Oon henkisesti niin loppu ystävääni

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvän tähden taas, joka ikinen päivä täällä on sama kitinä! Olkaa jumalauta yksinänne niin ette kuormitu! Elämä nyt vaan on suurimmaksi osaksi kärsimystä, on parempi pysyä omissa oloissaan jos sen jakaminen ei kiinnosta.

Elämä ei ole suurimmaksi osaksi kärsimystä. Elämässäsi on kaikki pielessä jos tuolta tuntuu. Kärsimystä on jonkin verran mutta se ei polta loppuun, koska elämässä on myös paljon hyvää.

Odotahan kermaperse kun sairaus ja vanhuus vie sinua kuin litran mittaa. Elämän ihanuus on hetken illuusio, jonka väkisin ylläpito loppuu jokaiselta. Meillä on kärismysruumis (ja mieli) kaikilla, ja kun sen lahoaminen alkaa tosissaan, taipuu jokaisen rakennettu mielenmalli. Se on elämää, ei illuusio.

Laitat kaverin estoon puhelimessa ja somessa. Et kai ole hänen panttivankinsa vaan pystyt blokkaamaan yhteydenotot. 

Vierailija kirjoitti:

Laitat kaverin estoon puhelimessa ja somessa. Et kai ole hänen panttivankinsa vaan pystyt blokkaamaan yhteydenotot. 

Kyllä tämä. Ja sama kaikille muillekin yhteystiedoille; hekin saattavat joskus valittaa, ja sehän ei sovi. Voit myös vaihtaa nimesi ja ottaa käyttöön poste restanten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käykö ystäväsi terapeutilla?

Pitäisi.

Ei käy. Ap

Niin arvasin. Koska "ei mua mikään vaivaa" ja tunnin päästä vuodatetaan puhelimessa miten kukaan ei käy kylässä , ei soita vaikka "oon niin mukava kaikille". Ja sama show jatkuu ja jatkuu ...   Mikä tällä porukalla on ettei ne nää missä se vika on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käykö ystäväsi terapeutilla?

Pitäisi.

Ei käy. Ap

Niin arvasin. Koska "ei mua mikään vaivaa" ja tunnin päästä vuodatetaan puhelimessa miten kukaan ei käy kylässä , ei soita vaikka "oon niin mukava kaikille". Ja sama show jatkuu ja jatkuu ...   Mikä tällä porukalla on ettei ne nää missä se vika on?

Ihmisyys. Mikä niillä ihmisillä on, jotka vastaavat puhelimaan ja uhriutuvat av-palatalla sen jälkeen. Molempiin löytyy varmasti diagnoosia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hae sinä itsellesi apua. Jokin siihen on syynä, että uhriudut ja uhraudut.

Olen miettinyt tätä paljon, miksi olen suostunut tähän rooliin. Nyt silmät on avautuneet sen myötä kun huomannut itsessä näitä oireita ja tiedostanut mistä ne johtuu,tähän saakka vaan jotenkin sopeutunut ja ajatellut että mun pitää vaan kuunnella ja olla hyvä ystävä. Nyt ei voimat riitä enää siihen. Haluan elää omaakin elämää. Ap

Hyvänä ystävänä voit sanoa hänelle, ettei sun voimasi ja taitosi riitä auttamaan hänen ongelmissaan enempää. "Noi on ongelmia, joihin sä tarvitset ammattiauttajan tukea." Jos suuttuu, eikä enää käänny puoleesi, ok. Itseäsi pyydän väistymään takavasemmalle. Terapeutti auttaa ja kuuntelee maksua vastaan. Ystävys on erilaista, niinkuin tiedätkin.

Voimakkaasti narsistisia piirteitä omaavat käyttäytyy juuri kuten ap.n ystävä. Olet hyödyke jolle voi vuodattaa oman pahan olonsa. Ja koska ystävä ei näe omaa tilannettaan mikään ei muutu. Ap on empaattinen ihminen ja narsistit haistaa empaatikot kuin hai veren. Ap ,sanot jämäkästi mutta ystävällisesti mitä mieltä olet "ystävyydestänne". Veikkaus on ettei "ystävällä" ole ollut aavistustakaan mitä koet , hän ei näe omaa käyttäytymistään epänormaalina. Jos puhe ei auta laita estot ja jatka hyvää elämääsi. Tsemppiä toivotan Sinulle : D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvän tähden taas, joka ikinen päivä täällä on sama kitinä! Olkaa jumalauta yksinänne niin ette kuormitu! Elämä nyt vaan on suurimmaksi osaksi kärsimystä, on parempi pysyä omissa oloissaan jos sen jakaminen ei kiinnosta.

Elämä ei ole suurimmaksi osaksi kärsimystä. Elämässäsi on kaikki pielessä jos tuolta tuntuu. Kärsimystä on jonkin verran mutta se ei polta loppuun, koska elämässä on myös paljon hyvää.

Odotahan kermaperse kun sairaus ja vanhuus vie sinua kuin litran mittaa. Elämän ihanuus on hetken illuusio, jonka väkisin ylläpito loppuu jokaiselta. Meillä on kärismysruumis (ja mieli) kaikilla, ja kun sen lahoaminen alkaa tosissaan, taipuu jokaisen rakennettu mielenmalli. Se on elämää, ei illuusio.

Olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja sairastan kroonista kipusairautta sekä etenevää neurologista sairautta. Niin halusit sanoa tuolla siis mitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käykö ystäväsi terapeutilla?

Pitäisi.

Ei käy. Ap

Veikkaan, että ei itse ymmärrä tilanteensa vakavuutta.

Voisitko puhua hänelle, että hakeutui esim. lääkäriin aluksi. Sieltä ohjaavat eteenpäin.

Monelle terapia on punainen vaate, mutta jos pääsisi johonkin juttelemaan, niin saisi koulutettujen mielipiteitä ja apua.

Sinä et pysty auttamaan, toki voit kuunnella, mutta siinä se.

Omat voimavarasi eivät riitä. Se on ymmärrettävää Sinunkin olisi hyvä ymmärtää myös itseäsi ja osata laittaa sopiva raja, miten paljon pystyt siinä olemaan. Ja miten oppisit suojelemaan itse itseäsi ja, että ystäväsi ongelmat eivät ole sinun.

Kun veljeni kuoli minäkin kuormurin ystäviäni. Se oli heille varmasti raskasta.

Terapiasakun kävin, mutta oli yllä paljon taakkaa.

Suosittelisin sinullekin, että käyt keskustelemassa jossakin. Lääkärin kautta ainakin voi mennä.

Ne henkiset haavat ei vaan näy, mutta ne ovat olemassa.

Mulla on samanlainen sisarus. Ystävään on aika helppo ottaa etäisyyttä, siskosta vaikeampi päästä eroon. On aivan mielisairas, tahtoisi olla minua rakkaampi/äidillisempi minun lapsilleni, samalla huomion keskipiste (kerjää ihastelua, ravokseen harvoin saa) ja käytös on aivan rajatonta. En ole ikinä tutustunut kehenkään, joka olisi yhtä sekaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvän tähden taas, joka ikinen päivä täällä on sama kitinä! Olkaa jumalauta yksinänne niin ette kuormitu! Elämä nyt vaan on suurimmaksi osaksi kärsimystä, on parempi pysyä omissa oloissaan jos sen jakaminen ei kiinnosta.

Elämä ei ole suurimmaksi osaksi kärsimystä. Elämässäsi on kaikki pielessä jos tuolta tuntuu. Kärsimystä on jonkin verran mutta se ei polta loppuun, koska elämässä on myös paljon hyvää.

Odotahan kermaperse kun sairaus ja vanhuus vie sinua kuin litran mittaa. Elämän ihanuus on hetken illuusio, jonka väkisin ylläpito loppuu jokaiselta. Meillä on kärismysruumis (ja mieli) kaikilla, ja kun sen lahoaminen alkaa tosissaan, taipuu jokaisen rakennettu mielenmalli. Se on elämää, ei illuusio.

Olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja sairastan kroonista kipusairautta sekä etenevää neurologista sairautta. Niin halusit sanoa tuolla siis mitä?

Ihan varmasti niin sairastat. Häpeä!

Kiinnitti huomioni tuo selkään puukottaminen.

Ei selkäänpuukottaja tarvitse ap:n korvia ja ymmärtämystä. Ystävät eivät puukota selkään ja antavat suunvuoron toisellekin.

Aikansa voi käyttää paremminkin. Jos jo leipätyö on ihmisläheistä, esim. hoitoalaa, ei sillä työllä pidä kuormittaa vapaa-aikaansakin vaan harrastaa kivoja, rentouttavia, itselle hyvää oloa ja terveyttä tuovia asioita.

Vierailija kirjoitti:

Kiinnitti huomioni tuo selkään puukottaminen.

Ei selkäänpuukottaja tarvitse ap:n korvia ja ymmärtämystä. Ystävät eivät puukota selkään ja antavat suunvuoron toisellekin.

Aikansa voi käyttää paremminkin. Jos jo leipätyö on ihmisläheistä, esim. hoitoalaa, ei sillä työllä pidä kuormittaa vapaa-aikaansakin vaan harrastaa kivoja, rentouttavia, itselle hyvää oloa ja terveyttä tuovia asioita.

Kiitos ymmärtävistä sanoista! Kyllä, ystävä osaa ns puukottaa selkään, en tiedä onko se tietoista vai ei. Hän on pettänyt luottamukseni pariin kertaan joko kertomalla henkilökohtaisia asioita eteenpäin tai jättänyt kertomatta mulle asioita jotka olisi mulle kuuluneet. Jos mulla on elämässä oikeasti vaikeaa ja kerron hänelle ikäviä asioitani, hän ei ole mitenkään empaattinen tai kuuntele tms vaan hän kertoo miten ihanaa hänen elämä on ja parisuhde kukoistaa ym, ihan kuin löisi lyötyä, tai hänen pitäisi päteä, näyttää paremmuutensa. Hänelle ei kuitenkaan saa tehdä niin, kerran joku kaveri oli tehnyt ystävälle noin ja ystävä haukkui hänet. Nykyään en siis kerro enää mitään, sen verran yritän suojella itseäni. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käykö ystäväsi terapeutilla?

Pitäisi.

Ei käy. Ap

Veikkaan, että ei itse ymmärrä tilanteensa vakavuutta.

Voisitko puhua hänelle, että hakeutui esim. lääkäriin aluksi. Sieltä ohjaavat eteenpäin.

Monelle terapia on punainen vaate, mutta jos pääsisi johonkin juttelemaan, niin saisi koulutettujen mielipiteitä ja apua.

Sinä et pysty auttamaan, toki voit kuunnella, mutta siinä se.

Omat voimavarasi eivät riitä. Se on ymmärrettävää Sinunkin olisi hyvä ymmärtää myös itseäsi ja osata laittaa sopiva raja, miten paljon pystyt siinä olemaan. Ja miten oppisit suojelemaan itse itseäsi ja, että ystäväsi ongelmat eivät ole sinun.

Kun veljeni kuoli minäkin kuormurin ystäviäni. Se oli heille varmasti raskasta.

Terapiasakun kävin, mutta oli yllä paljon taakkaa.

Suosittelisin sinullekin, että käyt keskustelemassa jossakin. Lääkärin kautta ainakin voi mennä.

Ne henkiset haavat ei vaan näy, mutta ne ovat olemassa.

Ymmärrän täysin sen tuen tarpeen elämän muutoksissa ja kriisitilanteissa. Tämä ystäväni tukeminen alkoikin sellaisesta, olin todella tiiviisti tukemassa häntä ja hän purki tuntojaan päivittäin. Nyt se kriisivaihe on jo takana ja elämä tasoittunut, ajattelin että tuen tarvekin vähenee mutta tämä kuormittaminen vaan jatkuu. Ihan kuin siitä olisi tullut päivittäinen tapa, että mä kuuntelen kaiken. Varmaan mun olisi hyvä vetää rajat siihen, en tosiaan muuten jaksa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvän tähden taas, joka ikinen päivä täällä on sama kitinä! Olkaa jumalauta yksinänne niin ette kuormitu! Elämä nyt vaan on suurimmaksi osaksi kärsimystä, on parempi pysyä omissa oloissaan jos sen jakaminen ei kiinnosta.

Elämä ei ole suurimmaksi osaksi kärsimystä. Elämässäsi on kaikki pielessä jos tuolta tuntuu. Kärsimystä on jonkin verran mutta se ei polta loppuun, koska elämässä on myös paljon hyvää.

Odotahan kermaperse kun sairaus ja vanhuus vie sinua kuin litran mittaa. Elämän ihanuus on hetken illuusio, jonka väkisin ylläpito loppuu jokaiselta. Meillä on kärismysruumis (ja mieli) kaikilla, ja kun sen lahoaminen alkaa tosissaan, taipuu jokaisen rakennettu mielenmalli. Se on elämää, ei illuusio.

Oletko hakenut apua tuohon katkeruuteesi ja negatiivisuuteesi?

eri

Mä en jaksanut enää kolmea ystävääni, ja olen heihin jättänyt ottamatta nyt yhteyttä. Sinänsä ok, mutta koska ystäviä oli alunperinkin vain 4, niin nyt on enää yksi ja häneen välimatkaa 500km, ja juttelemme puhelimessa n. kerran kuussa. Ei ole enää ketään muuta kuin mieheni, joka kuuntelee juttujani, joten sosiaalinen kanssakäyminen on jäänyt lähes totaalisesti.  Olisi pitänyt silloin joskus nuorena hankkia enemmän ystäviä, mutta vaikka yritin, niin ei kukaan jäänyt ystäväksi, Olen sitten yrittänyt olla näiden muutamien kaveria, mutta nyt riitti. Kaksi heistä on pitänyt jonkinlaista yhteyttä minuun, mutta  en halua nähdä heitä, joten olen keksinyt aina tekosyyn miksi nyt ei sovi nähdä. Kahteen kuukauteen ei toisesta kuulunut mitään, ja sitten soitti, ja piti 20 min mittaisen monologin, joka päättyi siihen että hän kutsui itsensä meille kylään seuraavaksi päiväksi. Lupsain kyläilyn että pääsin hänestä eroon. Seuraavan päivän aamuna ilmoitin ettei minulle sovikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käykö ystäväsi terapeutilla?

Pitäisi.

Ei käy. Ap

Veikkaan, että ei itse ymmärrä tilanteensa vakavuutta.

Voisitko puhua hänelle, että hakeutui esim. lääkäriin aluksi. Sieltä ohjaavat eteenpäin.

Monelle terapia on punainen vaate, mutta jos pääsisi johonkin juttelemaan, niin saisi koulutettujen mielipiteitä ja apua.

Sinä et pysty auttamaan, toki voit kuunnella, mutta siinä se.

Omat voimavarasi eivät riitä. Se on ymmärrettävää Sinunkin olisi hyvä ymmärtää myös itseäsi ja osata laittaa sopiva raja, miten paljon pystyt siinä olemaan. Ja miten oppisit suojelemaan itse itseäsi ja, että ystäväsi ongelmat eivät ole sinun.

Kun veljeni kuoli minäkin kuormurin ystäviäni. Se oli heille varmasti raskasta.

Terapiasakun kävin, mutta oli yllä paljon taakkaa.

Suosittelisin sinullekin, että käyt keskustelemassa jossakin. Lääkärin kautta ainakin voi mennä.

Ne henkiset haavat ei vaan näy, mutta ne ovat olemassa.

Ymmärrän täysin sen tuen tarpeen elämän muutoksissa ja kriisitilanteissa. Tämä ystäväni tukeminen alkoikin sellaisesta, olin todella tiiviisti tukemassa häntä ja hän purki tuntojaan päivittäin. Nyt se kriisivaihe on jo takana ja elämä tasoittunut, ajattelin että tuen tarvekin vähenee mutta tämä kuormittaminen vaan jatkuu. Ihan kuin siitä olisi tullut päivittäinen tapa, että mä kuuntelen kaiken. Varmaan mun olisi hyvä vetää rajat siihen, en tosiaan muuten jaksa. Ap

Mulla oli tuollainen ystävä. Hän käytti minua likasankona, ja piti hauskaa muiden kanssa. Face oli aina täynnä mukavia illanviettoja muiden kanssa, vaikka hän tiesi ettei minulla ollut kavareita juurikaan, ja olin monesti pyytänyt päästä myös mukaan hauskanpitoon. Sitten kun oli suru puserossa, niin jo alkoi puhelin laulaa. Ei vissiin halunnut kaataa kriisejään näiden hauskanpitokavereiden niskaan. Minulle olisi kelvannut kaveruus jossa ongelmat jaetaan, ja hauskanpito niin että molemmat tekevät samaa, mutta hänelle kelpasin vain ongelmien kuunteluun. Minun ongelmani eivät häntä kiinnostaneet. Luulin aikani että hänen avullaan pääsen osaksi yhteisöllisyyttä jossa pidetään hauskaa, mutta kun huomasin että roolini on istua kotona kriisipuheluita varten, niin lakkasin enää vastaamasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käykö ystäväsi terapeutilla?

Pitäisi.

Ei käy. Ap

Veikkaan, että ei itse ymmärrä tilanteensa vakavuutta.

Voisitko puhua hänelle, että hakeutui esim. lääkäriin aluksi. Sieltä ohjaavat eteenpäin.

Monelle terapia on punainen vaate, mutta jos pääsisi johonkin juttelemaan, niin saisi koulutettujen mielipiteitä ja apua.

Sinä et pysty auttamaan, toki voit kuunnella, mutta siinä se.

Omat voimavarasi eivät riitä. Se on ymmärrettävää Sinunkin olisi hyvä ymmärtää myös itseäsi ja osata laittaa sopiva raja, miten paljon pystyt siinä olemaan. Ja miten oppisit suojelemaan itse itseäsi ja, että ystäväsi ongelmat eivät ole sinun.

Kun veljeni kuoli minäkin kuormurin ystäviäni. Se oli heille varmasti raskasta.

Terapiasakun kävin, mutta oli yllä paljon taakkaa.

Suosittelisin sinullekin, että käyt keskustelemassa jossakin. Lääkärin kautta ainakin voi mennä.

Ne henkiset haavat ei vaan näy, mutta ne ovat olemassa.

Saattaa myös tosiaan olla niin että kaverilla on eri kaverit eri tilanteisiin, ja ap:n osaksi on koitunut olla kuuntelija. Jossain toisaalla on sitten hauskuuttaja, shoppailu, ja baareilukaverit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käykö ystäväsi terapeutilla?

Pitäisi.

Ei käy. Ap

Veikkaan, että ei itse ymmärrä tilanteensa vakavuutta.

Voisitko puhua hänelle, että hakeutui esim. lääkäriin aluksi. Sieltä ohjaavat eteenpäin.

Monelle terapia on punainen vaate, mutta jos pääsisi johonkin juttelemaan, niin saisi koulutettujen mielipiteitä ja apua.

Sinä et pysty auttamaan, toki voit kuunnella, mutta siinä se.

Omat voimavarasi eivät riitä. Se on ymmärrettävää Sinunkin olisi hyvä ymmärtää myös itseäsi ja osata laittaa sopiva raja, miten paljon pystyt siinä olemaan. Ja miten oppisit suojelemaan itse itseäsi ja, että ystäväsi ongelmat eivät ole sinun.

Kun veljeni kuoli minäkin kuormurin ystäviäni. Se oli heille varmasti raskasta.

Terapiasakun kävin, mutta oli yllä paljon taakkaa.

Suosittelisin sinullekin, että käyt keskustelemassa jossakin. Lääkärin kautta ainakin voi mennä.

Ne henkiset haavat ei vaan näy, mutta ne ovat olemassa.

Ymmärrän täysin sen tuen tarpeen elämän muutoksissa ja kriisitilanteissa. Tämä ystäväni tukeminen alkoikin sellaisesta, olin todella tiiviisti tukemassa häntä ja hän purki tuntojaan päivittäin. Nyt se kriisivaihe on jo takana ja elämä tasoittunut, ajattelin että tuen tarvekin vähenee mutta tämä kuormittaminen vaan jatkuu. Ihan kuin siitä olisi tullut päivittäinen tapa, että mä kuuntelen kaiken. Varmaan mun olisi hyvä vetää rajat siihen, en tosiaan muuten jaksa. Ap

Ei olisi vaan on korkea aika vetää terveet rajat sinun ja sen toisen välille. Olet valitettavasti totuttanut kaverin siihen, että olet aina hänen käytettävissään ja kuuntelet vaikka mitä vuodatuksia. Tajuatko kuinka paljon rahaa kaveri on säästänyt, kun ei ole mennyt oikeaan terapiaan vaan käyttänyt sinua sellaisen korvikkeena??

Ap, laita ystävällesi viesti, että olet pitkään jo pohtinut ystävyyttänne ja sitä, ettet koe ystävyyttänne vastavuoroiseksi. Kerro, että olet kuormittunut tästä ja näin ollen et halua olla enää hänen kanssaan tekemisissä, etkä myöskään jaksa nyt käsitellä tätä asiaa hänen kanssaan tämän enempää. Kerro, että toivot hänen saavan apua ongelmiinsa ja hakeutuvan ammattiauttajalle.

Jos hän hyökkää ja vaatii sinua tilille tästä, niin päättäväisesti vain toistat nämä asiat ja jätät lopulta täysin huomiotta.

Ihmisellä on oikeus valita ystävänsä ja olla suostumatta toisen likasankoksi. Kunnioita itseäsi ja pidä rajasi, vain sillä tavalla löydät ja pystyt itse ylläpitämään vastavuoroisia ihmissuhteita.