Lue keskustelun säännöt.
Kauhea riita puolison kanssa, mitä tehdä?!
04.11.2014 |
Riita tuli siitä kun hän oli lähdössä kokoukseen ja mä en halunnu jäädä - taas kerran - hoitamaan lapsia. Meillä on ollut tämä ongelma jo pitkään, mä oon ihan kurkkua myöten täynnä noita miehen menoja ja erityisesti sitä, että mä koen olevani ladtenhoitoautomaatti. Mies menetti täysin hermonsa, ei mennyt kokoukseen, istui sängyssään koko illan kännykkä kädessä. Pyysi etten tule sinne illalla nukkuu, nukuin sitte toisessa huoneessa. Aamulla oli yhä vihainen, ja lähti töihin. Illalla sanoi, että hän ei jaksa enää tällee, hän tekee omat ratkaisunsa. Mitähän mahtoi tarkoittaa? Kysyin aamulla milloin olis valmis juttelee, vastasi että en tiedä, en jaksa puhua. Kyllä me ennenkin ollaan riidelty ja tää asia on just aiheuttanut ongelmia, noin 2 viikkoa sitten jätti kans yhden kokouksen väliin riidan seurauksena. Miltä tää kuulostaa? Meidän suhteessa on paljon hyvää ja toimivaa. Miten kannattais edetä? Mitä miehet sanoo? :(
Kommentit (50)
[quote author="Vierailija" time="04.11.2014 klo 12:11"]
Kestä vaan. Sitten kun tapaat kivan rakastajakandidaatin, lähdet vaan 'kokouksiin' ja 'harrastuksiin', ja jos mies alkaa nipottaa, muistutat vaan tasapuolisesta lastenhoitovelvoitteista... Karma kyllä hoitaa asiat kuntoon.
[/quote]
Siis tarkoittaa miehen kokous automaattisesti että se on pettämässä vai ihanko oikeasti ehdotat ap:lle pettämistä niin kuin kostoksi? Suosittelen sulle ikisinkun elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos, hyviä huomioita täällä tullut. Tuo kommunikaatio - ongelma kolahti. Ja huonosti olen voinut tämän episodin jälkeen, joku sitä kysyi. Sairaskin saatan olla. Täytyy vaan yrittää jutella. Vaikeaa se on kun tunteet nousee niin herkästi pintaan. Mutta kyllä tää varmaan tästä.
Ap
Taidan olla jotenkin poikkeuksellinen nainen, mutta minusta kotiin lapsia hoitamaan jäävä äiti hoitaa pääasiassa lapset ja kodin. Tai jos isä jää kotiin, niin sitten hän. Toki omiakin menoja voi ja pitää olla kotiäidilläkin ja menoista jutellaan puolison kanssa. Mutta kun se mies käy päivät töissä tienaamassa, eikä missään huvituksissa tai lepäilemässä, niin toki silloin mieskin tarvitsee muuta elämää kuin vaan koti ja lapset. On ihan normaalia, että on harrastuksia kodin ulkopuolella kummallakin. Vai pitäisi oikeasti työssäkäyvän tehdä ensin täysi työpäivä töissä ja sitten siirtyä kotiin pelkästään tekemään kotitöitä?
Käykää vaikka joka sunnuntai seuraavan viikon ohjelma ja menot läpi, niin ei tule yllätyksenä kokoukset ja muut kenellekään. Ja hanki itsellesi joku harrastus, jossa sitten käyt joka viikko. Tekee hyvää sinullekin päästä välillä pois kotoa. Ottakaa vaikka lastenhoitaja lapsille pariksi tunniksi.
[quote author="Vierailija" time="04.11.2014 klo 17:22"]Taidan olla jotenkin poikkeuksellinen nainen, mutta minusta kotiin lapsia hoitamaan jäävä äiti hoitaa pääasiassa lapset ja kodin. Tai jos isä jää kotiin, niin sitten hän. Toki omiakin menoja voi ja pitää olla kotiäidilläkin ja menoista jutellaan puolison kanssa. Mutta kun se mies käy päivät töissä tienaamassa, eikä missään huvituksissa tai lepäilemässä, niin toki silloin mieskin tarvitsee muuta elämää kuin vaan koti ja lapset. On ihan normaalia, että on harrastuksia kodin ulkopuolella kummallakin. Vai pitäisi oikeasti työssäkäyvän tehdä ensin täysi työpäivä töissä ja sitten siirtyä kotiin pelkästään tekemään kotitöitä?
Käykää vaikka joka sunnuntai seuraavan viikon ohjelma ja menot läpi, niin ei tule yllätyksenä kokoukset ja muut kenellekään. Ja hanki itsellesi joku harrastus, jossa sitten käyt joka viikko. Tekee hyvää sinullekin päästä välillä pois kotoa. Ottakaa vaikka lastenhoitaja lapsille pariksi tunniksi.
[/quote]
Olet outo. Minä oletin, kun lapset syntyivät (kerralla kaksi), että tietysti minä hoidan lapset päivällä miehen ollessa töissä. Kotityöt teen miehen tultua kotiin ja mies hoitaa lapsia. Ihan omasta tahdostaan, omia lapsiaan koska ei ole koko päivänä viettänyt aikaa heidän kanssa. Yöt puoliksi ja viikonloput puoliksi. Kaksoset olivat todella vaativia pahojen allergioiden ja refluksin takia. Olisi ollut pelkkää vittuilua jättää toinen yksin jonkun vapaaehtoisen menon vuoksi. Eipä mies valittanut mitään muuta kuin minäkin, väsymystä ja uupumusta. Silti tiiminä läpi rankasta ajasta ja yhdessä kasvettiin vanhemmuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toimintanne kuulostaa ihan käsittämättömältä: mies sanoo lähtevänsä kokoukseen, sinä ilmoitat että ei onnistu, ja sitten olette molemmat vihaisina kotona. Ja sama uudestaan parin viikon kuluttua.
Ei niitä kokouksia samana iltana ponkaista, kyllä niistä on tieto hyvissä ajoin etukäteen. Teidän on molempien kerrottava toisillenne menotoiveistanne hyvissä ajoin. Ei ole myöskään oikein ruveta estämään toista, joka on jo menossa. Ette ole ajatustenlukijoita kumpikaan. Epätodennäköistä sekin, että mies muistaisi milloin joogatuntisi on, lähtösi sinne on saattanut tulla hänelle yhtä lailla yllätyksenä kuin hänen kokouksena. Aiheutit aikamoisen pettymyksen miehellesi järjestämällä kohtauksen estämällä hänen lähtönsä. Hän oli saattanut jo valmistautua kokoukseen mielessään. Mitään hyötyähän siitä ei ollut, olit joka tapauksessa itse kotona hoitamassa lapsia, ja mies niin pahoilla mielin, että ei olisi siihen kyennytkään.
Toivottavasti saat sovun aikaan. Kerro miehelle, että olet pahoillasi tilanteesta.
Jos haluatte jatkaa perhe-elämää, otatte kalenterin käteen ja merkitsette molempien menot kuukauden etukäteen. Joka viikonloppu tarkistatte yhdessä, onko tullut uusia menoja, ja tarvittaessa neuvottelette, kumpi joustaa ja jää kotiin hoitamaan lapsia. Kerran kuussa varaatte yhteisen illan. Ihan hyvä on myös iltateellä kerrata: muistathan, kulta, minulla on huomenna jooga klo 18 - 19?
Miehet monesti luulee, että nainen on vaan se automaatti, joka hoitaa kodin ja lapset ja siinä ohessa vielä työnsäkin. Mies itse osallistuu vaan kun huvittaa. Naisen panosta ei arvosteta ollenkaan ja naisen kuuluu siinä ohessa viihdyttää miestään ja ellei viihdytä niin etsii itselleen rakastajattaren.
Minä raadoin niska limassa ja mitä teki mies, petti. Mitä tein itse? Annan ukon olla, etsin rakastajan itselleni ja siitä tuli sitte mun harraste. Sitä saa mitä tilaa. Mies hoitaa lapset kun rakastaja hoitelee minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.11.2014 klo 17:41"]
Minä oletin...
[/quote]
Noilla sanoilla alkavat ongelmat.
-m77-
[quote author="Vierailija" time="04.11.2014 klo 12:11"]
Kestä vaan. Sitten kun tapaat kivan rakastajakandidaatin, lähdet vaan 'kokouksiin' ja 'harrastuksiin', ja jos mies alkaa nipottaa, muistutat vaan tasapuolisesta lastenhoitovelvoitteista... Karma kyllä hoitaa asiat kuntoon.
[/quote]
Amen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.11.2014 klo 09:18"]
Huono Idea tais olla tänne tulla asiasta avautumaan. Eipä paljoa oloa helpottanut.
[/quote]
Kysyit ratkaisuehdoituksia jo otsikossa. Avauksessasi viel kyselit miesten mielipiteitä. Me miehet olemme useasti ratkaisukeskeisiä, nyt vielä oikein erikseen kysyttiin ratkaisuehdoituksia ja miesten mielipiteitä.
Jos haluat helpotusta oloosi, niin sano se. Samalla tosin karsit varmaan suuren osan miesvastaajista, mutta saat ainakin mitä pyysit. Ehkä. Itsehän tulkisen tuon helpotuksen pyynnön siten että kaipaat ratkaisuehdoituksia...
-m77-
[quote author="Vierailija" time="04.11.2014 klo 18:05"]
Miehet monesti luulee, että nainen on vaan se automaatti, joka hoitaa kodin ja lapset ja siinä ohessa vielä työnsäkin. Mies itse osallistuu vaan kun huvittaa. Naisen panosta ei arvosteta ollenkaan ja naisen kuuluu siinä ohessa viihdyttää miestään ja ellei viihdytä niin etsii itselleen rakastajattaren.
Minä raadoin niska limassa ja mitä teki mies, petti. Mitä tein itse? Annan ukon olla, etsin rakastajan itselleni ja siitä tuli sitte mun harraste. Sitä saa mitä tilaa. Mies hoitaa lapset kun rakastaja hoitelee minua.
[/quote]
Mutta eikös ap tässä itse kertonut, että hänellä on harrastuksia ja pääsee kodin ulkopuolelle? Jostain syystä mies ei vaan sais tehdä samoin. Tuskin niitä yhdistyksen kokouksia nyt niin usein on, että tarvis tuollaista pulttia ottaa. Eri asia olis jos ap ei ikinä pääsis mihinkään vaan aina olis kotona lapsia hoitamassa ja mies mennä leuhuuttais pikin kyliä. Nyt vaan ei tainnut ihan olla niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos miehesi on lupautunut yhdistystoimintaan, on vastuu kannettava ja kokoukset käytävä. Voittehan sopia, että kuluva kausi olisi hänelle toistaiseksi viimeinen luottamustehtävien suhteen. Hanki itsellesi harrastuksia ja muuta menoa, kuulostat kyllästyneeltä. Miehen kahlinta nurkkaan ei ainakaan paranna suhdettanne. Miettisit vähän hänenkin kannalta asioita. Palkatkaa lapsenvahti siksi aikaa, kun miehellä kokouksia ja lähde samaan aikaan itse jonnekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on yhdistysaktiivi ukko. Kaipa se saa sieltä jotain pönkitystä itselleen, tuntee itsensä jossain hyväksi ja tärkeäksi ja on luotettu ja ylistetty.
Kotona arki sitten aikalailla muuta. Jos vain ihmiset tietäisi millanen se pahimmillaan on ollut niin ei olis luottoa kellään siihen. en oikeastaan tarvi sitä mihinkään enää, roikuin ensin ja kinusin, kävin kauppaa ja kerjäsin, ole kotona ole mun kaa ole lasten kaa.. ja kiukuttelin, miks sun pitää aina, mä en pääse mihinkään ikinä.. mulla oli vikaa mielenterveydessä kun olin sellainen, sillä oli kokouksia joka viikko, ja muut menot, harrasteet ja sit vielä lisä duunit.
Ei se käy kotona tavallisesti kuin nukkumassa. ihan fine mutta opettaa mut samalla oikeasti elämään yh-elämää. Järjestän kaiken, sovin lasten terveydenhuoltokäynnit, ostan vaatteet, hoidan kodin, pyykit, ruuat, kaupassa käymiset, omilla rahoillani.
Taannoin mies myönsi ettei voisi muuttaa pois kun ei kykenisi elatusmaksuihin ja yritys menisi konkkaan jne.. kiva juttu, ihme loinen. Välillä se yrittää olla kotona, on vähentänyt jäsenyyksiä todella paljon jotta näyttäisi siltä että edes yrittää olla kotona enemmän, mutta kotona sit useimmiten valittaa jatkuvasti, nalkuttaa, ei osaa olla kotona enää, ei arvosta lapsiaan, arvostelee vaan mua kasvattajana ja lapsia kun eivät käyttäydy sotilaallisen kurin alla kuten se haluaisi..
Sanoin sille että muisteletko kymmenen vuoden päästä kuinka hienoja kokouksia oli ja kuinka hienoja asioita ajoi siellä eteenpäin vain muistelisiko mieluummin kun lapsi oppi kirjottamaan, aloitti ekan harrastuksen (jossa ei ole kertaakaan ollu mukana näkemässä) tai miten kuopus oppii koko ajan uutta ja lapset kasvaa ja kehittyy, niiden kanssa on mukava olla ja jutella ja ihmetellä maailmaa.
Annoin periksi kauan sitten. Itteesä se otti viimeksikin mun muistutuksista, osui kai liian arkaan kohtaan. Olkoon. itse se sitä kaikkea katuu joskus, en mä. Mä elelen yksinkertaista elämää. Käyn töissä, työmatkoineen 10 h päivässä, haen lapset ja ollaan kotona, käydään kaupassa, eletään kotielämää. Ei ole harrastuksia koska en niihin pääsisi koska ei ole varaa palkata lapsenhoitoapua eikä miehen varaan voi laskea että olisi edes yhden säännöllisen päivän viikossa kotona. Työajan lyhennyksellä pääsen vesijuoksemaan ja haen lapset ajoissa.
En enää jaksa kertoilla mitä lapsille kuuluu ja mitä ne osaa. Olkoon ukko ja olkoon tärkeä jossain muualla mutta ei tässä perheessä. Lapset ennen kyseli missä isi on, nykyään vanhempi kysyy onko iskä kotona ja jos vastaan että töissä sanoo että hyvä. Niinpä niin. Piirsi perhekuvaan isin päälle ukkospilven. Niinpä niin. Mihin sellaista isää tarvitaan? Eikö yhtään omatunto soimaa koska kuitenkin antaisi henkensä lasten eteen tiukassa paikassa ja on ylpeä niistä kun on mukavia hetkiäkin.
Vaikka olisin kotona makaava nauta, pitäisi ukon siemenensä tuotokset jollainlailla huomioida myös. Mutta pakottaa en voi. Joskus se vielä katuu katkerasti. Oiekasti ne vanhat yli viiskymppiset yhdistysaktiivit on niitä joilla on todella aikaa siihen, ei siellä ole pikkulasten vanhempia ja syystä että heillä on perhe-elämää. Ne vanhat konkaritkin sanoo miehelle että lapset kasvaa nopeasti ja että pitäisi olla niidenkin kanssa, niitä vuosia kun ei saa takaisin. Mä talletan kaiken mieleen, kuvin, sanoin, muistoin, mitä miehelle jää, kansioittain kokouspöytäkirjoja ja yrityksen kuitteja. niitä varmaan on vanhana mukava muistella.
[quote author="Vierailija" time="04.11.2014 klo 18:29"]
Mulla on yhdistysaktiivi ukko. Kaipa se saa sieltä jotain pönkitystä itselleen, tuntee itsensä jossain hyväksi ja tärkeäksi ja on luotettu ja ylistetty.
Kotona arki sitten aikalailla muuta. Jos vain ihmiset tietäisi millanen se pahimmillaan on ollut niin ei olis luottoa kellään siihen. en oikeastaan tarvi sitä mihinkään enää, roikuin ensin ja kinusin, kävin kauppaa ja kerjäsin, ole kotona ole mun kaa ole lasten kaa.. ja kiukuttelin, miks sun pitää aina, mä en pääse mihinkään ikinä.. mulla oli vikaa mielenterveydessä kun olin sellainen, sillä oli kokouksia joka viikko, ja muut menot, harrasteet ja sit vielä lisä duunit.
Ei se käy kotona tavallisesti kuin nukkumassa. ihan fine mutta opettaa mut samalla oikeasti elämään yh-elämää. Järjestän kaiken, sovin lasten terveydenhuoltokäynnit, ostan vaatteet, hoidan kodin, pyykit, ruuat, kaupassa käymiset, omilla rahoillani.
Taannoin mies myönsi ettei voisi muuttaa pois kun ei kykenisi elatusmaksuihin ja yritys menisi konkkaan jne.. kiva juttu, ihme loinen. Välillä se yrittää olla kotona, on vähentänyt jäsenyyksiä todella paljon jotta näyttäisi siltä että edes yrittää olla kotona enemmän, mutta kotona sit useimmiten valittaa jatkuvasti, nalkuttaa, ei osaa olla kotona enää, ei arvosta lapsiaan, arvostelee vaan mua kasvattajana ja lapsia kun eivät käyttäydy sotilaallisen kurin alla kuten se haluaisi..
Sanoin sille että muisteletko kymmenen vuoden päästä kuinka hienoja kokouksia oli ja kuinka hienoja asioita ajoi siellä eteenpäin vain muistelisiko mieluummin kun lapsi oppi kirjottamaan, aloitti ekan harrastuksen (jossa ei ole kertaakaan ollu mukana näkemässä) tai miten kuopus oppii koko ajan uutta ja lapset kasvaa ja kehittyy, niiden kanssa on mukava olla ja jutella ja ihmetellä maailmaa.
Annoin periksi kauan sitten. Itteesä se otti viimeksikin mun muistutuksista, osui kai liian arkaan kohtaan. Olkoon. itse se sitä kaikkea katuu joskus, en mä. Mä elelen yksinkertaista elämää. Käyn töissä, työmatkoineen 10 h päivässä, haen lapset ja ollaan kotona, käydään kaupassa, eletään kotielämää. Ei ole harrastuksia koska en niihin pääsisi koska ei ole varaa palkata lapsenhoitoapua eikä miehen varaan voi laskea että olisi edes yhden säännöllisen päivän viikossa kotona. Työajan lyhennyksellä pääsen vesijuoksemaan ja haen lapset ajoissa.
En enää jaksa kertoilla mitä lapsille kuuluu ja mitä ne osaa. Olkoon ukko ja olkoon tärkeä jossain muualla mutta ei tässä perheessä. Lapset ennen kyseli missä isi on, nykyään vanhempi kysyy onko iskä kotona ja jos vastaan että töissä sanoo että hyvä. Niinpä niin. Piirsi perhekuvaan isin päälle ukkospilven. Niinpä niin. Mihin sellaista isää tarvitaan? Eikö yhtään omatunto soimaa koska kuitenkin antaisi henkensä lasten eteen tiukassa paikassa ja on ylpeä niistä kun on mukavia hetkiäkin.
Vaikka olisin kotona makaava nauta, pitäisi ukon siemenensä tuotokset jollainlailla huomioida myös. Mutta pakottaa en voi. Joskus se vielä katuu katkerasti. Oiekasti ne vanhat yli viiskymppiset yhdistysaktiivit on niitä joilla on todella aikaa siihen, ei siellä ole pikkulasten vanhempia ja syystä että heillä on perhe-elämää. Ne vanhat konkaritkin sanoo miehelle että lapset kasvaa nopeasti ja että pitäisi olla niidenkin kanssa, niitä vuosia kun ei saa takaisin. Mä talletan kaiken mieleen, kuvin, sanoin, muistoin, mitä miehelle jää, kansioittain kokouspöytäkirjoja ja yrityksen kuitteja. niitä varmaan on vanhana mukava muistella.
[/quote]
On kyllä paska mies, osa miehistä ei ole soveltuvia perhe-elämään. Tuonkin olisi pitänyt olla vaan katkera sinkku. Miksi miehet tekee lapsia, jos ei ole halua eikä aikaa niitä hoitaa ja kasvattaa. Pysykööt sinkkuina ja valittakoot sitten kuusikymppisinä kun ei ole lapsia.
[quote author="Vierailija" time="04.11.2014 klo 18:35"]
[quote author="Vierailija" time="04.11.2014 klo 18:29"]
Mulla on yhdistysaktiivi ukko. Kaipa se saa sieltä jotain pönkitystä itselleen, tuntee itsensä jossain hyväksi ja tärkeäksi ja on luotettu ja ylistetty.
Kotona arki sitten aikalailla muuta. Jos vain ihmiset tietäisi millanen se pahimmillaan on ollut niin ei olis luottoa kellään siihen. en oikeastaan tarvi sitä mihinkään enää, roikuin ensin ja kinusin, kävin kauppaa ja kerjäsin, ole kotona ole mun kaa ole lasten kaa.. ja kiukuttelin, miks sun pitää aina, mä en pääse mihinkään ikinä.. mulla oli vikaa mielenterveydessä kun olin sellainen, sillä oli kokouksia joka viikko, ja muut menot, harrasteet ja sit vielä lisä duunit.
Ei se käy kotona tavallisesti kuin nukkumassa. ihan fine mutta opettaa mut samalla oikeasti elämään yh-elämää. Järjestän kaiken, sovin lasten terveydenhuoltokäynnit, ostan vaatteet, hoidan kodin, pyykit, ruuat, kaupassa käymiset, omilla rahoillani.
Taannoin mies myönsi ettei voisi muuttaa pois kun ei kykenisi elatusmaksuihin ja yritys menisi konkkaan jne.. kiva juttu, ihme loinen. Välillä se yrittää olla kotona, on vähentänyt jäsenyyksiä todella paljon jotta näyttäisi siltä että edes yrittää olla kotona enemmän, mutta kotona sit useimmiten valittaa jatkuvasti, nalkuttaa, ei osaa olla kotona enää, ei arvosta lapsiaan, arvostelee vaan mua kasvattajana ja lapsia kun eivät käyttäydy sotilaallisen kurin alla kuten se haluaisi..
Sanoin sille että muisteletko kymmenen vuoden päästä kuinka hienoja kokouksia oli ja kuinka hienoja asioita ajoi siellä eteenpäin vain muistelisiko mieluummin kun lapsi oppi kirjottamaan, aloitti ekan harrastuksen (jossa ei ole kertaakaan ollu mukana näkemässä) tai miten kuopus oppii koko ajan uutta ja lapset kasvaa ja kehittyy, niiden kanssa on mukava olla ja jutella ja ihmetellä maailmaa.
Annoin periksi kauan sitten. Itteesä se otti viimeksikin mun muistutuksista, osui kai liian arkaan kohtaan. Olkoon. itse se sitä kaikkea katuu joskus, en mä. Mä elelen yksinkertaista elämää. Käyn töissä, työmatkoineen 10 h päivässä, haen lapset ja ollaan kotona, käydään kaupassa, eletään kotielämää. Ei ole harrastuksia koska en niihin pääsisi koska ei ole varaa palkata lapsenhoitoapua eikä miehen varaan voi laskea että olisi edes yhden säännöllisen päivän viikossa kotona. Työajan lyhennyksellä pääsen vesijuoksemaan ja haen lapset ajoissa.
En enää jaksa kertoilla mitä lapsille kuuluu ja mitä ne osaa. Olkoon ukko ja olkoon tärkeä jossain muualla mutta ei tässä perheessä. Lapset ennen kyseli missä isi on, nykyään vanhempi kysyy onko iskä kotona ja jos vastaan että töissä sanoo että hyvä. Niinpä niin. Piirsi perhekuvaan isin päälle ukkospilven. Niinpä niin. Mihin sellaista isää tarvitaan? Eikö yhtään omatunto soimaa koska kuitenkin antaisi henkensä lasten eteen tiukassa paikassa ja on ylpeä niistä kun on mukavia hetkiäkin.
Vaikka olisin kotona makaava nauta, pitäisi ukon siemenensä tuotokset jollainlailla huomioida myös. Mutta pakottaa en voi. Joskus se vielä katuu katkerasti. Oiekasti ne vanhat yli viiskymppiset yhdistysaktiivit on niitä joilla on todella aikaa siihen, ei siellä ole pikkulasten vanhempia ja syystä että heillä on perhe-elämää. Ne vanhat konkaritkin sanoo miehelle että lapset kasvaa nopeasti ja että pitäisi olla niidenkin kanssa, niitä vuosia kun ei saa takaisin. Mä talletan kaiken mieleen, kuvin, sanoin, muistoin, mitä miehelle jää, kansioittain kokouspöytäkirjoja ja yrityksen kuitteja. niitä varmaan on vanhana mukava muistella.
[/quote]
On kyllä paska mies, osa miehistä ei ole soveltuvia perhe-elämään. Tuonkin olisi pitänyt olla vaan katkera sinkku. Miksi miehet tekee lapsia, jos ei ole halua eikä aikaa niitä hoitaa ja kasvattaa. Pysykööt sinkkuina ja valittakoot sitten kuusikymppisinä kun ei ole lapsia.
[/quote]
Miksi naiset tekee lapsia tuollaisen miehen kanssa? Vasta lasten synnyttyäkö mies perusti yrityksen ja muuttui AY-aktiiviksi? Sitä ennen vietti kaikki illat kotona? Jos ottaa esim. yrittäjän puolisoksi, niin ei pitäisi olla yllätys, että firma vie ison osan elämästä. Samoin, jos puolisolla on jo seurusteluvaiheessa harrastus, joka on tärkeä ja vie aikaa, niin ihanko oikeasti uskotte, että lasten synnyttyä mies automaattisesto jättää harrastuksen?
Juu, naisten pitää päästä pienentämään läskimakkaroitaan ja muokkaamaan persettään, mutta miehen henkiset ajanvietteet eivät ole missään arvossa.
minusta on normaalia että äiti hoitaa ne lapset kun mies on töissä, jos niin on sovittu. kaikki muu aika töiden ulkopuolella pitää jakaa tasan, ei sen äidin kannata 24/7 jäädä kotiin.
käy vaikka krijastossa/kahvilassa/kaverilla, harrasta juoksua/kuntosalia tms mikä ei sido niin tiukasti päivään ja kellonaikaan (tyyliin joka maanantai kello 17:30), vaan voit lähteä ihan heti kun mahdollisuus tulee.
muakin ärsyttää miehen epäsäännöllinen työaika, mikä takaa sen etten voi ottaa joitain harrastuksia ellei ne ala kello 19 jälkeen, jos haluan käydä säännöllisesti.
mutta tätä se on vielä muutaman vuoden, sitten nuorinkin on niin iso, koululainen, että pärjää sisarusten kanssa/yksi sen 1½h max mitä harrastamiseen menee aikaa. ja kerronko, että kesät on töissä useimmat viikonloputkin. eli kaikki lasten harrastukset/leirit jne on suunniteltava niin että minä voin hoitaa ne yksin eikä laskea sen varaan että mies on kuskaamassa niitä kokoaika.
Olette molemmat yhtä omituisia. Miksette voi sopia etukäteen/aikatauluttaa menoja? Kauheen vaikeeta ihmiset tekee omasta elämästä. Se on sit tietty eriasia jos äijjäs ei ole enää sinusta kiinnostunut pätkääkään.