ainoa lapsi, hyviä puolia?

Sain harrastaa, vanhemmat jaksoivat tehdä mun kanssa kaikkea (en nyt tarkoita että suurperheissä ei vois  harrastaa tai ettei vanhempien aika riittäs).

Sain todella usein kutsua kavereitani kylään niin viikolla kuin yökylään viikonloppuisin.

Mummilaan oli ihanaa mennä kun saatiin olla siellä serkun kanssa kaksin mummin ja vaarin kanssa, he jaksoivat ottaa kylään milloin vain ja käyttää videovuokraamoissa, eläinpuistoissa, jne.

Ja joo, materia/lahjat ei oo pääasia, mut voi että kuinka synttärit ja joulu oli pikkulapsena parasta! En muuten saanut näiden juhlien ulkopuolella mitään materiaa kinuamallakaan, mutta synttäreinä ja jouluna sain aina kaikkea mitä toivoinkin.

Kotona ei ollut ikinä sotkuista tai ahdasta, vanhempien makuuhuone oli yläkerrassa ja mulla oli oma rauha alakerrassa (murkkuna etenkin tämä tila oli luksusta)

Siinä muutama eka mieleen tullu :)

Nainen 25v

En keksi mitään hyvää :(
Ikää kohta 40...

kiitos ekalle vastuksesta! Lisää positiivisia, kiitos :)

..vastauksesta jopa!

Samaa täällä mietin kuin 2. Lisäksi mitään ei tarvinnut jakaa, ei tarvinnut tyytyä kenenkään vanhaan tavaraan vaan kaikki oli ikiomaa ja uutta, jotka sitten pistettiin kiertoon. Lisäksi vanhempien huomiota ei tarvinnut jakaa tai kinuta vaan sitä sai ihan pyytämättäkin kun kotona ei ollut muita kuin me kolme.

En tiedä olisiko minulla näin läheiset ja rakkaat välit vanhempiini, jos olisin "joutunut kilpailemaan" huomiosta sisarusten kanssa kun olin hyvin ujo ja arka muksu.

Lisäksi mainittakoon että näin vanhempana vanhempien apu esimerkiksi lainan takaajina on huomattavasti helpompaa kun ei tarvitse miettiä onko tasapuolinen kaikkien lasten suhteen.

Ja 6 voisi jatkaa sen verran että aina olen ollut erittäin onnellinen siitä, että minulla ei ole sisaruksia. Edes ihan pienenä en halunnut ketään muuta meidän perheeseen.

Tossa ylhäällä on jo hyvät pointit, kertaan vielä omat. Itse olen aina kaivannut sisaruksia nuorempana mutta nyt pari kymppisenä olen ymmärtänyt että näin on ihan hyvä. :)
Vanhemmilla oli aina mulle aikaa, rakkautta ja jaksamista käyttää myös kuria, mistä olen kiitollinen, että musta tuli ihan kelpo kansalainen. Ja tietysti oli oma huone ja matkusteltiin melko paljon, en usko että kumpikaan olisi ollut mahdollista jos meitä olisi ollut enemmän koska ollaan melko säästeliäästi eletty kuitenkin.
Oon oppinut myös pienestä pitäen olemaan oma-alotteinen ja itsenäinen, keksimään ja toteuttamaan itse, ja olen huomannut siitä olevan paljon hyötyä ammatinhaussa ja luovuutta vaativissa tehtävissä esimerkiksi. Oon päässyt paljon vanhempien mukaan eikä mua ole hirveästi viety hoitoon, musta tuntuu että yksi on aina ollut helpompi ottaa mukaan joka puolelle.

Ainoita lapsia on perinteisesti pidetty ahneina tai kyvyttöminä jakamaan, mutta oma kokemus sekä itsestä että muista ainoista lapsista on toinen. Joissakin monilapsisissa perheissä jäätelöpalat mitattiin viivottimella ja karkkipussien sisällöt tasattiin yhden karkin tarkkuudella niin, että kukaan ei saanut enempää tai parempaa kuin toinen. Kun ei ole joutunut kotona tappelemaan joka ainoasta asiasta, on paljon helpompi jakaa omastaan eikä tarvitse olla pikkumainen.

Rakkautta ja kannustusta on tullut

kiitos kaikille vastanneille! Syy, miksi kyselen, on sekundäärinen lapsettomuutemme. Olisimme aina halunneet kolme lasta. Kun toisen lapsen yritys on kestänyt nyt 3 vuotta (sisältäen 3 keskenmenoa), itsesuojeluvaisto kai se on, kun pistää ajattelemaan niin, että yksikin riittää. Onhan se 100% enemmän, kuin primäärilapsettomilla. Olen kiitollinen lapsestani ja pyrin löytämään hyviä puolia siitä, jos hän jää ainokaiseksemme.

Tieteellisten tutkimusten mukaan ainoat lapset pystyvät helpommin jakamaan omastaan ja omaavat paremmat sosiaaliset taidot. Keskimäärin siis, yksilöllistä vaihteluahan on olemassa. Mutta kaksi perusmyyttiä ainokaisen kehityksellisistä riskeistä tai heikkouksista ei pidä paikkaansa. 

Ainokaisuus voi myös vaikuttaa mielenterveyteen ja älykkyyteen. Esikoiset ovat tutkimusten mukaan muutaman pisteen verran älykkäämpiä kuin seuraavat sisarussarjassa, mutta jos sarjan toinen vauva syntyy ennenkuin esikoinen on 4-vuotias, vaikuttaa se mielenterveyteen heikentävästi jonkin verran. 

Itse ujona lapsena voin nyt aikuisena vain kuvitella miten arka minusta olisi tullut, jos olisin sisaruksia saanut. Ainoana lapsena joutui kuitenkin kohtaamaan uusia asioita paljon enemmän yksin ja menemään omien mukavuusalueiden yli. Esimerkiksi tarhassa joutui tutustumaan ja sosiaalistumaan niihin muihin lapsiin. Olisin aivan varmasti roikkunut vain sisaruksen seurassaan, jos semmoinen olisi mukana tullut. Tämä helpottaa huomattavasti nyt aikuisena.

Ilman sisaruksia pääsee vähemmällä ja elämä helpompaa!

Ystäväpiirissäni on erityisen älykkäitä ihmisiä, jotka jostain syystä ovat käytännössä kaikki ainoita lapsia. Tämä myös sitoo meitä sosiaalisesti toisiimme, osaamme arvostaa ystävyyttä, koska sukusiteisiin ei voi piiloutua. Maailmasta kiinnostunut sisaruksitta kasvava lapsi oppii tosiaan valtavan itseohjautuvaksi, ja tämä yhdessä lahjakkuuden tai määrätietoisuuden kanssa tuottaa hienoja tuloksia.

Saman näen kehittymässä omassa lapsessani. Hän arvostaa valtavasti toisten lasten seuraa ja ilo on syvää. Kotona nelivuotias poika uppoutuu milloin mihinkin projektiinsa ja soittaa upeasti pianoa niin omalaatuisella tavalla, että tunneille ei tosiaan ole kiire sitä pilaamaan.

Minulla on itselläni sisaruksia, mutta meillä on omasta tahdostamme vain yksi lapsi. Itse en koskaan ole ymmärtänyt sitä sisarusten idealisoimista. Ovathan he tosi kivoja olla olemassa, mutta muut sukulaiset ja ystävät ajavat samaa asiaa. Yhden sisaruksen varaan ei voi omaa elämäänsä ripustaa ja ajatella, että jos on hänet, ei tarvitse muita. Ihan samalla tavalla sisaruksellinen ihmienn joutuu etsimään ystävänsä muualta kuin sisaruspiiristä, noin yleisesti ottaen. Usein kuulee puhuttavan siitä, että kun on sisarus, ei tarvitse vanhana olla yksin tai hoitaa vanhoja vanhempia. Meillä vanhemmilla on 24vuotta ikäeroa lapseemme, ja jos elämme esim. 85-vuotiaaksi, on lapsemme jo lähes eläkeläinen kuolla kupsahtaessamme. Eiköhän hänellä ole siihen mennessä oma perhe tai kumppani, ystäviä, jne. ei siinä yksi sisarus niin paljoa paina, kuin monet painottavat.

Yksilapsisuuden hyödyistä ei ole henk.koht.kokemusta, mutta ainakin meillä on aikaa ja rahaa lapselle. Hänellä on tulevaisuudessa mahdollisuus opiskella vaihto-oppilaana ulkomailla, asua kotona niin kauan kuin haluaa, mahd. matkustella meidän kanssamme ympäri maailmaa, on aikaa ja rakkautta. Samoinhan voi olla perheessä, jossa on useampiakin lapsia, mutta meillä aika ja raha olisivat tiukilla useamman kanssa. Omassa lapsuudenperheessäni olin aina vailla jotain, koska vanhemmilla ei koskaan ollut ihan niinn paljon aikaa minulle kuin olisin halunnut, koska aika oli jaettua. En kuitenkaan missään nimessä vastusta monilapsisia perheistä, olenhan itsekin sellaisesta :-)

Säästyy paljolta kotityöltä ainakin.

Kertokaa lisää!

Ainoa lapsi saa olla rauhassa kotona, kun ei ole sisaruksia härnäämässä ja kiusaamassa. Tuttavilta, joilla on useampia lapsia, saa kuulla, millaista riitelyä ja kinastelua kotielämä on kahdenkin lapsen kanssa. Ainoan lapsen vanhempana ei tarvitse toimia erotuomarina.

Läksyt saa siis lukea rauhassa ja omat tavarat löytyvät sieltä, minne on ne jättänyt.

Muuten en osaa mainita hyviä puolia. Olen itsekin ainoa lapsi ja monet yllä mainitut hyvät puolet eivät ainakaan minuun päde. Olen ikäni ollut sosiaalisesti kömpelö ja itse asiassa viihdyn aika paljon yksin. En osaa ilmaista itseäni muiden seurassa, ennemminkin tuntuu monesti siltä kuin toiset ihmiset sekoittaisivat ajatukseni ja saisivat minut unohtamaan päämääräni, jos päämääriä on. En osaa kehua itseäni enkä pitää puoliani sujuvasti, kuten monet sisaruksia omaavat osaavat.

Toisaalta, en ole pihi.

Hyviä puolia se ettei ole sisaruksia tekemässä henkistä ja fyysistä ja väkivaltaa ja muuten kiusaamassa. Ei joudu pelkäämään omassa kodissaan niitä sisaruksia. Ja aikuisena saa elää rauhassa ilman sisarusten tekemää pahaa.

Voi kunpa mulla ei olisi siskoja!

Itse tein päätöksen, että hankin vain yhden lapsen, koska omaa lapsuuttani varjosti todella pahasti että 6 v vanhempi isosisko kiusasi ja alisti minua koko lapsuuteni - ja samaa on yrittänyt läpi aikuisiän. Perinnönjako oli todella vaikea ja riitainen myöhemmin. Päätin, että oma lapseni ei näitä joudu kokemaan. Poikanion nyt 7 v., eikä omien sanojensa mukaan kärsi siitä, ettei sisaruksia ole. Eikä niitä enää tule, ikää on minulla jo liikaa - enkä siis haluaisikaan.