Kauhea riita puolison kanssa, mitä tehdä?!
Riita tuli siitä kun hän oli lähdössä kokoukseen ja mä en halunnu jäädä - taas kerran - hoitamaan lapsia. Meillä on ollut tämä ongelma jo pitkään, mä oon ihan kurkkua myöten täynnä noita miehen menoja ja erityisesti sitä, että mä koen olevani ladtenhoitoautomaatti. Mies menetti täysin hermonsa, ei mennyt kokoukseen, istui sängyssään koko illan kännykkä kädessä. Pyysi etten tule sinne illalla nukkuu, nukuin sitte toisessa huoneessa. Aamulla oli yhä vihainen, ja lähti töihin. Illalla sanoi, että hän ei jaksa enää tällee, hän tekee omat ratkaisunsa. Mitähän mahtoi tarkoittaa? Kysyin aamulla milloin olis valmis juttelee, vastasi että en tiedä, en jaksa puhua. Kyllä me ennenkin ollaan riidelty ja tää asia on just aiheuttanut ongelmia, noin 2 viikkoa sitten jätti kans yhden kokouksen väliin riidan seurauksena. Miltä tää kuulostaa? Meidän suhteessa on paljon hyvää ja toimivaa. Miten kannattais edetä? Mitä miehet sanoo? :(
Kommentit (50)
Ei olla vieläkään päästy juttelee tapahtuneesta. Oon pahoittelut käytöstäni, mies suhtautuu muhun ihan jäätävästi. Meinaa välillä itellä kärsivällisyys loppua, mutta jotenki saan aina koottua itseni. Mies on sanonut että toteuttaa töissä itseään, hän on yksityisyrittäjä. Ehkä tuo on paras ratkaisu, että alan vaan arvostaa enemmän omia menojani ja yritetään jutella kun päällekkäisyyksiä tulee. Tuntuu vaan hullulta että jos mies on pari iltaa viikossa pois ja minä pari, niin perheen yhteiset illat jää tosi vähiin. Mut ei kai se sit niin hullua varmaan ole. Kai tuohonkin ajatukseen tottuu. Onhan vielä viikonloputkin.
Ap
[quote author="Vierailija" time="05.11.2014 klo 09:38"]
Ei olla vieläkään päästy juttelee tapahtuneesta. Oon pahoittelut käytöstäni, mies suhtautuu muhun ihan jäätävästi. Meinaa välillä itellä kärsivällisyys loppua, mutta jotenki saan aina koottua itseni. Mies on sanonut että toteuttaa töissä itseään, hän on yksityisyrittäjä. Ehkä tuo on paras ratkaisu, että alan vaan arvostaa enemmän omia menojani ja yritetään jutella kun päällekkäisyyksiä tulee. Tuntuu vaan hullulta että jos mies on pari iltaa viikossa pois ja minä pari, niin perheen yhteiset illat jää tosi vähiin. Mut ei kai se sit niin hullua varmaan ole. Kai tuohonkin ajatukseen tottuu. Onhan vielä viikonloputkin. Ap
[/quote]
joo, nöyryyttä peliin ja turha ylpeys pois. Muista, että toimivassa suhteessa on vain kolme tärkeää asiaa: kommunikaatio, kommunikaatio ja kommunikaatio...
Jos tämä ei auta. Ainoa vaihtoehto on palstan vakio suositus: Jätä se sika!!! ;-)
t.yksityisyrittäjäsika
Ohis, yhdistystoiminta on luottamustoimi, ei kokouksesta voi noin vaan jäädä yhtä-äkkiä pois kun vaimo suuttuu! Jos siihen on lupauduttu, siihen on sitouduttu. Miehen on luovuttava toiminnasta, jos tuollaisia ex tempore -poisjäämisiä tapahtuu!
Eli miehelläsi on liikaa harrastuksia ja sinä jäät yksin lasten kanssa? Oletan että kokoukset eivät ole mitään välttämättömiä, työhön liittyviä? Menkää perheneuvolaan tms. setvimään asiaa, ilmeisesti että keskenänne saa sitä ratkaistua.
[quote author="Vierailija" time="04.11.2014 klo 08:37"]Riita tuli siitä kun hän oli lähdössä kokoukseen ja mä en halunnu jäädä - taas kerran - hoitamaan lapsia. Meillä on ollut tämä ongelma jo pitkään, mä oon ihan kurkkua myöten täynnä noita miehen menoja ja erityisesti sitä, että mä koen olevani ladtenhoitoautomaatti. Mies menetti täysin hermonsa, ei mennyt kokoukseen, istui sängyssään koko illan kännykkä kädessä. Pyysi etten tule sinne illalla nukkuu, nukuin sitte toisessa huoneessa. Aamulla oli yhä vihainen, ja lähti töihin. Illalla sanoi, että hän ei jaksa enää tällee, hän tekee omat ratkaisunsa. Mitähän mahtoi tarkoittaa? Kysyin aamulla milloin olis valmis juttelee, vastasi että en tiedä, en jaksa puhua. Kyllä me ennenkin ollaan riidelty ja tää asia on just aiheuttanut ongelmia, noin 2 viikkoa sitten jätti kans yhden kokouksen väliin riidan seurauksena. Miltä tää kuulostaa? Meidän suhteessa on paljon hyvää ja toimivaa. Miten kannattais edetä? Mitä miehet sanoo? :(
[/quote]
Varmaan jättää sut. Kyllä munkin mies olis vihainen jos ei sais töissä käydä lastenhoitokiistojen vuoksi.
Tosin av-mammat vastailee täällä sulle tyyliin: Mitähän ne "kokoukset" olis olleet..
Kokoukset ei liity työhön ollenkaan. Ne on yhdistystoimintaa. Ap
Tyypillinen mies, on kivempi harrastaa kuin olla omien lasten kanssa. Se haluaa erota että saisi olla vapaasti ilman perhevevollisuuksia.
Ala itse käymään tasapuolisesti omissa menoissasi.
Taisi tulla teillä ero. Laitoit miehen nurkkaan ja hän tuskin pääsee sieltä pois muuten kuin eron kautta. Pointsit annan näin miehenä miehelle siitä, että hän viestisi perusteella on hyvä isä. Naisille kun vaan ei mikään riitä. Kotona pitää päivystää.
Kerrot olevasi kyllästynyt; siis sinulla on tylsää. Sinulla on täysi oikeus tylsistyä. Nyt saat sitten miettiä miten mukavaa YH:n arki on.
Julmaa puhetta, mutta omassakin perhetilanteessa ehdin itse työni takia olemaan liian vähän kotona. Vaimo sitten kipuilee sen takia, että sillä on tylsää. Ei tää elämä ole mitään monimutkaista draamaa. Aika tylsää täällä vaan on.
Voit tietysti vielä yrittää puhua siitä, että lupaat etsiä itsellesi kodin ulkopuolisen harrastuksen (esim. liikunta) ja että jos mies vuorollaan vahtii lapsia, niin hän saa sitten käydä kokouksissaan. Mikään ei ole pahempaa kuin estää toisen menot kateellisena tämän harrastuksille ja aktiviteeteille.
M38
Huono Idea tais olla tänne tulla asiasta avautumaan. Eipä paljoa oloa helpottanut. Minulla on harrastuksia ja kodin ulkopuolisia iltamenoja, mutta mielestäni asennoidun niihin niin, ettei se ole aivan itsestäänselvää, että aina voisin lähteä. Kuulostelen vähän miestäni jo ennen kuin mitään menen lupaamaan ja jos hän on myötämielinen jonkun harrastukseni tms suhteen, oletan että hän on valmis panostamaan siihen hoitamalla lapset sillä aikaa.
Joo, ei tää täällä varmaan selviä.
Eka vastaus on hyvä.
Ap
Kokoukset tiedetään etukäteen. Sovittelette miehen kanssa aikatauluja. Mies menee kokouksiinsa/muuhun harrastuksiin ja sinä saat omaa aikaa aivan saman verran, etukäteen tieto, että milloin harrastuksia on. Ongelmanne ei oo harrastaminen, vaan kommunikaation puute.
[quote author="Vierailija" time="04.11.2014 klo 08:48"]
Tyypillinen mies, on kivempi harrastaa kuin olla omien lasten kanssa. Se haluaa erota että saisi olla vapaasti ilman perhevevollisuuksia.
[/quote]
Mun eksää kehuttiin tuolla julkisesti, kun tekee niin hyvää työtä nuorten parissa. Onniteltiin, että varmaan on hyvä isäkin.
No ei ollu! Kun kotona ei kehuttu ja lapset... Niin, harrastuksessa sä vedit tunnin, pari ja ne mukulat teki mitä ohjattiin, katsoivat että ohjaaja on hyvä tyyppi, mutta kotona... No niin. Eihän ne lapset palvoneet isäänsä, olivat ihan normaalisti.
Itse asiassa kotona oltiin vaan tiellä.
Täytyy kyllä antaa eksälle pisteitä siitä, että isyys on alkanut kiinnostaa kun sitä annostellaan vain tietty määrä kuukaudessa nykyään.
JÄTÄ SE MIES! kamalaa käytöstä en kyllä katsoisi hetkeäkään! Jätä vaikka lapsetkin hänelle jos niin tilanne vaatii. Lähde lomalle, ehkä Viroon? Otat oikeen oman rauhan.
Mun mies on samanlainen, en kyllä valita lastenhoidosta vaan teen kaiken mielelläni yksin, mutta muuten. Hän nipottaa miten hirveää perhe-elämä on eikä kestä meitä ja tekee myöskin omat ratkaisunsa ja tulen näkemään. En tiedä mitä tarkoittaa, ei selvennä vaan vitt*ilee jos kyselen lisää..
[quote author="Vierailija" time="04.11.2014 klo 08:48"]
Tyypillinen mies, on kivempi harrastaa kuin olla omien lasten kanssa. Se haluaa erota että saisi olla vapaasti ilman perhevevollisuuksia.
[/quote]
Mutta vaimoille on ok viettää omaa aikaa ja harrastaa? Voi vittu teitä ämmiä. Mies saa käydä vain töissä tienaamassa rahaa, jonka jälkeen sen pitäisi hoitaa koti, lapset ja ruoanlaitto, että perse homeessa kotona maannut luuska pääsee tuulettumaan. Älkää ihmetelkö mistäs niitä eroja noin tupsahtelee.
[quote author="Vierailija" time="04.11.2014 klo 11:40"]
[quote author="Vierailija" time="04.11.2014 klo 08:48"]
Tyypillinen mies, on kivempi harrastaa kuin olla omien lasten kanssa. Se haluaa erota että saisi olla vapaasti ilman perhevevollisuuksia.
[/quote]
Mutta vaimoille on ok viettää omaa aikaa ja harrastaa? Voi vittu teitä ämmiä. Mies saa käydä vain töissä tienaamassa rahaa, jonka jälkeen sen pitäisi hoitaa koti, lapset ja ruoanlaitto, että perse homeessa kotona maannut luuska pääsee tuulettumaan. Älkää ihmetelkö mistäs niitä eroja noin tupsahtelee.
[/quote]
Se sun vaimosi siellä kotona kerää huomattavasti arvokkaampaa pääomaa teille molemmille kun sinä ikinä euroinesi. Luuska ja ämmä? Onko äitisikin sellainen?
2