Lue keskustelun säännöt.
Mitä teen?
08.11.2014 |
Tilanne tämä: Elämänhalu on kadonnut. Vuosia se on pikkuhiljaa laantunut kun olen alkanut tajuamaan ettei täällä oikesti ole mitään mikä millään tavalla loisi minulle iloa ja halua jatkaa elämää. Nyt lähiviikkojen aikana se on kärjistynyt siihen että harkitsen vakavasti henkeni ottamista. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun mietin itsemurhaa, aina välillä jo vuosia se on käynyt mielessä. Myöskään vuosiin ole jaksanut tehdä mitään asioideni eteen, nukuin hetken jopa kadulla kunnes ystäväni pyysi minut luokseen (Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta), mutten ikinä itse haluaisi pyytää apua. Kadulla ollessani toivoin kuolevani kylmyyteen. Ruokahalukin on hyvin vähäinen, ja yleensä jaksan tehdä ruokaa vasta kun alkaa huimata. Tämän kaiken jälkeen en silti tunne itseäni masentuneeksi, en vain näe syytä elää jos ei täällä ole mitään minkä takia elää. Haluaisin että jaksaisin välittää omista asioistani, jaksaa opiskella/käydä töissä ja haluaisin olla ns. normaali, mutten tiedä mistä aloittaa. En tiedä mihin mennä, en tiedä mitä sanoa ja pelkään sitä etten saa apua eikä mikään muutu.
Kommentit (4)
Lopetin ammattikoulun nyt 4 vuotta sitten, enkä ole sen jälkeen tehnyt oikeastaan mitään konkreettista. Pari hyvää ystävää on, perheeni kanssa en ole niin hyvissä väleissä että pystyisin puhumaan asiasta. Harrastuksetkin ovat jääneet juurikin siksi etten saa niistä enää mitään nautintoa. T: AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmm. No käytännössä sulla on kolme vaihtoehtoa.
1. Pikkuhiljaa alat vain huolehtimaan itsestäsi. Se vaatii paljon, että syö muutaman kerran päivässä ja käy vaikka tunnin kävelyllä. Mutta se myös kivasti rytmittää päivää: aamupala, pakollisia kotitöitä, lounas, lepäämistä (tai vaikka tvtä tai lukemista tai palstailua, mitä nyt haluaa), kävelylle ja päiväruoka. Liikunta lisää ruokahalua ja syöminen taas auttaa jaksaa liikkumaan. Myös unen laatu paranee kun syö ja nukkuu. Tuo on pitkä prosessi, mutta ei sitä tarvitsekaan yhdessä päivässä oppia. Tämä myös vaatii sulta eniten, mutta on myös palkitsevin.
2. Menet lääkäriin (varaat siis omahoitajan kautta tklle lääkäriajan), saat lääkkeet ja lähetteen keskusteluapuun. Tämäkin on hyvä vaihtoehto!
3. Et tee mitään, kaikki jatkuu samalla tavalla. Tämä on tavallaan helpoin vaihtoehto, mutta sä et hyödykään tästä juuri. Kun joskus kunnolla heräät tilanteeseesi, olisit toivonut että tässä hetkessä, kun valitsit tämän, olisitkin tehnyt toisin. Ja sulla on potentiaalia tehdä toisin, koska sä mietit tätä asiaa. Todellisuudessa sua siis kiinnostaa, sulla on motivaatio. Ehkä sulla on voimavarat lopussa, mutta tahtoa sulla on. Se on hyvä, koska ei kukaan lääkäri/hoitaja sua voi parantaa. Ne voi auttaa, mutta todellisen duunin siinä sä teet itse. Ja siinä kohti tuo tahto on tosi hyödyllinen!
-kolmonen
Akuutilla hetkellä voi mennä päivystykseen, mutta ne saattaa kääntää sieltä sitten psyk.sairaalaan jos näkeevät tarpeelliseksi. Omalääkärille tklle voit varata ajan, hän laittaa lähetteen sitten kaupunkisi psyk.puolelle, josta saat keskusteluapua. Sitä ennen saat lääkäriltä varmaankin reseptin masennuslääkkeeseen, sillä vaikket koe olevasi masentunut, luultavasti olet.
Onko sulla jotain sisältöä elämässä (työ, koulu, perhe, ystäviä, lemmikki?) tai edes jotain mistä nautit (harrastus?)?