Monellako välien säilyttäminen tarkoittaa sitä, että pitää ryhtyä kynnysmatoksi?

Yleensä tollaset ihmiset ovat helvetin kyyynisiä ja eivät iloitse toisen puolesta.Ajattelevat kateuttaan ja itseään.

Onhan veri vettä väkevämpää. Pitäisi hyväksyä ja leikkiä että tykkää.
Ja mua pidetään kiittämättömänä, koska kukaan ei jumalauta enää kävele mun päälleni. En ole koskaan katunut sitä, että hylkäsin elämästäni ne henkilöt, jotka aiheuttivat vain pahaa mieltä. En ole väleissä kehenkään, kenestä en pidä. Elämäni on ihanaa, oikeasti.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 18:09"]

Ja sitten mahdollisesti juorutaan ja paisutellaan ympäri sukua asia kertomalla mahdollisimman dramaattisesti ja toinen puoli jätetään kertomatta?

Joudutko usein selittelemään kaikille mukaan joutuneille osapuolille kuinka asia todellisuudessa meni?

Joudutko siis tahtomattasi törkeästi pelinappulaksi ja selvittelemään koko "pelin" joka on selkäsi takana kyhätty?

Pidätkö tuollaisiin sukulaisiin enää yhteyttä

[/quote]

Kuvailit hyvin suvun hallitsijan, jolla on uskollinen hovi. On aina ollut draamaqueen ja ahkera hämmentämään, mutta ilmeisesti kateus, joka tuli tietyn elämäntilanteeni takia, laukaisi raivonsa. Käsittämättömintä on, kuinka älykkäästi tuollainen henkilö onnistuu valehtelemaan ja mustamaalaamaan vihansa kohteen niin, että muut uskovat. Ja vaikka yrittäisi tehdä asioita, kuten toinen haluaa, sekään ei käy. Draamaa on kehiteltävä vaikka väkisin.

Yhteydenpidossa ei ole silloin mitään järkeä. Koska ap:n mainitsema selittäminen vain sotkee tilannetta entisestään. Jokaisesta sanasta saa vain lisää materiaalia. Silloin nekin, jotka yrittävät pysyä kiusallisesta tilanteesta pois, eivät oikein tunne ihmistä, vaan sen roolin, joka hänestä on luotu. Tällainen valtakuvio onnistuu erityisen hyvin suvussa, jossa on ns. virtahepo(ja) ja hyväksyntää hakevia jäseniä. Jo(i)tain pitää suojella tai auttaa (osin aiheellisesti ja osin jonkun toisen omien päämäärien takia), ja siitä seuraa kaikenlaista vallankäyttöä ja dynamiikkaa.

Kun ei ole missään väleissä, ei ole eikä tule materiaalia. 

Suvun "virtahevot" (hieno ja oivaltava nimitys, kiitos siitä!) saavat elinvoimansa katkeruudesta. Katkeruus antaa sen hekuman ja vallantunteen, jota ilman ei voi elää. Aina on oltava yksi raateluhampaissa, tuomassa tyydytystä ja sisältöä elämään. Yritetään nitistää tuon henkilön minuus ja sitten potkitaan kylmästi pois, kun ei ole enää mitään lannistettavaa eikä kaluttavaa. Ja uusi uhri löytyy helposti lampaista, jotka tottelevat ensi määkäisyistä. Kaikki pelkäävät seuraavana olevan heidän vuoronsa, joten entistä kiltimmin annetaan uhriksi joku toinen, joku kuka tahansa muu kuin itse. Suurennellaan ja paisutellaan asioita, ettei vain itse jouduta hylkiöiksi.  

Itse pääsin nyljettäväksi muutama vuosi sitten. Ensin Ylipapittaren taholta, sitten manttelin perijätär jatkoi hidasta kiduttamista, kunnes luuli mun olevan lannistettu täysin. En inahtanutkaan, vaan jatkoin elämääni kaukana mustasta aukosta. Ehdin nähdä jo kuitenkin seuraavan lohikäärmeen nostavan häntäänsä ja syöttäneen vasta 9-v tyttärelleen tulenkivenkatkuisia juoruja minusta. Lahjan hän palautti minulle avaamattomana ja sanoi hänellä olevan kaikkea jo. Kahvipöydässä tyttö ei vastannut kysymyksiini, katsoi ensin lohikäärmettä ja hänen nyökättyään vastasi joko kyllä tai ei. Kaikki nämä "virtahevot" ovat talloneet jalkoihinsa miehensä ja toiset lapsensa. 

Nykyään elän kevyttä elämää, pystyn hengittämään vapaasti. Yritin olla joihinkin muihin hylättyihin sukulaisiin yhteydessä, mutta pelko ja miellyttämisenhalu elää yhä vahvasti heissä. Odottavat pääsyä takaisin sisäpiiriin ja lammaslaumaan. 

Olen mielelläni luopunut tuosta kaikesta, kipuilu- ja syyllisyyskauden jälkeen. Toisaalta olen onnellinen, jos he vieläkin jaksavat nautiskella katkeruudestaan ja elää minuun kohdistuvan vihansa voimalla. Eipähän tarvitse muiden joutua susilauman raatelemaksi. Tosin voihan heillä olla jo uusi uhri, mistäpä sen tietäisin?

Ei ole enää minun ongelmani.

2

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 18:50"]

Siskon kanssa asioidessa pitäisi toimia kynnysmattona, ettei arvon neiti vaan loukkaantuisi. Olen ratkaissut asian niin, etten asioi siskon kanssa kuin pakosta max 3 kertaa vuodessa.

[/quote]

Minulla veljen vaimo. 

Kuulostaa suvun hallitsijalta= narsistilta.

Eli jos hän ei saa tahtoaan läpi, niin hän tekee elämästäsi hankalaa!

Mä kyllästyin kesällä äitiini. 13 vuotias tytär oli vajaan viikon mummolassa ja tuli henkisesti risana kotiin. Mummo oli arvostellut meitä lapsen vanhempia koko ajan tai nolannut tyttären moneen otteeseen. Oli sitten kyse tomaatin leikkuusta, niin oli äitini saanut siihenkin sanottua, että eikö ne ole opettanut sua tuotakaan tekemään oikein. Lapsi oli leikannut salaattiin lohkoja, kun mummo oli halunnut jotain muuta. Oli heittänyt roskiin, ne lapsen leikkaamat.

Kylläpä pukkas lapsuustraumat päälle hyökyaallon lailla. Itseäni olen tässä sättinyt, että kuinka paska ihminen oikein päästää lapsensa tuon kusipään käsittelyyn. Todellakin toivoin, että isoäitinä olisi parempi ihminen. PLÄÄH!

Sen lisäksi, että oli myös useaan otteeseen udellut miten meidän suhde menee.. ja vihjaillut, että ihmeen kauan se onkin jo kestänyt. Kai se vaan täytyy hyväksyä sun isäs, kun ei se näytä olevan mihinkään menossa.

Me olemme olleet 22 vuotta yhdessä ja onnellisesti. Meillä ei ole ollut isompia kriisejä, erimielisyyksia on ollut, mutta kaikista on selvitty entistä ehtosampana. Mies on hyvä mies, ei rällää, eikä ryyppää. Mä en tajua, että alusta asti äitini on tuota samaa potaskaa mullekin höpötellyt, ettei tuo jää paikoilleen, ei millään. Ero tulee. Toi vielä seitsemän vuoden yhdessä olon jälkeenkin mulle näytille jotain paikaillisia karjuja, että ota tuo. Tuo on hyvä mies.

En ymmärrä! Siskojeni miehet tuo on aina ottanut avosylin vastaan, ei mitään napinaa sinne suuntaakaan, eikä mulle (vaikka muuten siskojani haukkuukin). Vaikka yksi on erikoistunut värillisiin miehiin. Äitini on myös rasisti.

Mieheni on ollut myös hyvä ihminen ja tehnyt mutsilleni remppaa pari kertaa ihan ilmaiseksi ja saanut vaan paskaa niskaansa. Enää ei tee. Haukut mieheni tietty otti siitäkin, kun on niin laiska, ettei saa ruuvaria nostettua, eikä telaan maalia..

Paljon olemme sietäneet, mutta nyt tuo lapsen hampaisiin otto kaatoi kupin nurin. En ole ollut heinäkuusta lähtien missään tekemisissä äitini kanssa. Mä en vaan jaksa edes selittää, että miksi. Asiasta on joskus jo puhuttu, mutta muutosta ei ole tullut. Yksikään siskoni ei ole asiaan halunnut sekoittua (hyvä niin!), ei sillä ettei äiti olisi yrittänyt.

Mä en tiedä mitä tuon naisen kanssa loppupeleissä pitäisi tehdä. Aina ei vaan jaksais olla arvosteltavana.

Ei ole ollut tarvetta ryhtyä kynnysmatoksi. Tietty nöyryys on ollut hyväksi, varsinkin suvun vanhimpien edessä. Ja myös viisaasti vaikeneminen eli aina ei ole tarpeellista saada sanotuksi viimeistä sanaa. 

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 18:16"]

Ei ole ollut tarvetta ryhtyä kynnysmatoksi. Tietty nöyryys on ollut hyväksi, varsinkin suvun vanhimpien edessä. Ja myös viisaasti vaikeneminen eli aina ei ole tarpeellista saada sanotuksi viimeistä sanaa. 

[/quote]

Viimeistä sanaa? Tarkoitatko, että erimielisyyksien selvittäminen keskustelemalla on sen viimeisen sanan sanomista?

Nöyryys vanhempia kohtaan? Siis et saa sanoa ei, vaikka jokin asia olisi periaatteitasi vastaan tai sinua jopa kiusataan?

Kaikenlaisiako vanhempia ihmisiä pitää kunnioittaa vain sen takia, että heillä on ikää, vaan ei käytöstapoja?

Valitettavasti olen äitini likasanko, minuun on yhteydessä silloin, kun haluaa moittia tai haukkua.Ja ihan ilman syytä. Lasten vuoksi yritän ylläpitää jonkinlaista kontaktia, mutta ei ole helppoa. Ei hän kyllä ole lapsistanikaan kiinnostunut. ..

En ole tekemisissä äitin ja sisareni kanssa koska muulla tavoi (kuin kynnysmattona olemalla) on mahdotonta minkäänlainen kanssakäyminen heidän kanssansa.

Jonkun mielestä ehkä ikävää mutta sainpahan mielenterveyteni ja itsekunnioitukseni edes jotenkin kohdilleen.

4, minulla on samoin, tosin en vie lapsiani hänen aliarvioitavakseen/ tyydytä hänen hoivatarpeitaan.

N37

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 18:22"]

En ole tekemisissä äitin ja sisareni kanssa koska muulla tavoi (kuin kynnysmattona olemalla) on mahdotonta minkäänlainen kanssakäyminen heidän kanssansa.

Jonkun mielestä ehkä ikävää mutta sainpahan mielenterveyteni ja itsekunnioitukseni edes jotenkin kohdilleen.

[/quote]

Ikävää, minulla on samoin. Mutta näin voimme huomattavasti paremmin!:)

Exän kanssa ajoittain. Nielen välillä sellaisia solvauksia, ettei ole tosikaan. Lasten tähden teen mitä vaan. Luonnollisesti exä ei tätä ymmärrä. Hän luulee, että alistun. Uusi vaimonsa varmasti luulee, että hiljenen, koska exä on oikeassa. Halutessaan minulta jotakin exä on kyllä ystävällinen. Joskus tuntuu siltä, että ihan aidostikin on mukava, mutta siihen on menneiden takia vaikea luottaa.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 18:25"]

Exän kanssa ajoittain. Nielen välillä sellaisia solvauksia, ettei ole tosikaan. Lasten tähden teen mitä vaan. Luonnollisesti exä ei tätä ymmärrä. Hän luulee, että alistun. Uusi vaimonsa varmasti luulee, että hiljenen, koska exä on oikeassa. Halutessaan minulta jotakin exä on kyllä ystävällinen. Joskus tuntuu siltä, että ihan aidostikin on mukava, mutta siihen on menneiden takia vaikea luottaa.

[/quote]

Ei sinun tarvitse sietää solvauksia. Vielä vähemmän, kun ette ole enää parisuhteessa. Tee kunnianloukkaussyyte-hakemus.

Anoppini oli juuri kuvatunlainen! Kestin häntä sanotaanko liian kauan! Onneksi saan elää rauhassa elämääni, vaikka hän sotkikin välini muihin sukulaisiin, enkä jaksa selvittää koko sekamelskaa.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 18:19"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 18:16"]

Ei ole ollut tarvetta ryhtyä kynnysmatoksi. Tietty nöyryys on ollut hyväksi, varsinkin suvun vanhimpien edessä. Ja myös viisaasti vaikeneminen eli aina ei ole tarpeellista saada sanotuksi viimeistä sanaa. 

[/quote]

Viimeistä sanaa? Tarkoitatko, että erimielisyyksien selvittäminen keskustelemalla on sen viimeisen sanan sanomista?

Nöyryys vanhempia kohtaan? Siis et saa sanoa ei, vaikka jokin asia olisi periaatteitasi vastaan tai sinua jopa kiusataan?

Kaikenlaisiako vanhempia ihmisiä pitää kunnioittaa vain sen takia, että heillä on ikää, vaan ei käytöstapoja?

[/quote]

Tarkoitan viimeisen sanan sanomisella sitä, että vängätään asiasta ilman, että kumpikaan antaa piiruakaan periksi. Vaikka miten tietäisi olevansa itse oikeassa ja toisen väärässä, joskus voi  lopettaa vänkäämisen ja antaa toisen pitää päänsä. Itse omassa mielessään tietää, miten asia oikeasti on ja se riittää.

Nöyryys vanhempien ihmisten edessä tarkoittaa sitä, ettei mene päällepäsmäröimään tai mitätöimään iäkkäämmän ihmisen sanomisia, mielipiteitä tai uskomuksia. Jos vanha ihminen ei pyydä neuvoamme, niin ei mennä sitä hänelle tyrkyttämäänkään. Mutta voimme silti kuunnella, kun vanha ihminen alkaa neuvomaan meitä itseämme. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, you know ;)

Käytöstapojen puute voi liittyä ihan vanhuuteenkin. Tai oikeammin kyse on siitä, että aivot tuottavat vanhuksen ajatuksen puheeksi ennenkuin vanhus ehtii karsia siitä epäsopivuudet pois. Vanhus siis sanoo, mitä ajattelee, vaikka vielä  muutama vuosikymmen aiemmin hän ajatteli ensin, mitä sanoisi. Tietysti on niitäkin vanhuksia, joilta on puuttunut käytöstavat aina, mutta pääsääntöisesti tämän päivän 70-90 -vuotiaat on kasvatettu melkoisessa kurissa ja herrannuhteessa ja työelämäkin on ollut aiemmin huomattavasti enemmän käytöstapoja vaativaa kuin nykyisin. 

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 18:31"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 18:25"]

Exän kanssa ajoittain. Nielen välillä sellaisia solvauksia, ettei ole tosikaan. Lasten tähden teen mitä vaan. Luonnollisesti exä ei tätä ymmärrä. Hän luulee, että alistun. Uusi vaimonsa varmasti luulee, että hiljenen, koska exä on oikeassa. Halutessaan minulta jotakin exä on kyllä ystävällinen. Joskus tuntuu siltä, että ihan aidostikin on mukava, mutta siihen on menneiden takia vaikea luottaa.

[/quote]

Ei sinun tarvitse sietää solvauksia. Vielä vähemmän, kun ette ole enää parisuhteessa. Tee kunnianloukkaussyyte-hakemus.

[/quote]

En todellakaan tee, aikani ei riitä turhanaikaiseen. Syyte vasta innostaisi häntä. Saisi haluamansa huomion, kuin pikkulapsi. Siinähän solvaa, itsensä hän vain nolaa.

Tässä ei nyt ole kyse vanhuksista saati sairauksista.

Eikä siitäkään, että nuorempi ihminen päällepäsmäröisi. Sanotaanko näin, että nuorempi on ylikiltti ja vanhempi ihminen sitten taas vetelee naruista ja tekee kiusaa.

Tuotako pitäisi sietää?

Nautitko itse elämästäsi kuuntelemalla kaikkea pahaa? Arvostatko itseäsi lainkaan?