Lue keskustelun säännöt.
"Tee kaksi lasta pienellä ikäerolla, niistä tulee parhaat kaverit" . "Nyt on rankkaa mutta helpottaa kun kasvavat". PAS KAA
18.09.2021 |
Mulla on siis tyttäret 12 ja 11v. Halusin kaksi lasta pienellä ikäerolla ja tulinkin nopeasti raskaaksi. Alkoi kaduttaa jo siinä vaiheessa, kun molemmat oli tississä kiinni eikä kumpikaan puhunut vielä ymmärttävästi. Liikuin kaksostenvaunujen kanssa ja monesti en päässyt bussiin, kun ne ei vaan mahtuneet ja työnsin sitten taisteluvaunuani lumessa itkien ja kiroten. Mies auttoi lähinnä pitämällä tyttöjä sylissä ja höpöttelemällä heille mikä oli tietysti kiva että pääsin suihkuun, mutta esim. molempien alkaessa kiukutella näin miehen naamasta että nyt herra muistaa jotkut sählytreffit Mikan kanssa ja häipyy.
Eikä tilanne suinkaan ole parantunut tyttöjen lähestyessä teini-ikää, päin vastoin " V""n lespo sä oot vienyt mun punasen paidan! " Saa""nan ke hari, joit viimesen kaakaon!" Välillä lentelee tavaratkin.
Ainoastaan silloin heissä on yhteishenkeä, kun koetan kieltää lähtemästä kouluun navat ja nilkat paljaina. Silloin kumpikin hyökkää minua vastaan. Mieheni tuntuu luovuttaneen kun ei kuulemma ymmärrä naisten maailmaa ja minun pitäisi pitää tämä sirkus hallinnassa, yksin!
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Tosi hienoa, lyödään lyötyä! Mitä epätoivoista äitiä auttaa että tullaan kertomaan, että omapa on vikasi ja mitäs olet huono kasvattaja. Ja ei meillä vaan riidellä, meillä kyllä on niin auvoisaa. Opetelkaa empatiaa.
Niin, voiko empatiaa opetella? Ehkä lapselle voi opettaa, mutta aikuiselle? Tuntuu, että empatiakyvyttömät aikuiset ovat jotenkin keskimääräistä yksinkertaisempia muutenkin. Fiksu ihminen pystyy aika vaivattomasti asettumaan edes jossain määrin toisen asemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies tässä se ongelma tuntuu olevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en olisi ikinä uskaltanut 12-vuotiaana puhua noin rumasti kotona. En ole puhunut myöhemminkään. Miksei vanhemmat jyrähdä, että noin ei siskolle puhuta eikä asioita selvitetä riitelemällä? Onnea teini-ikään...
No just meinasin kysyä, puhuuko kenenkään teinit oikeasti näin ja miksi sen annetaan tapahtua
11v ei ole vielä edes teini.
Lapsi vielä
Olen lukenut vasta ensimmäisen sivun, mutta kiitän tästä avauksesta ja omien tarinoiden jakamisesta jo nyt. ❤️❤️❤️ Mun lapset taitaakin olla ihan normaaleja sisaruksia erimielisyyksineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on vastuunpakoilijamies, ei sellaisesta ole muutenkaan apua, saati teinimonstereiden kanssa. Mutta homma kuitenkin voiton puolella, vielä juhlavuodet ja sitten se on ohi. Palkitsee sitten kun ovat aikuisia.
Mikä mahtaa olla se palkinto, kun he ovat aikuisia? Ja onko se sen arvoinen, että se hyvittää lähes 20 vuoden kärsimyksen?
Meillä on vain yksi lapsi. Alkuun mietittiin että neljä vois olla kiva, mutta yhden jälkeen alkoi tuntua, että tämä riittää. Kyllä yhdessäkin lapsessa riitti vaivaa hänen ollessa pieni, mutta ensimmäisten vuosien jälkeen oli melko helppoa ja kivutonta. Ja kotona oli ihana rauha. Ekalta luokalta tyttö löysi sielunsiskon, jonka kanssa piti yhtä aikuiseksi asti. Hänestä tuli meillekin kuin lainalapsi, oli välillä reissussakin mukana meidän kanssa ja ainoa ihminen jonka pystyi päästämään meidän kotiin silloinkin, kun oli sotkua. Koskaan he eivät tapelleet, mutta välillä saattoivat innostua jonkun yhteispelin tuoksinassa. Joskus vain istuivat hiljaa sängyllä vierekkäin, ja lukivat kumpikin omaa kirjaansa <3
Tyttö on läheinen meidän molempien kanssa. Miehellä oli omat juttunsa, mitä hän teki tytön kanssa kahdestaan (hiihtolenkit, pyöräilylenkit) ja minulla omani, perheenä laitettiin yhdessä ruokaa ja käytiin mielenkiintoisia keskusteluja päivällispöydässä. Tytär lähti opiskelemaan samaa alaa jolla mies työskentelee ja nyt kun hän on parikymppinen, hän käy miehen kanssa myös näitä ammatillisia keskusteluja.
Itselläni on minua tasan 11kk nuorempi veli. Meillä oli lapsena todella paljon tappeluita, vaikka välillä myös liittouduttiin juonimaan isoveljeä vastaan. Aikuisena ei pidetty yhteyttä pitkään aikaan, mutta lasten myötä palasi sellainen löyhä yhteys, missä tavataan pari kertaa vuodessa lasten synttäreillä. Ja aina syntymäpäivänä lähetämme onnittelutekstiviestin, se on meillä jonkinlainen perinne, mitä minulla ei isoveljen kanssa ole, että ehkä sillä tavalla olemme läheisempiä. Mutta johan tästä alkaa olla pari vuotta kun kumpaakaan olen viimeksi nähnyt, vaikka samalla paikkakunnalla asutaan.
Tsemppiä ap kaikesta huolimatta! Kun on kaksi lasta tehnyt, niin eihän sitä perutuksikaan saa. Hyvä että varoittelet muita lankeamasta samaan ansaan! Joskus tuntuu että äidit haluavat pistää vahingon kiertämään ja hehkuttelevat sitä pientä ikäeroa, vaikka tietävät mikä miina se voi olla.
Tyypillistä. Ainokaiselle pitää hankkia kesälomareissuille ym. seuraa, kun ei sisaruksia ole ja sitä kitinää ei kukaan jaksa kuunnella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä ja miehesi olette perheen aikuiset. Te olette vanhempia. Te määrittelette ja opetatte lapsillenne sen miten toisille puhutaan, miten toisia kohdellaan ja miten käyttäydytään. Kun käytös ja puhetapa on tuollaista, niin jossain kohtaa on jäänyt rajat vetämättä.
Nyt on viimeistään aika puuttua ja tehdä loppu tuollaisille puheille. Rumasta kielenkäytöstä ja toisen haukkumisesta on tietenkin seuraukset, jos pelkkä puhe ei tehoa. Keskustelkaa säännöt ja seuraukset selviksi. Seuraukset voivat liittyä kännykän käyttöön, viikkorahaan tai muuhun sellaiseen.
Seurausten rinnalla hyvään käytökseen ohjaaminen on yleensä pitkällä tähtäimellä vielä tehokkaampaa. Kannustakaa lapsia hyvään käytökseen ja opettakaa kohtelemaan toisiaan paremmin. Päätätte vaikka että joka päivä on keksittävä joku mukava asia toisesta. Pikkuhiljaa kuva sisaruksestakin voi muuttua, kun kuulee hänen suustaan kivoja asioita haukkumisen sijaan.
...toisinsanoen ongelmasi on mies eikä lapset
No just meinasin kysyä, puhuuko kenenkään teinit oikeasti näin ja miksi sen annetaan tapahtua