hän pystyy kertomaan. Oma lapseni kävi aina nipistämään lohduttajia, koska hän ei halunnut olla ainoa johon sattuu. Pikkukoululaisena sitten pamautti tämän vastauksen kun kysyin, muistaako hän sitä kun hän pienempänä aina teki noin. Opettajilta taas on tullut palautetta, että hän on oikein kiva ja miellyttävä ja sosiaalisesti taitava luonne, ja kyllähän hänen kanssaan on ilo asua nyt esiteininä. Nyt pojalla on pehmolelu jonka kanssa kulkee illat, koska nyt hän on jo riittävän iso että kehtaa niin tehdä kun ensimmäisten kouluvuosien kovakundipaine on helpottanut. Ja sen petoeläimen kanssa leikkiessään sanoittaa meille omia tunteitaan, koska edelleenkin ne ovat liian monimutkaisia hänen ikäiselleen suoraan selitettäviksi. Hän on onnistunut näin käsittelemään eropettymyksensä ja suuttumuksensa äitiään kohtaan ja saanut sille hyväksyvän vastaanoton toisin kuin silloin kun yritti rettelöimällä ottaa tilaa. Esimerkiksi ei pystynyt kotona pyytämään mitään anteeksi koskaan, koska oli niin vihainen pinnan alla. Olisi mahdollisesti kokenut valehtelevansa silloin koska ei ollut oikeasti ihan täysin pahoillaan (arvelua, koska, siitä ei ole vielä puhuttu).
Miettikäähän nyt sanoittajat. Te otatte itsestäänselvyytenä, että teidän älykkyytenne riittää noissa tilanteissa toimimiseen, lapsi on simppeli olento ja hänen tunne-elämänsä sanoitettavissa. Mitä vaikka tuolle sisarenpurijalle olisi pitänyt sanoittaa niin, ettei hänen olonsa olisi siitä vain kurjistunut entisestään. Hänhän olisi vain joutunut toteamaan olevansa huono ja täysin väärinymmärretty siihen päälle. Koska kerran hänelle nimetään tunteita, jotka eivät edes ole totta. Tai vielä pahempaa, jos hän päättää uskoa sanoitukseen ja vääristää tunteensa. Kuten moni kieroonkasvatettu joutuu tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloituksessa kerrotut jutut kuulostaa ihan tavallisilta päiväkoti-ikäisen käyttäytymisiltä, ei empatiakyvyn puuttumiselta. Kiinnostaisi tietää, että mistä asioista päiväkoti on huolissaan ja allekirjoitatko ne arjessanne.
Ensimmäisenä tulee tietenkin mieleen vakavat häiriöt kuten psykopatia, mutta lievät autisminkirjoon kuuluvatkin häiriöt kuten asperger voivat alentaa empatiakykyä. Ja monet muut neuropsykologiset tekijät. Erityisesti, kun kysessä on noin pieni lapsi.
Lapsen äiti ei kertonut tarkasti, millaisia ongelmia päiväkodeissa on ollut lapsen kanssa. Tuskin päiväkodeissa turhasta huolestutaan? Ovat ammattilaisia ja tottuneet tuon ikäisiin lapsiin, joten huomaavat jos lapsi ei käyttäydy kuten tavallinen päiväkoti-ikäinen.
Minä olen läsnä perheen arjessa noin kerran viikossa sen aikaa, mitä nyt normaali kyläily kestää, 1-2 tuntia. En siis voi allerkrjoittaa mitään "arjessamme", kun en elä arkea lapsen kanssa. Äidillä on huoli ja eilen hän kertoi siitä minulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Empatiataidot opitaan. Onko lapselle sanoitettu tunteita: huomaan, että olet vihainen, surullinen, pettynyt, kyllästynyt, innostunut, iloinen jne. ?
En ole ap. Mutta minun lapsi suuttuu noista sanoittamisista. Ei tykkää yhtään. Kamalan vaikeaa tuo empatian opettaminen!
Joku tässä kohtaa päätteli, ettei pidä välittää lapsen suuttumuksesta. Se on kyllä aika hölmö ohje. Joskus kun pienikin voi suuttua ihan asiasta ja itse asiassa, voisi ajatella niinkin että nimenomaan pikkulapsen suuttumus voi olla asiallisempaa keskimäärin kuin aikuisen, jolla on jo kaikenlaisia omituisia käsityksiä siitä, minkälaiseen kohteluun hän on oikeutettu. Lapsi on suoraviivaisempi.
Johan se on robottikasvatusta, että ensin tuputetaan tunne lapsen suuhun ja sitten ei olla huomaavinaan kun hän reagoi siihen. Veikkaan, että tuloksena saadaan paljon traumoja. Antakaa lastenne olla rauhassa. Toki aina on ollut taitavia kasvattajia jotka ovat kommentoineet lapsen tunnereaktioita, mutta ei se tarkoita että lapset eivät ymmärtäisi maailmasta mitään muuten kuin jonkun tuputtamana. Niistä muistakin tuli ihmisiä, joilla oli vähemmän luonteva sanoittaja vanhempana. Itse asiassa veikkaan, että lapset ovat ennen olleet fiksumpia tunneasioissakin, koska ympärillä on ollut niin paljon sisaruksia, naapureita, sukua jne.
Tunnefanaatikolle kysymys: miten laumaeläimet pystyvät reagoimaan toistensa tunnetiloihin, eihän tamma opeta varsalle, että kuule nyt sua suututtaa ja se on ok mutta ei saa näykkäistä. (Kyllä muut hevoset opettavat käyttäytymään, mutta eivät nekään sanoita vaan ne uhkaavat seurauksilla.) Onko ihminen hevosta tyhmempi? (No joo, onhan se monessa asiassa totta mutta silti. Ei nyt niin paljon tyhmempi.)
Osittain samaa mieltä, varsinkin jos aikuinen sanoittaa/tulkitsee väärin lapsen tunneilmaisua.
Tälle lapselle olisi mielestäni eduksi, että hänellä olisi laajempi tukiverkosto. Nyt lapsella ei ole kuin vanhemmat ja molempien päiväkotien ihmiset sekä minä. Perhe ei tunne naapureita eikä lapsi koskaan leiki pihan muiden lasten kanssa ulkona, saati että lapsia kutsuttaisiin kotiin tai mentäisiin leikkimään jonkun toisen lapsen kotiin. Äidillä ei ole sukulaisia, opiskelukavereita tai työkavereita Suomessa. Hän ei ole suomalainen vaan on asunut Briteissä ja muuttanut Suomeen Brexitin takia. Lapsen isä on suomalainen. Ystävyyssuhteiden rakentaminen yksinhuoltajana on hankalaa, kun päivisin äiti tekee kotona töitä tietokoneella töitä silla aikaa kun lapsi on päiväkodissa.
Mitähän ystäväsi ajattelee näin yksityiskohtaisesta kuvailusta yhdistettynä melko suoraan kritisointiin? Ai niin, hänhän ei osaa suomea...
Nyt kun lapsikin on paljastunut kaksikieliseksi, ehkä voimme todeta osan hänen epäempaattisuudestaan johtuvan siitä, että kielen kehitys tässä vaiheessa voi olla jäljessä yksikielisiin lapsiin nähden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Empatiataidot opitaan. Onko lapselle sanoitettu tunteita: huomaan, että olet vihainen, surullinen, pettynyt, kyllästynyt, innostunut, iloinen jne. ?
En ole ap. Mutta minun lapsi suuttuu noista sanoittamisista. Ei tykkää yhtään. Kamalan vaikeaa tuo empatian opettaminen!
Ehkäpä sinun olisi aiheellista pohtia miksi pidät ongelmana sitä että lapsi suuttuu? Kyllä, ne suuttuvat kun eivät saa tehdä mitä haluavat. Se on sitä kasvattamista että opetat käsittelemään suuttumusta, ei se että välttelet suututtamasta lasta.
Olisikohan ajatuksena ollut että sellainen väkinäinen tunteiden sanoittaminen lisää suuttumusta jo valmiiksi hermostuneen lapsen kohdalla? Tai saa esim. surullisenkin vain hermostumaan? Minusta ainakin on ihan ymmärrettävää ettei vanhempi sellaista toivo. Monen lapsen kohdalla on parempi ensin rauhoittua ja sitten tunnetilan laantuessa vasta jutellaan tunteista yms. tarkemmin siten että osoitetaan kiinnostusta mutta ei suoraan sanota että sinusta tuntui siltä ja siltä vaan annetaan lapsen itsekin kertoa ajatuksistaan ja tunteistaan.
Samaa mieltä, ja olen hieman viereltä nähnyt vastaavia tilanteita, ja nostaisin esille, ettei se aikuisen sanoitus mene aina oikein. Mietitäänpä itse, miltä tuntuisi, jos joku tulisi hankalassa tilanteessa sanomaan, että sinä suutuit kun (syy väärin), ja se johtuu siitä kun olet tuollainen (kuvailu väärin), jne.
Lasten kanssa erehtymisen riski on aina otettava, koska muuten lapselle ei voi opettaa mitään maailmasta. Jos lapsi koskee nokkosta ja alkaa itkeä, opastan hänelle ettei nokkoseen kannata koskea, vaikka itku saattaa johtua myös siitä että kenkä hiertää.
Ei, vaan se nokkonen opettaa, ettei siihen kannata koskea. Sinun tehtäväsi on kysyä myötätuntoisesti, puriko nokkonen, ja lapsella on silloin tilaisuus sanoa, ettei se niin pahasti mutta kun kengässä on kivi. Sanoittaja menee metsään ja täysin turhaan. Ei pidä teeskennellä jumalaa lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Empatiataidot opitaan. Onko lapselle sanoitettu tunteita: huomaan, että olet vihainen, surullinen, pettynyt, kyllästynyt, innostunut, iloinen jne. ?
En ole ap. Mutta minun lapsi suuttuu noista sanoittamisista. Ei tykkää yhtään. Kamalan vaikeaa tuo empatian opettaminen!
Ehkäpä sinun olisi aiheellista pohtia miksi pidät ongelmana sitä että lapsi suuttuu? Kyllä, ne suuttuvat kun eivät saa tehdä mitä haluavat. Se on sitä kasvattamista että opetat käsittelemään suuttumusta, ei se että välttelet suututtamasta lasta.
Olisikohan ajatuksena ollut että sellainen väkinäinen tunteiden sanoittaminen lisää suuttumusta jo valmiiksi hermostuneen lapsen kohdalla? Tai saa esim. surullisenkin vain hermostumaan? Minusta ainakin on ihan ymmärrettävää ettei vanhempi sellaista toivo. Monen lapsen kohdalla on parempi ensin rauhoittua ja sitten tunnetilan laantuessa vasta jutellaan tunteista yms. tarkemmin siten että osoitetaan kiinnostusta mutta ei suoraan sanota että sinusta tuntui siltä ja siltä vaan annetaan lapsen itsekin kertoa ajatuksistaan ja tunteistaan.
Nykyajan kasvatusmenetelmillä saadaan aikaan vain täysin hukassa olevia lapsia ja nuoria aikuisia. Kyllä se on jo nähty - mt-ongelmat räjähtäneet käsiin. Varsinkaan pojat eivät ole kiinnostuneet näistä tunneasioiden korostamisista. Kyllä he tietävät miksi tuntevat mitäkin. Heille pitää puhua siitä asiasta, eikä tunteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Empatiataidot opitaan. Onko lapselle sanoitettu tunteita: huomaan, että olet vihainen, surullinen, pettynyt, kyllästynyt, innostunut, iloinen jne. ?
En ole ap. Mutta minun lapsi suuttuu noista sanoittamisista. Ei tykkää yhtään. Kamalan vaikeaa tuo empatian opettaminen!
Joku tässä kohtaa päätteli, ettei pidä välittää lapsen suuttumuksesta. Se on kyllä aika hölmö ohje. Joskus kun pienikin voi suuttua ihan asiasta ja itse asiassa, voisi ajatella niinkin että nimenomaan pikkulapsen suuttumus voi olla asiallisempaa keskimäärin kuin aikuisen, jolla on jo kaikenlaisia omituisia käsityksiä siitä, minkälaiseen kohteluun hän on oikeutettu. Lapsi on suoraviivaisempi.
Johan se on robottikasvatusta, että ensin tuputetaan tunne lapsen suuhun ja sitten ei olla huomaavinaan kun hän reagoi siihen. Veikkaan, että tuloksena saadaan paljon traumoja. Antakaa lastenne olla rauhassa. Toki aina on ollut taitavia kasvattajia jotka ovat kommentoineet lapsen tunnereaktioita, mutta ei se tarkoita että lapset eivät ymmärtäisi maailmasta mitään muuten kuin jonkun tuputtamana. Niistä muistakin tuli ihmisiä, joilla oli vähemmän luonteva sanoittaja vanhempana. Itse asiassa veikkaan, että lapset ovat ennen olleet fiksumpia tunneasioissakin, koska ympärillä on ollut niin paljon sisaruksia, naapureita, sukua jne.
Tunnefanaatikolle kysymys: miten laumaeläimet pystyvät reagoimaan toistensa tunnetiloihin, eihän tamma opeta varsalle, että kuule nyt sua suututtaa ja se on ok mutta ei saa näykkäistä. (Kyllä muut hevoset opettavat käyttäytymään, mutta eivät nekään sanoita vaan ne uhkaavat seurauksilla.) Onko ihminen hevosta tyhmempi? (No joo, onhan se monessa asiassa totta mutta silti. Ei nyt niin paljon tyhmempi.)
Osittain samaa mieltä, varsinkin jos aikuinen sanoittaa/tulkitsee väärin lapsen tunneilmaisua.
Tälle lapselle olisi mielestäni eduksi, että hänellä olisi laajempi tukiverkosto. Nyt lapsella ei ole kuin vanhemmat ja molempien päiväkotien ihmiset sekä minä. Perhe ei tunne naapureita eikä lapsi koskaan leiki pihan muiden lasten kanssa ulkona, saati että lapsia kutsuttaisiin kotiin tai mentäisiin leikkimään jonkun toisen lapsen kotiin. Äidillä ei ole sukulaisia, opiskelukavereita tai työkavereita Suomessa. Hän ei ole suomalainen vaan on asunut Briteissä ja muuttanut Suomeen Brexitin takia. Lapsen isä on suomalainen. Ystävyyssuhteiden rakentaminen yksinhuoltajana on hankalaa, kun päivisin äiti tekee kotona töitä tietokoneella töitä silla aikaa kun lapsi on päiväkodissa.
Mitähän ystäväsi ajattelee näin yksityiskohtaisesta kuvailusta yhdistettynä melko suoraan kritisointiin? Ai niin, hänhän ei osaa suomea...
Nyt kun lapsikin on paljastunut kaksikieliseksi, ehkä voimme todeta osan hänen epäempaattisuudestaan johtuvan siitä, että kielen kehitys tässä vaiheessa voi olla jäljessä yksikielisiin lapsiin nähden.
Tästä ketjusta ei voi päätellä äidin kansallisuutta, lapsen sukupuolta tai perheen ja isän asuinpaikkaa. Ei myöskään kummankaan ammattia tms. Olen pitänyt siitä huolta.
En ole kritisoinut lapsen vanhempia enkä päiväkoteja.
Toivon saavani keskustelusta vinkkejä, miten mahdollisesti voin tukea äitiä ja lasta, kun seuraavan kerran tapaamme. Päri hyvää vinkkiä on tullut: rohkaisen äitiä ottamaan vastaan päiväkotien tuen ja mahdolliset kasvatusneuvot ja ottamaan lapsen ongelmat esille myös neuvolassa. Olen edelleen jämäkkä kieltäessäni lasta ja yritän ennakoida paremmin. Se kohtaaminen koiran kanssa meni minun puoleltani huonosti... tosin tiesin, että koira ei mitä todennäköisimmin edes näykkäise saati pure ja se oli minulla kireästi hihnassa. AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Empatiataidot opitaan. Onko lapselle sanoitettu tunteita: huomaan, että olet vihainen, surullinen, pettynyt, kyllästynyt, innostunut, iloinen jne. ?
Eikä jätä siihen, vaan kertoo, miten toimitaan/ei toimita. Esim. että on OK olla vihainen/kateellinen jne. mutta silloin ei lyödä ketään, rikota toisen leluja, vaan... Eikä ole mitenkään paha, vaikka ääntä vähän korottaisi (ei tarkoita huutamista), silloin on oltavakin tiukkana, kun opetetaan, ettei ketään satuteta. Todellakaan ei myöskään pyydetä vaan otetaan lapsi pois selästä ym. Lapsen tulee oppia, että ihmiset tarvittaessa puolustavat itseään eivätkä käy neuvottelemaan, saako heitä satuttaa.
Itse kävin samanikäisenä läpi kauden, jolloin purin sisartani. Vasta jälkeenpäin vanhempana olen pystynyt analysoimaan, että purin häneen raivoa, jota tunsin äitiäni kohtaan, joka "pakotti" elämään isän kanssa, jota pelkäsin kuollakseni. Äidille en voinut vihaa ilmaista lainkaan tai sain korvilleni. Pelkäsin myös, että jos en miellytä häntä, hän lähtee ja jättää meidät lapset isän armoille. Ihmisen käytökselle on aina syy, lasten kanssa pitää vain jaksaa kaivella ja selvittää, mikä se on.
Tässäpä se ongelma. Lapsikin on paljon monimutkaisempi olento kuin mitä hän pystyy kertomaan. Oma lapseni kävi aina nipistämään lohduttajia, koska hän ei halunnut olla ainoa johon sattuu. Pikkukoululaisena sitten pamautti tämän vastauksen kun kysyin, muistaako hän sitä kun hän pienempänä aina teki noin. Opettajilta taas on tullut palautetta, että hän on oikein kiva ja miellyttävä ja sosiaalisesti taitava luonne, ja kyllähän hänen kanssaan on ilo asua nyt esiteininä. Nyt pojalla on pehmolelu jonka kanssa kulkee illat, koska nyt hän on jo riittävän iso että kehtaa niin tehdä kun ensimmäisten kouluvuosien kovakundipaine on helpottanut. Ja sen petoeläimen kanssa leikkiessään sanoittaa meille omia tunteitaan, koska edelleenkin ne ovat liian monimutkaisia hänen ikäiselleen suoraan selitettäviksi. Hän on onnistunut näin käsittelemään eropettymyksensä ja suuttumuksensa äitiään kohtaan ja saanut sille hyväksyvän vastaanoton toisin kuin silloin kun yritti rettelöimällä ottaa tilaa. Esimerkiksi ei pystynyt kotona pyytämään mitään anteeksi koskaan, koska oli niin vihainen pinnan alla. Olisi mahdollisesti kokenut valehtelevansa silloin koska ei ollut oikeasti ihan täysin pahoillaan (arvelua, koska, siitä ei ole vielä puhuttu).
Miettikäähän nyt sanoittajat. Te otatte itsestäänselvyytenä, että teidän älykkyytenne riittää noissa tilanteissa toimimiseen, lapsi on simppeli olento ja hänen tunne-elämänsä sanoitettavissa. Mitä vaikka tuolle sisarenpurijalle olisi pitänyt sanoittaa niin, ettei hänen olonsa olisi siitä vain kurjistunut entisestään. Hänhän olisi vain joutunut toteamaan olevansa huono ja täysin väärinymmärretty siihen päälle. Koska kerran hänelle nimetään tunteita, jotka eivät edes ole totta. Tai vielä pahempaa, jos hän päättää uskoa sanoitukseen ja vääristää tunteensa. Kuten moni kieroonkasvatettu joutuu tekemään.
Aina voi mennä pieleen, mutta silti on pakko yrittää.
Yksi lapsistani kuormittuu todella helposti, ja kun hän oli pienempi, syttyi jatkuvasti konflikteja pihan lasten kanssa, kun hänellä oli liikaa jännittäviä tapahtumia taustalla tai liikaa aikaa edellisestä ateriasta.
Jotain oli pakko selittää toisille lapsille ja heidän vanhemmilleen, kun omani kilahti kuin kassakone jostain pikkujutusta. Sanoin tyynesti että ”nyt X tarvitsee lepoa” tai nyt ”X:llä alkaa olla nälkä”. Lapsi ei tietenkään itse kokenut tilannetta noin kun ylikierroksien puolella mentiin.
Mutta kun riittävästi jaksoin hokea näitä sanoituksia, alkoi lapsi itsekin alkoi tajuta, mikä yhteys näillä asioilla oli, ja pikkuhiljaa oppi säätelemään omaa vireystilaansa.
Minun nähdäkseni lapselle olisi ollut tosi epäreilua, jos olisin jättänyt hänet vellomaan mustan raivonsa ja ympäristön hiljaisen paheksunnan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksessa kerrotut jutut kuulostaa ihan tavallisilta päiväkoti-ikäisen käyttäytymisiltä, ei empatiakyvyn puuttumiselta. Kiinnostaisi tietää, että mistä asioista päiväkoti on huolissaan ja allekirjoitatko ne arjessanne.
Ensimmäisenä tulee tietenkin mieleen vakavat häiriöt kuten psykopatia, mutta lievät autisminkirjoon kuuluvatkin häiriöt kuten asperger voivat alentaa empatiakykyä. Ja monet muut neuropsykologiset tekijät. Erityisesti, kun kysessä on noin pieni lapsi.
Lapsen äiti ei kertonut tarkasti, millaisia ongelmia päiväkodeissa on ollut lapsen kanssa. Tuskin päiväkodeissa turhasta huolestutaan? Ovat ammattilaisia ja tottuneet tuon ikäisiin lapsiin, joten huomaavat jos lapsi ei käyttäydy kuten tavallinen päiväkoti-ikäinen.
Minä olen läsnä perheen arjessa noin kerran viikossa sen aikaa, mitä nyt normaali kyläily kestää, 1-2 tuntia. En siis voi allerkrjoittaa mitään "arjessamme", kun en elä arkea lapsen kanssa. Äidillä on huoli ja eilen hän kertoi siitä minulle.
Vaikea sanoa, päiväkodeissakin kyllä saattaa olla sellaisia työntekijöitä jotka huolestuvat milloin mistäkin mutta toisaalta eivät välttämättä huomaa kun joku lapsi oikeasti tarvitsisi apua. Usein ovat toki päteviä ammattilaisia mutta on paljon niitäkin joiden arvio ei aina osu oikeaan. Ihmisiä hekin vain ovat. Onko muuten lapsen äiti samoilla linjoilla päiväkodin kanssa, ymmärtääkö päiväkodin huolen, onko itse huolissaan? Kuinka äiti suhtautuu lapsen käytökseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Empatiataidot opitaan. Onko lapselle sanoitettu tunteita: huomaan, että olet vihainen, surullinen, pettynyt, kyllästynyt, innostunut, iloinen jne. ?
En ole ap. Mutta minun lapsi suuttuu noista sanoittamisista. Ei tykkää yhtään. Kamalan vaikeaa tuo empatian opettaminen!
Ehkäpä sinun olisi aiheellista pohtia miksi pidät ongelmana sitä että lapsi suuttuu? Kyllä, ne suuttuvat kun eivät saa tehdä mitä haluavat. Se on sitä kasvattamista että opetat käsittelemään suuttumusta, ei se että välttelet suututtamasta lasta.
Olisikohan ajatuksena ollut että sellainen väkinäinen tunteiden sanoittaminen lisää suuttumusta jo valmiiksi hermostuneen lapsen kohdalla? Tai saa esim. surullisenkin vain hermostumaan? Minusta ainakin on ihan ymmärrettävää ettei vanhempi sellaista toivo. Monen lapsen kohdalla on parempi ensin rauhoittua ja sitten tunnetilan laantuessa vasta jutellaan tunteista yms. tarkemmin siten että osoitetaan kiinnostusta mutta ei suoraan sanota että sinusta tuntui siltä ja siltä vaan annetaan lapsen itsekin kertoa ajatuksistaan ja tunteistaan.
Samaa mieltä, ja olen hieman viereltä nähnyt vastaavia tilanteita, ja nostaisin esille, ettei se aikuisen sanoitus mene aina oikein. Mietitäänpä itse, miltä tuntuisi, jos joku tulisi hankalassa tilanteessa sanomaan, että sinä suutuit kun (syy väärin), ja se johtuu siitä kun olet tuollainen (kuvailu väärin), jne.
Lasten kanssa erehtymisen riski on aina otettava, koska muuten lapselle ei voi opettaa mitään maailmasta. Jos lapsi koskee nokkosta ja alkaa itkeä, opastan hänelle ettei nokkoseen kannata koskea, vaikka itku saattaa johtua myös siitä että kenkä hiertää.
Ei, vaan se nokkonen opettaa, ettei siihen kannata koskea. Sinun tehtäväsi on kysyä myötätuntoisesti, puriko nokkonen, ja lapsella on silloin tilaisuus sanoa, ettei se niin pahasti mutta kun kengässä on kivi. Sanoittaja menee metsään ja täysin turhaan. Ei pidä teeskennellä jumalaa lapselle.
Kyllä minun vanhempani ja isovanhempani vain kertoivat että nokkonen polttaa, enkä minä siitä traumatisoitunut. Taitaa olla nykyajan ilmiö tämä suunnaton hienohipiäisyys joka sanankäänteestä. Ei se lapsi mene rikki vaikka joskus kertoisit jotain elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksessa kerrotut jutut kuulostaa ihan tavallisilta päiväkoti-ikäisen käyttäytymisiltä, ei empatiakyvyn puuttumiselta. Kiinnostaisi tietää, että mistä asioista päiväkoti on huolissaan ja allekirjoitatko ne arjessanne.
Ensimmäisenä tulee tietenkin mieleen vakavat häiriöt kuten psykopatia, mutta lievät autisminkirjoon kuuluvatkin häiriöt kuten asperger voivat alentaa empatiakykyä. Ja monet muut neuropsykologiset tekijät. Erityisesti, kun kysessä on noin pieni lapsi.
Lapsen äiti ei kertonut tarkasti, millaisia ongelmia päiväkodeissa on ollut lapsen kanssa. Tuskin päiväkodeissa turhasta huolestutaan? Ovat ammattilaisia ja tottuneet tuon ikäisiin lapsiin, joten huomaavat jos lapsi ei käyttäydy kuten tavallinen päiväkoti-ikäinen.
Minä olen läsnä perheen arjessa noin kerran viikossa sen aikaa, mitä nyt normaali kyläily kestää, 1-2 tuntia. En siis voi allerkrjoittaa mitään "arjessamme", kun en elä arkea lapsen kanssa. Äidillä on huoli ja eilen hän kertoi siitä minulle.
Vaikea sanoa, päiväkodeissakin kyllä saattaa olla sellaisia työntekijöitä jotka huolestuvat milloin mistäkin mutta toisaalta eivät välttämättä huomaa kun joku lapsi oikeasti tarvitsisi apua. Usein ovat toki päteviä ammattilaisia mutta on paljon niitäkin joiden arvio ei aina osu oikeaan. Ihmisiä hekin vain ovat. Onko muuten lapsen äiti samoilla linjoilla päiväkodin kanssa, ymmärtääkö päiväkodin huolen, onko itse huolissaan? Kuinka äiti suhtautuu lapsen käytökseen?
Kaksi eri paikkakunnilla olevaa päiväkotia on ilmaissut huolensa ja aikoo tehdä yhteistyötä lapsen auttamiseksi. Äiti on huolissaan, myös hänellä on haastavia tilanteita lapsen kanssa joka päivä. Äiti ymmärtää huolen. AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Empatiataidot opitaan. Onko lapselle sanoitettu tunteita: huomaan, että olet vihainen, surullinen, pettynyt, kyllästynyt, innostunut, iloinen jne. ?
En ole ap. Mutta minun lapsi suuttuu noista sanoittamisista. Ei tykkää yhtään. Kamalan vaikeaa tuo empatian opettaminen!
Ehkäpä sinun olisi aiheellista pohtia miksi pidät ongelmana sitä että lapsi suuttuu? Kyllä, ne suuttuvat kun eivät saa tehdä mitä haluavat. Se on sitä kasvattamista että opetat käsittelemään suuttumusta, ei se että välttelet suututtamasta lasta.
Olisikohan ajatuksena ollut että sellainen väkinäinen tunteiden sanoittaminen lisää suuttumusta jo valmiiksi hermostuneen lapsen kohdalla? Tai saa esim. surullisenkin vain hermostumaan? Minusta ainakin on ihan ymmärrettävää ettei vanhempi sellaista toivo. Monen lapsen kohdalla on parempi ensin rauhoittua ja sitten tunnetilan laantuessa vasta jutellaan tunteista yms. tarkemmin siten että osoitetaan kiinnostusta mutta ei suoraan sanota että sinusta tuntui siltä ja siltä vaan annetaan lapsen itsekin kertoa ajatuksistaan ja tunteistaan.
Nykyajan kasvatusmenetelmillä saadaan aikaan vain täysin hukassa olevia lapsia ja nuoria aikuisia. Kyllä se on jo nähty - mt-ongelmat räjähtäneet käsiin. Varsinkaan pojat eivät ole kiinnostuneet näistä tunneasioiden korostamisista. Kyllä he tietävät miksi tuntevat mitäkin. Heille pitää puhua siitä asiasta, eikä tunteista.
Pojat nimenomaan eivät ole perinteisesti tienneet miksi tuntevat mitäkin. Edelleen yritysmaailmassa törmää näihin vanhan polven johtajiin, jotka muka ovat niin järkeviä mutta ottavat ihan kaiken tunteella.
Minua etoo koko termi "sanoittaminen". Meille kasvaa kokonainen sukupolvi luonnevikaisia, kun niille vaan sanoitetaan. Siinä on oletus, että pienen lapsen ymmärrys on sama kuin aikuisen, ja sille voi puhua järkeä. Lasta ei kohdella lapsena. Jokainen penska jonka olen tavannut ja jonka vanhemmat on sitä lajia olleet että lapselle selitetään joka asiaa kymmenen minuuttia, on ollut täysin mahdoton tiettyyn ikään mennessä. Kiusaa, potkii, puree, ei tottele, ei mitään käytöstapoja, ei kunnioitusta mitään kohtaan. Vanhemmat on hätää kärsimässä kun penska ei vaan käyttäydy vaikka miten sanoitetaan tunteita.
Perinteinen Suomalainen kasvatus on sekin aivan persiistä, mutta pitikö mennä sinne toiselle äärilaidalle? Vanhemman pitää olla pikkulapselle auktoriteetti. Se on sitten vanhemman asia tuntea oma lapsi ja nähdä millä tavalla se auktoriteetti on hankittava ja pidettävä. Jotkut lapset tarvitsevat ronskejakin otteita, se ei tarkoita lyömistä. Mutta kyllä keinoja on.
Näitä lapsia on,pystyykö auttamaan kun tavallaan luonne joksi syntynyt Joskus kasvatus ei auta.Monilapsisissakin perheissä saattaa yksi olla ja on sitä loppuun asti koko elämän.Kaikkein pahinta olisi satuttaa muita .Eikä se satuttaminen ihan pientä.
Osittain samaa mieltä, varsinkin jos aikuinen sanoittaa/tulkitsee väärin lapsen tunneilmaisua.
Tälle lapselle olisi mielestäni eduksi, että hänellä olisi laajempi tukiverkosto. Nyt lapsella ei ole kuin vanhemmat ja molempien päiväkotien ihmiset sekä minä. Perhe ei tunne naapureita eikä lapsi koskaan leiki pihan muiden lasten kanssa ulkona, saati että lapsia kutsuttaisiin kotiin tai mentäisiin leikkimään jonkun toisen lapsen kotiin. Äidillä ei ole sukulaisia, opiskelukavereita tai työkavereita Suomessa. Hän ei ole suomalainen vaan on asunut Briteissä ja muuttanut Suomeen Brexitin takia. Lapsen isä on suomalainen. Ystävyyssuhteiden rakentaminen yksinhuoltajana on hankalaa, kun päivisin äiti tekee kotona töitä tietokoneella töitä silla aikaa kun lapsi on päiväkodissa.